Miksi aina...?

Saa aina sellaisen kuvan, että "nyksää" ei haluttaisi ollenkaan lapsen elämään. Isän puolisolla ei ole oikeutta puuttua lapsen kasvatukseen, tai yrittää huolehtia lapsesta millään lailla. Puoliso yrittää varastaa aina lapset? Hohhoi..

En siis saisi tehdä tavalliseen tapaan ruokaa kun mieheni lapsi tulee käymään? En saa torua jos hän tekee jotain sopimatonta - vaikkapa heittää jotain muiden lastemme päälle? En saa auttaa läksyjen tekemisessä? En saa jutella ja kuunnella lapsen huolia? Mitenköhän tässä perheessä kävisi jos en näitä asioita tekisi.. Ja mies kun on silloin tällöin töissä viikonloppusin, silloin kun tyttö tulee käymään ja minä satun olemaan vapaalla.

En yritä saada lasta itselleni - hänen "oma" perheensä ja sisarensa asuvat toisaalla, enkä halua sotkeutua heidän elämäänsä millään tavalla. Meillä on täällä oma perhe, johon tämä tyttö myös välillä kuuluu - ja silloin kun hän on meillä me kumpikin olemme vanhemman roolissa ja auktoriteetteja. Minusta jokaisella aikuisella ihmisellä on velvollisuus huolehtia lapsesta, varsinkin alle kouluikäisestä. Ensisijaisesti vanhemmilla, mutta myös muilla varsinkin jos vanhemmat ovat satojen kilometrien päässä.

En tunne olevani tai halua olla mieheni lapselle äiti, tai edes äitipuoli. Toisaalta kuitenkin tunnen olevani vanhempi, ja titetenkin vastuullinen lapsesta kun hän minun kodissani vierailee. Sanoisinko kuitenkin, että koska olen tavallaan kuitenkin "etäisempi" lapsen elämään (vaikka läheisiä olemmekin), en ole isä tai äiti, niin juuri siksi lapsi voi puhua minulle helpommin asioista joista vanhemmille on usein vaikea puhua.

Voisin vielä lisätä, että välimme ovat joka suuntaan hyvät, melko neutraalit. En tietenkään ole samaa mieltä kaikista lapsen äidin tekemisistä, mutta kertaakaan en ole pahaa sanaa sanonut hänestä kenellekään.
7510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mistä sellaisen kuvan olet saanut? Tältä palstaltako?
Se nyt ei kyllä ole mikään mittari mihinkään!
Elävässä elämässä asiat pääsääntöisesti ovat hyvin eikä mitään erityisiä "kuvia" ole olemassakaan.

Äänestä

Varsinkin tätä palstaa lukiessa olen miettinyt aivan samaa! Jos nyksä huolehtii ja välittää lapsesta niin se ei ole hyvä, ja sitten taas jos ei tule lapsen kanssa toimeen niin taas haukutaan...
Jotenkin tuntuu siltä että tällä palstalla "pyörii" vain muutamia (katkeria?) exiä jolle ei kelpaa mikään mitä nyksä tekee. En ymmärrä miksi he luulevat että se on itseltä pois, jos lapsi viihtyy etäkodissa ja hänestä siellä kaikki välittävät.

Äänestä

Minun ex-puolisoni uusi ei tule koskaan kuulumaan lapseni elämään, mies teki valinnan ja saa tyytyä siihen, samoin uusi puoliso. Turha sanoa että lapsi tarvitsee molemmat vanhemmat, joskus lapsi tarvitsee vain yhden eheän vanhemman kuin kolme sekopäätä. Syyllistäkää rauhassa, mutta ex-miestäni.

Äänestä
  • Meillä ei enempää sekoiteta lasten elämää. Täysin tuen sinua.

    Äänestä

  • on munkin ajatusmaailmani kirjoitti:

    Meillä ei enempää sekoiteta lasten elämää. Täysin tuen sinua.

    Olen aivan varma, että mielipiteenne muuttuu siinä vaiheessa kun katkeruus alkaa mielistänne hiipua. Voi mennä vuosi pari tai pitempäänkin, mutta näin tulee käymään.

    Äänestä

  • Sain kuulla aikoinani mieheni ex:ltä vaikka ja mitä siitä kuinka en heidän lapseensa koske. Teksti oli sitä luokkaa parin vuoden ajan ettei ääneen kehtaa sanoa. Nykyään ex ruikuttaa jatkuvasti minulta "Eikö tyttö voisi tulla, kun pitäisi päästä?", milloin mihinkin. On tyrkyttänyt jopa rahaa että kattoisin muksua. Eikä oikein ex:än järkeen mene et ei ole mun asia vaihtaa työvuoroja siks että hän pääsee viihteelle. Täytyy sanoa et aika usein toivon että mieheni ex olisi samaa mieltä kanssanne.

    Äänestä

  • saneli, myös kirjoitti:

    Sain kuulla aikoinani mieheni ex:ltä vaikka ja mitä siitä kuinka en heidän lapseensa koske. Teksti oli sitä luokkaa parin vuoden ajan ettei ääneen kehtaa sanoa. Nykyään ex ruikuttaa jatkuvasti minulta "Eikö tyttö voisi tulla, kun pitäisi päästä?", milloin mihinkin. On tyrkyttänyt jopa rahaa että kattoisin muksua. Eikä oikein ex:än järkeen mene et ei ole mun asia vaihtaa työvuoroja siks että hän pääsee viihteelle. Täytyy sanoa et aika usein toivon että mieheni ex olisi samaa mieltä kanssanne.

    mutta mulle ex miehen naisista ei olisi hyötyä, koska lapset eivät tarvitse kaitsijaa. Enpä tarvinnut silloinkaan kun olivat pieniä, koin kunnia asiaksi että hoidan omat lapseni itse, jos mies ei siihen kykene.
    Hoidinkin heidät kouluikään asti kotona, ja hyvin pärjäsivät kotona koulusta palattuaankin, eikä meillä koskaan tavinnut hoitajaa.
    En siis tarvinnut ex miehen naisia. Lapset olisvat isää tarvinneet, mutta mies ei taas ollut samaa mieltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyllästynyt perheenäiti kirjoitti:

Saa aina sellaisen kuvan, että "nyksää" ei haluttaisi ollenkaan lapsen elämään. Isän puolisolla ei ole oikeutta puuttua lapsen kasvatukseen, tai yrittää huolehtia lapsesta millään lailla. Puoliso yrittää varastaa aina lapset? Hohhoi..

En siis saisi tehdä tavalliseen tapaan ruokaa kun mieheni lapsi tulee käymään? En saa torua jos hän tekee jotain sopimatonta - vaikkapa heittää jotain muiden lastemme päälle? En saa auttaa läksyjen tekemisessä? En saa jutella ja kuunnella lapsen huolia? Mitenköhän tässä perheessä kävisi jos en näitä asioita tekisi.. Ja mies kun on silloin tällöin töissä viikonloppusin, silloin kun tyttö tulee käymään ja minä satun olemaan vapaalla.

En yritä saada lasta itselleni - hänen "oma" perheensä ja sisarensa asuvat toisaalla, enkä halua sotkeutua heidän elämäänsä millään tavalla. Meillä on täällä oma perhe, johon tämä tyttö myös välillä kuuluu - ja silloin kun hän on meillä me kumpikin olemme vanhemman roolissa ja auktoriteetteja. Minusta jokaisella aikuisella ihmisellä on velvollisuus huolehtia lapsesta, varsinkin alle kouluikäisestä. Ensisijaisesti vanhemmilla, mutta myös muilla varsinkin jos vanhemmat ovat satojen kilometrien päässä.

En tunne olevani tai halua olla mieheni lapselle äiti, tai edes äitipuoli. Toisaalta kuitenkin tunnen olevani vanhempi, ja titetenkin vastuullinen lapsesta kun hän minun kodissani vierailee. Sanoisinko kuitenkin, että koska olen tavallaan kuitenkin "etäisempi" lapsen elämään (vaikka läheisiä olemmekin), en ole isä tai äiti, niin juuri siksi lapsi voi puhua minulle helpommin asioista joista vanhemmille on usein vaikea puhua.

Voisin vielä lisätä, että välimme ovat joka suuntaan hyvät, melko neutraalit. En tietenkään ole samaa mieltä kaikista lapsen äidin tekemisistä, mutta kertaakaan en ole pahaa sanaa sanonut hänestä kenellekään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu