Meille tapahtui mieheni kanssa meidän edellisessä kodissa näin...
Asuttiin mieheni kanssa kerrostalo asunnossa muutama vuosi sitten. Mieheni ollessa yksin kotona, hän katsoi telkkaria, niin eteisestä kuului aina välillä laahaus ääntä, ihan kuin joku kävelisi ja housut raahaa maata. Mieheni kävi katsomassa ja ikinä ei mitään näkyny..kerran hän jopa kuuli ihan kun suihku oli päällä, eikä sielläkään mitään näkyny (mieheni oli just tullut suihkusta,eli lattia oli valmiiksi märkä) laitetiin kaikki äänet kerrostalo asumisen piikkiin...Yksi ilta kun oltiin menossa nukkumaan mieheni oli vessassa, kuulin sänkyyn eteisestä laahauksen jälkiä, sanoin miehelleni, että äkkiäpä kävit ilta pesulla..mieheni huusi vessasta "sanoitko jotain?" eli sillon kuulin itsekkin ensimmäisen kerran sen äänen..tosi omituista oli kyllä joo..
Eräs yö yhtäkkiä vaan heräsin ja satuin katsomaan ovi aukkon, ni näin siinä todella pitkän varmaankin mies hahmon kun oli niin harteikas, se vaan seisoi siinä ja piti kädessään jotain, näytti aivan veitseltä, sitten se hahmo häipyi keittiöön päin ovi aukolta..herätin aivan paniikissa mieheni ja käskin mennä keittiöön katsomaan, ni ei siellä mitään ollut..eipä sinä yönä enää nukuttu, aamulla laitoin kaikki väsymyksen mielikuvituksen piikkiin, kun mieheni ei uskonut näkyä..nii se varmaan olikin ja väsymystä myös, sillon ajattelin..
Eräänä toisena yönä mieheni sitten itse heräsi ja huomasi pikku tytön katsovan häntä sängyn vieressä,tyttö oli kanssa yhtäkkiä sitten vaan hävinny..mieheni kanssa päätettiin muuttaa pois kyseisestä asunnosta..kävelyn ja laahauksen ääntä kuului loppu vaiheessa vielä mut mitään ei näkynyt, niin paitsi yksi yö kun yritin nukuttaa vauvaamme, ennen ku muutettiin pois, ihmeteltiin mieheni kanssa olohuoneessa olevaa ihme varjoa seinällä, mitä ei ennen ollut näkynyt, ei keksitty mistä se heijastaa.. onnex saatiinki uusi kiva asunto =)
Näin jälkikäteen aina välillä ihmetellään mitäköhän siinä asunnossa on tapahtunu..ei tälläsestä voi yleisesti puhua, ihmiset vaan katsoisi kieroon =) oltiin siinä asunnossa vaan vuokralla, olen seurannut että asunto on myyty jollekkin toiselle..toivon mukaan meininki siellä on rauhoittunu.

Vastaukset 4
Vanhimmat
tuollaisessa asunnossa.
Mistähän muuten johtuu, että yleensä tällaiset tapahtumat on aina illalla ja yöllä?
En tiedä, pelkäsin kanssa öisin, mutta aamusin/päivisin en ajatellu koko asiaa..illan hämärtyessä tuli outo olo..ehkä alitajuntaisesti mietti jos yöllä taas tapahtuu jotain..eipä sitä hirveesti kannattanu miettiä,sinne olisi seonnut =) pakko oli vaan olla yötä, en nyt kehannut sanoa tuttaville "meillä kummittelee, saako tulla teille yöksi" =)
kyllä tiedän tapauksia joissa vastaavia on tapahtunut keskellä kirkasta päivää. Sisätiloissa tosin pelkästään.
itselläni on kokemuksia, omia ja ystäviltä kuultuja noista asunnoista, niin kerros-, rivi-, kuin omakotiasunnoista.
Sen verran araksi olen niiden myötä tullut, etten enää suostu mihinkään vanhaan asuntoon muuttamaan. Niissä kun on voinut tapahtua mitä tahansa. Aijemmassa asunnossani (kerrostalo) kuulin usein outoja ääniä enkä saanut pelolta unta, joten muutin ihan uuteen kerrostaloasuntoon.
Sen jälkeen en ole pelännyt hetkeäkään ja hyvin olen nukkunut.
en ole varma uskonko kummituksiin, mutta uskon että jonkinlaisia pahoja henkiä saattaa jäädä asuntoihin joissa on tapahtunut jotakin draamaa.
Sen takia en enää aio muuttaa mihinkään vanhoihin kämppiin, vaikka ne halvempia olisikin.