VANHEMMILLE TÄRKEÄÄ

Kuulkaas nyt.

Olen lukenut näitä perhepuistokeskusteluja täällä ja ymmärrän huolenne. MUTTA:

Oletteko miettineet, mistä nuorten paha olo johtuu? Se johtuu sinusta, kasvattajasta.

Siitä, että SINÄ kasvattajana tunnet epävarmuutta. Tällä epävarmuudella SINÄ kasvattaja näytät, että elämä on epävarmaa.

Kun lapsi on koko pienen ikänsä saanut sinuun luottaa ja kun nuoruus iskee, hän tajuaa, että SINÄKÄÄN et ole kaikkivoipa. Mitä luulet, että se saa aikaan?

Jos menet riehumaan, nolaamaan itsesi, ennenkaikkea ESTÄMÄÄN nuorta ihmistä itsenäistymästä, teet ison virheen.

NUORI EI HALUA MUUTA KUIN SITÄ, ETTÄ HÄNTÄ KUUNNELLAAN JA HÄNEN ELÄMÄÄNSÄ OSALLISTUTAAN! että SINÄ huomaat ja huomioit hänet, että nuori on sinulle tärkeä! Kaikesta huolimatta.

ASETA RAJAT! Jousta tarvittaessa. KESKUSTELE, ennen kaikkea: KUUNTELE.

ÄLÄ LUULE TIETÄVÄSI! Jos nuori kertoo sinulle asioitaan, se osoittaa, että hän luottaa sinuun. KUNNIOITA TÄTÄ. älä tulkitse omiasi!

Annat toiminnallasi esimerkkiä aikuisten kaoottisesta maailmasta. Nuorella tulee olla aikuinen, johon hän voi luottaa. Jos nuori kokee, että sinuun ei voi luottaa, hän alkaa kapinoida enemmän, mitä on tarpeen. Tästä seuraa ongelmia.

Kasvattamistehtäväsi olet hoitanut jo uhmaiässä, kun lapsi oli alle n. 3-vuotias. Mitä teit silloin? Ostitko karkkia jokaiseen itkuun kaupassa, että pääsit itse helpommalla?

Nuoren elämässä tärkeintä on tulla hyväksytyksi, hinnalla millä hyvänsä. Huumeilla, alkoholilla, seksillä. Se on tätä päivää, se pelottaa heitäkin. Missä oli se aika, kun sain katsoa Nalle Luppakorvaa ja äiti tuli ja peitteli.

Se nuori, joka toimii vastoin omia halujaan, on hädässä. Silloin sinä alat ohjata häntä MÄÄRÄTIETOISESTI oikealle tielle. Et osta häntä, vaan kuuntelet. Et tuhahtele hänen jutuilleen tai vähättele.

Kysyn vain, näetkö itsesi? Mikä sinulle on ollut tärkeintä elämässäsi? Oletko sulkenut korvasi lapseltasi?

Kerron sinulle salaisuuden: Voit vielä vaikuttaa. Et tee itsestäsi tyhmää, jos sanot nuorelle: "Rakastan sinua. Olet minulle maailman tärkein ihminen. Haluan, että voin olla elämässäsi ja haluan, että sinulla on aina hyvä olla". Halaa häntä, osoita rakastavasi. Jokainen päivä.

Se on raskasta, se vaatii hermoja, pelkotilojen ja epävarmuuden sietämistä. Mutta, toimi NUOREN EHDOILLA. Hän puhuu sinulle asioistaan sitten, kun on valmis siihen.

Toivottavasti tästä on ollut jollekin apua, joka painii epätietoisuudessa.

Minun tarinani on se, että harrastin seksiä ekan kerran 14-vuotiaana. Vedin huumeita ja viinaa. Poikaystäväni pahoinpiteli minua kolme vuotta, 14-17-vuotiaana. Hän oli minua vanhempi ja asuin hänen perheensä luona. Heitä hävetti poikansa puolesta enkä saanut apua. Vanhempani olivat hysteerisiä, he eivät omien sanojensa mukaan voineet minulle mitään. Kyllä he olisivat voineet: vain ymmärtämällä.

Nyt olen itse äiti ja uskon tietäväni, miten paljon nuoria voi ahdistaa kaikki. Maailma on vielä erilaisempi kuin silloin, kun itse olin nuori. Nyt on internet, josta te vanhemmat ette taida ihan kaikkea tietää. Kun ennen kiusattiin koulussa, nyt kiusaaja voi kiusata koko maailman nähden. Miltä se mahtaa tuntua nuoresta, joka saattaa itkeä vaikka sitä koko päivän, että naamassa on finni?

Em. mainittu ongelma saattaa tuntua pieneltä teistä, mutta se on iso asia tälle nuorelle. Älä silloin naura hänelle. Et ymmärrä, miltä hänestä tuntuu.

Oppikaa, te aikuisetkin elämästä jotain. Sitä ei voi hallita. Mutta voi yrittää ymmärtää.
242469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Menemällä kyttäämään (vartioimaan) perhepuistoon, te saatte aikaan ainoastaan sen, että nuoret vaihtavat paikkaa jonnekin sinne, mistä te ette löydä heitä. Kun vartioitte siellä, siirrätte nuorten vaan nuorille kuuluvaa vastuuta itsellenne.

Ei nuoret siellä vedä huumeita, vaan ihan muualla. Uskokaa, sinne ihan muualle ei heitä kannata ajaa.

Perhepuistossa he kokevat yhteisöllisyyttä ja sitä, että siellä saa riehua, sillä aikuinen on läsnä kuitenkin jollain tavalla. (LUE: JULKINEN PAIKKA). Se on turvapaikka heille, uskokaa tai älkää. Älkää hajottako sitä turvaa vaan opettakaa vastuuta.

Jos nuorenne on perhepuistossa ja tiedät, että siellä on rikottu paikkoja, syyllisestä viis. pistätte maalipöntöt ja pesuaineet kouraan ja sanotte että jos sotkitaan, niin silloin siivotaan ja korjataan. Jos tätä ei tehdä, seuraa muunlainen rangaistus, josta ei luisteta.

Meillä oli nuorena ravirata hengailupaikkana, ja potkimme koko raviradan aidat säpäleiksi. Syyllisestä viis, jouduimme talkoisiin ja naulaamaan raviradan aidan, koko sen kilometrin(?) matkan. Se opetti. Edelleen siellä oleskeltiin ja juopoteltiin, mutta ei enää ainakaan paikkoja hajotettu.

Istuta nuori keittiön pöydän ääreen vaivihkaa. KYsy häneltä, miten koulussa menee. EI TEENNÄISESTI, VAAN AIDOSTI! Nuori tietää, kun sinä esität. Hän ei kerro sinulle asioista heti, mutta odota vähän aikaa. Älä säikähdä. Jutut voivat olla rajujakin. Olkaa yhdessä, jutelkaa normaaleja juttuja.

Miettikää yhdessä sopivat kotiintuloajat. Niistä pidetään kiinni. Sopikaa yhdessä rajat, mutta älä vaadi nuorelta liikaa.

Muista, että niinä aikoina, kun sinä katsot telkkarista Salkkareita ja mietit työjuttujasi, nuori etääntyy sinusta. Anna sekin aika vaikka hänelle.

Tiedän, mistä puhun.

Kaikesta huolimatta, vaikka nuoresi sabotoi ja tekee mokia, (sillä niitä tulee) hän oppii virheistään jos sinä annat niihin mahdollisuuden. Ystävät ovat hänelle nyt tärkeintä, sinä olet turva.

Äänestä
  • Kiitos tästä kirjoituksesta.Ihan kuin olisi minun suulla sanottu.Allekirjoitan ihan täysin koko kirjoituksen.On helppoa nostaa syyttävä sormi nuoria vastaan,mutta kun kysytään syitä,niin kuin moni aikuinen uskaltaa keskustella(huom.keskustella) oman lapsensa kanssa ilman, että siihen keskusteluun tulee heti uhkaava asenne.Me ollaan jokainen oltu joskus nuoria ja ihan turhaa alkaa tekopyhäksi.Kuunnelkaa niitä nuoria,antakaa niiden olla nuoria,samalla kun olette aikuisia joihin he USKALTAVAT luottaa ja kertoa huolensa.Mihin ne nuoret sitten menee,jos eivät saa olla NÄKYVÄLLÄ paikalla?Piiloon,jonnekin kämppään,jossa neljän seinän sisällä voi tapahtua vaikka mitä.Lyökää kortit pöytään.Puistossa saa olla,kunhan paikat pysyy ehjänä ja jos joku rikkoutuu niin nuoret itse ottavat selvää ja laittavat korjaamaan rikotut tavarat.Nuoret oppivat samalla vastuunkantoa ja lyön vaikka vetoa,että nuoriso on yhteistyöhaluinen jos heitäkin kuunnellaan,eikä heti ladella törkeyksiä.

    Äänestä

noi vitun pennut pitäis laittaa tekeen mehtä hommia. niin unohtuis se perkeleen ahdistus, mitä pitää paikata kaikilla vitun mömmöillä. Yrittäkää ymmärtää...no voi vittu. Sullaki varmaan ne aivot on vähän pehmentyny kaman käytön takia.

Äänestä
  • "vitun pennut" = sinun lapsesi, hänen ystävänsä.
    "mehtä hommia" = vastuu, jota et ole osannut hänelle antaa. Enää ei tehdä "mehtä hommia", vaan esim. puutarhatöitä, kodin siivousta, oman huoneen siivousta, osallistumista perheen arkeen.
    "perkeleen ahdistus" = seurausta tästä sinun ajattelutavastasi.
    "mömmöt" = todennäköisesti oman mielikuvituksesi tulos. Yleensä. Saattaa olla, että sinulla ei ole ollut hänelle aikaa omilta "mehtätöiltäsi", vaan lääkäri kirjoittaa lapsellesi näitä mömmöjä, jotta sinulla on asiat hyvin.
    "Yrittäkää ymmärtää...no voi vittu"=Sinäkö aikuinen olet tässä? Jälkimmäisen lausahduksen jälkikasvusi jo varmaan osaa.
    "Sullaki varmaan ne aivot on vähän pehmentyny kaman käytön takia."= Niinkö luulet? :D

    Äänestä

  • sitä, josta kirjoitin. kirjoitti:

    "vitun pennut" = sinun lapsesi, hänen ystävänsä.

    peroonallisuus häirö kenties?

    kirjotit. Luulet vaan. Susta tuntuu mukavalta päteä keskustelu palstoilla. persoonallisuushäiriöine oot vissiin.

    pitääkö niistä kersoista vielä hinttejä kasvatta?

    Äänestä

  • ollenkaan mitä sää kirjoitti:

    kirjotit. Luulet vaan. Susta tuntuu mukavalta päteä keskustelu palstoilla. persoonallisuushäiriöine oot vissiin.

    Eipä tietenkään ole, SINÄ olet oikeassa. Pistetään ne vitun pennut mehtä töihin vaan.

    Äänestä

  • puutarhatöitä? kirjoitti:

    pitääkö niistä kersoista vielä hinttejä kasvatta?

    ettei niistä kersoista tuu hinttejä. Voi mahoton paekka.

    Toivottavasti et ole yksi niistä, joka olet menossa perhepuistoon.

    Äänestä

  • puutarhatöitä? kirjoitti:

    pitääkö niistä kersoista vielä hinttejä kasvatta?

    niitä haluamasi mehtä töitä. Eikö sekin ole luonnossa/ulkona työtä tekemistä?

    Äänestä

  • ja nyrkin väliin kirjoitti:

    ettei niistä kersoista tuu hinttejä. Voi mahoton paekka.

    Toivottavasti et ole yksi niistä, joka olet menossa perhepuistoon.

    sinne päin kaupunkia. Inhottaa jo ajutuskin. Hyi helvetti.

    Äänestä

  • olla vaikka kirjoitti:

    niitä haluamasi mehtä töitä. Eikö sekin ole luonnossa/ulkona työtä tekemistä?

    Viestiketjun aloittanut äiti kirjoitti todella
    viisaasti ja niin että tyhmäkin sen tajuaa.
    Kyllä täällä Kokkolassa asustaa aika lailla idioottia väkeä. Ei osata mistään asiasta keskustella asiallisesti,ei todellakaan ole ihme
    että nuoret tuntevat olonsa tyhjäksi ,jos isät ja äidit on tällä tasolla mitä kokkola keskustelupalstalta voi lukea.

    Äänestä

Kiitän ja kumarran aidosti

- yksi näistä nuorista

Äänestä

siitä että vanhemmat haluavat vielä vaikuttaa.

Muutama asia särähtää kirjoituksessasi korvaa. Se että kaiken on tapahduttava nuorten ehdoilla. Mielestäni yhdessä, ei niinkään vain nuorten ehdoilla.

Jos täällä halutaan puuttua siihen, että paikkojen hajoittamisen on loputtava, se on ihan asiallista. Kirjoituksissa ei käydä läpi eilisiä keskusteluja vaan on kerrottu lopputulos; perhepuisto ei ole viikonloppujen juhlapaikka, jota alaikäiset eivät näytä ymmärtävän.

Kommentointi ja lyhyet kirjoitukset puistosta ei myöskään kata huolta nuorista, joka on tämän keskustelun toinen tarkoitus, se on selvää.

Jos teini-ikäiseltä kysytään kumpi mutsi on "coolimpi": a) ilman rajoja kasvattava vai b) rajat asettava, niin vastaus on selvä: teini-iässä vaihtoehto a) mutta vanhemana arvostetaan koettua vaihtoehtoa b) jonka mukaan suurin osa meistäkin kasvattaa lapsensa, kuten sinäkin.

Äänestä

Suurimmaksi osaksi kirjoituksesi on totta mutta voin kertoa omasta puolestani ettei nuo syyt pidä aina paikkansa. Itse olen esimerkillisestä perheestä jossa meitä lapsia kuunneltiin ja saimme paljon rakkautta. Säännöt ja rajat olivat mutta kuiteskin minä perheen mustalammas aiheutin aikoinaan yhteiskunnalle paljon vahinkoa. Aikoinaan sitä luuli että on kova jätkä jos rikkoo paikkoja sätkä huulessa ja kaljapullo kädessä. Aikuisena sitä vasta tajuaa että ne jotka eivät polttaneet ja rikkoneet paikkoja olivatkin niitä oikeesti kovempia jätkiä. En tiedä sitten auttaisiko puhe nuoriin henkilöltä jonka tekosista liikkuu kuulemma edelleen legendaa.

Äänestä

Näin mautonta tekstiä vakavan asian puolesta todella asiatonta.On todella hyvä että koivuhaassa vanhemmat tekevät nuorten eteen töitä kiittävät vielä aikuistuessaan puuttumisesta.HYVÄ VANHEMMAT.

Äänestä
  • saukonpuistoon riehumaan ja sieltä lohikäärmepuistoon ja sieltä peurankaduntarhalle!! venetsialaiset WOHOOO

    Äänestä

olen yksi näistä vanhemmista jotka ovat huolestuneet perhepuiston nuorista.
Minulle henk.kohtaisesti on aivan sama missä nuoret aikaansa viettävät.Ovatko perhepuistossa vai metsänsiimeksessä vai jossain muualla.Mutta minä en ymmärrä sitä että hajotetaan paikkoja,rikotaan pulloja ym.Olen itsekin ollut nuori niinkuin jokainen meistä,ei minullakaan se elämä ruusuista ole ollut mutta hyvin olen elämässä selvinnyt eteenpäin.Minun suurin huoleni on omat lapset jotka piakkoin osa saavuttaa saman iän kuin nämä perhepuiston nuoriso enkä todellakaan halua omien lapsien joutuvan kyseiseen remmiin mukaan

Äänestä

ihmeellistä, että jonku äiti puhuu noin viisaasti xD kiitän ja kumarran.. toivottavasti nämä koivuhaan muutkin aikuiset ymmärtävät viestisi, eikä puhuis koko ajan meistä paskaa seläntakana ja kato kieroilla silmillään

Äänestä

Sinun kirjoituksessasi on paljon totta mutta jäi hieman leimaamisen maku suuhun luettuani sitä.
Se on totta, että kasvatusmalli lähtee kotoa,"niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" ja se on totta että rajoja,rakkautta ja ymmärrystä tarvitaan nuorten kanssa.
Mutta mielestäni se,että nämä rohkeat vanhemmat menevät nuorten keskelle perhepuistoon osoittaa juuri noita kolmea edellä mainittua asiaa.

Ja niin kauan kuin on vanhempia ja lapsia on erilaisia kasvaustapoja, korjaa jos olen väärässä,mutta kirjoituksestasi saa sellaisen kuvan,että sinun määrittelemä tapa kasvattaa lapsia ja nuoria on ainoa oikea.

Myös ihmiset ovat erilaisia, toisilla toimii "keppi ja porkkana" toisilla joku muu menetelmä.

Itse olen nuorisotalon kasvatti ja meihin tehosi "yksi mokaa,kaikki kärsii" menetelmä.Nuorisotalon ohjaajien kanssa luottamus oli molemmin puolista.

Ja keskustelu lasten ja nuorten kasvattamisesta on aivan loputon aihe.

Äänestä

Nykyajan vanhempia ei voi aikuisiksi kasvattajiksi sanoa.Toista oli ennen 9 lasta ,ukko töissä,akka kotona,koskaan ei riitaa tullut .Ei ollut play sationeita,ei videoita,ei pc:tä,,eikä kännyköitä.Lapsista on kasvanut mallikansalaisia.Opettajia.lakimiehiä,,jne.Nykyajan laset on pois pilattu tavaroilla,ja vanhemmilla on vastuu ja vanhemmuus kateissa.Ei ihme,että nuoriso rikollisuus rehoittaa ja koulu ei kiinnosta.

Äänestä

olisiko sinunkin nuoruutesi olisi ollut onnellisempi, jos vanhemmat olisivat toimineet toisin? Enemmän ymmärrystä ja varsinkin sitä OSALLISTUMISTA...

Äänestä

Elikkäs en tarkoita sitä, että nuorelle ei saisi asettaa rajoja. En välttämättä tiedä, että oma kasvatustapani on oikea. Mutta uskon, että kun ajat muuttuvat, tulee meidänkin olla asioissa mukana ja tietää, mitä tapahtuu. Se tapahtuu nuorta kuuntelemalla. Tulee ymmärtää syy eikä seuraus.

Jokainen lapsi, aikuinen ja nuori on oma yksilönsä. Sinun aikuisena ja kasvattajana tulisi ymmärtää vanhemmuutesi perusasia: Lapsi/nuori ei ole sinua varten, vaan sinä olet lasta/nuorta varten.

Minulla oli lapsena hirvittävät vaatimukset, vanhempani asettivat järjettömiä odotuksia kohdalleni. Rakastin hevosharrastusta ja voi äiti ja isi parat kun olisivat ymmärtäneet minua tukea tässä harrastuksessani. Sen sijaan en saanut käydä tallilla, vaan minun tuli harrastaa heidän mielestään hyödyllisiä asioita, kuten musiikkikonservatoriota ja pianon soittoa. 5 iltaa viikossa koulun päälle. Kävi niin pirun raskaaksi, kun muuten en ihmisenä heille kelvannut. Teetkö sinä tätä vanhempana? Oletko kysynyt lapseltasi, mikä tekee lapsesi onnelliseksi?

Rajojen asettaminen on rajojen asettamista. Tarkoitan sitä, että jos nuori rikkoo asetettuja rajoja, tästä tulee seurata rangaistus. Ja voin kertoa, että varmasti rikkovat. Ole huolissasi enemmän, jos näin ei tapahdu. Nuori kokee, että olet silti siinä, vaikka välillä tulee haista vittua ja vittu mä vihaan sua saatanan kusipäätä. Vittu sä saatana mistään tiedä etkä ymmärrä mitään. Tiedätkö, että nuorella on pointti?! Et sinä ymmärräkään. Mutta yritä edes. Ei sinun tarvitse asettua samalle tasolle, vaan olla sen kaiken vastaanottava. Se nuori haluaa myös joskus itkeä ja oikeasti, kyllä, haluaisi tulla viereesi vaikka nukkumaankin kun ahdistaa joskus niin paljon.

Kunnioita nuorta. Sillä sinäkin saat kunnioitusta. Et ehkä heti, mutta hetken päästä. Jos sääntöjä rikotaan, niihin tulee rangaistus josta ei luisteta. Sinua koskee se, että myös sinun tulee olla sen arvoinen (lupauksissasi) että nuori kunnioittaa sinua.

Vastuun ottaminen teoista on se, mitä sinun tulee opettaa.

KUten kirjoitin tuonne toiseen viestiini jatkoksi: jos oikeasti haluatte auttaa näitä nuoria, pistäkää heidät siivoamaan jälkensä ja korjaamaan paikat. Syyllisestä ei väliä, mutta oppivatpa ainakin, että paikkoja ei saa rikkoa. Jos ei paikkojen siivoaminen miellytä, aseta rangaistus, joka on tarpeeksi veemäinen ettei tuu toistettua juttua. Mieti rangaistus valmiiksi, jotta sinun ei tarvitse muuttaa sitä. Mitä sitten, jos ei nuori ole tehnyt mitään?! (Omien sanojensa mukaan). Ottakaa selville, kenen lapsia/nuoria siellä puistossa on ja asettakaa yhteisrangaistus. (Siis keskustelkaa aikuiset keskenänne asiasta ja ongelmasta). Näin minä toimisin. Et syytä nuorta suoraan, vaan sanot, että nyt on kuulkaa kaikki matit ja minnat kotona pari viikkoa niin kauan, että syylliset saadaan selville. Sitten voi syylliset mennä ja korjata paikat. Mutta ei kannata sen jälkeen enää kieltää nuorta menemästä paikalle, jos ovat ihmisiks ja tulevat kotiin kun on sovittu.

Mikään ei ole (omasta kokemuksestani tämäkin) nolompaa kavereiden edessä kuin se, että tulee haukutuksi ja tukasta kiskotaan ilta kahdeksalta heidän nähtensä ja vielä niin että omat vanhemmat sen tekevät. Hyväksyisitkö itse omalle kohdallesi julkisen nöyryytyksen?

Sellainen särähti omaan korvaani, että: "lapsistani on tullut kunnon ihmisiä, lakimiehiä, opettajia jne". Eikö meidän olisi jo korkea aika oppia, etteivät ne tittelit yksistään, vaan ne teot, toisen ihmisen kunnioittaminen ja erilaisuuden hyväksyminen?!

Äänestä
  • että ei se päivystäminen välttämättä mikään huono ajatus oo, jos mikään ei tepsi, mutta mun mielestä se olisi vasta se viimeinen temppu. Opettakaa sitä vastuuta nuorille ensin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ASIAA t. äiti kirjoitti:

Kuulkaas nyt.

Olen lukenut näitä perhepuistokeskusteluja täällä ja ymmärrän huolenne. MUTTA:

Oletteko miettineet, mistä nuorten paha olo johtuu? Se johtuu sinusta, kasvattajasta.

Siitä, että SINÄ kasvattajana tunnet epävarmuutta. Tällä epävarmuudella SINÄ kasvattaja näytät, että elämä on epävarmaa.

Kun lapsi on koko pienen ikänsä saanut sinuun luottaa ja kun nuoruus iskee, hän tajuaa, että SINÄKÄÄN et ole kaikkivoipa. Mitä luulet, että se saa aikaan?

Jos menet riehumaan, nolaamaan itsesi, ennenkaikkea ESTÄMÄÄN nuorta ihmistä itsenäistymästä, teet ison virheen.

NUORI EI HALUA MUUTA KUIN SITÄ, ETTÄ HÄNTÄ KUUNNELLAAN JA HÄNEN ELÄMÄÄNSÄ OSALLISTUTAAN! että SINÄ huomaat ja huomioit hänet, että nuori on sinulle tärkeä! Kaikesta huolimatta.

ASETA RAJAT! Jousta tarvittaessa. KESKUSTELE, ennen kaikkea: KUUNTELE.

ÄLÄ LUULE TIETÄVÄSI! Jos nuori kertoo sinulle asioitaan, se osoittaa, että hän luottaa sinuun. KUNNIOITA TÄTÄ. älä tulkitse omiasi!

Annat toiminnallasi esimerkkiä aikuisten kaoottisesta maailmasta. Nuorella tulee olla aikuinen, johon hän voi luottaa. Jos nuori kokee, että sinuun ei voi luottaa, hän alkaa kapinoida enemmän, mitä on tarpeen. Tästä seuraa ongelmia.

Kasvattamistehtäväsi olet hoitanut jo uhmaiässä, kun lapsi oli alle n. 3-vuotias. Mitä teit silloin? Ostitko karkkia jokaiseen itkuun kaupassa, että pääsit itse helpommalla?

Nuoren elämässä tärkeintä on tulla hyväksytyksi, hinnalla millä hyvänsä. Huumeilla, alkoholilla, seksillä. Se on tätä päivää, se pelottaa heitäkin. Missä oli se aika, kun sain katsoa Nalle Luppakorvaa ja äiti tuli ja peitteli.

Se nuori, joka toimii vastoin omia halujaan, on hädässä. Silloin sinä alat ohjata häntä MÄÄRÄTIETOISESTI oikealle tielle. Et osta häntä, vaan kuuntelet. Et tuhahtele hänen jutuilleen tai vähättele.

Kysyn vain, näetkö itsesi? Mikä sinulle on ollut tärkeintä elämässäsi? Oletko sulkenut korvasi lapseltasi?

Kerron sinulle salaisuuden: Voit vielä vaikuttaa. Et tee itsestäsi tyhmää, jos sanot nuorelle: "Rakastan sinua. Olet minulle maailman tärkein ihminen. Haluan, että voin olla elämässäsi ja haluan, että sinulla on aina hyvä olla". Halaa häntä, osoita rakastavasi. Jokainen päivä.

Se on raskasta, se vaatii hermoja, pelkotilojen ja epävarmuuden sietämistä. Mutta, toimi NUOREN EHDOILLA. Hän puhuu sinulle asioistaan sitten, kun on valmis siihen.

Toivottavasti tästä on ollut jollekin apua, joka painii epätietoisuudessa.

Minun tarinani on se, että harrastin seksiä ekan kerran 14-vuotiaana. Vedin huumeita ja viinaa. Poikaystäväni pahoinpiteli minua kolme vuotta, 14-17-vuotiaana. Hän oli minua vanhempi ja asuin hänen perheensä luona. Heitä hävetti poikansa puolesta enkä saanut apua. Vanhempani olivat hysteerisiä, he eivät omien sanojensa mukaan voineet minulle mitään. Kyllä he olisivat voineet: vain ymmärtämällä.

Nyt olen itse äiti ja uskon tietäväni, miten paljon nuoria voi ahdistaa kaikki. Maailma on vielä erilaisempi kuin silloin, kun itse olin nuori. Nyt on internet, josta te vanhemmat ette taida ihan kaikkea tietää. Kun ennen kiusattiin koulussa, nyt kiusaaja voi kiusata koko maailman nähden. Miltä se mahtaa tuntua nuoresta, joka saattaa itkeä vaikka sitä koko päivän, että naamassa on finni?

Em. mainittu ongelma saattaa tuntua pieneltä teistä, mutta se on iso asia tälle nuorelle. Älä silloin naura hänelle. Et ymmärrä, miltä hänestä tuntuu.

Oppikaa, te aikuisetkin elämästä jotain. Sitä ei voi hallita. Mutta voi yrittää ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu