liekö muilla töissäkäyvillä yhäideillä ja yhisilläkin mietintää siitä jäisikö lasten tyhmyyksistä osa tekemättä mikäli olisi itse vahtimassa lasta iltapäivisin?
Minulla on välillä tosi pahamieli siitä että käyn töissä(palkatta siis) vaikka voisin samaan aikaan olla lasteni luona.
Lapseni ovat jo isoja mutta näyttävät tarvitsevan valvontaa edelleen pojan mbd.n takia.
Kannattaako tämmöinen elämä pidemmän päälle.
Olenko itsekäs kun tahdon jotain muuta ajateltavaa päiviksi? kun tahdon mennä mieluummin päiviksi ihmisten pariin. kun tahdon työkokemusta. kun tahdon olla tarpeellinen?
Olisiko lasten kannalta parempi että jättäisin tämän palkattoman työharjoittelun ja jäisin kotiin heitä koulusta vastaanottamaan?
Saisin tasan saman rahamäärän vaikken kävisikään töissä (kulukorvaus menee päivänlounaaseen ja työmatkakuluun)
Minun oma äitini oli aina kotona kun me lapset tultiin koulusta ja se oli ihana asia.turvallista.
Ovatko lapseni nyt turvattomia kun en ole kotona.
Monenlaisia ajatuksia herättää minussa tämä juttu... Olenko ihan hassu?
Minulla on välillä tosi pahamieli siitä että käyn töissä(palkatta siis) vaikka voisin samaan aikaan olla lasteni luona.
Lapseni ovat jo isoja mutta näyttävät tarvitsevan valvontaa edelleen pojan mbd.n takia.
Kannattaako tämmöinen elämä pidemmän päälle.
Olenko itsekäs kun tahdon jotain muuta ajateltavaa päiviksi? kun tahdon mennä mieluummin päiviksi ihmisten pariin. kun tahdon työkokemusta. kun tahdon olla tarpeellinen?
Olisiko lasten kannalta parempi että jättäisin tämän palkattoman työharjoittelun ja jäisin kotiin heitä koulusta vastaanottamaan?
Saisin tasan saman rahamäärän vaikken kävisikään töissä (kulukorvaus menee päivänlounaaseen ja työmatkakuluun)
Minun oma äitini oli aina kotona kun me lapset tultiin koulusta ja se oli ihana asia.turvallista.
Ovatko lapseni nyt turvattomia kun en ole kotona.
Monenlaisia ajatuksia herättää minussa tämä juttu... Olenko ihan hassu?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse olen myös yh, ja tein vuosia vuorotyötä. Se oli todella stressaavaa, järjestää lapselle aina hoitaja iltavuorojen ajaksi. Kun maksoit hoitajalle, niin siihenhän se iltavuoro palkka menikin. Lisäksi oli aina huono omatunto töissä käymisestä. Nyt olen jättäytynyt pois työstä. Rahallisesti on tiukkaa, mutta lapsi on onnellinen kun olen kotona. Hän on nyt 10v ja koen, että mitä enemmän hän tulee murrosikään, sitä enemmän minun täytyy olla läsnä, ja tietoinen lapseni menoista. Tosin joskus on sitten taas huono omatunto siitä kun en ole töissä, mutta ei niin paljon kuin töissä ollessa.
Olet tarpeellinen kotonakin, siksi ei tarvitsisi töihin mennä.
Mutta jos tuntee tarvitsevansa toisten aikuisten seuraa ja jos lisäksi saa työkokemustakin, niin kuuluu hakeutua ainakin välillä muiden pariin.
Äidin hyvinvointi kun lisää lastenkin hyvinvointia.
Lapset kokee rakkauden puutetta ja yksinäisyyttä äidin ollessa poissa. Sitä pitää jotenkin yrittää sitten illalla korvata. Ainakin puhua asiasta paljon.
Itselleni kävi niin, että poika (joka oli kymmentuntiset päivät yksin lähiössä, lähti yksin aamulla kouluun ja oli koulun jälkeen iltapäivät yksin klo 18 asti työssäkäyntini takia), erehtyi näpistelemään kaupasta.
Työssäkäyntiäni en voinut mielestäni lopettaa, milläs sitten olisin elättänyt kolme lastani ja itseni. Ihmissuhteitakin oli pakko saada. Säälin kuitenkin kauheasti lapsiani siinä tilanteessa. Itsekin olin aivan liian kovilla.
Vartija soitti kaupasta kotiin ja kertoi asian. Kysyin pelästyneenä, mitä minun pitää tehdä. Sanoi, että keskustelkaa kotona asiasta.
Niin tein, en vihaisena enkä rankaisten, vaan neuvoen ja kauhistukseni osoittaen.
(Nuorempia lapsia myöhemmin neuvoin jo ennalta, että jos niin paljon tekee jotain mieli, että aikoo sen varastaa, niin pitää ensin sanoa asia äidille ja mennä sitten rahan kanssa takaisin kauppaan, sellaisessa tapauksessa saa rahaa. Ilmeisesti se auttoi heitä, koska eivät ole varastaneet.)
Tuttavani, jolle asiasta kerroin, sanoi, että vanha viisaus sanoo, että lapsi varastaa rakkautta.
Poika ei saanut olosuhteiden takia tarpeeksi huomiota ja rakkautta, (eikä pienten tulojeni takia mitään tavaraakaan).
Se tuntuu nyt jälkeenpäin niin selvältä asialta. Silloin en osannut sitä rakkautta tapahtuneenkaan jälkeen antaa, pidin 13-15 vuotiasta lasta jo niin isona. Siinä erehdyin.
Mutta kuitenkin lapsesta kasvoi rehellinen ja kunnollinen. Itselläni on syyllisyystunteita paljonkin, etten osannut olla tarpeeksi rakastava, lämmin, huolehtiva ja hellä. Nuoruus ja kovuus, näinhän sitä sanotaan, yhdistyi minussa silloin.
Oma äitini oli kotona, kun tulin koulusta. Se oli ihanaa ja tärkeää. Joskus harvoin kun hän sattui olemaan poissa, oli niin synkkää ja kauheaa, kotikin tuntui vieraalta. Tuntuu, että lapsuuteni olisi ollut synkkyyttä täynnään, jos äitini ei olisi ollut kotona. Mutta onko nykyisillä lapsilla siis niin synkkää. Haluaisin todella sen tietää.
Sillä teet kumminpäin vaan,
aina tunnet syyllisyyttä.
Minä olen käynyt läpi molemmat asiat.
Kun isot tytöt tulivat koulusta,
olin töissä ja he yksin isossa talossa.
Oma äitini oli kotona aikanaan
ja se oli niin turvallista aikaa.
Sitten isot likat varastivat kaupasta
suklaapatukat ja minä lopetin
työni ja otin hoitolapsia kotiin.
(Jotenkin oli elettäväkin..)
Nuoremman kanssa oltiin samassa koulussa
ja päästiin samoihin aikoihin.
(En kokenut syyllisyyttä)
Pari vuotta sitten tein kellon ympäri töitä
vuoden verran ja se näkyi nuoremmassa!
Oli levoton ja koulussakin oli vaikeuksia.
Vaikka hän pääsikin tulemaan työpaikalleni
koulun jälkeen ja viikonloppuisinkin oli
suorastaan kiireapulaisena,
niin se ei korvannut yhdessäoloa kotona.
Olen ollut nyt vuoden leikkausjonossa
ja siis aina kotona.
Lapsi on selvästi rauhallisempi :)