Onko kellään tietoa miten sen tunnistaa? Onko kuinka yleistä? Huomaako sen ihan helposti jos pennulla on hilsepunkkitartunta? Miten se näkyisi mahdollisessa aikuisessa josta sen on saanut?
Hilsepunkki
???????
55636
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"HILSEPUNKKI
eli Cheyletiella. Hilsepunkki on hyvin herkästi tarttuva ja aiheuttaa voimakasta hilseilyä. Kutinaa ei juurikaan esiinny. Hilsepunkki on kooltaan 0.4 mm, ja se elää syömällä ihon pintakerrosta ja kudosnesteitä. Hilsepunkki elää vain isäntäeläimessään ja säilyy sen ulkopuolella vain pari päivää hengissä. Hilsepunkki tarttuu myös ihmiseen. On hyvin tavallista, että hilsepunkkikoiralla ja omistajalla esiintyy samanaikaisesti voimakkaasti kutiavia ja punoittavia näppylöitäkin. Hilsepunkin voi yrittää kotona diagnosoida kampaamalla hilsettä mustalle alustalle. Mikäli hilse alkaa kävellä, on syytä epäillä, että kyseessä on hilsepunkki. Suurin syy pentujen hilseilyyn on juuri hilsepunkki, jonka ne ovat saaneet emältään tai pentuesisaruksiltaan. Koiran kasvattaja ja omistaja voivat luulla hilseen olevan ihan tavallista hilsettä, koska koira ei välttämättä kutia lainkaan." http://www.harjakoiraharrastajat.fi/html/ulkoloiset.html
googlea saa käyttää :)
Lekurin raapenäyte,mutta kun se ei siinäkään aina näy.
Ei välttämättä huomaa.Paitsi jos oirehtii reippaasti.Hilsettä paljon ja kutinaa.
Aikuisessa näkee huonosti tai hyvin.Riippuu ihan siitä,oirehtiiko runsaasti vai ei.
Ja tosiaan,myös jotkut ihmiset saattavat oirehtia.Silloin vaiva onkin helpompi tunnistaa.
Jos omalla koiralla hilsepunkki todetaan,niin kaikki koirat pitäisi "myrkyttää",kenen kanssa se on tekemisissä,jos haluaa varmiten päästä eroon.Se kun tulee muuten helposti uudelleenkin.Että aika kurja homma.
muistaakseni viihtyy selän takaosassa enimmäkseen; saa korjata jos olen väärässä. Yhdellä omistani epäiltiin pentutapaamisen jälkeen kyseistä otusta, mutten hoitanut mitenkään, koska raappeista ei tullut käveleviä eikä koira kutissut. Kapiakin epäili kasvattaja, muttei meidän pennulla ollut mitään, ei niin mitään. Eläinlääkärit ovat eri mieltä kuin koiraharrastajat/kasvattajat niin loisista kuin oikeastaan kaikesta muustakin. Jos tiedät luotettavan ell:n. sinne varmistamaan jos on epäilys tartunnasta.
Tuo on tuo klassinen oire.Mutta siinähän se vaikeus on,että se ei kaikilla päde.Joskus se on aikas hankala huomata,ei näy siis raappeissakaan.Joskus tilanne on se,ettei tiedä onko vai ei,paitsi kun on loishäätö tehty ja oikeaoppisesti.
Kiitos vastauksista... Juttelin yhden samasta pentueesta olevan ja niillä oli myös kutinaa, olivat käyneet lääkärissä eikä mitään löytyny varmuudeks oli laittanu ulkolois häädön... Meillä kutina jatkuu vaihtelevasti välil ei juurikaan välil vähän enempi..Mut ollaan menos lääkäriin ensviikol ni sittenpähän tiietään :)