3vuotias

Hei,
Olen harkitsemassa adoptoivana kolme vuotiaan, leikatun tyttökissan. Hän on asunut koko ikänsä kerrostalossa, sisäkissana. Nyt kuulin, että kissaa ei ole rokotettu ! Heidän mielestään sisäkissaa ei tarvitse rokottaa ? Heillä ei edes ole kissan kantokoppaa, koska ainoa kerta kun ovat käyttäneet häntä eläinlääkärillä on ollut silloin, kun hänet leikattiin. - Olen luullut, että KAIKKI kissat pitää rokottaa, olkootkin että eivät käy ulkona lainkaan ? Eikö tuon ikäinen kissa saa sydärin, jos sen laittaa kantoboxiin, jossa se ei ole "koskaan" ollut ?
Ja voinko ylipäätään luottaa siihen, että kissa on terve . . .
4210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Täydellisesti terveyteen et voi luottaa, joten jos otat kissan veisin sen sinuna heti lääkärille rokotuksille ja tarkastukseen. (ensin madotus ja viikko siitä lääkärille) Sisäkissalle tautien saaminen on tietenkin epätodennäköisempää kuin ulkokissalle, mutta ihan mahdollista silti, koska taudit kulkeutuvat ihmisten mukana sisälle. Kolmoisrokote on riittävä, eli kissaflunssat ja kissaruttorokote.

Boxin kanssa liikkuminen voi olla ongelma. Parasta olisi jos kissa saisi totutella siihen rauhassa. Moni kissa menee itsekseenkin boxiin nukkumaan jos sen jättää lattialle ovi auki. Kaikki eivät siitä hätkähdä ollenkaan mutta tottumattomalle se voi olla järkytys.

Äänestä

kisun tämän hetkiseen kotiin ja antaa totutella siihen jokunen päivä. Ei välttämättä sitten niin pelkää olla siinä

Äänestä

Kantoboksissa oleminen saattaa olla jo tuon ikäiselle ongelma, ja matkustaminen ylipäätään jollei ole sitä joutunut kokemaan. Toisaalta riippuuhan se kissasta itsestään miten toimii oudossa tilanteessa, voi olla rauhallinenkin.

Meillä ei koskaan 25 vuoden aikana ole kissoja rokotettu, ja terveinä ovat eläneet vaikka suurimman osan ajasta on ollut ulkokissoja. Nykyisiä sisäkissojakaan ei ole liiemmin rokoteltu vaikka välillä ulkonakin käyvätkin ja terveitä ovat.

Äänestä

Tavallisesti pennut saavat ensimmäisen rokotuksen 12 vk iässä.alle 9 vk pennulla on vielä emolta saatuja vasta-aineita veressään ja ne estävät immuniteetin kehittymisen.kyllä kissat on rokotettava kissaruttoa,kissainfluenssaa,caliciaa ja raivotautia vastaan.myös sisäkissat.vie oitis kisu lääkäriin, jotta terveystarkastus tehdään ja saat kissallesi rokotteen.Kyllä kissa kantokoppaan oppii.Älä työnnä väkisin.laita koppa esille, että kissa pääsee siihen tutustumaan.Eli hanki kissalle koppa ja vie se vaikka sinne mistä sen kissan hankit, niin se pääsee siihen siellä jo tutustumaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei rokotettu ? kirjoitti:

Hei,
Olen harkitsemassa adoptoivana kolme vuotiaan, leikatun tyttökissan. Hän on asunut koko ikänsä kerrostalossa, sisäkissana. Nyt kuulin, että kissaa ei ole rokotettu ! Heidän mielestään sisäkissaa ei tarvitse rokottaa ? Heillä ei edes ole kissan kantokoppaa, koska ainoa kerta kun ovat käyttäneet häntä eläinlääkärillä on ollut silloin, kun hänet leikattiin. - Olen luullut, että KAIKKI kissat pitää rokottaa, olkootkin että eivät käy ulkona lainkaan ? Eikö tuon ikäinen kissa saa sydärin, jos sen laittaa kantoboxiin, jossa se ei ole "koskaan" ollut ?
Ja voinko ylipäätään luottaa siihen, että kissa on terve . . .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu