dietti

olen hento leonberginkoira neiti ja eläinlääkärini laittoi minut dietille, pitää kuulemma saada painosta pois 10kg. olen kaikki ruokainen ja nyt pitäisi saada ohjeita ja vinkkeja isänälle minun ruokailusta, hänkin joutaisi oleen dietillä kyllä. Kiitos etukäteen jo asiallisista ohjeista.
5327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ohjeita, kun ei tiedä tarkemmin kuinka olet koiraasi tähän mennessä ruokkinut.

Ihan yleisenä sääntönä nyt ainakin voisi sanoa, ettei kannata antaa mitään pieniä herkkupaloja silloin tällöin, koska niistä kertyy yllättävän paljon kaloreita. Varsinkaan mitään ihmisen herkkuja ei saisi antaa ollenkaan. Sitten tietysti liikunnan määrää kannattaa aina lisätä mahdollisuuksien mukaan.

Äänestä

on tarkoitettu vähän liikkuville koirille, jahti&vahtilta löytyy tämäkin ruoka =)

Äänestä
  • Kaikki ylimääräset herkkupalat unholaan. Yksi pieni murunenkin kerääntyy läskiksi. Vain ruoka-aikana syödään. Annoskokoa pienennetään tai siirrytään kevyt/light ruokaan. Liikuntaa myös lisää.

    Äänestä

  • tulee, saa niitä antaa, mutta kaikki pitää poistaa ruuasta, ja katsoa sellaisia ei lihottavia makupaloja, uppoaako koiraasi vaikka porkkana?

    Äänestä

  • old_profile_36056 kirjoitti:

    tulee, saa niitä antaa, mutta kaikki pitää poistaa ruuasta, ja katsoa sellaisia ei lihottavia makupaloja, uppoaako koiraasi vaikka porkkana?

    Joo, kyllä porkkana ja tuorekurkku kelpaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-10 kg kirjoitti:

olen hento leonberginkoira neiti ja eläinlääkärini laittoi minut dietille, pitää kuulemma saada painosta pois 10kg. olen kaikki ruokainen ja nyt pitäisi saada ohjeita ja vinkkeja isänälle minun ruokailusta, hänkin joutaisi oleen dietillä kyllä. Kiitos etukäteen jo asiallisista ohjeista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu