Yö johon piirtyy kaksi viivaa
Yö oli kylmä. Mies seisoi lasin äärellä, ja katsoi vastapäisen talon ikkunoihin. Hänen teki mieli tupakkaa ja todettuaan, että niitä riittäisi myös huomiseksi, hän päätti käydä ulkona polttamassa yhden. Syksy oli tehnyt tuloaan jo muutaman viikon, mutta ilta oli siihen nähden lämmin. Mies seisoi rappusyvennyksessä, vaihtaen painoaan puolelta toiselle. Hän yritti nähdä vastapuolen ikkunoista hahmoja, mutta vain muutamissa valot olivat päällä, ja kaikkien eteen oli vedetty verhot. Toiset olivat siistejä ja huoliteltuja. Toisissa normaalia leveämpään ikkunaan oli askarreltu peitteet lakanoista ja ylijäämäkankaista estämään uteliaiden katseet. Kokonaisuudesta oli syntynyt kirjava kudelma, jota aika ajoin syttyvät ja sammuvat valot vielä hieman elävöittivät. Tupakka paloi loppuun, jonka jälkeen mies kiipesi portaat neljänteen kerrokseen. Ennen nukkumaan menoa, hän kuunteli yöradiota, kunnes kännykästä loppui akku. Hän ei saanut unta sinä yönä.
Aamulla hänen polvensa oli arka, mutta kipu ei ollut lähellekään sama, mitä se oli ollut viikko sitten. Ulkona hän sytytti savukkeen, ja lähti kohti terveysasemaa. Jonoa ei ollut, joten hän pääsi lääkärille vain muutaman minuutin odottelun jälkeen. Diagnoosi oli sama, nivelkierukan vamma, joten sairaslomaa päätettiin jatkaa viikolla. Eikä urheilua saisi harrastaa kuukauteen, jopa kahteen. Lääkäri puhui selkeästi lääkkeen ottamisesta aamuin illoin miehen katsoessa tätä silmiin. Välillä katse harhaili seiniin, mutta palasi jälleen kohteeseensa. –Kysymyksiä?, sanoi lääkäri oman esittelynsä jälkeen. –Ei tässä mitään, vastasi mies. Hän nousi tuolilta, puki mustan samettitakin päälleen ja poistui vastaanotolta. Nyt hänellä olisi aikaa hoitaa asioitaan virastossa ja pankissa. Sitä ennen hän soitti työnantajalleen, ettei voisi tulla tälläkään viikolla töihin. Työnantaja kertoi joskus vammautuneesta nilkastaan ja ymmärtävänsä tilanteen.
Matkalla bussille mies katseli sormiaan. Häntä ärsytti tupakan kellastamat jäljet hänen oikean käden peukalossa, sekä etu- ja keskisormessa. Keskustaan päästyään hän kävi vessassa yrittämässä hinkata jälkiä pois, mutta ne pysyivät sitkeästi kiinni ihossa. Hoidettuaan pakolliset asiat, hän asteli parturiin leikkauttamaan hiuksensa.
– Ajetaan sitten ihan vaan koneella, sanoi mies heti tiskillä.
– Se käy hyvin, totesi iloinen vanhempi kampaaja.
– Minulla on 12, 9, 6, ja kolmen millin terät, sanoi nainen kysyvästi, kun suojapeite oli asetettu.
– Otetaan ihan kolmosella, sanoi mies.
Naisen reaktio kuitenkin sai miehen muuttamaan mielensä, ja lopulta hiukset ajeltiin kuuden millin terällä. –Tästähän tuli siisti, sanoi mies heidän juteltuaan ja koneen surinan tauottua. –Paljon siistimpi kuin tänne tullessa, kommentoi nainen edelleen hymyillen. Kassalla mies etsi korttiaan hetken, mutta päättikin maksaa käteisellä. Nainen antoi vaihtorahat, ja heilutti miehen perään. Mies nappasi laukun naulakosta ja poistui pienestä kampaamosta. Matkalla kotiinsa mies poltti kaksi tupakkaa.
Kaupunkiin hän saapui bussilla, joka oli täynnä. Ensin hän kävi kahvilla, paikassa, jonne täytyi mennä kuusia liukuportaita. Mies istui sohvalle seinän viereen, ja katseli vanhempaa naista, joka hieman katseli takaisin. Mies ei ollut erityisen kaunis, mutta hänellä oli tumman miehen karismaa. Puhelin soi. Hänen ystävänsä soitti ja sanoi tulevansa puolen tunnin kuluttua. He tapasivat ulko-ovilla. Salomon koputti häntä päähän ja kysyi, - Onko ketään kotona? – Toivottavasti, vastasi mies. He lähtivät kävelemään kohti satamaa. Salomon kertoi tarinoita hänen liiketoiminnoistaan. Kuinka hän välitti viinaa ja tupakkaa alaikäisille. Mahdollisena uutena tuotteena hän mainitsi subutexin, josta täytyi puhua hiljaa. Mies kuunteli rauhallisesti, samalla kun he katselivat ohi kulkevia tyttöjä.
He saapuivat kanaalille, jossa he istuivat jo suljetun terassin tuoleille. Salomon esitteli kuvia juhlista, joissa hän ja hänen uudet kaverinsa olivat olleet. Tytöt olivat pussailleet keskenään, ja tämä toi hymyn miehen naamaan. Hän hieman toivoi, että olisi itsekin ollut mukana niissä juhlissa, mutta ei ollut varma olisiko jatkossakaan tervetullut Salomonin ja tämän uuden kaveripiirin mukaan. Mies kuunteli ja Salomon jatkoi itsevarmasti lukuisten projektien esittelyä. Projekti 95, projekti X… Sitten he suuntasivat puistoon. Tuuli piti heidät liikkeessä, mikä hieman rasitti miehen polvea, mutta hän tiesi, että sitä piti käyttää, jotta se voisi parantua kunnolla.
Puistossa Salomon alkoi kertoa matkasta etelään. Siellä he olivat aiemmin käyneet yhdessä, mutta nyt seura, sekä paikka olivat muuttuneet. – Täytyy sulle sanoa, ettei siellä enää ole hyvännäköisiä tyttöjä, Salomon totesi paikasta. Mies hymähti. Hän muisti kaikki ne neitoset, jotka silloin viettelivät ulkonäöllään ja iällään. – Vaikka voihan olla että omatkin standardit ovat nousseet, mietti Salomon. – Ja niiden standardit laskeneet, jatkoi hän. Salomon kertoili, kuinka he olivat lähestyneet ainakin sataa naista. Kaikkia, jotka olivat vähäänkään tavoittelemisen arvoisia. Paikka oli muuttunut täydellisestä juhlijan paratiisista paikaksi, jossa ravintoloista sai ruokamyrkytyksen, ja jossa diskoissa musiikki soi niin kovaa, ettei niissä voinut olla. Ja kaiken lisäksi, paikat menivät kiinni pian puolen yön jälkeen. Drinkitkin olivat niin kalliita, ettei niihin ollut varaa. Salomon ei enää aikoisi palata tuohon paikkaan, eikä mieskään, niin paljon muutoksia oli tapahtunut. – Ei sinne kannata enää mennä. Salomon sanoi. – Enää Euroopassa ei ole paikkaa jonne kannattaa matkustaa, hän jatkoi. Kun he olivat juna-asemalla, Salomon sanoi, - Yksi tarina on päättynyt. Sitten hän juoksi bussiin. Mies itsekin käveli omalle asemalleen, ja otti linja-auton kohti kotiaan. Oli yö, mutta tarinat, jotka Salomon oli kertonut, saivat miehen levolliseksi. Hän nukkui hyvin.
Seuraavana päivänä mies tapasi entisen tyttöystävänsä. He näkivät ravintolassa, jossa he olivat aiemminkin viettäneet iltoja. Heidän tilattuaan ruoat, nainen kertoi, kuinka rankkaa hänellä oli töissä. Mies yritti parhaansa mukaan lohduttaa, mutta kyyneleet ilmestyivät naisen silmäkulmiin. – Aion matkustaa Maya-intiaanien temppeleille, nainen totesi. – Lähden sinne yksin. Minun täytyy selvittää ajatukseni. Täällä kaikki on samanlaista päivästä toiseen. Haluan elellä siellä ja keräillä papaijoita puista. – Siellä voi olla vaarallista, sanoi mies, ja jatkoi, - Mutta ymmärrän jos sinun pitää mennä, ei kukaan voi sitä estää. Mies tiesi, ettei hän voisi, eikä haluaisi vaikuttaa naisen ajatuksiin. He olivat eronneet kaksi kuukautta sitten, eikä miehellä enää ollut tunteita häntä kohtaan. Saatettuaan naisen junalle, mies jatkoi kotiinsa. Hän istui pitkään tuolillaan, ja piirteli epämääräisiä kuvioita paperille. Hän puhui itsekseen, - En minä ole taiteilija, ei tämä ole taidetta.
Seuraavana aamuna mies oli kadonnut. Miehen ennen katoamistaan kirjoittamat, kovin suttuiset ja sekavat päiväkirjamerkinnät näyttävät seuraavilta:
Lähiöhoroja ne on kaikki... haluan juosta olen aina halunnut juosta... öisessä kaupungissa... olen tyhjä... kaikki tämä on turhuutta... yö joka sitoo kaiken... halut jotka sitovat... yö joka peittää allensa kaiken... haluan juosta kadut ja nousta talojen katoille... miksi nyt poltan askin päivässä, kun ennen en polttanut yhtään... kaikki muistot poissa... tupakat loppuneet... rajat, viivat, tasot... kaikkien yläpuolella... kaupungit, Hong Kong, Berliini, New York... ”tuo nahkatakkinen tyttö, tuo tyttö on nähnyt helvetin...”... kirjoitan, kirjoitan tyhjiä lauseita... yö, kaupunki, mies, sade... abstrakti kaupunki... kaikki tuntemattomia, heidän kohtaamisia... kylmä, selvittämätön, ikuinen... ei sellaista ole... kaikki on mun pään sisällä... olen tukossa... syksy on sellaista aikaa... jokainen yksin... ja haluan vain sinut, joka pelastaisi minut täältä, enkeli... kaunis, täydellinen... yö, joka piirtää kaksi viivaa, toinen niistä on musta… synkempi kuin mikään… sellainen, joka ottaa kaiken eikä anna mitään…
Yö oli kylmä. Mies seisoi lasin äärellä, ja katsoi vastapäisen talon ikkunoihin. Hänen teki mieli tupakkaa ja todettuaan, että niitä riittäisi myös huomiseksi, hän päätti käydä ulkona polttamassa yhden. Syksy oli tehnyt tuloaan jo muutaman viikon, mutta ilta oli siihen nähden lämmin. Mies seisoi rappusyvennyksessä, vaihtaen painoaan puolelta toiselle. Hän yritti nähdä vastapuolen ikkunoista hahmoja, mutta vain muutamissa valot olivat päällä, ja kaikkien eteen oli vedetty verhot. Toiset olivat siistejä ja huoliteltuja. Toisissa normaalia leveämpään ikkunaan oli askarreltu peitteet lakanoista ja ylijäämäkankaista estämään uteliaiden katseet. Kokonaisuudesta oli syntynyt kirjava kudelma, jota aika ajoin syttyvät ja sammuvat valot vielä hieman elävöittivät. Tupakka paloi loppuun, jonka jälkeen mies kiipesi portaat neljänteen kerrokseen. Ennen nukkumaan menoa, hän kuunteli yöradiota, kunnes kännykästä loppui akku. Hän ei saanut unta sinä yönä.
Aamulla hänen polvensa oli arka, mutta kipu ei ollut lähellekään sama, mitä se oli ollut viikko sitten. Ulkona hän sytytti savukkeen, ja lähti kohti terveysasemaa. Jonoa ei ollut, joten hän pääsi lääkärille vain muutaman minuutin odottelun jälkeen. Diagnoosi oli sama, nivelkierukan vamma, joten sairaslomaa päätettiin jatkaa viikolla. Eikä urheilua saisi harrastaa kuukauteen, jopa kahteen. Lääkäri puhui selkeästi lääkkeen ottamisesta aamuin illoin miehen katsoessa tätä silmiin. Välillä katse harhaili seiniin, mutta palasi jälleen kohteeseensa. –Kysymyksiä?, sanoi lääkäri oman esittelynsä jälkeen. –Ei tässä mitään, vastasi mies. Hän nousi tuolilta, puki mustan samettitakin päälleen ja poistui vastaanotolta. Nyt hänellä olisi aikaa hoitaa asioitaan virastossa ja pankissa. Sitä ennen hän soitti työnantajalleen, ettei voisi tulla tälläkään viikolla töihin. Työnantaja kertoi joskus vammautuneesta nilkastaan ja ymmärtävänsä tilanteen.
Matkalla bussille mies katseli sormiaan. Häntä ärsytti tupakan kellastamat jäljet hänen oikean käden peukalossa, sekä etu- ja keskisormessa. Keskustaan päästyään hän kävi vessassa yrittämässä hinkata jälkiä pois, mutta ne pysyivät sitkeästi kiinni ihossa. Hoidettuaan pakolliset asiat, hän asteli parturiin leikkauttamaan hiuksensa.
– Ajetaan sitten ihan vaan koneella, sanoi mies heti tiskillä.
– Se käy hyvin, totesi iloinen vanhempi kampaaja.
– Minulla on 12, 9, 6, ja kolmen millin terät, sanoi nainen kysyvästi, kun suojapeite oli asetettu.
– Otetaan ihan kolmosella, sanoi mies.
Naisen reaktio kuitenkin sai miehen muuttamaan mielensä, ja lopulta hiukset ajeltiin kuuden millin terällä. –Tästähän tuli siisti, sanoi mies heidän juteltuaan ja koneen surinan tauottua. –Paljon siistimpi kuin tänne tullessa, kommentoi nainen edelleen hymyillen. Kassalla mies etsi korttiaan hetken, mutta päättikin maksaa käteisellä. Nainen antoi vaihtorahat, ja heilutti miehen perään. Mies nappasi laukun naulakosta ja poistui pienestä kampaamosta. Matkalla kotiinsa mies poltti kaksi tupakkaa.
Kaupunkiin hän saapui bussilla, joka oli täynnä. Ensin hän kävi kahvilla, paikassa, jonne täytyi mennä kuusia liukuportaita. Mies istui sohvalle seinän viereen, ja katseli vanhempaa naista, joka hieman katseli takaisin. Mies ei ollut erityisen kaunis, mutta hänellä oli tumman miehen karismaa. Puhelin soi. Hänen ystävänsä soitti ja sanoi tulevansa puolen tunnin kuluttua. He tapasivat ulko-ovilla. Salomon koputti häntä päähän ja kysyi, - Onko ketään kotona? – Toivottavasti, vastasi mies. He lähtivät kävelemään kohti satamaa. Salomon kertoi tarinoita hänen liiketoiminnoistaan. Kuinka hän välitti viinaa ja tupakkaa alaikäisille. Mahdollisena uutena tuotteena hän mainitsi subutexin, josta täytyi puhua hiljaa. Mies kuunteli rauhallisesti, samalla kun he katselivat ohi kulkevia tyttöjä.
He saapuivat kanaalille, jossa he istuivat jo suljetun terassin tuoleille. Salomon esitteli kuvia juhlista, joissa hän ja hänen uudet kaverinsa olivat olleet. Tytöt olivat pussailleet keskenään, ja tämä toi hymyn miehen naamaan. Hän hieman toivoi, että olisi itsekin ollut mukana niissä juhlissa, mutta ei ollut varma olisiko jatkossakaan tervetullut Salomonin ja tämän uuden kaveripiirin mukaan. Mies kuunteli ja Salomon jatkoi itsevarmasti lukuisten projektien esittelyä. Projekti 95, projekti X… Sitten he suuntasivat puistoon. Tuuli piti heidät liikkeessä, mikä hieman rasitti miehen polvea, mutta hän tiesi, että sitä piti käyttää, jotta se voisi parantua kunnolla.
Puistossa Salomon alkoi kertoa matkasta etelään. Siellä he olivat aiemmin käyneet yhdessä, mutta nyt seura, sekä paikka olivat muuttuneet. – Täytyy sulle sanoa, ettei siellä enää ole hyvännäköisiä tyttöjä, Salomon totesi paikasta. Mies hymähti. Hän muisti kaikki ne neitoset, jotka silloin viettelivät ulkonäöllään ja iällään. – Vaikka voihan olla että omatkin standardit ovat nousseet, mietti Salomon. – Ja niiden standardit laskeneet, jatkoi hän. Salomon kertoili, kuinka he olivat lähestyneet ainakin sataa naista. Kaikkia, jotka olivat vähäänkään tavoittelemisen arvoisia. Paikka oli muuttunut täydellisestä juhlijan paratiisista paikaksi, jossa ravintoloista sai ruokamyrkytyksen, ja jossa diskoissa musiikki soi niin kovaa, ettei niissä voinut olla. Ja kaiken lisäksi, paikat menivät kiinni pian puolen yön jälkeen. Drinkitkin olivat niin kalliita, ettei niihin ollut varaa. Salomon ei enää aikoisi palata tuohon paikkaan, eikä mieskään, niin paljon muutoksia oli tapahtunut. – Ei sinne kannata enää mennä. Salomon sanoi. – Enää Euroopassa ei ole paikkaa jonne kannattaa matkustaa, hän jatkoi. Kun he olivat juna-asemalla, Salomon sanoi, - Yksi tarina on päättynyt. Sitten hän juoksi bussiin. Mies itsekin käveli omalle asemalleen, ja otti linja-auton kohti kotiaan. Oli yö, mutta tarinat, jotka Salomon oli kertonut, saivat miehen levolliseksi. Hän nukkui hyvin.
Seuraavana päivänä mies tapasi entisen tyttöystävänsä. He näkivät ravintolassa, jossa he olivat aiemminkin viettäneet iltoja. Heidän tilattuaan ruoat, nainen kertoi, kuinka rankkaa hänellä oli töissä. Mies yritti parhaansa mukaan lohduttaa, mutta kyyneleet ilmestyivät naisen silmäkulmiin. – Aion matkustaa Maya-intiaanien temppeleille, nainen totesi. – Lähden sinne yksin. Minun täytyy selvittää ajatukseni. Täällä kaikki on samanlaista päivästä toiseen. Haluan elellä siellä ja keräillä papaijoita puista. – Siellä voi olla vaarallista, sanoi mies, ja jatkoi, - Mutta ymmärrän jos sinun pitää mennä, ei kukaan voi sitä estää. Mies tiesi, ettei hän voisi, eikä haluaisi vaikuttaa naisen ajatuksiin. He olivat eronneet kaksi kuukautta sitten, eikä miehellä enää ollut tunteita häntä kohtaan. Saatettuaan naisen junalle, mies jatkoi kotiinsa. Hän istui pitkään tuolillaan, ja piirteli epämääräisiä kuvioita paperille. Hän puhui itsekseen, - En minä ole taiteilija, ei tämä ole taidetta.
Seuraavana aamuna mies oli kadonnut. Miehen ennen katoamistaan kirjoittamat, kovin suttuiset ja sekavat päiväkirjamerkinnät näyttävät seuraavilta:
Lähiöhoroja ne on kaikki... haluan juosta olen aina halunnut juosta... öisessä kaupungissa... olen tyhjä... kaikki tämä on turhuutta... yö joka sitoo kaiken... halut jotka sitovat... yö joka peittää allensa kaiken... haluan juosta kadut ja nousta talojen katoille... miksi nyt poltan askin päivässä, kun ennen en polttanut yhtään... kaikki muistot poissa... tupakat loppuneet... rajat, viivat, tasot... kaikkien yläpuolella... kaupungit, Hong Kong, Berliini, New York... ”tuo nahkatakkinen tyttö, tuo tyttö on nähnyt helvetin...”... kirjoitan, kirjoitan tyhjiä lauseita... yö, kaupunki, mies, sade... abstrakti kaupunki... kaikki tuntemattomia, heidän kohtaamisia... kylmä, selvittämätön, ikuinen... ei sellaista ole... kaikki on mun pään sisällä... olen tukossa... syksy on sellaista aikaa... jokainen yksin... ja haluan vain sinut, joka pelastaisi minut täältä, enkeli... kaunis, täydellinen... yö, joka piirtää kaksi viivaa, toinen niistä on musta… synkempi kuin mikään… sellainen, joka ottaa kaiken eikä anna mitään…
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.