Kutilan kanava

E-S uutisoi 22.8.2008 Taipalsaaren kunnanhallituksen ottaneen jälleen esille Kutilan kanavan rakentamisen. Taipalsaaren kunta esittää Etelä-Karjalan liitolle kanavan suunnittelua ja rakentamista vuosina 2008-2013.

Kanavan rakentamista perustellaan mm. huviveneilijöiden tarpeilla ja matkailuyritysten kannattavuuden paranemisella. Kanavan tarkoituksena olisi vesimatkan lyheneminen Lappeenrannasta Saimaan suurille selille, aina Savonlinnaan saakka. Perustelun pohjana on käytetty laskelmaa, jonka mukaan 7500 veneilijää käyttäisi vuosittain edestakaisella matkalla tätä reittiä. Lukema ei ole uskottava.

Samanaikaisesti E-S:n uutisen kanssa Yle julkaisi uutisen, jonka mukaan moottoriveneily on vähentynyt tänä kesänä roimasti. Syynä vähenemiseen on huviveneilijöiden dieselpakko, joka on kaksinkertaistanut veneilijöiden polttoainekustannukset. Uskoakseni ihmiset ovat myös heränneet miettimään ympäristön hyvinvointia.

Aiemmin tehtyjen selvitysten ja lausuntokierrosten aikana on tullut jo esiin kanavan tarpeettomuus ja kalleus suhteutettuna saavutettuihin hyötyihin. Oma lukunsa ovat ympäristövaikutukset, muun muassa kanavan vaikutus norppakantaan.

Kannattavuuteen ja tarpeellisuuteen nähden kyseessä on huomattavan kallis hanke, luulisi että rahalle olisi kunnassa tärkeämpääkin käyttöä.
2562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

välittömästi teon alle.

Äänestä
  • Onko sinulla esittää perusteita kanavan rakentamisen puolesta? Jokainen osaa kirjoittaa juupas-eipäs-tyylisesti. Tärkeä aihe, joten sisältöä kaivataan keskusteluun!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

E-S uutisoi 22.8.2008 Taipalsaaren kunnanhallituksen ottaneen jälleen esille Kutilan kanavan rakentamisen. Taipalsaaren kunta esittää Etelä-Karjalan liitolle kanavan suunnittelua ja rakentamista vuosina 2008-2013.

Kanavan rakentamista perustellaan mm. huviveneilijöiden tarpeilla ja matkailuyritysten kannattavuuden paranemisella. Kanavan tarkoituksena olisi vesimatkan lyheneminen Lappeenrannasta Saimaan suurille selille, aina Savonlinnaan saakka. Perustelun pohjana on käytetty laskelmaa, jonka mukaan 7500 veneilijää käyttäisi vuosittain edestakaisella matkalla tätä reittiä. Lukema ei ole uskottava.

Samanaikaisesti E-S:n uutisen kanssa Yle julkaisi uutisen, jonka mukaan moottoriveneily on vähentynyt tänä kesänä roimasti. Syynä vähenemiseen on huviveneilijöiden dieselpakko, joka on kaksinkertaistanut veneilijöiden polttoainekustannukset. Uskoakseni ihmiset ovat myös heränneet miettimään ympäristön hyvinvointia.

Aiemmin tehtyjen selvitysten ja lausuntokierrosten aikana on tullut jo esiin kanavan tarpeettomuus ja kalleus suhteutettuna saavutettuihin hyötyihin. Oma lukunsa ovat ympäristövaikutukset, muun muassa kanavan vaikutus norppakantaan.

Kannattavuuteen ja tarpeellisuuteen nähden kyseessä on huomattavan kallis hanke, luulisi että rahalle olisi kunnassa tärkeämpääkin käyttöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu