Keinuhevonen yksin pihalla, on mua muistuttamassa, kun itse olin lapsi vain se mulle monta iloa tuotti kai.. Se lumen peitossa nyt on, on sen jousimainen jalka ruostunut värit haalistunut, se on kestänyt kovat pakkaset, vesisateet ja päivät helteiset.. Sen maalipinta lohjennut on puu tummunut ja lahonnut, voi, kun joskus vielä siinä keinua saisin, lapsuuden muistot ehkä takas saisin.. Mä tarvoin läpi paksun hangen, vierelle keinuhevosen, sitä hetken katselin, kyyneleen vuodatin, ajattelin hetken että jospa sut kesällä kuntoon laittaisin, jalkasi hioisin maalipintasi uudelleen maalaisin.. Mut ei, sä siinä nyt lepäät, lumen peitossa nukut kuin leposijassasi viimeisessä, painan käteni päällesi sun, heitän hyvästit oi ystäväni mun, sä kauan palvelit, monta iloa tuotit, nyt olet ansainnut levätä, ikiunta nukkua..
Keinuheppa..
Pete.30.vee
1300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Täst mei tykkäsin!
Runossasi ei ollut yliyrittämistä,,
Tästä kuulsi aito tunne hyvin palvelleeseen keinuhevoseen,
lapselle tuiki tärkeään 'leikkikaveriin'.
haikeus tuntui tänne asti niin oikeana, käsin kosketeltavana.
Hienoa Pete ja painahan puuta, Muru tarjoo tulokahvit \_/? ! :)