Anteeksi nyt kun avaan uuden keskustelun tästä aiheesta, mutta kertokaa mielipiteenne, minkä vuoksi ajat rajoitinta vastaan?
Okei, ymmärrän, jos ajat tukkaputkella KILOMETRIPALKALLA, mikä on siis kuljettajan kannalta maailman paras vaihtoehto! Mutta jos ajat normaalisti tunti palkalla, niin eikö sitä kannata ajaa sitä 80km/h?
Saman liksan saat ja työnantaja säästää todella paljon polttoaine kustannuksissa. Raskaan kaluston ohitukset tietekin kasvaa, ja liikenteen sujuvuus kärsii, mutta jos ajaisin omaa autoa, niin en kyllä lähtisi ajamaan 80km kovempaa, ilmanvastus kasvaa niin paljon. Työantajat voisitvat vähän kannustaa kuskeja ajamaan taloudellisemmin, ja antaa vaikka jonkin osan polttoaine säästöistä kuljettajalle, jotta kuskikin saisi siitä itselle jotain korvausta. Mutta eikö isäntää kohtaan pitäisi aina olla lojaali ;)
Sinänsä hyvä, että kuljettajat joutuvat käymään koulutuspäivät, jos siellä opetetaan taloudellista ja sujuvaa ajamista. Aivan järjettömät ohitukset ehkä sitten jäisi pois, kun näkee kalvolta, kuinka piemmin pääset perille kun ohitat 3km hitaamman ajavan auton. kauan kestää ohitse pääseminen ja mikä on todellinen hyöty vaikka 200km matkalla.
JA sitten vielä. Tulee lakimuutos kuljettaja koulutukseen. nykyiset 80 ajotuntia ja monet seuranta tunnit tullaan muuttamaan 50ajotuntiin, eikä seurantatunteja ollenkaan (seuranta = läsnäoloa, appari)
Kuskit pitää saada vain äkkiä ulos, eikä ajatella että E-kortilla saa ajaa Täys- ja puoliperää. 50ajotuntia tekee sen, että kurssin alussa valitset kumpaa autoa tulet ajamaan, ja sillä harjoitellaan inssin suoritus kaupungissa ja peruutteluja koulun pihalla. eli lähinnä räätälöidään kuljettaja suoriutumaan ainostaan inssiajosta. ajotunnit kertyvät nopeasti, koska ajat yksin autossa, eikä autossa ole muita 'seuraajia'
Ja onko kuljettajalle kuin lottovoitto saada työpaikka, joka maksaa odotusajasta, ylitöistä,ilta- ja yötyöstä ja päivärahat? Tällä palstalla vain haukutaan joka yritys, voisiko joku kertoa myös firmoista, jotka toimivat tessin mukaan, vai eikö niitä enää ole?

Vastaukset 20
Vanhimmat
lukenut yhtään näitä Karavaanisivuja? Siellä on haukuttu asuntovaunuvetäjät kun ajavat "alinopeutta".
Mikä siis on se oikea vauhti onko se 85 vai 80 vai ehkä 75km/h.
Jos ajaa 75km/h on helppoa ohittaa mutta jos ei henkilöauto uskalla ohittaa tulee pitkiä jonoja.
Taas 85km/h on vaikea ohittaa mutta ei kerry jonoja niin helposti kun jos ajaa 75km/h.
näiden väliltä. ehkäpä se olisi paras.
Ei 80km/h nopeus säästä polttoainetta kuin tasaisessa maastossa. Mäkisessä maastossa, jos ajat 80km/h niin mäen päällä nopeus on 60 km/h ja samassa paikassa nopeuden ollessa 90km/ on nopeus mäen päällä 80km/h. Ja jos on oikein isomäki nopeus tippuu 80km/h 25km/h ja nopeuden ollessa 90km/h 50km/h.
Tuo muuten ei pidä paikkansa, jos on iso ylämäki.
vauhti on aivan sama mäen yläpuolella, menit mäkeen 90km/h tai lähtisit mäkeen paikaltaan.
pääset kyllä pidemmälle ylöspäin jos on kovempi vauhti, mutta vauhti tasoittuu jossain vaiheessa
Siinäkö puhuu kokemuksen ääni.
Uskon tuon, että teoreetikko pitää tuota varsin oikeana ja käytännön kannalta oikeana.
Oppikirjoissa on oikeat tiedot ja käytännöllä ei ole mitään virkaa.
No, jos sinusta tulee oikea kuljettaja niin siperia opettakoon. Silloin, kun opettelin, niin imin kaikilta tahoilta kaikki tiedot.
mäki niin se vauhti todellakin tippuu samaan oil vauhti 90 80 tai 50km/h men alla, kokeile vaikka. puhe ei ollut mistään nyppylöistä.
Polttoaineenkulutuksen kannaltahan ratkaisevaa on aika joka ollaan suuren kulutuksen mäessä. Jos mäen pohjalla on esim se 90km/h niin sillähän rullataan "ilmaiseksi" jo paljon pidemmälle kuin vähemmällä vauhdilla.
En ole sanonutkaan etteikö mäkiin kannattaisi ottaa vauhtia, vaan siitä ettei se vaikuta mäen päällä olevaan nopeuteen.
Voi olla että on taloudellisempaa päästä mäkeä pidemmälle, vaikka kierrokset käykin ylhäällä hetkellisesti, tiedä häntä ;)
Kun rullataan niin silloinhan ei polttoainetta kulu eli vaikka vauhtia ois se 120km/h mäen alla niin ainetta ei kulu. Että sikäli ainakin itellä on joskus jopa 100km/h montun pohjalla
ei alamäissä kannatakkaan jarruttaa, jos ei ole pakko ;)
mäen alla semmoinen vauhti että saat heti vedon päälle kun lähdet nousemaan mäkeä, muutoin ahtopaineet lähtee nousuun vasta mäessä jolloin paras terä on menetetty. koskee kaikkia moottoreita ja autoja sama fysiikan laki.
Ei sillä ole mitään väliä, kun ne kursseilla opettavat jotain muuta.
Käytäntö on eri asia, kun kurssit. Mutta meidän täytyy ymmärtää, että kurssilaiset elävät omaa mielikuvitusmaailmaa. Ja se ompi heille tärkeää ja totta.
No niin.. esitämpä sitten oman nöyrän mielipiteeni asiaan.
1. Mäet
VOI olla, että nopeus on sama mäen päällä, ajamme mäkeen 80km/h tai lähdeme paikaltaan. En TIEDÄ, sillä tapanani ei ole ollut pysähdellä mäkien alle..
Sen sijaan väitän, että kaikkein ratkaisevinta kuljetustehtävän SEKÄ polttoainetalouden kannalta on mäen kiipeämiseen käytetty aika. Ja se on ratkaisevasti lyhyempi jos voin ottaa vähän "satsia" ennen mäkeä.. juuri sen verran, että veto saadaan päälle heti, kun nousu alkaa.
2.Olen urani aikana ajanut aika monella, eri merkkisellä rahtilaitteella. Myös painot ovat olleet laidasta laitaan.. joskus myös lievästi laittomalla puolellakin, myönnän.
Joka ainoassa autossa olen huomannut sellaisen seikan, että kaiketi autojen välitykset tms. on jostain syystä hieman liian pitkät suurimmalla vaihteella, koskapa pieni, yleensä n.5km/h "ylinopeus" auttaa kummasti pienempien nousujen kohdalla siihen, ettei auto puudu sitä 10-15km/h, vaan pääsee kiipeämään mäet lähes matkanopeudella.
Jos taas ajan 80 km/h, puutuminen on selvästi voimakkaampaa.
Sinänsä rajoitinta vasten (89km/h) en aja oikeastaan koskaan tahallani. Vahingossa joskus lipeää, mutta korjaan tilanteen heti kun huomaan asian.
eipä sitten muuta.
mutta joskus tielle tullaan sivusta mäen alla, että silleen.
Minä ajan kylläkin tuntipalkalla, mutta kyllä joka reissulla on luu suorana moottoritilan puolella. miksikö? Koska purkuaika on lähettäjän ja vastaanottajan kesken ennakkoon määrätty ja laiuturipaikka määräaikana varattu. Matka-aika on vain niin epärealistinen, että täysillä on mentävä joka kerta. Myöhästyminen tarkoittaa, että jakarikuskit eivät pääse matkaan. Ja kun he eivät lähde laiturista ilman minun tuomia kamoja, ei muutkaan tuovat yhdistelmät pääse purkamaan. Kaaos lähtee liikkeelle.. Paluumatkalla myöskin tullaan täysillä, koska seuraavan vuoroon lähtijälle on kiire luovuttaa kalusto. Asiasta on puhuttu vuosia lähettäjän ja vastaanottajan kanssa, mutta mikään ei muutu. Eli ylinopeuteen on muitakin syitä, kuin kilometripalkka. Tää ikuinen saatanan kiire, joka ajaa kuskeja alalta vähemmän stressaaviin töihin.
Kyllä mäkin ajaisin lappulattiassa, jos on tuommoinen kiire aikataulu ja työnantaja sen on laatinut. Mutta työnantajankin kannattaisi vähän miettiä, missä on säästävinään. Sama kuin jostain linja-autoliikenteestä olen lukenut, että aika taulut on mahdotonta ajaa, ellei aja ylinopeutta.
kuljettajallakin hirveä stressi päällä kun on niin kiire, eikä saa myöhästyä. mutta voihan tuo sinun runkokin myöhästyä, vaikka et ajaisikaan kovaa, sää, ruuhkat, onnettomuudet.. mennäänkö talvisin samalla aikataululla?
Saatko muuten asiaan kuuluvat ilta 15% ja yö 20%?
Vuodenajat ei purkuaikoihin mitenkään vaikuta. Kuskin tehtävä on ratkaista miten talviset kiinnijäämiset kuroo kiinni. Käytännössä se tarkoittaa, että eväät syödään ajaessa. Toki tessiläisenä ilta- ja yölisät tulee. Ne eivät paljoa palkkaa nosta. Verottomat päivärahat joka päivältä tekeekin jo aikakivasti lisää liksaan. Eläke niistä ei vain valitettavasti kerry.
Mitäs jos pitäisitte muutaman viikon hallittua kaaosta pystyssä ja ajaisittekin lainsallimissa rajoissa, josko silloin lähettävä ja vastaanottava taho heräis ongelmaan. Itse näen tämän asian niin, että se ei ole minun tehtäväni ajaa aikataulua kiinni jos vika on jo lähtöpäässä.
Minä säästän, ja kuski saa enemmän tuntia!!!
Harvassa on ne yritykset jotka olis aikatauluttaneet ajonsa niin tiukoille!!!
Mun miehet ajaa rossapalkalla ja sillä siisti.Mitä höpötät naftasta minulla ainakin kuskit maksavat itse koska ajelevathan nämä laskutaidottomat ääliöt minun rekoillani.