Tein sen taas

Näin ihastukseni viikonloppuna harrastuksemme parissa. Olin aivan lähellä Häntä, mutta en edes moikannut (koska pelkäsin, että jos moikkaan niin Hän tulee juttelemaan).
Moikkasin sitten, kun olimme todella etäällä toisistamme, en kylläkään saanut vastausta tervehtimiseen :(
Näin olen periaatteessa käyttäytynyt koko pitkän kesän ajan, sitä ennen me kyllä juttelimme sillointällöin.
Mutta, viestin jonka sain Häneltä kännyyni juhannuksena (Hyvää Jussia!)en ole enää uskaltanut lähestyä Häntä, koska minusta tuntuu Hänenkin olevan kiinnostunut minusta - pikkurouvasta.
Olenko naurettava?
1999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tu, mutta silti kuitenkin kiinnostunut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rouva_henkilö kirjoitti:

Näin ihastukseni viikonloppuna harrastuksemme parissa. Olin aivan lähellä Häntä, mutta en edes moikannut (koska pelkäsin, että jos moikkaan niin Hän tulee juttelemaan).
Moikkasin sitten, kun olimme todella etäällä toisistamme, en kylläkään saanut vastausta tervehtimiseen :(
Näin olen periaatteessa käyttäytynyt koko pitkän kesän ajan, sitä ennen me kyllä juttelimme sillointällöin.
Mutta, viestin jonka sain Häneltä kännyyni juhannuksena (Hyvää Jussia!)en ole enää uskaltanut lähestyä Häntä, koska minusta tuntuu Hänenkin olevan kiinnostunut minusta - pikkurouvasta.
Olenko naurettava?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu