Avointa yliopistoa harkitessa, haluaisin tietää mielipiteenne kuinka suuren hyödyn saisin seuraavan kevään pääsykokeisiin esim. kauppatieteiden puolella 5-25 ov:stä markkinointia. Vai onko hyöty enemmänkin hyväksilukuina kouluun päästessä?
Kun aikaa ei olisi, mutta suuri halu ensi keväänä hakea ja päästä kauppatieteelliseen. Selviääkö kilpailussa pelkällä hyvällä kirjojen luvulla vai onko keskiverto/"ihan hyvä" -opiskelijan turha toivoa sisäänpääsyä ilman avointa varsinkin kun siihen olisi periaatteessa mahdollisuus?
Hyöty kauppatieteiden pk:ssa?
1
448
Vastaukset
- on hyötyä
Otat kauppakorkeasta fiksut kurssit, kuten Rahoituksen perusteet, laskentatoimen perusteet, kansantalouden perusteet, markkinoinnin perusteet ja jonkun johtamisen peruskurssin.
Opit perusasioita, joita on jokaisessa pääsykoekirjassa ja etenkin hahmottamaan liiketaloustieteellistä kirjallisuutta (ymmärrät siis paremmin lukemiasi pääsykoekirjoja).
Kerrottakoon vielä, että tämä tyyli myös toimii. Viime vuonna kävin 36op peruskursseja ja pääsin sisälle kirkkaasti pelkästään lukemalla markkinoinnin ja johtamisen kirjat muutamaan otteeseen. Etenkin vaikeasta rahoituksen osuudesta tuli täydet pisteet, samoin kansantaloustieteestä, joka toteutettiin aineiston pohjalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1294650Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293387- 213380
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt493150Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512985Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod192594Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92229
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135