HErkkuja??

Olisi ihanaa jos listaisitte tänne herkkuja mistä rottanne kovasti pitävät, koska sain rottani tiistaina ja en oikein tiedä mitä niille saa antaa. TAi siis tiedän että ruoka missä on paljon suolaa, rasvaa tai sokeria ei ole hyväksi rotalle ja sen tyyppistä... MEidän rattukset tykkäsivät kovast Nalle VAniljariisi valmispuurosta. Mutta herkkuja tähän alle :)
4353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Käy tutustumassa sivuihini osoitteessa http://www.geocities.com/leenanrotat Siellä on tietoa rottien ruokinnasta ja muusta hoidosta. Pelkät herkut (esim. jugurttinapit ym) eivät ole rottien ruokaa, vaikka perusruokakin voi olla suuri herkku jollekin rottuselle.

Ja ihan yleisenä krittiikkinä, että näistä asioista olisi pitänyt ottaa selvää ENNEN rottien hankintaa.

Äänestä

..meillä ratkulaisten herkkuihin kuuluu: mannapuuro, kesäkeitto, tuore kurkku, omatekoinen hapatettu ruisleipä (sis.pellavan- ja auringonkukansiemeniä) sekä kuivana että tuoreena ..toki tietävät että juusto on herkkua ja palvikinkku varsinkin anastettuna mielellään kera kokonaisen voileivän :) ..kaalisopasta pehmeät kaalinpalat tekevät kauppansa -ihan pieniä annoksia ettei käy masuun ..seiti on myös kelvannut, lohi ei (-liekö liian rasvaista?) ..herkkuja on monia, omistajan vastuu siitä mitä ratkulle tai muullekin lemmikille syöttää!!!

Äänestä

Yhdyn siihen että olisi kannattanut ottaa selvää mitä rotat syövät ja yhenkö rotan vaan otit?!?!vähintään kaksi!
Mutta herkuista:
banaani,viinirypäleet,puuro,piltit ja bonat,kuivattu leipä,avokado yms.

Äänestä
  • Herkut:
    Puurot, banaani, riisi, kurkku, keitetyt vihannekset, pavut, leipää.....ym
    Rotat ovat aika kaikki ruokaisia ja pitävät monista erilaisista herkuista, onhan se myös tietenkin rotasta kiinni, kaikki ovat yksilöitä ! Smaken är som baken ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mansikki kirjoitti:

Olisi ihanaa jos listaisitte tänne herkkuja mistä rottanne kovasti pitävät, koska sain rottani tiistaina ja en oikein tiedä mitä niille saa antaa. TAi siis tiedän että ruoka missä on paljon suolaa, rasvaa tai sokeria ei ole hyväksi rotalle ja sen tyyppistä... MEidän rattukset tykkäsivät kovast Nalle VAniljariisi valmispuurosta. Mutta herkkuja tähän alle :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu