Löytyisikö tätä kautta muita, jotka alkavat suorittamaan henkilöstöjohtamisen perusopintoja Jyväskylän avoimessa yliopistossa? Olisi kiva löytää "kohtalotovereita".
Koko opiskelu etänä, joten tuskin muihin opiskelijoihin pääsee tutustumaan.
Henkilöstöjohtaminen
3
1273
Vastaukset
- etänä
Suoritin juuri saman opintokokonaisuuden etänä viime syksynä. En kertaakaan käynyt paikan päällä Yliopistossa, joten homman pystyy suorittamaan täysin etänä. Paljon tuli esseetekstiä mutta oli ihan mielenkiintoinen kokonaisuus, varsinkin kun olen ollut työelämässä jo 15 vuotta, joten oli perspektiiviä käytännön elämästä.
Vinkkinä, että kannattaa kysyä aineiden opettajilta etukäteen neuvoja, että osaat tehdä oikeita asioita. Itse kysyin myös mitä he tehtäviltä odottavat, joten tiesin mihin pyrkiä. Jos aiot tutkinto-opiskelijaksi yliopistoon, kursseista täytyy saada vähintään 3 arvosanaksi, joten ei niitä aivan vasemmalla kädellä pysty tekemään. - minttumaaira
Ilmoittauduin juuri toissa paivana tekemaan henkilostohallinnan perusopinnot jyvaskylan avoimessa! :)
Asun Englannissa mutta tuntunee onnistuvan taaltakin kasin.. - opiskelmaan
Itse en suosittele näitä opintoja (Henkilöstöjohtaminen Jyväskylän avoin yliopisto). Kurssien laatu vaihteli kovasti, Osaamisen kehittämisen (Sauren) kurssi oli hyvä, antoi itselle uutta näkökulmaa, ajateltavaa, mutta työhyvinvoinnin johtaminen (Leppämäki) oli kyllä itsestään selvyyksien pyörittelyä, ajan hukkaa. Kannattaa valita tarkoin, mistä maksaa ja mihin aikansa käyttää! Tai ottaa vain itselle tarpeelliset kurssit.
Onko suositella HR-osaajan tyyppisiä opintoja, hyödyllisiä, käytännönläheisiä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743415Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1041730Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2211351- 741326
- 631186
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991097Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:521049- 63991
Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei18863- 42847