Onnistuuko, jos haluaisin opiskella vaikka teknisestä työstä 35 ov ja sitten vielä ympäristö- ja luonnontiedosta 15 ov?
Luokanopettajan pitkän ja lyhyen sivuaineen opiskelu
3
555
Vastaukset
- ei ainakaan JKL
Hei!
Aika monessa OKL:Ssä kuuluu olevan semmoinen linja nykyisin, että joko yksi pitkä tai kaksi lyhyttä. Monet ovat kyllä onnistuneet jotenkin keinottelemaan itselleen yhdne lyhyen tuon pitkän lisäksi, mutta aikamoisen kireä taitaa olla tilanne varsinkin isommissa yksiköissä.
Esim. Jyväskylässä suositellaan yhden pitkän tekemistä aineesta, josta saa 60op (siis vanha 35 ov) kelpoisuuden koko peruskouluun. Näitä aineita täällä ovat esimerkiksi musiikki ja ilmeisesti myös englanninopen kelpoisuuden antavat JULIET -opinnot. Mutta noihin valituilla sen toisen sivuaineen saaminen onkin käsittääkseni jo ollut hankalampaa...- saattaa olla mahdollista
Tiedän ainakin tapauksen, jossa OKL-opiskelija on opiskellut matematiikasta cumun ja erityispedagogiikasta appron.
- ...
Riippuu yliopistosta. Monissa on mahdollista, mutta joissain taas ei ole mahdollista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847132Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277079Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176205Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845248Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635225Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415120Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193485Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400