Hei ammattilaiset
Lapsenlapseni meni kouluun ekalle luokalle. Intoa oli kun veljeksiä oli jo 3. 4. ja 7. lklla.
Lapsi osaa laskea isoilla luvuilla päässään ja lukee Harry Potterit sun muut.
Nyt tyntuu pahalle ja itkettää kun matikassa motoriikka ei vielä ole kyllin hyvä ykkösen ja kakkosen ja kolmosen oikeanlaiseen piirtämiseen. Lapsi on perfektionisti ja siksi tuntuu pahalle kun kaveri saa kolme leimaa ja hän vain kaksi. Lisäksi tulee kielteistä palautetta kun kaikkia rivejä ei ole jaksettu kirjoittaa työkirjaan. Itkettää. Ope sanoo äidille, että ei voi hypätä yli, koska sitten on suuri työ täyttää työkirja jälkikäteen.
Lisätehtävissä olisi haastetta ja niissä olisi kivoja ongelmia ratkottavaksi, mutta niitä ei saa tehdä ennen kuin kaikki simppelit "yhdistä ne joissa on yhtämonta; 1-3 lukualueella.
Kysyn: onko tämä nykyaikaa? Eikö matemaattisesti lahjakas saakkaan edetä edes omalle lähtötasolleen ja siten jatkaa kehittymistään ajattelun taidossaan?
Mitä luulette em. tilanteen merkitsevän hyvän itsetunnon kehityksen kannalta?
Pettynt ekaluokkalainen
16
1714
Vastaukset
- opexxxx
olisin enemmän huolissani siitä, että lapsi on perfektionisti, jonka on vaikea sietää pettymyksiä ja epäonnistumisia. Tätä ominaisuutta pitäisi ehdottomasti saada tasoitettua, jos toivotaan lapselle onnellista elämää. Pettymysten sietokyky on elämässä paljon tärkeämpi juttu kuin matikka. Ja selvähän on, että paremmin osaava saa enemmän leimoja. Jos lapsi tosiaan on lahjakas, hän saa sitten varmaan kokeista niitä hyviä numeroita. Mutta aina ei voi voittaa!
Toinen asia on sitten tämä motoriikka. Se on äärimmäisen tärkeää ihmisen elämässä yhä edelleenkin. Moni ammattikin edellyttää hyvää koordinaatiota ja (hieno)motoriikkaa, eivätkä kyseessä ole vain duunarit (kampaajat, rakentajat, korjaajat) vaan lääkärit (erityisesti kirurgit), arkkitehdit ja muut piirtäjät jne. Ja kaikkien meidän pitäisi pystyä kirjoittamaan käsinkin niin, että siitä saa jotain selvää. Lapsi on koulussa harjoittelemassa näitä taitoja.
Olisiko nyt niin, että on lähdetty soitellen sotaan ja kouluun näyttämään taitoja, eikä opiskelemaan niitä? Lapsi on koulussa oppimassa, eikä oppiminen ole aina vain helppoa kenellekään.
Luonnollisestihan opettajan pitää pyrkiä antamaan myös positiivista palautetta. Mikäli lapsi saa palautetta sekä osaamisestaan että osaamattomuudestaan, tilanne on itsetunnon kehityksen kannalta optimaalinen. Itsetunnon ei nimittäin ole tarkoitus kehittyä epärealistiseksi. - sillee mennään.
Parempi niin.
- on jo
paljon osaamista. Koulunkäynti saattaisi tuntua tylsältä, ellei mitään uutta opittavaa enää olisi.
Nyt kannattaa käyttää energia numeroiden harjoitteluun ja työkirjan täyttämiseen. Kyllä se onnistuu ahkeralla yrittämisellä teidänkin ekaluokkalaiseltanne! Opettajan antamat leimat saattavat toimia tehokkaana kannustimena.
Olen kohdannut työssäni lapsia, jotka tekevät - ehkä vanhempien tai isompien sisarusten avulla - kaikki kirjan kivat lisätehtävät jo ensimmäisinä kouluviikkoina. Sen jälkeen tunneilla vain pitkästytään ja ruvetaan ehkä häiriköimään. Eikä silti osata kirjoittaa numeroita.
On tärkeää, että lapsi oppii koulussa tekemään tavoitteellista työtä. Rohkaiskaa poikaa siihen!- opopop
kertoo sinun asenteistasi ja ennakko-oletuksistasi, että nimität lasta pojaksi, vaikka ap ei kertonut sukupuolta? Lähdetkö oman luokkasikin kanssa siitä oletuksesta, että matikka sujuu nimenomaan pojilta?
- oppoopppo
opopop kirjoitti:
kertoo sinun asenteistasi ja ennakko-oletuksistasi, että nimität lasta pojaksi, vaikka ap ei kertonut sukupuolta? Lähdetkö oman luokkasikin kanssa siitä oletuksesta, että matikka sujuu nimenomaan pojilta?
jspa kirjoittaja onkin rasisti ja tarkoittaa pojalla mustaa täysikasvuista miestä?
Saivartelu parantaa aina keskustelun tasoa eikö? - mainitsi että
opopop kirjoitti:
kertoo sinun asenteistasi ja ennakko-oletuksistasi, että nimität lasta pojaksi, vaikka ap ei kertonut sukupuolta? Lähdetkö oman luokkasikin kanssa siitä oletuksesta, että matikka sujuu nimenomaan pojilta?
veljeksiä on jo 3. jne. luokilla, tuo veljekset viittaa siihen että kaikki ovat poikia. Jos olisi kirjoittanut että sisaruksia on, niin silloin tämä ekaluokkalainen kuten mutkin perheen lapset voisivat olla kumpaa sukupuolta tahansa.
saivartelijako minäkin? - meitä on moneen junaan ...
mainitsi että kirjoitti:
veljeksiä on jo 3. jne. luokilla, tuo veljekset viittaa siihen että kaikki ovat poikia. Jos olisi kirjoittanut että sisaruksia on, niin silloin tämä ekaluokkalainen kuten mutkin perheen lapset voisivat olla kumpaa sukupuolta tahansa.
saivartelijako minäkin?Et saivartele. Yritetään ymmärtää, että keskustelijoissa on aina niitä, joita itse asia ei kiinnosta. He lukevat viestejä "sillä silmällä", että voisivat piikitellä ihmisiä asiaan kuulumattomista asioista. Ovat siis riidan kylviöitä.
- opopop
mainitsi että kirjoitti:
veljeksiä on jo 3. jne. luokilla, tuo veljekset viittaa siihen että kaikki ovat poikia. Jos olisi kirjoittanut että sisaruksia on, niin silloin tämä ekaluokkalainen kuten mutkin perheen lapset voisivat olla kumpaa sukupuolta tahansa.
saivartelijako minäkin?ovathan tytönkin veljet keskenään veljeksiä. Kuopus voi olla tyttö, jonka veljet eli perheen veljekset ovat ylemmillä luokilla.
Minusta opettajan ammattitaitoon kyllä kuuluu vähän reflektoida omia ennakkoasenteitaan, koska varsinkin tiedostamattomina ne vaikuttavat siihen, mitä oppilaista ajattelee, miten heitä kohtelee ja arvioi. Tästä on tutkimustietoakin olemassa kyllä.
Aika huolestuttavaa on, jos katsoo olevansa tällaisen yläpuolella tai ei pidä näitä kysymyksiä relevantteina lainkaan. Silloin kyllä hälytyskellot soivat. - on jo
opopop kirjoitti:
kertoo sinun asenteistasi ja ennakko-oletuksistasi, että nimität lasta pojaksi, vaikka ap ei kertonut sukupuolta? Lähdetkö oman luokkasikin kanssa siitä oletuksesta, että matikka sujuu nimenomaan pojilta?
kysymyksessä oli väärinkäsitys, joka ilmeisesti johtui tuosta veljekset-sanoista. Itsehän käytin sukupuolittamatonta sanaa sisarukset. Yritän lukea tästedes tarkemmin.
Kovin tarkkaan et sinäkään lukenut minun viestiäni, koska viittaat omaan luokkaani. Sellaista minulla ei ole. En myöskään opeta matematiikkaa. Mikään elämänkokemukseni ei myöskään viittaa siihen, että matikka sujuu (nimenomaan) pojilta. Eli oletusten varassa ainakin sinä näytät toimivan.
Mutta me ihmiset olemme erehtyväisiä! - opopop
on jo kirjoitti:
kysymyksessä oli väärinkäsitys, joka ilmeisesti johtui tuosta veljekset-sanoista. Itsehän käytin sukupuolittamatonta sanaa sisarukset. Yritän lukea tästedes tarkemmin.
Kovin tarkkaan et sinäkään lukenut minun viestiäni, koska viittaat omaan luokkaani. Sellaista minulla ei ole. En myöskään opeta matematiikkaa. Mikään elämänkokemukseni ei myöskään viittaa siihen, että matikka sujuu (nimenomaan) pojilta. Eli oletusten varassa ainakin sinä näytät toimivan.
Mutta me ihmiset olemme erehtyväisiä!sitten vastaat viestiin, joka alkaa "hei ammattilaiset"? Mutta juu, my mistake, kun en pitänyt lähtökohtaisesti sinua potentiaalisena valehtelijana eli henkilönä, joka esiintyy netissä muuna kuin oikeasti on. Aineenopettajillakin kyllä on omat luokkansa, vaikkeivat luokanvalvojia olisikaan. Ja opettajan asenteet paistavat kyllä läpi, oli opetettava aine mikä tahansa. Mutta kaipa et sitten opettaja olekaan. Älä sitten vastaa, kun ammattilaisilta kysytään.
- on jo
opopop kirjoitti:
sitten vastaat viestiin, joka alkaa "hei ammattilaiset"? Mutta juu, my mistake, kun en pitänyt lähtökohtaisesti sinua potentiaalisena valehtelijana eli henkilönä, joka esiintyy netissä muuna kuin oikeasti on. Aineenopettajillakin kyllä on omat luokkansa, vaikkeivat luokanvalvojia olisikaan. Ja opettajan asenteet paistavat kyllä läpi, oli opetettava aine mikä tahansa. Mutta kaipa et sitten opettaja olekaan. Älä sitten vastaa, kun ammattilaisilta kysytään.
sinä hyökkäät noin voimakkaasti?
Olen vastoin luuloasi opetusalan ammattilainen. Sinun asenteesi heijastuvat läpi ainakin viestissäsi.
- sdfasdfasdf
Tämän siitä saa, kun lapselle opetetaan pienestä pitäenm että hän on aivan erityinen lahjakuus ja ihmelapsi.
- ---
Kuten jo aiemmin joku jo sanoikin, niin jotkut oppilaat alkavat täyttelemään lisätehtäväsivuja kun edellisetkin "tylsät" sivut on tekemättä. Ei niitä numeroita turhana piirrellä - kaikkea on harjoiteltava, että ne numeroidenkin kirjoittaminen sitten onnistuu samaan tahtiin kuin muillakin. Ei kovin reilua muulle luokalle, jos yhdelle annetaan lupa tehdä eri juttuja, vaikka yhteisetkin tehtävät on tekemättä.
Jos on innostusta matikkaan ja muuhun niin ehdottomasti sitä kannattaa vahvistaa etenkin kotona, kun jo karttuneisiin taitoihin pystytään paremmin keskittymään. Luokassa kun on pakko ottaa huomioon myös ne muut, jotka eivät niitä isoja lukuja ja laskuja ole päässään oppineet hahmottamaan. kannattaa kysellä opettajalta, olisiko ekaluokkalaisenne taitoja mahdollista ottaa huomioon tehtäviä tehdessä myös luokassa. Tosin luulen, että vastaus on, että ensin tehdään samat kuin muut ja sitten lisäjuttuja. Erityislapsetkin tekevät omat tehtävänsä ennen kivoja lisäjuttuja. Tsemppiä! - miemie^^
Itse ymmärrän tämän tilanteen oikein hyvin; johtuisiko siitä, että olen varmaankin nuorin vastaaja ja muistan omasta ekasta luokastani sen, kuinka pöllöä olikaan tavuttaa lukemistaan, kun osasi lukea jo suoraakin. Kuinka typerää oli muutenkin tehdä omituisia äänteitä kirjaimista jne. Parhaiten muistan sen, kuinka tokaluokalla en oikein muuta tehnytkään kuin lisätehtäviä, kun olin nopeampi myös niiden numeroiden piirtämisessä kuin muut, osasin jo!
Nykyään olen hiukan jopa vihainen vanhemmilleni siitä, että eivät laittaneet minua jo kuuden vanhana kouluun-toisaalta, silloin elämäni varmasti olisi mennyt paljonkin erilailla kuin nyt. Ehkä onnellisemmin, ehkä enemmän "keskiverrosti". Muutin kotoa 16 vuotiaana ja olen IB lukiossa. Elämäni ei ole ruusuillatanssimista, lähinnä yksinäistä. Jos minut olisikin laitettu 6 vuotiaana kouluun, oletettavasti asuisin edelleen kotona ja minulla olisi ystäviä, sillä lapsuuden ystäväni on minua vuoden vanhempi ja näin ollen yhtä ylemmällä luokka-asteella.
Silloin on kivaa, kun osaa paremmin kuin muut. Silloin ei enää ole, kun kyllästyy siihen. Tai kyllästyy siihen, ettei ole ystäviä.
Kenties jollain tapaa lapsenlapsesi saattaisi hypätä yhden luokan yli? Tätähän on tehty...- opeope
näkökulmasta se tavuttamisen opettelu on aivan paikallaan, vaikka oppilas osaisikin jo lukea. Monet ihan fiksutkaan oppilaat eivät osaa tai viitsi jakaa sanaa oikein, kun riviltä tila loppuu. Näillä itsekseen oppineilla voi jäädä aukkoja perusasioihin, jos otetaan sellainen asenne, että ei kun eteenpäin vaan.
Luokan yli hyppäämisessä on suuria riskejä liittyen nimenomaan noihin sosiaalisiin kuvioihin. - ehkä olen tyhmä
opeope kirjoitti:
näkökulmasta se tavuttamisen opettelu on aivan paikallaan, vaikka oppilas osaisikin jo lukea. Monet ihan fiksutkaan oppilaat eivät osaa tai viitsi jakaa sanaa oikein, kun riviltä tila loppuu. Näillä itsekseen oppineilla voi jäädä aukkoja perusasioihin, jos otetaan sellainen asenne, että ei kun eteenpäin vaan.
Luokan yli hyppäämisessä on suuria riskejä liittyen nimenomaan noihin sosiaalisiin kuvioihin.Heh... itsellä oli tavuttelujen kanssa sama homma ykkösluokalla. Se oli hiton tylsää. En osaa vieläkään tavuttaa satavarmasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1287726Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?947262Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317172Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t176491Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t736331Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1115687Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?465468Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa745321Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv195305Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus475190