Hahmot eivät ole minun vaan Tolkienin oikeuksienhaltijan.
* * *
MANNEKIINIT
Aurinko laski Dunhargissa - Harmaa Komppania oli saapunut illansuussa tuomaan uutisensa Eowynille. Ruoho alkoi kostua kasteesta, kulunut, kitulias ruoho, jota vuoristolinnoituksen seinänvieret kasvoivat. Muutama puunkäkkärä tarjosi satakielille pesäpuun. Kaskaat sirittivät auringonlaskulle, taivas oli ahjo tulvillaan sulaa pronssia. Punakeltainen palo kimalteli kilvissä ja kypärissä, upouusissa ja kuhmuille lyödyissä, ikiaikaisissa haltiatamineissa ja ihmisseppojen vasta viime viikolla karkaisemissa.
Gimli istui portaalla ja pyöritteli kirvestä kädessään. Selkä linnakeittiön ovea vasten istuskeli Synkmetsän kauniskasvoinen haltia.
"Tiedättekö, herra haltia, on ilo saada taistella kanssanne."
"Kiitoksia, niin minustakin."
Gimli oli hetken hämillään.
"Tuollaista aseenkäsittelytaitoa näkee harvoin."
"Mutta herra kääpiö, ette tekään ollut yhtään hassumpi tuon kirveenne kanssa."
"Vaikka te pidätte menettelytapaani brutaalina."
"Vaikka pidänkin."
"Tiedättekö, olen tässä ajatellut. Me kääpiöt osaamme kovasti arvostaa tuollaista lahjakkuutta. Esittelisin teidät mielelläni eräille merkittäville henkilöille Erebornin seudulla. Olen varma, että herättäisitte suurta mielenkiintoa niissä piireissä."
"Kiitoksia, herra Gimli, olette ollut hyvin kohtelias. Mutta pelkään, että joudun tuottamaan teille jälleen kerran pettymyksen."
"Te ette vieläkään suostu?"
"En, minä en lähde kääpiökuningaskuntiin."
"Te toisitte auringonpaisteen takaisin ruhtinaittemme kasvoille. Ja kääpiöiden ja haltioiden uusi liitto..."
"Pyydän, Gimli, älkää tehkö tästä poliittista kysymystä. Isäni huolehtii senkaltaisista seikoista. Olen varma että minun vierailullani..."
"Kuka puhuu vain vierailusta, rakas prinssi Legolas? Saanko edes tiedustella syytä?"
"Sanokaamme, että en ole kiinnostunut siitä, että minut asetetaan näytille kuin täytetty merikotka, tai kuin riiputettu kinkku... tai että olisin jonkun ruhtinaan sylikoira."
"Entä, jos minä pyydän?"
Haltian silmät kovenivat. Kääpiö oli pannut kirveen syrjään ja tarkasteli haltiaa kiinteästi, eloisin, välkkyvin silmin.
Legolas huokaisi syvään ja vältti katsomasta kääpiöön. Kääpiön silmiin nousi tuike.
"Tiesin, että pitäisitte siitä. Pieni sylikoirakiertue upeimmissa saleissa. He hullaantuvat. Teidän synkmetsäläinen karuutenne saa heidät lankeamaan jalkojenne juureen, ja kääpiöt jos ketkä osaavat antaa helyjä lahjaksi, vain kohteliaisuudesta. Helyjä, enemmän timanttidiadeemejä kuin jaksatte kantaa! Sitä paitsi, olette sen verran velkaa minulle, ainakin yhteisen salaisuuden verran, vai kuinka, Herra Kauniskasvo? Vai saisiko olla Sokeriprinssi?"
Haltia yritti nauraa heikosti, vaikka olikin kalvennut.
"Ei, herra Gimli, mikä muu tahansa, mutta ei Sokeriprinssi."
Ilta ei ollut vielä kylmennyt, mutta Legolas kääntyi mennäkseen. Jo keittiössä hänen rintansa vavahteli.
* * *
MANNEKIINIT
Aurinko laski Dunhargissa - Harmaa Komppania oli saapunut illansuussa tuomaan uutisensa Eowynille. Ruoho alkoi kostua kasteesta, kulunut, kitulias ruoho, jota vuoristolinnoituksen seinänvieret kasvoivat. Muutama puunkäkkärä tarjosi satakielille pesäpuun. Kaskaat sirittivät auringonlaskulle, taivas oli ahjo tulvillaan sulaa pronssia. Punakeltainen palo kimalteli kilvissä ja kypärissä, upouusissa ja kuhmuille lyödyissä, ikiaikaisissa haltiatamineissa ja ihmisseppojen vasta viime viikolla karkaisemissa.
Gimli istui portaalla ja pyöritteli kirvestä kädessään. Selkä linnakeittiön ovea vasten istuskeli Synkmetsän kauniskasvoinen haltia.
"Tiedättekö, herra haltia, on ilo saada taistella kanssanne."
"Kiitoksia, niin minustakin."
Gimli oli hetken hämillään.
"Tuollaista aseenkäsittelytaitoa näkee harvoin."
"Mutta herra kääpiö, ette tekään ollut yhtään hassumpi tuon kirveenne kanssa."
"Vaikka te pidätte menettelytapaani brutaalina."
"Vaikka pidänkin."
"Tiedättekö, olen tässä ajatellut. Me kääpiöt osaamme kovasti arvostaa tuollaista lahjakkuutta. Esittelisin teidät mielelläni eräille merkittäville henkilöille Erebornin seudulla. Olen varma, että herättäisitte suurta mielenkiintoa niissä piireissä."
"Kiitoksia, herra Gimli, olette ollut hyvin kohtelias. Mutta pelkään, että joudun tuottamaan teille jälleen kerran pettymyksen."
"Te ette vieläkään suostu?"
"En, minä en lähde kääpiökuningaskuntiin."
"Te toisitte auringonpaisteen takaisin ruhtinaittemme kasvoille. Ja kääpiöiden ja haltioiden uusi liitto..."
"Pyydän, Gimli, älkää tehkö tästä poliittista kysymystä. Isäni huolehtii senkaltaisista seikoista. Olen varma että minun vierailullani..."
"Kuka puhuu vain vierailusta, rakas prinssi Legolas? Saanko edes tiedustella syytä?"
"Sanokaamme, että en ole kiinnostunut siitä, että minut asetetaan näytille kuin täytetty merikotka, tai kuin riiputettu kinkku... tai että olisin jonkun ruhtinaan sylikoira."
"Entä, jos minä pyydän?"
Haltian silmät kovenivat. Kääpiö oli pannut kirveen syrjään ja tarkasteli haltiaa kiinteästi, eloisin, välkkyvin silmin.
Legolas huokaisi syvään ja vältti katsomasta kääpiöön. Kääpiön silmiin nousi tuike.
"Tiesin, että pitäisitte siitä. Pieni sylikoirakiertue upeimmissa saleissa. He hullaantuvat. Teidän synkmetsäläinen karuutenne saa heidät lankeamaan jalkojenne juureen, ja kääpiöt jos ketkä osaavat antaa helyjä lahjaksi, vain kohteliaisuudesta. Helyjä, enemmän timanttidiadeemejä kuin jaksatte kantaa! Sitä paitsi, olette sen verran velkaa minulle, ainakin yhteisen salaisuuden verran, vai kuinka, Herra Kauniskasvo? Vai saisiko olla Sokeriprinssi?"
Haltia yritti nauraa heikosti, vaikka olikin kalvennut.
"Ei, herra Gimli, mikä muu tahansa, mutta ei Sokeriprinssi."
Ilta ei ollut vielä kylmennyt, mutta Legolas kääntyi mennäkseen. Jo keittiössä hänen rintansa vavahteli.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Runsaasti palautetta jokaiselta joka lukee. Olette sen velkaa minulle.
Oli? Mikä järki?
Meni v'h'n ohi, jos se olisi jatkunut niin ehkä sitten, mutta en kyllä kyennyt tarttumaan tuon jujun ohuen langan päähän...