Jo alusta asti oli selvää, että Heikki Kovalainen on apukuskin asemassa McLarenilla. Joka muuta epäili ei ole realisti.
Epäilen vahvasti, että Ferrarilla on tilanne kääntynyt samaan suuntaan jo jonkin aikaa sitten, Kimi "RÄKÄ" Räikkönen on Massan apukuski!
Räkä ei enään viitsi yritää kunnolla ja Ferrari tankkaa järjestään Räikkösen autoon enemmän polttoainetta kuin Massalle. Taitaa olla asia sovittu jo Montrealin jälkeen.
Siis TÄYSIN turha toivoa loppukaudesta ihmeitä, suomalaiset ovat luusereiden asemassa omissa talleissaan!!!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos "apukuskiksi" määrätään, on aika iso riski olemassa ettei Kimi autakkaan ja ajaa loppukauden kisat samaan malliin kuin tänään ja siinä menisi merkkimestaruus.
En usko sitäpaitsi että Kimi millään tavoin olisi valmis auttamaan Massaa. Kimi on pikkuriikkisen erilaisempi kuski kuin Kovis.
Nyt on vaan niin että Kimillä ei todennäköisesti ole enää motivaatiota kilpailla.
Kimi on vain yksinkertaisesti Massaa hitaampi ja muutoinkin huonompi kuski