Mitä mieltä...

Itse olen harkinnut että pitäisin vielä rahaa määräaikaistilillä ja palaisin sitten osakkeisiin joskus 2009 syksyllä, mutta mietin vain että millä aikavälillä USA:n taantuma heijastaa Suomeen tai yleensä Eurooppaan pysyvästi. Jos ajatellaan että USA:n talous lähtee nousuun 2009 syksyllä/2010 alussa niin missä vaiheessa mennään Euroopassa. Nyt viimeaikoinahan pörssiin ovat vaikuttaneet vain USA:n ongelmat, siten että pörssi on ailahdellut, mutta ne eivät ole vielä pysyvästi vaikuttaneet pörssiin, koska ongelmista ei ole vielä esim. Suomessa kerrottu. Toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitan :)
20966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

miten niin pysyvästi?

ei mikään taantuma tai lama ole pysyvää. Aina on vanhat huiput ylitetty. Eurooppa kuitenkin tulee puolisen vuotta usaa jäljessä.

Toisaalta taas pörssit ennakoivat tulevaa talouskehitystä puolisen vuotta eteenpäin eli pörssit kääntyvät uuteen nousuun puolisen vuotta ennen reaalitaloutta.

Ehkä oikea ostohetki olisikin viimeistään ensi keväänä.

Äänestä
  • Mistä tietää milloin on nousu lähellä vai onko tämäkin vain koettava itse. Mitkä on sellaiset ilmiöt tai onko olemassa luotettavia "lähteitä" jonka perusteella voi tehdä päätöksiä talouden suunnasta. Taisin jostain lukea että joku ekonomisti väitti että 12kk euribor olisi 5% vuoden loppuun mennessä, itsestäni vain tuntuu siltä että ei voi pitää paikkansa ja sekin perustuu vain omaan näkemykseen ja omasta tiedon keräämisestä, josta ei kuitenkaan voi olla vakuuttunut.

    Äänestä

  • Unknown kirjoitti:

    Mistä tietää milloin on nousu lähellä vai onko tämäkin vain koettava itse. Mitkä on sellaiset ilmiöt tai onko olemassa luotettavia "lähteitä" jonka perusteella voi tehdä päätöksiä talouden suunnasta. Taisin jostain lukea että joku ekonomisti väitti että 12kk euribor olisi 5% vuoden loppuun mennessä, itsestäni vain tuntuu siltä että ei voi pitää paikkansa ja sekin perustuu vain omaan näkemykseen ja omasta tiedon keräämisestä, josta ei kuitenkaan voi olla vakuuttunut.

    pohjat näkee vasta jälkeenpäin ja silloin on jo liian myöhäistä ostella pohjilta.

    Esim. OMX Helsingin kursseihin on jo pääosinhinnoiteltu keskim. 30% tulosten lasku.

    Syklisten kohdalla (esim. Rautaruukki ja Outokumpu) ei juuri kannata p/e -lukua katsella. Näitä kuuluu ostaa silloin kun sykli on pohjilla ja samoin tulos alhainen tai tappiollinen. Tällöin p/e on korkea.

    Nousun alun ajankohtaa voi yrittää arvella siitä, miten markkinat reagoivat uutisiin. Viimeaikoina negatiivinen data ei juurikaan ole enää vaikuttanut kursseihin, joten tästä voisi päätellä pohjien olevan käsillä.

    Minun mielestäni pohjia on turha yrittää arvella. Sinuna laatisin vuoteen 2010 asti ulottuvan ostosuunnitelman.

    Voisit harjoittaa esim. kuukausisäästämistä rahastoihin tai suoraan osakkeisiin siten, että viimeinen erä sijoitetaan tästä esim. 2v kuluttua.

    Tällöin kuitenkin olet osalla rahoista mukana. Eli jos nousu alkaa, olet ainakin osittain mukana, mutta jos lasku jatkuukin vielä et menetä kovin paljoa osakepainon ollessa vielä pienehkö.

    Esim. korkojen kääntyminen laskuun olisi hyvä osakkeille. Tällöin velkaisten yhtiöiden rahoitustilanne parantuisi. Inflaatiokin näyttäisi jo taittuvan joka puolestaan mahdollistaisi EKP:n koronalennukset joka vauhdittaisi talouskasvua.

    Yleensä vientiyhtiöt kääntyvät nousuun ensimmäisenä. Heikossa suhdanteessa valuutan arvo siis laskee ja euroalueen ulkopuolelle suuntautuva vienti kasvaa.

    Äänestä

  • joo. kirjoitti:

    Mitä tarkoitat tällä...

    "Nousun alun ajankohtaa voi yrittää arvella siitä, miten markkinat reagoivat uutisiin. Viimeaikoina negatiivinen data ei juurikaan ole enää vaikuttanut kursseihin, joten tästä voisi päätellä pohjien olevan käsillä."

    Siis jos negatiiviset uutiset eivät enään vaikuta kursseihin niin mikä kertoo sen että olemme "pohjalla" tai edes lähellä pohjaa.

    Se ettei negatiiviset uutiset enää pudota kursseja VOI kertoa että pohjat on käsillä. Nythän kursseihin on jo diskontattu paljon ikäviä uutisia ettei uudet ikävät uutiset enää tule yllätyksenä.

    Mutta kuten sanottua, pohjalle tai sen lähelle ei osu kuin tuurilla.

    Tämän takia neuvoin hajauttamaan myös ajallisesti.

    Nyt ollaan mielestäni pysytty normaalia pitempään tasapainossa 8000-8500 pisteessä, taisi olla tossa heinäkuun lopussa ja elokuun alussa alimmillaan 8100. Mielenkiintoista tämä kurssien kyttääminen, mutta jotkut vielä odottelee että menee alle 8000 pistettä, mitä itse veikkaat?

    Itse käytän mieluummin OMXH25 ja OMXH Cap indeksejä, koska Nokialla on OMXH:ssa "liian" iso paino. Joten OMXH:sta en lähde veikkaamaan.

    Usassa S&P 500 saattaa vielä käydä testaamassa pohjia (1200p), mutta en usko alemmaksi enää mentävän. OMX indeksit kuitenkin seuraavat melko hyvin suuren maailman indeksejä. Tosin pohjoismaissa muutokset ovat jyrkempiä (siksi että pohjoismaat ovat periferiaa jossakin Venäjän kyljessä, josta osakkeet myydään pois ensin.) Lisäksi Helsingin pörssissä on paljon syklisiä yhtiöitä joka myös selittää suuria arvonvaihteluita.

    Lopputulos: En usko OMXH Cap indeksin laskevan 10% enempää tämän laskun yhteydessä.

    Itse toimin tämän näkemyksen mukaan ja ostelen osakkeita globaalisti. Mikään ei kuitenkaan takaa että olisin oikeassa. Sinä päätät kuitenkin omista rahoistasi.

    Äänestä

  • joo.. kirjoitti:

    Aika hyvin on tuo OMXH kurssi taas tipahtanu klo 12 jälkeen, kuitenkin pitkin viikkoo ollut nousu johteinen.

    Äänestä

  • joo. kirjoitti:

    Se ettei negatiiviset uutiset enää pudota kursseja VOI kertoa että pohjat on käsillä. Nythän kursseihin on jo diskontattu paljon ikäviä uutisia ettei uudet ikävät uutiset enää tule yllätyksenä.

    Mutta kuten sanottua, pohjalle tai sen lähelle ei osu kuin tuurilla.

    Tämän takia neuvoin hajauttamaan myös ajallisesti.

    Jos ajatellaan että USA:sta ei tule enään ihmeempiä uutisia, mutta Suomessa alkaisi näyttämään huolestuttavalta niin eikös silloin esim. OMXH pörssi ala sukeltelee ja eikös nämä aikaisemmat ikävät uutiset tulleet lähinnä USA:sta eikä niinkään EU:sta ja nyt on kuitenki ilmennyt joitakin ongelmia mm. Islannissa ja kuitenkin luulisi että Suomessakin saadan kuunnella jotain ikäviä uutisia ei ehkä mitään niin suuria kuin tuolla USA:ssa. Jos vielä ajatellaan että eurooppa tulee 6kk jäljessä niin kaiken järjen mukaan pitäisi jotain vielä tapahtua negatiivisten uutisten saralla.

    Johan Helsingin pörssi on laskenut jotain 35% huipusta, vaikkei Suomesta kovin negatiivista dataa olekaan tullut. Nykyhinnoilla tavanomainen taantuma on jo hinnoiteltu kursseihin. Nyt myyntipaine on tullut lähinnä ulkomailta. Jos USA vielä laskee niin todennäköisesti Helsinki menee perässä vaikkei siihen olisikaan "syytä". Tällöin voitaisiin puhua jo selvästä alennusmyynnistä.

    USA yleensä on selvinnyt taantumasta melko nopeasti.

    Monet OMXH osakkeet ovat aidosti globaaleja (Esim. Nokia) ja siihen ei Suomen taantuma juuri vaikuta. Mutta esim. Kesko on mielestäni herkempi kysynnän hiipumiselle. Tosin Kesko onkin jo pudonnut n. 65% huipusta, joten eiköhän tulosromahdus ole tässäkin jo huomioitu hinnassa.

    Keskon P/B on jo yhden paikkeilla ja hinta tuskin putoaa sen alle, koska "B" on lähes kuranttia (ei esim. valtavasti liikearvoa).

    Eli periaatteessa nousu alkaa aina ensimmäisenä USA:ssa ja sitten myöhemmin Euroopassa.

    Äänestä

  • joo. kirjoitti:

    Johan Helsingin pörssi on laskenut jotain 35% huipusta, vaikkei Suomesta kovin negatiivista dataa olekaan tullut. Nykyhinnoilla tavanomainen taantuma on jo hinnoiteltu kursseihin. Nyt myyntipaine on tullut lähinnä ulkomailta. Jos USA vielä laskee niin todennäköisesti Helsinki menee perässä vaikkei siihen olisikaan "syytä". Tällöin voitaisiin puhua jo selvästä alennusmyynnistä.

    USA yleensä on selvinnyt taantumasta melko nopeasti.

    Monet OMXH osakkeet ovat aidosti globaaleja (Esim. Nokia) ja siihen ei Suomen taantuma juuri vaikuta. Mutta esim. Kesko on mielestäni herkempi kysynnän hiipumiselle. Tosin Kesko onkin jo pudonnut n. 65% huipusta, joten eiköhän tulosromahdus ole tässäkin jo huomioitu hinnassa.

    Keskon P/B on jo yhden paikkeilla ja hinta tuskin putoaa sen alle, koska "B" on lähes kuranttia (ei esim. valtavasti liikearvoa).

    Nyt on näyttänyt vähän piristymisen merkkejä ja dollari on noussut suhteessa euroon ja jos nyt alkaa tasainen nousu USA:ssa niin silloin kannattaisi ostaa mielummin USA:n osakkeita kuin esim. Suomalaisia ellei sitten tulot tule dollareina. Minkähänlaisia vaikutuksia on USA:n presidentin vaaleilla onko väliä valitaanko Obama vai McCain?

    Ei välttämättä USA-osakkeita, sillä myös osa eurooppalaisista yhtiöistä hyötyy vahventuvasta dollarista. Esim. Nokialla on paljon myyntiä dollareissa, mutta tässä on yksi ongelma:

    Nokian omistuksesta 47% on USA:ssa ja dollarin vahvistuessa Nokian dollareissa laskettu tulos heikkenee. USA:ssa tulosta verrataan siis dollareissa.

    Eurooppalaisista yhtiöistä esim. Fiskars, Husqvarna ja Electrolux (Nokian lisäksi) myyvät paljon tavaraa dollareissa. Näissä voisi kohtapuoliin olla ostonpaikka. Odottaisin kuitenkin noiden tuloksen vielä hiukan heikkenevän ennen kuin ostaisin.

    En osaa sanoa onko presidentin valinnalla vaikutusta.

    Millaisella summalla kannattaa ostaa osakkeita, jostain taisin lukea että suositeltava summa oli 500€. Jos ostaisi kahden vuoden aikana neljässä erässä 250€/per erä.

    Äänestä

  • Unknown kirjoitti:

    Millaisella summalla kannattaa ostaa osakkeita, jostain taisin lukea että suositeltava summa oli 500€. Jos ostaisi kahden vuoden aikana neljässä erässä 250€/per erä.

    Jos käytät Nordnetiä niin 250e erät menevät ihan hyvin. Tällöin kulut olisivat vähän alle 2% kauppasummsta.

    Jos sen sijaan olet esim. nordean asiakas niin 10e kulut nostavat aika paljon järkevän sijoituksen kokoa.

    Äänestä

  • joo. kirjoitti:

    Jos käytät Nordnetiä niin 250e erät menevät ihan hyvin. Tällöin kulut olisivat vähän alle 2% kauppasummsta.

    Jos sen sijaan olet esim. nordean asiakas niin 10e kulut nostavat aika paljon järkevän sijoituksen kokoa.

    Täytyy taas vähän kiusata :), tuntuu siltä että noi kurssit menee ensin alas tai puhutaan pankkikriisistä sitten kaikki ns. pankki uutiset on kerrottu niin sitten alkaa vähitellen tulee noita irtisanomisia ja jopa Suomessakin, joten näyttää siltä että pohja oltaisiin jo nähty siis se pohja mikä oli heinäkuun lopun ja elokuun alussa...taas toisaalta tuntuu siltä että kohta kosahtaa vai kosahtaako se pörssin ulkopuolella eli ei enään vaikuta niin paljoa itse pörssiin. Pörssit on kyllä mielestäni ailahdellu mutta ei ole ainakaan niin syvälle mennyt, mutta mikä voisi mahdollisesti vielä vaikuttaa siihen että uudet pohjat vielä nähdään, kun ei ainakaan enään näyttäisi vaikuttavan noi venäjä-georgia eikä hurrikaanit...? on tää vaikeeta :)

    kannaatakin hajauttaa ajallisesti sillä pohjan näkee vasta jälkeenpäin. Arvauksia kyllä voidaan esittää, mutta tuuria se on jos osuu oikeaan.

    Mielestäni nyt on hyvä hetki aloitella ostot.

    1) Kannattaako ostaa suomalaisia vaiko amerikkalaisia osakkeita nyt, sillä ainakin saisi hajautusta. Taisi aikaisemmin olla puhetta että aina tullaan rikkomaan edellinen huippu eli jos OMXH:ssa edellinen huippu oli 12500 niin sekö rikotaan...?

    2)Sitten vielä eikös edellinen lasku suhdanne kestäny kaksi vuotta niin miten tämä sitten voi olla vain 6kk-9kk ja kun kuitenkin aikaisemmin on nähty 24kk lasku ja kun mietitään että tämä lasku oli ajallisesti aika syvä näinkin lyhyessä ajassa?

    3)Vaihteeksi on puhuttu luottolamasta/kriisistä niin eikö tämä sitten enään vaikuta kursseihin, vaan se vaikuttaa jatkossa vaan yhteiskunnan toimintaan ja eikö OMXH-pörssi kuitenkin ole myös riippuvainen EU:n ja etenkin Suomen huonoista uutisista...siis onko useimmiten niin että kun USA:ssa tulee talouskriisi niin se vaikuttaa Eurooppaan ja Suomeen, mutta sitten kun se "rantautuu" Eurooppaan ja mahdollisesti Suomeen asti niin se ei enään vaikuta ainakaan niin paljon esim. OMXH-pörssiin, koska kaikilla on periaatteessa tieto huonoista uutisista eli periaatteessa pohjia ei enään nähtäisi, mutta mikä mahdollinen uutinen sitten tekisi uudet pohjat ja pitäisikö sen huonon uutisen tulla juuri tuolta USA:sta vai riittääkö siihen joku muukin huono uutinen...?

    Tähänkin varmaan paras ratkaisu on juuri ajallinen hajautus :)

    1) Yleisesti kannatan globaalia hajautusta. Omassa salkussani on 55% Euroopaa, 20% P-Amerikkaa, 15% Aasiaa (ml. Japani) Oseaaniaa ja loput lähinnä Etelä-/Väli-Amerikkaa. Pienellä painolla myös Afrikkaa ja Lähi-Itää.

    Maantieteellinen hajautus ei enää nykyään tuo kovin paljoa lisähyötyä. Länsimarkkinat tuppaavat menemään samansuuntaisesti. Japani tosin menee vähän miten sattuu samoin esim. kehittyvistä markkinoista Itä-Eurooppa. Sen sijaan eri sektorit menevät hieman eri tahtiin. Esim. Energia yleensä menee (lyhyellä aikavälillä) "vastavirtaan".

    Omasta mielestäni nyt Esim. Keskossa olisi oston paikka. Taseen "B" on suhteellisen kuranttia, joten paljon alle 20e tuskin enää lasketaan. Lisäksi ensikeväänä taas tulee mukavat osingot.

    USA-osakkeista voisi alkuun ostaa jotain defensiivistä jos vielä odottaa laskua. Esim. Procter & Gamble. Tai sitten USA-rahastoon, ellei halua tutustua yksittäisiin yhtiöihin. Dollarin vahvistuminen parantaisi meidän eurooppalaisten tuottoa, joten sinänsä on ihan järkevää sijoittaa eri valuutoissa noteerattuihin yhtiöihin. Rahaston on kuitenkin oltava valuuttasuojaamaton(!).

    Niin, vanhat huiput on aina ennemmin tai myöhemmin ohitettu. Katso esim. Kauppalehden sivuilta OMXH CAP tuottoindeksin kehitys 90 luvun alkupuolelta lähtien.

    2) Laskusuhdanteet ovat yleensä kestäneet 9-18kk, mutta on nähty jopa kolmen vuoden laskumarkkinoita. Kyllä se lasku joskus päättyy.

    3) Hyvä kysymys. Kuten kai sanoin aiemmin, uskon että kesän pohjia (s&p 500 indeksin 1200p) todennäköisesti vielä käydään testaamassa. Tuota tasoa siis pidetään eräänlaisena tukitasona. Eli eräänlainen psykologinen taso. Katso finance.yahoo.com sivulta niin huomaat että n. 1200p on silmämääräisesti sama kuin kesän 2006 notkahduksen pohja. Jos tämä taso ei kestä, lasketaan todennäköisesti alemmas etsimään uutta tukitasoa.

    Suomen talousluvut eivät juuri vaikuta Helsingin pörssiin. Eniten vaikuttavat USA:n ja EKP:n korkopäätökset, Euroopan ja USA:n inflaatioluvut, kuluttajien luottamus jne.

    Finanssisektorilta on jo diskontattu melko paljon huonoja uutisia nykyhintoihin. Toki jonkun suuren pankin päästäminen konkurssiin aiheuttaisi levottomuutta markkinoilla. Tuskin suurta pankkia päästetään konkkaan.

    Kuten aiemmin sanoin, niin osakkeet kääntyvät n. 6kk ennen reaalitaloutta. Tällöin siis taloudessa menee yleisesti ottaen huonosti ja ennusteet ovat vielä synkkiä tai varovaisen positiivisia.

    "siis onko useimmiten niin että kun USA:ssa tulee talouskriisi niin se vaikuttaa Eurooppaan ja Suomeen, mutta sitten kun se "rantautuu" Eurooppaan ja mahdollisesti Suomeen asti niin se ei enään vaikuta ainakaan niin paljon esim. OMXH-pörssiin, koska kaikilla on periaatteessa tieto huonoista uutisista eli periaatteessa pohjia ei enään nähtäisi, mutta mikä mahdollinen uutinen sitten tekisi uudet pohjat ja pitäisikö sen huonon uutisen tulla juuri tuolta USA:sta vai riittääkö siihen joku muukin huono uutinen...?"

    Tavalaan kyllä, mutta koska täällä on tavallaan laskettu jo valmiiksi niin Euroopassa huonot uutiset voivat laskea etenkin pienten maiden pörssejä. Tällöin täällä siis olisi "alen loppurysäys".

    Melkein mikä tahansa huono uutinen "oikeuttaa" kurssilaskuun. Se voi olla esim. terrori-isku USA:ssa tai vaikka Aasiassa tai luonnonkatastrofi. Eli uutisen ei tarvitse tulla USA:sta mutta jos se tulee jostain merkittävästä maasta tai alueelta niin se herättää pelkoa ja myyntipainetta sijoittajissa. Tai jos Lähi-Idässä tulee levottomuuksia niin silloin taas painetaan myyntinappia.

    Oli pohja sitten heinäkuussa, loppuvuodesta tai ensi vuonna niin varminta on hajauttaa ajallisesti (ja myös maantieteellisesti, vaikkei hyödyt enää olekaan samat kuin aiemmin).

    Eri sektorit pohjaavat eri aikaan. Kun yleisindeksi pohjaa niin tällöin jo monet yhtiöt ovat olleet jo hyvän aikaa nousussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Unknown kirjoitti:

Itse olen harkinnut että pitäisin vielä rahaa määräaikaistilillä ja palaisin sitten osakkeisiin joskus 2009 syksyllä, mutta mietin vain että millä aikavälillä USA:n taantuma heijastaa Suomeen tai yleensä Eurooppaan pysyvästi. Jos ajatellaan että USA:n talous lähtee nousuun 2009 syksyllä/2010 alussa niin missä vaiheessa mennään Euroopassa. Nyt viimeaikoinahan pörssiin ovat vaikuttaneet vain USA:n ongelmat, siten että pörssi on ailahdellut, mutta ne eivät ole vielä pysyvästi vaikuttaneet pörssiin, koska ongelmista ei ole vielä esim. Suomessa kerrottu. Toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu