Ulkoilu pelottaa

Kissani ryömivät ja hiipivät varovaisesti kun
olemme ulkoilemassa. Toisinaan ne vapautuvat ja
unohtavat varuillaanolon, mutta yleensä aina
alussa mennään 'maha maata viistäen'. Onko muilla
tällaista myös?

Olen muuttanut eri alueelle, siinä voi olla syy.
Välillä otan katin syliin ja kannan vähän eri
paikkaan.
2199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

normaali ilmiö,kissa kun on luonteeltaan
varauksellinen ja etenkin varovainen. asiaan
vaikuttaa myös pedon vietti,saalistaessaan kissa
hiipii matalana..ja eihän luonnossa mikään eläin
tepastele iloisesti koko komeudessaan,sehän
tietäisi samaa kuin "tule tänne ja syö mut".
(vertauskuvallisesti) etenkin aukeilla paikoilla
kissa pysyy matalana ja kiirehtii suojaisempaan
paikkaan,kasvuston seassa se on usein
paljon "rennompi".joten älä suotta
huolehdi,kaikki muutkin kissat käyttäytyvät
näin,uskoisin ainakin.

Äänestä

Ostin 6kk kissalleni valjaat. Ulkoilusta ei
meinannu tulla mitään ensialkuun. Kissa tärisi ja
häntä koipien välissä laahusti eteenpäin. Ilman
valjaita olisi ollut menossa suorastaan juoksun
kanssa ulos, mutta muutaman ulkoilu kerran
jälkeen kissani on ollut huomattavasti
vapautuneempi. Eiköhän se siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bast kirjoitti:

Kissani ryömivät ja hiipivät varovaisesti kun
olemme ulkoilemassa. Toisinaan ne vapautuvat ja
unohtavat varuillaanolon, mutta yleensä aina
alussa mennään 'maha maata viistäen'. Onko muilla
tällaista myös?

Olen muuttanut eri alueelle, siinä voi olla syy.
Välillä otan katin syliin ja kannan vähän eri
paikkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu