Iso peli

Hyllyssä odottaa melkein 10 tuhannen palapeli, kauan sen tekemiseen kannattaa varata aikaa? Millä tekniikalla isoja kannattaa tehdä?
35241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aluksi kerään reunapalat eri kippoon. Sitten värien mukaan (siis jos on selvät värierot). Ton kokoisen pelin tekemiseen saattaa mennä kyl kauan, sehän riippuu oletko tehnyt palapelejä aikaisemmin, teetkö sitä kuinka monta tuntia päivässä jne. ONNEA urakalle

Äänestä

Reunat kannattaa tehdä ensin. Väittäisin, että siinä 10 000 palan palapelissä on sama palapeli eri kuvalla moneen kertaan, ts. se leikkaus on jotenkin peilattu sinne moneen kertaan. Eli, jos katsot taustapuolelta, niin huomaatkin kokoavasi esim. 8 x 1250 palaa 1 x 10 000 sijasta. Ne vain tulee reunoista toisiinsa kiinni, muodostaen sen valmiin kuvan.

Kuva vaikuttaa paljon siihen taktiikkaan. Jos on joku lentokone tai laiva tai vastaava, tuolla palasten keräämisellä värin mukaan ei paljoa saavuta, kun 80% paloista on kuitenkin saman värisiä. Jos taas on vaikkapa joku kaupunkimaisema tai muu paljon yksityiskohtia sisältävä kuva, niin on hyvä arvailla, että mikä pala on mistäkin yksityiskohdasta, esim. rakennuksesta, ja lajitella niiden mukaan. Vaikka jo samalla kun hakee reunapaloja erikseen.

Kolmas oleellinen asia on varata tarpeeksi tilaa. Itse varaisin puolet lisää tilaa (eli palapelin koko x 1.5) rakentamiseen.

Ja neljäs, oikeastaan kaikkein tärkein, on olla tarkkana niiden palojen kanssa, ettet hukkaa niitä. Ettei niitä tartu vaatteisiin tai putoile lattialle jne.

(Voi olla että tuli ketjun avaajalle turhaan myöhään tämä viesti, mutta ehkä joku muu löytää hyötyä tästä...)

Äänestä

Mulla on kokemusta 12 000 palan palapelin rakentamisesta. Se oli jaettu kolmeen pussiin joissa oli nelisentuhatta palaa jokaisessa.

Mä aloitan yleensä minkä tahansa palapelin kokoamisen sillä että levitän palat pöydälle tai alustalle, ja alan käännellä niitä oikein päin. Samalla erottelen joukosta vastaan tulevat reunapalaset. Sillai silmä ainakin tottuu palapelin väreihin ja mä ainakin opin tietyllä tavalla muistamaan niitä palasia.

Reunat on helppo mistä aloittaa, mutta aina en kokoa reunoja kokonaan enkä yhtenäiseksi kehykseksi. Sitten riippuu paljon aiheesta, alanko vain kerätä yhteen ensin jonkin pienen yksityiskohdan palat ja kokoan sen valmiiksi. Siitä sitten on helpompi lähteä laajentamaan kuvaa eteenpäin.

Kovin yksitoikkoisessa palapelissä on toimiva tapa ainakin itselläni että kokoan ensin reunat ihan valmiiksi, sitte mahdolliset yksityiskohdat, ja sitten vain alan koota muita palasia vaaleasta tummempaan, reunoista sisään päin. Muita vaaleammat palaset erottuu aina joukosta ja vaikka väri pikku hiljaa tummenisi, esim. taivas, tekniikka toimii. Eri asia jos vaikka taivas on puhtaan yksivärinen, silloin ei yleensä auta kuin mennä puhtaasti kokeilupohjalta palanen kerrallaan.

Meillä meni tuon ison palapelin kasaamiseen reilu 2 vuotta. Tilaa se olisi kokonaisena kasattuna vienyt ihan liikaa, joten se koottiin osissa jotka lopuksi liitettiin yhteen. Yhdessä kappaleessa oli jotain 500 palaa.

Kuten joku sanoiki niin palasista kannattaa pitää hyvä huoli, että aina kun kerää palaset talteen tai jos pystyy jättämään palapelin levälleen, täytyy tarkistaa ettei maton alla, lattialla, pöydän alla, vaatteissa, tuolilla, missä tahansa ole palasia. Mulla on kissoja, jotka mielellään leikkii palasilla ja koira, joka mielellään myös syö löytämänsä palat..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joku palailee kirjoitti:

Hyllyssä odottaa melkein 10 tuhannen palapeli, kauan sen tekemiseen kannattaa varata aikaa? Millä tekniikalla isoja kannattaa tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu