Miuta kiusataan. Eikä niitä ole vain joku 5, vaan periaatteessa kaikki sanovat haukkuvan sanan ohi kävellessään. Kaverit hylkäsivät kun tämä alkoi, mikä on saanut miut syvästi masentumaan. Eli haukutaan homoksi, puhutaan selän takana paskaa ja nolataan julkisesti kaikkien eessä. Oon hirveän ujo, etten ikinä tee muuta kuin taivu kiusaajien tahtoon. Meidän koulu taas on niin vanhanaikanen, ettei tällaista asiaa voi ottaa puheeksi siellä. Äiti ja isä ovat samoin vanhanaikasia, jotenka en heillekään pysty avautumaan tästä. Ei ne tajua edes hakea miulle apua, vaikka kuinka olen niin vihjannut! Mie oon homo, mutten haluaisi sen millään tavalla vaikuttavan koulunkäyntiin. Kaikki kaverinikin olivat heteroita enkä minä ikinä tuntenut heihin vetoa. En mainosta sitä, en oo stereotypinen homo vaan ihan tavallinen koululainen. Toivon kaikille aina vain parasta ja siksi haukkuminen sattuu niin paljon. Toivon vain että he lopettaisivat.
En halua viilellä itteäni. Enhän kuitenkaan tunne niin suurta inhoa itteäni kohtaan vaan elämääni. Haluan mielummin päästä pois tästä piinasta. Jos vain tulee tilaisuus tehä itsemurha tartun siihen oitis. En epäröi lainkaan. Mut sen tulee olla takuu varma, ei saa olla pienintäkään mahd. esim. vammautumiseen. Olen umpikujassa vailla poispääsyä. Tappakaa miut.
En halua viilellä itteäni. Enhän kuitenkaan tunne niin suurta inhoa itteäni kohtaan vaan elämääni. Haluan mielummin päästä pois tästä piinasta. Jos vain tulee tilaisuus tehä itsemurha tartun siihen oitis. En epäröi lainkaan. Mut sen tulee olla takuu varma, ei saa olla pienintäkään mahd. esim. vammautumiseen. Olen umpikujassa vailla poispääsyä. Tappakaa miut.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Minäkin päätin jo päivän, tapa on sellainen että ei siinä pahemmin mitään tunne. Eipä tarvi kuunnella muitten vittuilemista, en nyt viitsi ketään muuta alkaa tappaaman, mieluummin itteni.
Mutta ajatelkaa, miten moni muut joutuu kokemaan vastaavaa, ja silti täällä taaplaillaan. Eikä se koko loppuelämän ole tuota, tiedossa on pitkiä vuosikymmeniä aikuisen elämää. Huomauttelu voi loppua tai ainakin lieventyä siedettäväksi jo tänä vuonna, kunhan vain otatte asian esille jonkun aikuisen kanssa ja pyydätte tätä ryhtymään toimenpiteisiin ja jatkamaan niitä, kunnes tuloksia alkaa näkyä. Sopikaa säännöllisistä raportointihetkistä. Tarvitsette myös säännöllistä keskusteluapua, joten kipin kapin terveydenhoitajan pakeille. Ja sanokaa myös ainakin joillekuille nälvijille takaisin - sana sitten kiertää ja tietävät vähän varoa (pohjimmiltaan nynnyille riittää vähempikin). Vaikka niin, että kun oppilas ohi mennessään - kiireesti tietenkin, että pääsee varmasti pakoon - luikauttaa tutun vetonsa, niin ette päästäkään häntä karkaamaan, vaan kuljette vierellä ja istutte sinne minne hänkin, ja sitten jutellaan. Voitte sanoa, että teistä vaikuttaa, että hän on kiinnostunut sinusta, niin nyt hän pääsee tutustumaan. Ja kysy, mihin hän pyrkii sanomisillaan. Ja että teistä sinusta sellaisen kuvan, että hänen mielipiteensä voisivat kiinnostaa. Ja kysy, miten muuten menee kotona ja koulussa, onko ongelmia ja keksisikö hän muita keinoja kuin kiusaaminen helpottaakseen oloaan. Ja sitä rataa. Ristikää kätenne leukasi alle ja ota oikein myötätuntoinen ilme. Kaikki tämä ilman tarpeetonta kiirettä ja odottaen, että toinen joutuu poistumaan punaisena paikalta. :)
Sori virheet joissain lauseissa, olin vähän hätäinen. Yhden kohdalla voi olla vaikea ymmärtää, mitä tarkoitin, joten kirjoitan uusiksi: "Ja kysy, saako sinusta sellaisen vaikutelman, että hänen mielipiteensä voisivat kiinnostaa."
Todella surullista, että olet joutunut tuollaiseen tilanteeseen. mutta mieti vielä ainakin kerran.
ajattele niitä ihmisiä, jotka rakastavat sinua ja välittävät. en tiedä, tunnetko, ettei sinusta kukaan välitä (et kertonut viestissä enempää itsestäsi) mutta sellasta ihmistä ei olekkaan, kenestä kukaan ei välitä. ajattele niitten ihmisten tuskaa, jotka jäävät tänne ikävöimään sinua. ajattele niitä kaikkia rakkaita, joita sinulla on. haluatko jättää heidät tänne suremaan ja ikävöimään? hae apua, niin saat elämäsi ojennukseen. ajattele sitä elämää mikä jää sinulta elämättä. ajattele. haluatko aiheuttaa rakkaillesi sen tuskan, että tapat itsesi ja jätät muut suremaan?
sellaisia ongelmia ei ole olemassa, mitä ei voisi selvittää.
ymmärrän sinua. elämä ei varmaan maistu. mutta haluan sanoa jotain.
ole vahva. kiusaajat itse ovat raukkoja. kiusaajissa on enemmän vikaa kuin sinussa. ei ole sinun vikasi, että sinua kiusataan. hae reippaasti apua. soita vaikka auttavaan puhelimeen. elämässä ei ole sellaisia ongelmia, mitä ei voisi ratkaista, vaikka se ehkä muulta tuntuu.
älä vahingoita itseäsi. ajattele niitä ihmisiä, jotka rakastavat tai välittävät sinusta. et varmaan halua tuottaa rakkaillesi tuskaa?
toivon, että kiusaaminen loppuu.
- välitän sinusta, vaikka en tunnekkaan sinua.
Kyllä minä tiedän, että kiusaajat ovat raukkoja. Tiedostan kaiken mitä sanot, mutta mitä sitten? En minä rye itsesäälissä, päinvastoin. Mutta silti en osaa puollustaa itteeni, olen yksin ja minuun sattuu. Haluan vain että se kipu loppuu..
älkää päästäkö irti. Sen mä sanon, ite koin ala asteella samaa. En kertonu kellekään ja olin koko ajan surullinen. Mua haukuttiin minkä ehdittiin. Mut mä opin puolustautumaan ja sanoin niille aina vastaan, mä keräsin kaiken rohkeuteni ja se loppu ku menin ylä asteelle ja vanhat luokkalaiset oli eri luokilla ku mä. Mut mä tiiän siis miltä se tuntuu. Mua heiteltiin ruusupuskaan ja kaikkee. Jos ei sano niille vastaan ja anna takas nii ei varmana lopu kiusaaminen. Mun kohalla oli näin. Älkää helvetissä tehkö ainakaa itsemurhaa, se ei oo ratkaisu. En tehny itekään vaik meinasin.
tädille, onko tukioppilassysteemi jäänyt kokonaan unholaan vai onko sitä vain siellä täällä parhaissa kouluissa? Ette olisi ainakaan yksin koulussa, kun sellaisen hihasta nykäisisitte.
oletteko ainoita koulussanne, joita syrjitään. Jos näkisitte jonkun toisen ulkopuolelle jätetyn, niin voisitteko ajatella menevänne hänen juttusilleen ja katsovanne, voisiko tästä kehkeytyä vaikka mukava toveruus? Tuntosarvet pystyyn, siis!
yhden paksun tytön nimissä rakkauskirje. Selvä feikki, mutta me nyt me ollaan kimpassa ja molemmilla menee paremmin! :-)
Eikä sillä oo väliä jos on pikkasen enemmän lihaa luitten päällä!
Oletko kristinuskoinen? jos olet, tiedät takuulla että on olemassa taivas, missä ei ole piinaa tai sellaista. Siinä on vielä tarkoitusta elämällesi, mutta jos tapat itsesi torjut sinne pääsyn suoralta kädeltä, eikä piinasi lopu ikinä! on ihmeellistä että ihmiset muistavat sen niin harvoin! kuvittele sitä kaikkea mitä pelissä on! ja jos sinulla ei ole enää mitään menetettävää täällä, sitä suuremmalla syyllä kannattaa yrittää!
aikuista miestä jotka on homoja ja ne on onnellisesti kihloissa, niitä kiusattiin myös koulussa. Jonain päivänä sinä pääset siitä paska paikasta ja voit elää sellaista elämää jota itse haluat... Minua kiusattiin myös koulussa ja olin kaikkien silmätikkuna, minulla vaan ei ole mitään tietoa siitä että miksi.
Itsemurha ei koskaan ole hyvä vaihtoehto. Pitää vain jaksaa, pitää porskuttaa menemään vaikka verta pierren ja vaikka tuntuukin niin perkeleen pahalta!
Apua en osaa siulle suositella, koska itselläni on aivan täysin surkean huonot kokemukset kuraattoreista, psykiatreista, osastoista, lääkityksistä sun muista. En kuitenkaan niillä ala siuta pelottelemaan, koska kohtelu, jota sain osakseni, on tietääkseni ollut vain ja ainoastaan siinä suppeassa, uskonnollisessa, pienessä kyläyhteisössä, jossa kaikki tunsivat toisensa ja jossa jouduin lapsuuteni ja osan nuoruudestani viettämään.
Nuoreksi tosin lokeroisin itseni edelleenkin.
Minua koulukiusattiin ja urakalla, otin sen vieläpä erittäin raskaasti, koska olin niin herkkäkin.
Lapsuudenperheeni ei kumarrellut minkään uskonnon nimeen, miuta ei siis ollut kastettu ja sitä myöten liitetty kirkkoonkaan, toisin kuin kaikkia muita kyseisessä tuppukylässä asuvia. Kylä oli siis pullollaan suuria, lestadiolaisia lapsiperheitä.
Kukaan ei ensinnäkään uskonut, että minua ei ollut kastettu. Opettajatkaan eivät voineet sitä ymmärtää. Kaverieni vanhemmat yrittivät estää lapsiaan ystävystymästä kanssani. Kirkkoon miut vietiin väkisin ja elämänkatsomustietoa en itselleni tohtinut uskonnon sijalle ottaa, koska en halunnut eri tunneille ainoiden kaverieni kanssa ja yksityisopetusta tuskin olisi alettu takiani järjestämään muutenkaan. Uskontoa oli koulussa melkein joka päivä ja kirkkoon piti mennä jokaikisen loman alussa ja lopussa, olit sitten laitoksen kirjoilla tai et. Raamattu piti osata ulkoa jo siinä ala-asteen toisella luokalla. Tämän takia myös nykyään vihaan uskontoja niin paljon, etten tahdo edes kuulla niistä mitään.
Yksi syy kiusaamiseeni oli kai myös ujouteni. En uskaltanut esimerkiksi lähteä hyppimään hyppynarua toisten kanssa, koska en osannut. Ajattelin, etten opikaan, ja minulle nauretaan, jos teen jonkin virheen. Yläasteelle mennessä oli nimeni levinnyt kaikkien kyläläsisten tietoon. Jokaikinen ihminen siinä kylässä (en siis tosiaan nyt valehtele) tiesi siis nimeni ja täysin tuntemattomat tyypit haukkuivat minua, kun kadulla vastaan tulivat.
Silloisessa kodissani harrastelivat myös perheväkivaltaa, eli minnekään en voinut paeta pelkojani ja tuskiani.
Yläasteen toisella vuosiluokalla aloin pukeutua eritavalla, kuin muut. Myös meikkaus alkoi olemaan ajankohtaista, ja vuoden huomaamattomasti puuteroituani ja huuliani punattuani aloin käyttää hieman vahvemmin erottuvaa meikkaustyyliä. Ja näistä parista asiasta sainkin sitten kyllikseni kuulla.
Ei sitten mennyt kauaa, kun romahdin täydellisesti ja jäin kokonaan pois koulusta siinä yhdeksännen luokan alkupuolella. Siitä sain kuullakin, kaikki sanoivat, että "niin vähän olisi enää ollut sitä koulua jäljellä." Vaan ei miulle. Miulle yksi koulupäivä tuntui sairaalloiselta kiduttamiselta, joka kesti kuukausia.
Aloin satuttaa itseäni ja yritin itsemurhaa, jonka jälkeen jouduin osastolle pakkohoitoon. Siitä en taida kertoa enempää, koska kokemus oli vielä koulukiusaamistakin järkyttävämpi ja romutti miut täydellisesti. Mieheni avulla jaksoin edes vähäsen, hän kun tuli kuvioihin siinä vaiheessa, kun kouluni lopetin. Itsemurhayrityksiä on siltikin ollut vielä muutama, masennus kun tuppaa vetämään tunteet ja ihmissuhteet aina pahimmillaan päällekäydessään täysin lukkoon.
Noh, osastolla noin puoli vuotta kärsittyäni elämäni pahimpia tuskiani karkasin sieltä ja huristelin junalla mieheni luo. Siitä lähtien alkoi mennä hieman paremmin, ja saatiin sovittua, että muutan mieheni luokse (joka siis silloin asui vielä vanhempiensa kanssa) ja käyn siellä suunnaassa kouluni loppuun samalla, kun suoritan kymppiluokkaa. Eihän se nyt niin mutkatonta ollut, mutta onnistui.
Eihän tämä elämä helppoa ole vieläkään, mutta ainakin on jotain, mihin voi nykyistä tilannettaan verrata. Onhan minulla nyt sentään oma perhe, johon kuuluu rakas kihlattuni ja kaksi söpöä kissaa, sekä oma pieni kerrostaloasunto.
Kokemuksistani kehteytyneet pelot tosin vaikeuttavat nykyistä elämääni aika reilusti, saan nimittäin kamalia paniikkikohtauksia aina ennen kouluunlähtöä, pahimmat illalla, en pysty nukkumaan öisin, koska pelkään vieläkin koulua, jossain välissä oli alkavan anoreksian oireita, joiden ollessa pahimmillaan laihduin parissa viikossa kymmenisen kiloa ja luinen olen vieläkin, masennus on edelleen raju ja pinnani on niin kireällä, että tekisi jatkuvasti mieleni haastaa jonkun kanssa riitaa ja räyhätä kuin mielipuoli.
Ja mieheni. Hänen sinniään kyllä ihmettelen niin suuresti! Kolme vuotta olen hänen kanssaan vasta yhdessä ollut ja hän on kestänyt kanssani kaikki nämä ylitsepääsemättömän vaikeilta tuntuvat ajat. Hän ei luultavasti edes ole tältä planeetalta. :D
No mutta, toivon vain, ettet sie vielä luovuta, koska varmasti jossain edessäpäin on paremmat ajat tiedossa siullekin. Älä ala vertailemaan muiden kokemuksia omiisi ja vähättelemään vaikeuksiasi, kiusaaminen ja siitä johtuva masennus on aina rankka prosessi käydä läpi, eikä mikään pikku juttu, joka menee nopeasti ohi ja jonka unohtaa. Kiusaaminen on aina väärin, johtui se sitten mistä tahansa. Vika ei ole sinussa, vaan ahdasmielisissä kiusaajissasi.
Jos teet itemurhan, tunnustat lopullisesti olevasi koulutovereitasi ja elämää heikompi. Homous on vaikea sairaus, mutta kyllähän esimerkiksi rammatkin voivat elää vaikkeivät kävellä, eikö? kannattaa käydä läpi kaikki mahdolliset keinot päästä piinajista. (karkeammatkin keinot ok, kunhan et äärimmäisyyksiin mee). Jos kumminkaan ei pääse... Uskosta löytyy lohtu jokaiselle joka sen vastaan ottaa, mutta tappamalla itsesi menettäisit senkin.