Sodassa hupsennut isä.
Lapsuus helvettiä.
Mutta menestyä piti.
Nyt ansaitulla eläkkeellä.
( Kerro sinäkin )
Lapsuus helvettiä.
Mutta menestyä piti.
Nyt ansaitulla eläkkeellä.
( Kerro sinäkin )
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
eläkkeellä minäkin,vaan lapsuus oli onnellinen.Isä sotareissun myös kävi,tänä vuonna tulee syntymästään 100v.Vien haudalleen kukkaset.
Kerran kesällä odotettiin isää kotiin. Kerran jouluna isä pani vahingossa piimää riisipuuroon. Äti opetti, että vihollisiakin pitää rakastaa. Isän veli kävi kylässä sotilaspuvussa. Lapsuus oli aurinkoinen kesä! Kerättiin ruohoa kaneille ja juostiin tukkilautoilla kielloista huolimatta. Ehkä joskus oli talvikin, koska järvenjäälle laskeutui lentokone, jota pelättiin! Sitten muutettiin kaupunkiin ja isä on turvallisena mukana muistoissa.
sairaalassa, pieni tyttö mieli maassa, oli sentään lehmä Lilla, jonka kaulalla joka ilta, surut itkettiin pois, jospa linjuri äidin kotiin tois. Minulle tuolloin valkeni, että joskus jokainen täältä pois meni. Oman rakkaan vuoro tuli, itku taas vuorossa oli. Taas kaikuu nauru, ei aina ole aika surun.
isä kävi sodan, tuli terveenä, mutta kuoli aivokalvontulehdukseen kun oli 4v, (silloin ei ollut penisilliiniä)
äiti sanoi että kun vuosi ja luokka koulussa menee, on riittävää, niin kävikin, silloin pärjäsi rehellisyydellä ja yrittämisellä, ei enää.
putkeen 55v ja eläkkeelle 60v, aivan kuten äitinikin aikoinaan.
samoin talous kulki, kuten jo pari sukupolvea ennenkin sanoin, hieman liian säästäväinen on oltu, muta kai seuraava sukupolvi tuhlaa, saas nähdä.
Pensiliini pelasti äitini v.1947 paranumattomaksi tuomitusta ihosairaudesta. 5 vuotta hän oli maannut hesingin ihotautisairaalassa sitä ennen. Saksalaisia
saamme kiittä tästä keksinnöstä.
penisilliiniä tosiaan silloin oli, senhän totesi lääkärikin silloin, mutta kun sitä ei saatu, totesi myös että parempi kuolla kuin jatkaa elämää vammautuneena.
---------------------------------------------
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alexander_Fleming
Vuoden 1944 puolivälissä penisilliiniä valmistettiin jo niin paljon, että sitä riitti tarpeeksi liittoutuneiden sotavoimien käyttöön. Toisen maailmansodan päätyttyä penisilliini saatiin myös vähitellen siviilikäyttöön eri puolilla maailmaa.
Minut tuo penisiliini pelasti monta kertaa lapsena. 46 syntyneenä, sain sitä pienestä pitäen, astma, mutta teini-iässä tulin sitten sille allergiseksi. Onneksi silloin oli jo muitakin antibiootteja.
Sain aina ilmojen vaihtuessa angiinan, ja sinisenä välillä sairaalaan piipaa autolla kuskattiin. Vihasin niitä pistoksia yli kaiken pienenä. Nielurisat uskalsivat poistaa vasta kun olin 13, silloin astma oli mennyt uinumaan vuosiksi.
On kerrottu minulle, että vanhemmat olisi lentokentällä odottaneet lähetystä ruotsista saadakseni sitä. Kallista oli kuulema, siitä liiaksi asti myös aina kuulin.
...sotamiehen ja kaupanhoitajan esikoisena.
Lapsuuteni tappelin poikien kanssa.
Nuoruuteni etsin jotain.
Sitten hänet löysin ja sain paljon.
Keski-iässä hänet menetin.
Taas etsin, etsin ja etsin.