Luin juuri uudesta tutkimuksesta jonka mukaan koira voi oppia tunnistamaan useita eri syöpätyyppejä hajuaistinsa avulla. Uskotteko että tämä voisi olla mahdollista?
Koiran
hajuaisti
7394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En ole tuota kuullut, mutta en yhtään epäile asiaa.
Johan nyt koirien on todelttu haistaneen omistajistaan syövän.
Samoin on todettu haistavan tulevan epilepsiakohtauksen, ja diabeetikkojen sokerihäiriöitä.
artikkelin jossa koira hajstaa ja nuolee aina samaa kohtaa jos omistajassa on syöpä,samoin jotkut kissat,
lahon puunjuuren maasta ja kaivaa sen ylös.
oma kokemus on se että ennen kuin mulle selevis tuo suolisyöpä.niin koirana aina kun istumaan menin.tuli väkisin nenäeellä töykkimään paitaani mahanseudulla ja yritti nuolla väkisin,sitä kesti siihen saakka kun leikattiin se pois,laakista loppu koiran kiinostus minuun siinä asiassa,jos ihossa olisi ihottuma tai tulehdus niin sen ymmärtäsi,mutta ei mulla muuta ollu kun se syöpä.
koiran hajuaisti on tunnetusti mahdottoman hyvä. Koira on muutenkin niin viisas ja ihana eläin...
Kyllähän tuo on ollut jo vuosia tiedossa. Pari vuotta sitten tuli telkkarista dokumenttikin aiheesta.
Koirista on hyötyä myös epileptikoille: ne pystyvät hajuaistinsa perusteella päättelemään, milloin kohtaus on tulossa ja osaavat varoittaa omistajaansa, että hän ehtii turvalliseen paikkaan ennen kuin taju lähtee.
tapaus kun olin reissussa keväällä 02 mulla oli sisko hoitamassa koiraani talossani muutaman päivän,niin hän kun ei ollu kokenut puu-uunien lämmityksessa jotka minun mökissä on,niin oli tulta pitäny makuukammarin uunissa ja laiminlyönyt hiilien penkomisen tarpeeksi loppuvaiheessa,niin koirani oli yöllä väkisin ajanut siskon sänkystä ylös ja vaatinu ulosmenoa,sisko oli arvannu asian ja penkonut hiiliä ja huomannu että palamatonta puuta oli hiilien alla ,elikkä häkään olisi kuollu molemmat jos koira ei vaatimalla vaatinut siskoa ylös petistä.siinä olisi ollu sankarikoiran palkinto paikallaan jos olisin asiasta tehny julkisen.