mitä tehdä

erosin miehestäni jo vuosia ja olen etä-äiti lapsillemme,niin vain on parempi mutta ex-mieheni ja hänen uusi puolisonsa ovat toden totta ilkeitä ihmisiä minua kohtaan,en kiellä etteikö minussa ole vikaa.ottaa päähän etenkin se et mitä helvettiä se nainen puuttuu yhtään mihinkään,millä oikeudella?olenkin miettinyt lähteväni hakemaan yksinhuoltajuutta lapsista,taitaa vaan olla pitkä prosessi sellanen.onkohan minulla edes saumaa sitä saada?saispahan ukkokin maistaa sit omaa lääkettä
331251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

oikeutta puuttua sun perheen asioihin. Sä olet sille vaan uhka, ja se pelkää et mies palaa sun luokse, siksi uudet naiset tekee tuollaista, pelosta.
Minä sanoin jo eron alussa ex miehelle, että pidä ne naikkoset sitten erossa minusta ja lapsista, etkä tuo niitä näkyville. Hyvin on mies sanansa pitäny. Ei olla nähty ainuttakaan uutta naista. Halusin suojella omia lapsia näiltä riidoilta ja ex miehen naisten haukuilta. En halunnut että he sotkisivat lastemme elämää millään muotoa. Ihan rauhassa ollaan saatu olla.

Äänestä
  • niin perhe?luuletko sä kuuluvasi edelleenkin ex-miehesi perheeseen?koittakaa jo tajuta exät että te ette kuuluu perheeseen johon kuuluu ex-miehenne lisäksi se nykyinen ja teidän yhteisiä lapsia sekä varmaankin näiden yhteisiä.

    Äänestä

  • mitenkähän kirjoitti:

    niin perhe?luuletko sä kuuluvasi edelleenkin ex-miehesi perheeseen?koittakaa jo tajuta exät että te ette kuuluu perheeseen johon kuuluu ex-miehenne lisäksi se nykyinen ja teidän yhteisiä lapsia sekä varmaankin näiden yhteisiä.

    Please! Älkää enää provosoituko tämän yhden ja ainokaisen katkeran exän kommenteista!! Se on aina tämä yksi ja sama kun vastaa ja hänen perusteella aletaan heti leimata KAIKKIA eksiä samanllaisiksi.
    Oikeassa elämässä katkerat eksät ovat pieni vähemmistö.

    Äänestä

  • mitenkähän kirjoitti:

    niin perhe?luuletko sä kuuluvasi edelleenkin ex-miehesi perheeseen?koittakaa jo tajuta exät että te ette kuuluu perheeseen johon kuuluu ex-miehenne lisäksi se nykyinen ja teidän yhteisiä lapsia sekä varmaankin näiden yhteisiä.

    kuuluu ex miehen perheeseen? Yritin lukee, mutten löytäny?
    Taitaa vaan nyksille olla niin paha paikka kun miehellä on ex vaimo ja lapet, että pitää vängätä aihe sivuraiteille väkisin.
    Miksi olet noin katkera?

    Äänestä

  • Jos sinn entisesi onkin ollut niin tossu että on antanut sinun määräillä miten tapaa omia lapsiaan, antanut sinun rikkoa lasten oikeutta kumpaankin vanhempaansa, se ei poista sitä tosiasiaa, että toisten yllyttäminen etän ja lasten suhteen vaikeuttamiseen syystä mistä tahansa on rikollista toimintaa.

    Ap:lle sen verran, että yksinhuolto ei vie lasten oikeutta olla tekemisissä toisenkin vanhempansa kanssa minnekään. Edelleen tapaamisten kuuluu toteutua, ja jos siellä on kiusantekijä vastassa, valitettavasti yksinhuolto ei vie heiltä sitä mahdollisuutta pois. :( Yksinhuoltajana saat toki hieman enemmän päätösvaltaa terveydenhoidollisiin, kasvatuksellisiin ja matkusteluun liittyviin päätöksiin nähden, joten sen verran se vie pois pohjaa kiusanteolta, jos toinen niitä vaikeuttaa sinua kiusatakseen.

    Äänestä

  • laittomaan toimintaan? kirjoitti:

    Jos sinn entisesi onkin ollut niin tossu että on antanut sinun määräillä miten tapaa omia lapsiaan, antanut sinun rikkoa lasten oikeutta kumpaankin vanhempaansa, se ei poista sitä tosiasiaa, että toisten yllyttäminen etän ja lasten suhteen vaikeuttamiseen syystä mistä tahansa on rikollista toimintaa.

    Ap:lle sen verran, että yksinhuolto ei vie lasten oikeutta olla tekemisissä toisenkin vanhempansa kanssa minnekään. Edelleen tapaamisten kuuluu toteutua, ja jos siellä on kiusantekijä vastassa, valitettavasti yksinhuolto ei vie heiltä sitä mahdollisuutta pois. :( Yksinhuoltajana saat toki hieman enemmän päätösvaltaa terveydenhoidollisiin, kasvatuksellisiin ja matkusteluun liittyviin päätöksiin nähden, joten sen verran se vie pois pohjaa kiusanteolta, jos toinen niitä vaikeuttaa sinua kiusatakseen.

    olen yrittänyt auttaa häntä ymmärtämään miten tärkeää se tapaaminen on. Mutta väkisin en voi häntä lasten eteen laittaa, ellei mies itse sitä halua. Hän ei ole halunnut.

    Olen sanonut että hän oli mitä ihanin mies ja isä aikansa. Mutta kun laastarisuhde löytyi, miehen käytös muuttui totaalisesti meitä vastaan, kuin seinään.
    Luuletko että isä saa tehdä miten lystää ja meidän on hyväksyttävä kaikki? Minä sanoin ettei naisia tuoda meille eikä lapset niitä saa nädhä, isää en ole kieltänyt tapaamasta.
    Nyt kun lapset ovat aikuisia, ymmärtävät kuka heistä välitti ja ovat edelleen läheisiä minun kanssa. Ovatpa onnellisia siitä, että pidin heidän puoliaan. Se kuka tässä on eniten kärsinyt, on mies itse, joka itse tiensä valitsi.

    Äänestä

  • lapsiltani, päinvastoin kirjoitti:

    ....ottaa omaan kotiinsa. Mutta millä perustein sinun mielestäsi isän kuuluisi käydä tapaamassa lapsiaan sinun luonasi, jos eivät enää ole imeväisikäisiä?

    Kysyikö isä koskaan lapsia omaan kotiinsa kuten normaalikäytäntö on, ja jos kysyi, mitä vastasit?

    Voitko rehellisesti todella sanoa, että sinun päsmäröinnilläsi ei ole ollut mitään vaikutusta siihen, halusiko isä tulla päsmäröintisi alle lapsia tapaamaan? Kun rakkaus loppuu ja ero tulee, jossain kohtaa halutaan elää elämää eteenpäin. Aika vaikea sitä on elää, jos joku sanelee vaikkapa että joka toinen viikonloppu pitää tulla entisensä luokse asumaan, tai ei näe lapsiaan lainkaan. Tämä ajatus nousee ainoastaan kirjoituksistasi, joita tällä palstalla melko tiuhaan on näkynyt.

    Kysyn vielä sen, oletko itse uusperheellinen, eli sinulla on uusi kumppani, kun täällä uusperheellisten palstalla kirjoittelet, vai oletko pelkkä trolli, joka saa jonkinlaista natintoa jos onnistuu jota kuta älyttömillä sepityksillään provosoimaan? ;-)

    Äänestä

  • toisen uutta tarvitse kirjoitti:

    kyllä ovat jo aika ihmisiä lähinnä nuoria aikuisia. Juu olimme hyvissä väleissä ja kävimme kaikko useinkin isän luona ja vietimme iltaa. Lapset olivat usein yötäkin. Tapasivat monta kertaa viikossa. Meillä oli ihan asialliset ja hyvät välit. Kaikki loppui ihan seinään, kun laastari suhde tuli. Sen jälkeen ei mies edes asiallisesti vastannut puhelimeen, eikä huolinut enää lapsiakaan luokseen. Kysyin että mikä vaivaa, mutta ärhenteli ja kiukkusi,joten lopetin tyrkyttämisen.

    Nyt ei ole isälle lapset tärkeitä eikä lapsille isä. Siitä johtuu että en antanut lasten tavata niitä uusia naisia. Lapsiamme ei kohdella huonosti, ei uudet naiset eikä isä varsinkaan.

    Äänestä

  • Juu ei ole imeväisiä kirjoitti:

    Kun yhä vaan roikut aikuisten lasten vanhempana ja ei-uusperheellisenä tällä palstalla puhelemassa höpöjä.

    Kävikö mielessä että lapset olisivat voineet mennä isälleen ihan ilman sinua? Taisi ex kyllästyä siihen, että et osannut olla poissa vaan piti sinuakin katsella samalla kun lapsiaan. Sinusta hän erosi, eikä lapsistaan. Et sitten vaan osannut olla takertumatta häneen eron jälkeen, ja yhäkin olet takertunut kun hänestä jauhat vaikka lapset ovat aikuisia ja isukki poissa kuvioista. Eikö sinun nyt pitäisi olla tyytyväinen itseesi jatkuvan oman toimintasi oikeellisuuden todistelemisen sijaan? Sen sijaan roikut palstalla jonka viiteryhmään et kuulu ja yrität uskotella kuinka hienosti sinä hoisit homman kotiin.

    Good for You, jos nyt olisit tyytyväinen kaikkeen, et kai täällä roikkuilisi? Toivot ehkä exäsi bongaavan sinut täältä, ehkäpä hänellä siis on toimiva ja mukava parisuhde, uusperhe johon oikeasti myös teidän yhteiset lapset kuuluvat.

    Äänestä

  • voinut olla paikallaan kirjoitti:

    Ei minusta sellainen mies ansaitse edes isä nimeä. Ei sellainen mies pysyvää suhdetta saa. Ja voin sanoa, ettei lapsemme pahemmin isästään puhu. Kukapa lapsi tahtoisi tulla hylätyksi oman isänsä taholta. Vaatii aikamoista anteeksi antoa, ja sitä taas ei voi lapsilta vaatia.

    Äänestä

  • ei halua nähdä lapsiaan! kirjoitti:

    Joskus tilanne on varmaan vain sellainen, että isän on helpompi elää kun todella ei näe lapsiaan. Kukaan lapsi ei todellakaan halua tulla hylätyksi isänsä taholta ja olenkin tehnyt kaikkeni ettei lasteni tarvitsisi niin tuntea. Vaikka en koskaan pysty ex:lle antamaan hänen tekojaan anteeksi ja enpä tiedä olenko koskaan edes valmis kohtaamaan uutta onnea kasvoihin kasvoihin niin tämän en anna vaikuttaa isän ja lapsen suhteisiin. Olen suostunut siihen, että tapaamisissa mennään täysin isän ehdoilla ja niitä on silloin kun hän haluaa. Toki olisi mukavaa jos lapset menisi isälleen esim. joka toinen viikonloppu. Mutta kun isä ei sitä halua, niin enhän voi häntä siihen pakottaa. Tärkeintä on että isästä puhun kuitenkin aina kauniisti vaikka sisimmässäni ajattelisin vaikka mitä. Hän on kuitenkin lasteni isä ja joskus olen häntä jopa rakastanut. Hän ei ole kuulemma minua koskaan rakastanut.

    Äänestä

  • wilma60 kirjoitti:

    Ex-ukkosi vaan yrittää selitellä omia toimiaan paremmin päin sillä, ettei muka koskaan sinua rakastanutkaan. Höpö höpö, totta kai rakasti, miksi muuten olisi ollut kanssasi yhdessä ja lapsiakin vielä halunnut.

    Olet viisas nainen. Eivät kaikki miehet ole exäsi kaltaisia, toivon että löydät miehen jonka ansaitset vielä joskus, kun olet siihen valmis. Hyvä parisuhde on kuitenkin ihana asia, vaikkei pelkästään ihanaa mikään koskaan ole. Jaksamista sinulle!

    t.eräs uo

    Äänestä

  • ei halua nähdä lapsiaan! kirjoitti:

    Ei minusta sellainen mies ansaitse edes isä nimeä. Ei sellainen mies pysyvää suhdetta saa. Ja voin sanoa, ettei lapsemme pahemmin isästään puhu. Kukapa lapsi tahtoisi tulla hylätyksi oman isänsä taholta. Vaatii aikamoista anteeksi antoa, ja sitä taas ei voi lapsilta vaatia.

    Totta kai se on kummallista isyyttä. Mutta ei ole puhtaat jauhot pussissa sinullakaan sen asian suhteen. Siitä kertoo syyllisyydentuntosi, jota yrität puhdistaa kirjoittelemalla täällä oikeutusta omalle toiminnallesi hakien.

    Miksette tehneet normaalia tapaamissopimusta sosiaalitoimessa, joka toimii siten, että isä saa lapset luokseen (ilman heidän äitiä) joka toinen viikonloppu, eikä sinulla ole nokan koputtamista siihen, miten isä sen ajan lastensa kanssa käyttää. ELLEI lapset kerro asioita jotka huolettavat oikeasti, eli jäävät hoidotta ja näkevät asioita joita ei lasten kuulu nähdä, kokevat henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Sinä olet vienyt isältä hänen isyytensä, koska et antanut hänelle sitä vastuuta, miten hänen tulisi järjestää asiat silloin kun lapset ovat hänellä.

    Kävikö sellainen mielessäsi, että lapsesi eivät ehkä halua puhua sinun kuultesi isästään, koska tietävät miten negatiivisesti sinä itse hänestä ajattelet? Et sinä voi tietää pitävätkö he yhteyttä isäänsä kun aikuisia nyt ovat, ovatko kuulleet tarinan toisenkin puolen, mutta jättävät kertomatta sinulle, koska tietävät että sinä et sitä kestäisi.

    Äänestä

  • vanhemmuutta......... kirjoitti:

    Voi kun olet katkera, kun joudut jakamaan omat lapsesi ventovieraan ihmisen kanssa.
    Minä en. JOs niin olisi että lapseni valehtelisi minulle, sanoisin, että luottamus omiin lapsiin olisi mennyt totaalisesti. Mutta ei tarvi sellaista pelätä.
    Onhelppo syyllistää aina äitiä, ja mies on sankari teki mitä tahansa, vaikka hylkää omat lapset, on sekin sankaruutta, ja äiti on hirviö.
    Onneksi itse tiedän, etten ole. Olen pitänyt yksin huolta lapsistani, joten mitään pelkoa ei ole, että lapset eivät minulle kertoisi asioita.
    Ei isästä ole paljon puhumista, kun kukaan ei häntä oikein muista. Hylkäsi jo pienenä,joten suurempia muistikuvia ei ole mitä isän kanssa on tehty niin ei sitä osaa kaivatakaan.

    Äänestä

  • ei siitä muita voi syyttää kirjoitti:

    Miksiköhän ihmiset tekevät sukututkimuksia ja etsivät tietoa sukulaisistaan? Mikähän ihmisessä onkin se perustarve, tuntea itsensä kokonaisemmaksi kun haluaa tuntea ja tietää juurensa.

    Jos olisit syystä mistä tahansa elänyt isättömän elämän, voitko rehellisesti sanoa, ettet haluaisi tietää millainen mies hän on ollut? Puolueettomasti.

    Sinusta mies mokasi koska kehtasi erota sinusta vaikka teillä oli lapsiakin. Mielestäsi on upea kosto jos hänen lapsensa eivät koskaan menisi hänen ovensa taakse koputtamaan. Se on mielestäsi oikeutettua koska yhä olet kipeästi katkera, loukattu ja vihainen erostanne. Siinä lyhyesti myös se mitä ympärillesi kylvät.

    Ei sinun minulle mitään tarvitse todistella. Ei varmasti ollut exäsi kummoinen, mutta miksi sitä toistat ja toistat? Odotatko että sanoisin, kyllä - jos isä eroaa lastensa äidistä eikä suostu tanssimaan tämän pillin mukaan, eikä hänestä ole miestä laittamaan exvaimoaan kuriin, on vain oikein että hänen lapsensa menettävät hänet? En voi sanoa niin, koska en ole sitä mieltä. Sitä mieltä olen, että isän olisi pitänyt taistella vaikka oikeutta myöten mielivaltaasi vastaan sen sijaan että antoi olla. Mitä ihmettä näit sellaisessa miehessä aikoinaan?

    Äänestä

Eli vieras nainen näkee sinun lapsiasi joka päivä. Vieras nainen asuu samassa kodissa missä lapsesi

Kuvittele sitä tilannetta että : Sinulla olisi lapset luonasi, eli olisit lähivanhempi, sinulla olisi uusi puoliso. Etkö tosiaan haluaisi että tämä sinun uusi puolisosi auttaa sinua lasten kasvattamisessa, vai pätisikö teillä se että mies lojuu päivät pitkät sohvalla välittämättä siitä mitä lapsesi tekevät?

Olen ex mutta olen myös nyksä. Oma mieheni, eli lasteni isäpuoli komentaa samalla lailla omiani kuin minäkin, asummehan yhdessä. Mun exällä ei ole tähän mitään sanottavaa, hän luottaa siihen että mieheni rakastaa näitä meidän lapsia ja haluaa kasvattaa heistä kunnollisia. Ei sillä mun exällä eli lasteni isällä ole pahemmin mahiksia kasvattaa lapsiamme koska ne opetukset päivässä per kuukausi menevät hukkaan, kunnes taas minun mieheni on täällä joka päivä. Lapseni saavat miehen mallin minun mieheltäni.

Niin ja olen siis nyksä myös. Herranen aika. Mun mieheni on töissä, mä olen kotona joskus 3 oman lapseni kanssa, joista yksi on mieheni, plus täällä on silloin tällöin mieheni esikoinen. Mieheni myös sattuu töitä tekemään ja joskus todellakin olen yksin neljän lapsen kanssa.

Kyllä minä helkutti soikoon komennan mieheni lasta, ja näin ollen on sanottavaa joko hänen isälleen tai äidilleen. Minä en lähde odottamaan sitä että mies tulee töistä jotta pyydän häntä puhumaan lapselleen lyömisestä tai jostakin muusta epäkohdasta.

Miten se eroaa? Kerro minulle?
Suurin osa eronneista naisista perustaa uuden perheen uuden miehen kanssa, ja nämä naiset olettavat että uusi mies osallistuu kympillä perhe elämään eli myös huolehtivat lapsista, kerro miten se eroaa siitä jos exäsi uusi puoliso jonka luona sattumoisin lapsesi asuvat(onhan se myös sen uudenkin asunto) eroaa??

Äänestä
  • Lapseni ei ole koskaan nähneet isänsä naisia, että siitä ei ole mulla aihetta olla huolissani.
    Olen ollut lähivanhempi vuosia, kunmies meidät hylkäsi.
    Olen seurustellut, mutten ole tuonut ainuttakaan miestä lasteni eteen. Se aika koittaa joskus, mutta ei nyt.
    Aikuisia lapsiani ei kasvat enää kukaan, kyllä heillä on jo oma vastuu itsestään.
    Juuri tuon takia en halunnut aikanaan että lapset menevät isän luo jos siellä on uusia naisia, että sillon alkaa meteli ja haukkuminen ja uudistus lapsissamme. Halusin että meidän lapset kasvattaa vain minä ja mies, ja kun miehestä ei siihen ollut, jäi minä. Nyt olen heistäylpeä, sillä tiedän ettei kukaan ole kieroilulla heihin vaikuttanut ja heitä aiheettomasti haukkunut.

    Äänestä

  • naiset vaihtuu huh hah hei kirjoitti:

    Lapseni ei ole koskaan nähneet isänsä naisia, että siitä ei ole mulla aihetta olla huolissani.

    sen ymmärrän jos isällä vaihtuu ne naikkoset, mutta muuten jos on kyseessä vain ja ainoastaan 1 nainen, eli puoliso niin miten se eroaa, jos sinä joskus tuot näytille miehen johon rakastut ja haluat muuttaa hänen kanssaan yhteen, mikä rooli tällä miehellä on lapsesi kasvatuksessa?

    Äänestä

  • niinkö näinkö kirjoitti:

    Nyt ei ole vaaraa kun he ovat aikuisia, muttei vieläkään kukaan heistä halua hylkääjä isännaisia katsella. Ei meillä ole ollut koskaan tarvetta isän uusille naisille.

    Äänestä

  • että he pilaavat lasteni el... kirjoitti:

    virkistävää, jos edes yrittäisit välillä olla hullu etkä aina noin äärettömän tyhmä.

    Äänestä

  • naiset vaihtuu huh hah hei kirjoitti:

    Lapseni ei ole koskaan nähneet isänsä naisia, että siitä ei ole mulla aihetta olla huolissani.
    Olen ollut lähivanhempi vuosia, kunmies meidät hylkäsi.
    Olen seurustellut, mutten ole tuonut ainuttakaan miestä lasteni eteen. Se aika koittaa joskus, mutta ei nyt.
    Aikuisia lapsiani ei kasvat enää kukaan, kyllä heillä on jo oma vastuu itsestään.
    Juuri tuon takia en halunnut aikanaan että lapset menevät isän luo jos siellä on uusia naisia, että sillon alkaa meteli ja haukkuminen ja uudistus lapsissamme. Halusin että meidän lapset kasvattaa vain minä ja mies, ja kun miehestä ei siihen ollut, jäi minä. Nyt olen heistäylpeä, sillä tiedän ettei kukaan ole kieroilulla heihin vaikuttanut ja heitä aiheettomasti haukkunut.

    ...lapsistasi koskaan käy kuten sinulle. Epäonnistuneen liiton jälkeen elämän onnen mahdollisuutta ei enää jaossa, ainoastaan yksinäinen vanhuus. Ethän sinä muuta heidänkään elämässään hyväksyisi, vaikka tiedät, että vaikka itse ei haluaisi erota, toinen osapuoli voi sen toteuttaa joka tapauksessa. Jos sitten vaikkapa pojallesi kävisi näin, etkö toivoisi hänelle mahdollisuutta uuteen onneen, olipa se sitten niin suuresti vihaamasi uusperhe, normaalikäytännöin jossa lapset tulevat isänsä kotiin isäänsä tapaamaan ja ovat myös osa hänen perhettään.

    Äänestä

  • että he pilaavat lasteni el... kirjoitti:

    Nyt ei ole vaaraa kun he ovat aikuisia, muttei vieläkään kukaan heistä halua hylkääjä isännaisia katsella. Ei meillä ole ollut koskaan tarvetta isän uusille naisille.

    Sorry nyt, mutta mitä ihmettä sinä tällä palstalla teet?

    Olet täystrolli! Joku muutama vuosi sitten eronnut katkeraksi jäänyt nainen, jolla elämä ei edes mene noin mitä kirjoitat, toivoisit vain katkeruuksissasi että menisi.

    Se on ainoa järkevä vaihtoehto, koska muutoin olet säälittävän koukussa yhä vuosien jälkeen exmieheesi, kun oikein uusperheellisten palstalla sitä pitää tulla osoittamaan.

    Äänestä

että niin vain on parempi, että lapset asuvat isänsä luona. Miksi siis riistäisit lapset sieltä vain loukataksesi isää ja uutta naista? Kaikki tämä siis OMIEN LASTESI KUSTANNUKSELLA. Lasten paikka on siellä, missä on paras olla, kai itsekin sen ymmärrät. Ja miten niin uusi nainen ei saisi puuttua MIHINKÄÄN?! Jos lapset asuvat hänen luonaan, niin tottakai hänkin on silloin osallinen lastenkasvatuksessa. Miehelläsi päävastuu, mutta tottakai naisellakin omassa kodissaan.

Äänestä

Mitä todennäköisimmin te olette tehneet lapsista hänen asiansa. Lapset ovat miehellä ja tiedä häntä miten paljon hoitaa vanhemmuutta vai lankeaako se käytännön hoitaminen uuden puolison niskaan.

No se, että uusi puoliso puhuu lapsista, joiden arkea hoitaa, tuskin on peruste saada yksinhuoltajuutta. Ja taustalla taitaa olla mustasukkaisuus. Mitäpä jos alkaisit neuvottelemaan, että lapset viettäisivät enemmän aikaa luonasi?

Äänestä

ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Se ratkaisu sopi meille, ja enkä ole päivääkään katunut ettei ulkopuoliset päässeet heihin vaikuttamaan. Olen yksin kasvattanut lapsemme aikuisiksi,ja olen ylpeä siitä. Koskaan emme exän kanssa ole riidelleet siitä, ettei lapset halunneet ja minä hänen naisia lähellemme, hänestä se oli hyvä ratkaisu. Hän ymmärsi sen, että kun hän itse lapsensa hylkäsi, ei hänellä ole oikeutta vaatia lapsilta ja minulta mitään. Emme ole mistään jääneet paitsi, muutakuin isän läsnäolosta, mutta kun hän itse ei halunnut me emme voineet asialle mitään.
En ymmärrä tätä sooloilua tässä asiassa, että miksi moisesta asiasta pitää vääntää kättä niinmahdottomasti. Minusta asioiden ratkaisu on vanhempien aia, ei siihen pitäisi ulkopuoliset vaikuttaa. Me olemme ainakin onnellisia eikä lapsetkaan ole asiasta millään tavoin kärsineet. Isä jos hylkäsi niin minäs lapset sille voi.

Äänestä
  • tosi hienoa, että olette elämänne päässeet onnellisina viettämään, sinä, lapset, mies ja miehen kumppani. Kaikki ihmiset eivät vaan onnellistu samoista asioista, eikä se ratkaisu joka oli teidän tilanteessa nähdäksesi paras ja onnellisin mahdollinen sovi välttämättä muiden perheiden tilanteisiin.

    Meillä sekä vanhemmat että lapset ovat valtavan tyytyväisiä siihen, että elämässä on paljon välittäviä vanhempia ja isovanhempia sekä sisaruksia ja sisaruspuolia lähipiirissä ja nähdään ja pidetään huolta toisistamme päivittäin.

    Äänestä

  • sehän on kirjoitti:

    tosi hienoa, että olette elämänne päässeet onnellisina viettämään, sinä, lapset, mies ja miehen kumppani. Kaikki ihmiset eivät vaan onnellistu samoista asioista, eikä se ratkaisu joka oli teidän tilanteessa nähdäksesi paras ja onnellisin mahdollinen sovi välttämättä muiden perheiden tilanteisiin.

    Meillä sekä vanhemmat että lapset ovat valtavan tyytyväisiä siihen, että elämässä on paljon välittäviä vanhempia ja isovanhempia sekä sisaruksia ja sisaruspuolia lähipiirissä ja nähdään ja pidetään huolta toisistamme päivittäin.

    isovanhemmat molemaat, kummit, tutut, ystävät, napurit ym. Olemme kuin yhtä perhettä. Ainut joka meistä ja koko suvusta ei välitä, on mies itse. Siinä ei ole pahaa, mutta pahaa on se ettei omista lapsistakaan välitä.
    Sitä saa mitä tilaa, aikanaan kyllä huomaa, mitä tuli tehtyä.

    Äänestä

  • kuten jo sinulle aikaisemmin sanoin, päästä jo irti! Vakuutat kokoajan itsellesi että teit oikean päätöksen;hyvä minä hyvä minä.Nyt olet jo isoäitiyden partaalla ja edelleen hoet samaa asiaa. Voi naishyvä. päästä jo irti siitä ex-miehestäsi. Elä elämääsi!

    Äänestä

  • välittäviä vanhempia kirjoitti:

    isovanhemmat molemaat, kummit, tutut, ystävät, napurit ym. Olemme kuin yhtä perhettä. Ainut joka meistä ja koko suvusta ei välitä, on mies itse. Siinä ei ole pahaa, mutta pahaa on se ettei omista lapsistakaan välitä.
    Sitä saa mitä tilaa, aikanaan kyllä huomaa, mitä tuli tehtyä.

    kuka kirjoittaa, lopeta jo lissu toi on jo puhkikulunut toi sun juttus

    Äänestä

  • Miehesi seurustelee siis sukupuolensa vaihtaneiden kanssa? Ex nainen -) nykyinen mies...

    Äänestä

sillä he eniten kärsivät ei se uusi.
Ole sinä fiksi ja kykene olemann se aikuinen

Äänestä

"haenpa yksinhuoltajuutta jotta mies saa maistaa omaa lääkettään" Onko törkeämpää kuultu!

Myönsithän itsekkin että lapsilla on parempi isänsä luona!

Äänestä
  • että lapsilla on parempi olla isänsä luona? Tunnetko hänet?
    Jos uusi nainen pilaa lapsen isän ja estää häntä näkemästä lastaan tai haukkuu ex vaimoaan syyttä, niin ei sellainen ihminen mitenkään voi olla hyvää seuraa lapselle. Olet vaan katkera kun sulla ei ole mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ex-vaimoke kirjoitti:

erosin miehestäni jo vuosia ja olen etä-äiti lapsillemme,niin vain on parempi mutta ex-mieheni ja hänen uusi puolisonsa ovat toden totta ilkeitä ihmisiä minua kohtaan,en kiellä etteikö minussa ole vikaa.ottaa päähän etenkin se et mitä helvettiä se nainen puuttuu yhtään mihinkään,millä oikeudella?olenkin miettinyt lähteväni hakemaan yksinhuoltajuutta lapsista,taitaa vaan olla pitkä prosessi sellanen.onkohan minulla edes saumaa sitä saada?saispahan ukkokin maistaa sit omaa lääkettä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu