Jänisrutto

Raikiri

Hei! Ajattelin kysyä asiaa täältä koska olettaisin täällä olevan edes jonkun joka asiasta tietää.

Tänään kouluun mennessä koulun pihalta löytyi jänis, siellä se kyhnötti pusikkoa vasten ja tottakai, utelias kun olen, piti mennä sitä sörkkimään ja käsittelemään. Elukka ei jaksanut pysyä pystyssä, oli laiha, pieni kokoinen (kai poikanen) ja hengitti nopeasti (ehkä kuitenkin säikähdyksestä). Käsittelin eläintä ja nyt vainoharhaisena pelkään jänisruttoa. Pesin kyllä kädet hyvin heti käsittelyn jälkeen ja vaatteetkin pistin varmuuden vuoksi pesukoneeseen heti kotiin päästyäni. Kuinka todennäköistä silti on, että olisin saanut tartunnan jos kyseinen elikko sitä sairasti? Nyt hermoheikkona sitten odottelen kuumeen nousua ja puren kynsiäni.

Itse hämmästelen suuresti, että olisi tullut niin yleiselle paikalle kuolemaan jos ruttoa olis sairastanut. Yleensähän hakeutuvat rauhalliseen koloon odottamaan että kuolo korjaa pois. Autoliikenne kouluni kohalla on suhteelisen kova, joten ehkä auto on voinut kyseistä elikkoa tönäistä. Mutta ehkä sittenkin jänisrutto... Olen pirun vainoharhainen, tiedän. Onko tänä vuonna ollut paljon ruttoa liikkeellä? Seuraavalla tauolla kävin katsomassa josko jänö olisi vielä paikalla, mutta oli kadonnut.

6

625

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huoletta!

      Suomessa jänisruttotartuntaa välittäviä eläimiä ovat hyttyset, myyrät, hiiret, jänikset, piisamit, paarmat, mäkärät ja puutiaiset. Tavallisimmin tartunta saadaan hyttysenpistosta. Tartunnan voi kuitenkin saada myös suoraan sairaasta eläimestä sitä käsiteltäessä.
      Eli ole huoletta; kuinkahan monta hyttysenpistoakin olet elämäsi aikana saanut ja vielä elät!
      Asiasta lisää luotettavaa faktaa;
      http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/terveys_ja_sairaudet/infektiotaudit/elainten_valityksella_tarttuvat_taudit/janisrutto__tularemia_/

    • Jebuzca

      Oli rusakko takapihalla, makas vaan eikä jaksanu liikkua mihinkään eikä kyllä edes reagoinutkaan mutta elossa oli vaikka kitukin. Sitä sitten nappastiin lapiolla niskaan ja lähetettiin EVIRAAN josta tutkimustuloksena tuli valetuberkuloosi eli oikealta nimeltään Yersinia pseudotuberculosis joka aiheuttaa ihmiselle suolistotulehduksen jne lisää löytyy netistä.

      Tuo bakteeri on semmonen että se villiintyy kylmässä joten syksy-kevät on sen "parasta" aikaa. Joka tapauksessa muista seuraavan kerran että älä koske varsinkaan paljain käsin koska esim jänisrutto tarttuu jos on käsissä pintahaavoja tms ja siihen voi kuolla joten tarkkana noiden kanssa.

      • ongelma!

        Aivan oikein, "Jehuzca" mutta Yersinia pseudotuberculosis on paljon eleisempi suurkeittiöissä vihannes-, salaatti- juuresaineksisa.

        Yersinia pseudotuberculosis -bakteerin ja jäävuorisalaatin välinen yhteys havaittiin suomalaisessa tutkimuksessa vuonna 2000. Pitkällisellä selvitystyöllä yersinioosiin sairastumisien yhteiseksi nimittäjäksi
        paljastui jäävuorisalaatti. Salaatti pystyttiin jäljittämään viljelytiloille asti. Viljelyolosuhteiden kartoituksessa kävi
        ilmi, että villieläimet tai yersinialla saastunut kasteluvesi oli saastuttanut salaattiviljelmän.
        Tämä suomalainen tutkimustulos voi osoittautua
        samankaltaiseksi uraauurtavaksi löydöksi kuin mitä oli listerian löytyminen kaaleista parikymmentä vuotta aikaisemmin. Listeriaa alettiin tutkia laajemmin, jolloin
        havaittiin toisaalta sen yleisyys kasviksissa ja
        maaperässä ja toisaalta sen valitettava yleisyys pintakontaminanttina.
        Toivottavasti yersiniasta ei lähitulevaisuudessa tule samankaltaista laitoshygieenistä ongelmaa kuin mitä listeria on tällä hetkellä.
        Lainauksia;
        Marjatta Rahkio
        Ryhmäpäällikkö, ELT
        Lihateollisuuden tutkimuskeskus

      • Jebuzca
        ongelma! kirjoitti:

        tuo kiva pikku bakteeri nyt sattuikin vaan olemaan tuossa puppelssissa ja se kertoi EVIRA. Olen kyllä lukenut paljon sen jälkeen asiasta ja juuri sen että vihanneksissa sitä on jos vesi saastunut ja sen että hirvi, peura ja jänis on oireettomat kantajat.

        Silti pointti oli siinä että ei kannata aina koskea eläimeen jonka pitäisi olla valpas ja karttaa ihmistä mutta antaakin koskea ym. Itselleni oli tuo bakteeri aivan outo juttu mutta ei enää. Kirjotin silloin lyhyesti koska nimen kun heittää googleen saa pirusti tietoa ja juttua tuosta niin eläimien kuin ihmisten osalta.

      • ongelma!
        Jebuzca kirjoitti:

        Oikein kirjoitat. Eikä minunkaan tarkoitukseni ollut mollata kirjoitustasi - sivulliselle jäi vain siitä sellainen vaikutelma, että jänis olisi ainoa tai pahin tautilähde.
        Siksi yritin "valaista" asiaa hiukan laajemmalti.

        Itsestään kuolleeseen tai selvästi sairaaseen eläimeen pitää aina suhtautua varovaisuudella, olla mieluummin koskematta paljain käsin tai ilman työvälineitä.

      • ongelma! kirjoitti:

        kuin että aamen ja muistetaan tuo eli ei kosketa paljain käsin jne =) ("Jebuzca")

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      2188
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      885
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      776
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      702
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      671
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      634
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      575
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      574
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      556
    Aihe