seuralainen vai ei?

Minulla on pieni röyhkeä ja hemmoteltu kollipoika.
Aloitettuani työt tuntui siltä, että olisi
hankittava toinen kisu seuraksi, se tuntui
yksinäiseltä ja ylitsepursuavan hellältä
aina kotiuduttuani. Mutta toisaalta se on niin
egoistinen ja itsekäs, vaatii sataprosenttisen
huomion. Olen epätietoinen, kumpi olisi parempaa
hänen henkiselle hyvinvoinnilleen. Järkkyykö hänen
maailmankuvansa, vakaa käsityksensä maailman
napana olemisesta mikäli kilpailija saapuu taloon?
Vai tuleeko hänestä iloinen ja vähemmän emännästä
riippuvainen saatuaan mukavan kaverin?
3289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen ehdottomasti kaverin puolesta. Kissat on
seurankipeitä, itsekkäitäkin, mutta harvemmin
egoistisesti.
Mulla on 2 leikattua kollia ja ovat maailman
napoja vain puolet ajasta :)

Äänestä
  • Mulla on kaksi pientä leikattua ja maailman
    törkeimmin itsekeskeistä poikakissaa.
    Omanarvontunne ei kyllä tippaakaan vähene vaikka
    niitä olis sata kissaa, päinvastoin,
    sylivuoroista tapellaan ja niitä vahdataan
    mustasukkaisesti. Yleensä kuitenkin ollaan
    parhaita kavereita ja rakastetaan ja pestään
    toista. Meillä kissat on tosin otettu samasta
    pentueesta eli ne on aina ollut yhdessä, mutta
    jos kaksi poikakissaa arveluttaa, kannattaa ottaa
    tyttökissa seuraksi. Sopeutuminen on yleensä
    helpompaa ja suhteesta kehittyy todennäköisesti
    kummallinen platoninen rakastajatar- äiti-suhde.
    Molemmat kannattaa tietysti leikata, ettei
    platoninen muutu tositoimiksi. Me ollaan ajateltu
    lisätä perheen kissamäärää myös nuorella
    neitokaisella, kas pitäähän talossa yksi
    prinsessa olla.

    Äänestä

tarkkaan ennenkuin otat kaveria. Voi käydä
niinkin, että pois ollessasi tapellaan ja ehkä
käy huonostikin. Toki voi myös olla mahdollista,
että kaverin ottaminen onnistuu. Itselläni on
ollut tapaus, jolloin kaveri jouduttiin antamaan
pois, koska ei kertakaikkiaan tultu toimeen,
yritti mitä vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paula kirjoitti:

Minulla on pieni röyhkeä ja hemmoteltu kollipoika.
Aloitettuani työt tuntui siltä, että olisi
hankittava toinen kisu seuraksi, se tuntui
yksinäiseltä ja ylitsepursuavan hellältä
aina kotiuduttuani. Mutta toisaalta se on niin
egoistinen ja itsekäs, vaatii sataprosenttisen
huomion. Olen epätietoinen, kumpi olisi parempaa
hänen henkiselle hyvinvoinnilleen. Järkkyykö hänen
maailmankuvansa, vakaa käsityksensä maailman
napana olemisesta mikäli kilpailija saapuu taloon?
Vai tuleeko hänestä iloinen ja vähemmän emännästä
riippuvainen saatuaan mukavan kaverin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu