Mihin kiire?

Olen miettinyt, mihin vanhemmilla on nykyisin kiire. Tai tiedänhän minä, omasta kokemuksesta. On kiire siivota huusholli, on kiire omaan aikaan. Mutta koska nykyisin lapsia syntyy joku 1,8 keskimäärin yhdelle perheelle, niin ajattelisi että nuo lapset ehtisi helliä. Mutta kova kiire on opettaa lapsi nukahtamaan itsekseen. Vauvan pitäisi heti laitokselta tultua nukkua yöt läpeensä omassa sängyssään. Ei saisi liikaa olla tissillä. Parit pitkät päiväunet pitäisi ottaa. Ja oma huone, oma sänky, ehdottomasti! Ja syliin ei saisi liikaa tupata, puntissa ei ole suotavaa roikkua.

En sano tätä syyttävästi, vaan haluan herättää ajatuksia ja keskustelu. Itse olin juuri tuollainen äiti kahdelle ekalle. Sitten hoksasin että mummoni kehoituksissa oli perää:" Tissiä joka inahdukseen", sanoi mummo. "Kolmen tunnin välein", sanoin minä. "Ota viereen nukkumaan"; sanoi mummo. "Omaan sänkyyn", sanoin minä.

Vasta kolmannen lapseni kohdalla minä tajusin olevani ÄITIYSLOMALLA. Olin vauvaa varten. Kolmas lapsemme sai tissiä ja syliä niin paljon kuin halusi. Nukkui pienestä asti vieressämme. Mikään muu ei ollut niin tärkeää kuin läheisyys. Mikään muu ei ole niin tärkeää kuin läheisyys!

Saa kommentoida...
171036
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Yksi asia mikä minua ihmetyttää on, tämä vauvan yksin nukkuminen? Mielestäni vauvat ja lapset on yksilöitä, se mikä sopii toiselle ei sovi taas toiselle. En nyt syytä mitenkään sinun kirjoitusta, vaan näillä keskustelupalstoilla on käyty paljon keskustelua aiheesta.
Esim. meillä tyttö 8kk nukahtaa pääsääntöisesti omaan sänkyyn ja ihan ittestään iltarutiinien jälkeen ja mikäli joskus nukahtaminen ei onnistu yksinään, siinä vanhemmat sitten auttavat eri variaatioin. Siis pitäisikö meidän nukuttaa tyttö erilailla, perhepedissä, sylissä tai jotenkin muuten, niin että varmaan tuntee läheisyyttä, turvaa jne?
Itse koen meidän järjestelyn hyväksi ja olen erittäin onnellinen että saan "omaa aikaa" illalla kun vauva on nukahtanut.

Äänestä
  • Mikäs siinä jos vauva nukkuu itsekseen niin antaa nukkua! Kyllä meilläkin on ollut pari "helppoa" vauvaa, jotka ovat nukkuneet heti paljon ja yksin. Mutta jos vauva itkee ja nukahtaminen on vaikeaa, tarvitsee hän äidin syliä ja turvaa.

    Äänestä

  • Meillä lapsi on nukkunut 3kk omassa huoneessaan ja omassa sängyssään... Ei saanut tissiä, mutta hellyyttä muuten :)
    Meillä se järjestely on toiminut erittäin kivasti (eikä minulla ole kiire mihinkään- asiat vain meni näin). Lapsi nukahtaa itsekseen, enkä koe sitä mitenkään huonoksi- päin vastoin...
    Jokaisella on omat tapansa.

    Äänestä

  • sama meillä... kirjoitti:

    Meillä lapsi on nukkunut 3kk omassa huoneessaan ja omassa sängyssään... Ei saanut tissiä, mutta hellyyttä muuten :)
    Meillä se järjestely on toiminut erittäin kivasti (eikä minulla ole kiire mihinkään- asiat vain meni näin). Lapsi nukahtaa itsekseen, enkä koe sitä mitenkään huonoksi- päin vastoin...
    Jokaisella on omat tapansa.

    lapsesi on vasta 3kk:tta, voi tulla hetki kun ei nukahdakkaan omaan sänkyyn..

    Äänestä

  • yks äiti kirjoitti:

    lapsesi on vasta 3kk:tta, voi tulla hetki kun ei nukahdakkaan omaan sänkyyn..

    Lapseni ei ole 3kk vaan melkein 2-vuotias, tarkoitin että 3kk ikäisestä on nukkunut omassa huoneessaa.

    Äänestä

meillä ainakaan vieressä nukuttaminen ei ole mahdollista, mies pyörii niin paljon että minulla ei välillä meinaa tila riittää niin sen takia tyttö on nukkunut aina omassa sängyssään. Tosin kyllä meidän kanssa samassa huoneessa.

Ja tissiäkin on saanut aina kun siltä tuntuu on siinä sitten puolen tunnin tai kolmen tunnin väli edellisestä syötöstä. Ja sylissä tyttö tuntuu olevan ihan kyllästymiseen asti, vaikka sillä omia leluja on millä voi sylissä ollessaan leikkiä. Joskus huomannut että kitinä loppuu kun laittaa lattialle. Ja vaikkka usein lattialla tyttöä pidänkin niin itse olen sitten myös sinne mennyt pitämään seuraa.

Koko ikäni kun olen toivonut että joskus omia lapsia saisin niin kyllä sen kanssa sitten haluaa aikaa viettää :)

Äänestä

Olen samaa mieltä kanssasi, että lapsia pyritään itsenäistämään kovin aikaisin. En kuitenkaan halua ketään syyttää tai moittia, vaan kukin tehköön niinkuin omalle lapselle parasta. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että esim. ei pidetä sylissä "liikaa", ettei vaan lapsi totu.

Tuntuu, että kova kiire on myös mahdollisimman aikaisin alkaa liikkumaan, käymään potalla, lopettamaan yösyöminen, muodostaa sanoja ym. Jokaisen lapsen ei anneta kehittyä omaan tahtiin, vaan jos ei sovi samaan muottiin muiden kanssa, niin aletaan etsiä vikoja ja häiriöitä. Esim. neuvola patistaa tosi aikaisin lapsia itsenäisiksi.

Ei ihme, että nykyään sanotaan äitiyden olevan suorittamista. Ei riitä, että äitiyslomalla on vain lasta varten, vaan pitää ehtiä miljoona muutakin asiaa ollakseen hyvä äiti. Tunnistan tämän piirteen myös itsessäni.

Äänestä

eli kuljemme mieheni ja lapseni kanssa sitä kultaista keskitietä ikääkuin. En ole niitä äitejä, jotka pitävät ruokavälit pakolla 3-4h enkä niitä, jotka pitävät lasta tissillä aina kun lapsi älähtää (kaikki itku ei ole nälkäitkua edes ihan pienellä vauvalla) vaan yritän pitää jonkulaista väliä ruokailuilla ihan jo senkin takia, että meillä tulee neidille muuten ilmaa vatsaan ja puklaileee jaktkuvasti jos on tissi suussa koko aika, mutta en myöskään itketä vauvaa jos on selkeästi nälkä (eli on ensin tarkistettu onko kuiva vaippa ja katsottu ettei ole väsyitkua). Mielestäni ei ole tarvetta roikottaa lasta rinnalla. Se on ruokapaikka. Ja siihen tullaan syömään ja tankataan se aika siinä läheisyyttä, sen jälkeen läheisyyttä voi tankata muilla keinoin.

Syliä meillä saa paljon sekä hellyyttä ja huomiota, mutta tässäkin se kultainen keskitie!! Ei tarvitse olla koko aika sylissä, neiti tykkää olla myös itsekseen lattialla ihan omassa rauhassa aina välillä. Oppiikin asioita parhaiten, kun saa olla itsekseen. Äidin tehtävä on meidän kohdalla se, että katson mitä lapseni milloinkin tarvitsee...syliä, tissiä, unta, leikkiä, seuraa vai yksin oloa. Kaikkea sopivissa määrin on ainakin meillä hyvä!! =)

Meillä tyttö nukkuu omassa sängyssään meidän huoneessa. Ensimmäiset 3kk hän nukahti syliin tai tissille, mutta nyt 3,5kk iässä on alkanut nukahtamaan omaan sänkyyn. Äiti on "vieressä" nukahtamiseen asti. Ja tutti suussa. Se on minusta vain hyvä, että oppii ajoissa asioita...ei tietenkään liian ajoissa, mutta on ihan luonnollista että kehitystä taphtuu myös tälläisissä itsenäistymisasioissa. Meillä se ainakin tapahtui ihan itsekseen...vauva selkeästi halusi nukahtaa sänkyyn, syli ei enää kelvannut nukahtamispaikaksi. Vielä on tietysti hetkiä, jolloin itkettää kun on väsy ja silloin saa nukahtaa myös syliin, jos se vauvasta hyvältä tuntuu.

Näin mrillä...

Äänestä
  • Olen ihmetellyt aivan samaa asiaa.

    Syy pienten vauvojen ja lasten itsenäistymisopettamiseen johtuu täysin kulttuuristamme. Länsimainen kulttuuri korostaa varhaista itsenäistymistä. Kaikissa asioissa länsimainen tapa hoitaa vauvoja ei todellakaan perustu vauvan tarpeeseen vaan aikuisen tarpeeseen. Monet aikuiset ovat kärjistetysti sanoen itsekkäitä ja minäminäminä ajattelevia. Mutta turha heitä syyttää, tämä kulttuuri on kasvattanut meidät itsekkyyteen.

    Valitettavasti vauvan ei anneta olla vauva. Vauva tarvitsee niin paljon syliä ja nukutusta, että se tuntuu yllättävän nämä tuoreet äidit ja isät. Ja sitten näillä palstoilla pyöritetään näitä ikuisuuskysymyksiä "miten saan vauvani nukahtamaan yksin ilman nukuttamista" (jotta itselleni jää aikaa parempaankin tekemiseen) ja "miksiköhän vauvani yöllä herätessään alkaa huutamaan".

    Syy löytyy puhtaasti länsimaisesta tavasta erottaa yöllä vauva vanhemmistaan. Vauvan paikka ei ole eri huoneessa yöllä.

    Sitten löytyy näitä "minun vauvani nukkui alusta saakka omassa huoneessa ilman ongelmia". Joo-o. Heikäläiset kuuluvat vähemmistöön. Se ei tarkoita, että muiden vauvat osaisivat tämän jalon taidon.

    Suurin osa vauvoista tarvii nimenomaan yöllä sitä läheisyyttä.

    Mulle on itsestäänselvää, että tissiä tulee lapsentahtisesti ja yöllä nukutaan samassa huoneessa. Ja illalla käydään samaan aikaan petiin ja ilman itkuja ja taisteluja. Voi sitten itse nousta olkkariin katsoo telkkaria, ku lapsi nukahtanut. Luontevaa ja luonnollista. Nukuttaminen on itsestäänselvyys sekä kantoliinat ja kantoreput.

    Äänestä

  • kanssa-., kirjoitti:

    Olen ihmetellyt aivan samaa asiaa.

    Syy pienten vauvojen ja lasten itsenäistymisopettamiseen johtuu täysin kulttuuristamme. Länsimainen kulttuuri korostaa varhaista itsenäistymistä. Kaikissa asioissa länsimainen tapa hoitaa vauvoja ei todellakaan perustu vauvan tarpeeseen vaan aikuisen tarpeeseen. Monet aikuiset ovat kärjistetysti sanoen itsekkäitä ja minäminäminä ajattelevia. Mutta turha heitä syyttää, tämä kulttuuri on kasvattanut meidät itsekkyyteen.

    Valitettavasti vauvan ei anneta olla vauva. Vauva tarvitsee niin paljon syliä ja nukutusta, että se tuntuu yllättävän nämä tuoreet äidit ja isät. Ja sitten näillä palstoilla pyöritetään näitä ikuisuuskysymyksiä "miten saan vauvani nukahtamaan yksin ilman nukuttamista" (jotta itselleni jää aikaa parempaankin tekemiseen) ja "miksiköhän vauvani yöllä herätessään alkaa huutamaan".

    Syy löytyy puhtaasti länsimaisesta tavasta erottaa yöllä vauva vanhemmistaan. Vauvan paikka ei ole eri huoneessa yöllä.

    Sitten löytyy näitä "minun vauvani nukkui alusta saakka omassa huoneessa ilman ongelmia". Joo-o. Heikäläiset kuuluvat vähemmistöön. Se ei tarkoita, että muiden vauvat osaisivat tämän jalon taidon.

    Suurin osa vauvoista tarvii nimenomaan yöllä sitä läheisyyttä.

    Mulle on itsestäänselvää, että tissiä tulee lapsentahtisesti ja yöllä nukutaan samassa huoneessa. Ja illalla käydään samaan aikaan petiin ja ilman itkuja ja taisteluja. Voi sitten itse nousta olkkariin katsoo telkkaria, ku lapsi nukahtanut. Luontevaa ja luonnollista. Nukuttaminen on itsestäänselvyys sekä kantoliinat ja kantoreput.

    Hyviä vastauksia kaikki, mutta tämä oli eniten sitä, miten itse ajattelen!

    Äänestä

  • monen äiti kirjoitti:

    Hyviä vastauksia kaikki, mutta tämä oli eniten sitä, miten itse ajattelen!

    Husin unikoulun sivuilla lukee näin:

    Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen (unilelu) käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.

    Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde (eli unilelu) tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.


    Kuuden kuukauden iässä vauvan kehitys etenee nopeasti sekä motorisella että emotionaalisella alueella. Tässä, kuten myöhemmissäkin voimakkaan kehityksen vaiheissa, vauvan yöuni häiriintyy helposti. Useimmiten apua unihäiriöihin haetaankin kuuden kuukauden ja yhdeksän kuukauden välissä. Aiemmin kohtuullisen hyvin nukkunut vauva on tässä vaiheessa alkanut tarvita huomattavasti enemmän aikuisen apua nukahtamiseen ja unessa pysymiseen.

    Pystyyn nouseva vauva on vaikeampi saada rauhoittumaan uneen kuin makuullaan pysyttelevä. Samalla vauva on vakiinnuttamassa valikoivaa kiinnittymissuhdetta vanhempiinsa. Vauvan havahtuminen erillään olemiseen lisää pelkoa nopeasti.

    Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6–10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin – ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.

    Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.

    Tässä erityisen vaikeassa vaiheessa vauvat tarvitsevat paljon apua omien tunteiden säätelyssä. He tarvitsevat läsnäoloa, mutta omien unensäätelymekanismien vahvistamiseksi yön ja päivän pitämistä selkeästi erillään, selvästi toisistaan erottuvina. Keskeistä on välttää stimulaatiota öisin (ja tarjota vuorovaikutuksellista stimulaatiota paljon päivisin). Puolen vuoden ikäinen lapsi ei normaalitilanteessa tarvitse lisäruokaa yöllä, mutta hän tarvitsee kiinnittymisen kohteittensa tuomaa turvallisuuden tunnetta. Siksi lapsen luo meneminen, rauhallinen puhe (”nyt on yö, nyt nukutaan”) ja tasainen kosketus, selän ja takamuksen rauhallinen painaminen tyynnyttää lasta.

    Äänestä

Huomasin myös kolmanteni kanssa ensikertaa todella nauttivani tästä ajasta,joka kohta,liian pian on ohi..
Meillä kyllä jo kakkonen nukkui laitokselta asti kainalossani ja olikin perheen vauva viisi vuotta kunnes siirtyi isoveikaksi 8kuukautta sitten..
Esikoisen kanssa tehtiin kuin kirjat sanoi ja sänky oli vieressä, hän siellä..mutta kyllä usein aamulla löytyy meidän sängystä isoinkin:)

Olen aivan samaa mieltä: Rakastakaa lapsianne!
Hellikää, halailkaa ja olkaa kiinnostuneita heistä ja heidän asioistaan!

Äänestä

olen kiitollinen tästä aloituksesta. 9 kk aikana on tullut paljon moitteita (muilta ja myös itsekritiikkiä )siitä miten hoidan vauvaa, eli perhepeti, imetys jatkuu edelleen, hoidan hänet kokonaan yksin ja lista vaan jatkuu. olen jopa ollut aika masentunutkin asiasta..en osaa oikein selittää miksi, ehkä just tämä että mun pitäisi kuulemma tehdä paljon enemmän.

mutta tämä aloitus sai mut miettimään ja tajusin että ihan hyvin meillä menee. ja se että olen tosiaan äitiylomalla, miksi itken kun muut tekevät sitä sun tätä? mullahan on maailman ihanin pikkuinen.

kiitos aloittajalle, aikuisten oikeesti avasit mun silmät.

Äänestä
  • Ennen vauvani syntymää, olin sitä mieltä, että joo heti omaan huoneeseen pinnasänkyyn enkä imetä ja kantoliinat on potaskaa.

    Heti vauvan synnyttyä minuun iski luonnollinen vaisto: halusin nukkua vauvani vieressä parisängyssä ja imetin yksivuotiaaksi lapsentahtisesti. Meidän vauvasta ei tullut myöskään sitterilasta, vaan hän oli mukana sylissä, kantoliinassa tai repussa. Meillä ei itketetty vauvaa öisin, minulle ei tullut mieleenkään opettaa vauvaa itsenäiseksi tai nukahtamaan yksin - vielä yli yksivuotiaanakin hän nukkuu vieressä ja saa nukkua niin pitkään kuin tarvii. Olisi tuntunut erittäin luonnottomalta nukkua eri huoneessa tai olla nukuttamatta! Omat luola-ajan vaistot heräsivät ja niin myös heräsi hämmästys nykyisiä "hoitosuosituksia" kohtaan (esim. vauvan tulee nukkua pinnasängyssä).

    Onneksi ollaan menossa jo parempaan suuntaan: kantoliinat, perhepedit yms. nostavat suosiotaan ja monet psykologit yhtyvät tähän. Yhä enemmän netistä löytää myös tukea ja tietoa tähän.

    Hyviä kirjoituksia vaistovanhemuudesta:

    Kiintymysvanhemmuteen liitetään kaikenlaisia vääriä uskomuksia. Se ei ole mikään ”uusi kasvatussuunta”, pikemminkin se on ajattelutapa, joka korjaa viime vuosikymmenien vääriä lastenhoitoneuvoja. AP on sellainen tapa elää lasten kanssa, jonka useimmat vanhemmat omaksuisivat luonnostaan, jos heidän päätään ei sekoitettaisi väärillä ”asiantuntijaneuvoilla”.

    http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apsearsII.html

    En ole keksinyt termille hyvää suomennosta. Kiintymysvanhemmuus, vaistovanhemmuus – kumpikaan ei kunnolla kuvaa sitä, mitä tarkoitetaan. Ehdottakaa jos keksitte, siihen asti käytän englanninkielistä termiä ja lyhennystä AP. Ytimessä on ajatus siitä, että lapselle luodaan varhaisvaiheessa läheinen, turvallinen kiintymyssuhde. Nykyäänhän törmää hätkähdyttävän usein ajatuksiin, että jo pikkuvauvaa pitäisi ”itsenäistää”: totuttaa nukkumaan itsekseen, viihtymään yksin ja pakottaa aikuisten mielestä oikeisiin rytmeihin. AP:n mukaan vauva, joka varhaisvaiheessa kyllikseen läheisyyttä ja turvallisen kiintymyssuhteen, kasvaa itsenäiseksi ja luottavaiseksi maailmaa kohtaan.

    http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apsears.html

    Ihmislapsi syntyy aivan keskentekoisena, useimpiin muihin nisäkkäisiin verrattuna avuttomana ja riippuvaisena vanhempien hoivasta. Amerikkalainen lastenlääkäri William Sears (kuuluisan The Baby Bookin kirjoittaja) sanookin: "Ihmisen sikiöaika kestää oikeastaan 18 kuukautta: yhdeksän kuukautta kohdussa ja yhdeksän kohdun ulkopuolella kannettuna".

    Meidän kulttuurissamme vallitsee käsittämätön vimma jättää pieni vauva yksin - sänkyyn, vaunuihin, sitteriin, kantokoppaan, lattialle, ja viihdykkeeksi hänelle tarjotaan mobilea tai värikkäitä leluja joita heilutellaan vauvan kasvojen edessä... Vauvan kannalta tämä on luonnotota ja julmaa. Ihmisvauva suorastaan huutaa (ihan kirjaimellisestikin joutuu usein huutamaan) kosketusta, liikettä, mahdollisuutta seurata ihmistovereidensa normaalia, arkista elämää turvallisesti vanhemman liikkeiden rytmissä mukana keikkuen.

    Ihmisellä on poikasen oikeaan hoitoon ohjaava vaisto aivan kuten eläimilläkin, meidän vain on sitä vaikeampi kuunnella kaiken älyllisen ja kulttuurillisen tietotulvan joukossa. Joillekin meistä vauvan vaatima läheisyys voi olla omista lapsuudenkokemuuksista johtuen vaikeampaa kuin toisille, mutta useimmat vanhemmat haluavat kuitenkin pitää lasta paljon sylissä ja lähellä. Silloinkin, kun Virallinen Lastenhoitokulttuuri käski olla "totuttamatta lasta syliin", neuvon noudattaminen oli useimmille vanhemmille tuskallista, ja tyhmä neuvo se olikin, ajattele nyt: "älä totuta häntä rakkauteen", "älä totuta häntä ravintoon", "älä totuta häntä turvallisuuteen".

    http://www.lapsiperhe.net/kantoliinat/filosofiaa.html

    Äänestä

  • olin sitä mieltä....... kirjoitti:

    Ennen vauvani syntymää, olin sitä mieltä, että joo heti omaan huoneeseen pinnasänkyyn enkä imetä ja kantoliinat on potaskaa.

    Heti vauvan synnyttyä minuun iski luonnollinen vaisto: halusin nukkua vauvani vieressä parisängyssä ja imetin yksivuotiaaksi lapsentahtisesti. Meidän vauvasta ei tullut myöskään sitterilasta, vaan hän oli mukana sylissä, kantoliinassa tai repussa. Meillä ei itketetty vauvaa öisin, minulle ei tullut mieleenkään opettaa vauvaa itsenäiseksi tai nukahtamaan yksin - vielä yli yksivuotiaanakin hän nukkuu vieressä ja saa nukkua niin pitkään kuin tarvii. Olisi tuntunut erittäin luonnottomalta nukkua eri huoneessa tai olla nukuttamatta! Omat luola-ajan vaistot heräsivät ja niin myös heräsi hämmästys nykyisiä "hoitosuosituksia" kohtaan (esim. vauvan tulee nukkua pinnasängyssä).

    Onneksi ollaan menossa jo parempaan suuntaan: kantoliinat, perhepedit yms. nostavat suosiotaan ja monet psykologit yhtyvät tähän. Yhä enemmän netistä löytää myös tukea ja tietoa tähän.

    Hyviä kirjoituksia vaistovanhemuudesta:

    Kiintymysvanhemmuteen liitetään kaikenlaisia vääriä uskomuksia. Se ei ole mikään ”uusi kasvatussuunta”, pikemminkin se on ajattelutapa, joka korjaa viime vuosikymmenien vääriä lastenhoitoneuvoja. AP on sellainen tapa elää lasten kanssa, jonka useimmat vanhemmat omaksuisivat luonnostaan, jos heidän päätään ei sekoitettaisi väärillä ”asiantuntijaneuvoilla”.

    http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apsearsII.html

    En ole keksinyt termille hyvää suomennosta. Kiintymysvanhemmuus, vaistovanhemmuus – kumpikaan ei kunnolla kuvaa sitä, mitä tarkoitetaan. Ehdottakaa jos keksitte, siihen asti käytän englanninkielistä termiä ja lyhennystä AP. Ytimessä on ajatus siitä, että lapselle luodaan varhaisvaiheessa läheinen, turvallinen kiintymyssuhde. Nykyäänhän törmää hätkähdyttävän usein ajatuksiin, että jo pikkuvauvaa pitäisi ”itsenäistää”: totuttaa nukkumaan itsekseen, viihtymään yksin ja pakottaa aikuisten mielestä oikeisiin rytmeihin. AP:n mukaan vauva, joka varhaisvaiheessa kyllikseen läheisyyttä ja turvallisen kiintymyssuhteen, kasvaa itsenäiseksi ja luottavaiseksi maailmaa kohtaan.

    http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apsears.html

    Ihmislapsi syntyy aivan keskentekoisena, useimpiin muihin nisäkkäisiin verrattuna avuttomana ja riippuvaisena vanhempien hoivasta. Amerikkalainen lastenlääkäri William Sears (kuuluisan The Baby Bookin kirjoittaja) sanookin: "Ihmisen sikiöaika kestää oikeastaan 18 kuukautta: yhdeksän kuukautta kohdussa ja yhdeksän kohdun ulkopuolella kannettuna".

    Meidän kulttuurissamme vallitsee käsittämätön vimma jättää pieni vauva yksin - sänkyyn, vaunuihin, sitteriin, kantokoppaan, lattialle, ja viihdykkeeksi hänelle tarjotaan mobilea tai värikkäitä leluja joita heilutellaan vauvan kasvojen edessä... Vauvan kannalta tämä on luonnotota ja julmaa. Ihmisvauva suorastaan huutaa (ihan kirjaimellisestikin joutuu usein huutamaan) kosketusta, liikettä, mahdollisuutta seurata ihmistovereidensa normaalia, arkista elämää turvallisesti vanhemman liikkeiden rytmissä mukana keikkuen.

    Ihmisellä on poikasen oikeaan hoitoon ohjaava vaisto aivan kuten eläimilläkin, meidän vain on sitä vaikeampi kuunnella kaiken älyllisen ja kulttuurillisen tietotulvan joukossa. Joillekin meistä vauvan vaatima läheisyys voi olla omista lapsuudenkokemuuksista johtuen vaikeampaa kuin toisille, mutta useimmat vanhemmat haluavat kuitenkin pitää lasta paljon sylissä ja lähellä. Silloinkin, kun Virallinen Lastenhoitokulttuuri käski olla "totuttamatta lasta syliin", neuvon noudattaminen oli useimmille vanhemmille tuskallista, ja tyhmä neuvo se olikin, ajattele nyt: "älä totuta häntä rakkauteen", "älä totuta häntä ravintoon", "älä totuta häntä turvallisuuteen".

    http://www.lapsiperhe.net/kantoliinat/filosofiaa.html

    jo aikaa kun oot laittanut noi linkit viimeeks!!!!! Zemppii vaan sullekkin.

    Äänestä

  • Kiva jos olin avuksi. Ainakin minua neuvottiin kun olin nuori parikymmppinen äiti. Nyt kun olen kehäraakki ja minulla on enemmän lapsia kuin kellään tutullani, eipä ole enää neuvojia :D. Kysymyksiä sen sijaan voi tulla. Imetin nuorimmaistani 1v11kk ja kai sitäkin ihmeteltiin, mutta kommentteja ei tullut. Ja mitäpä siitä, jos olisi tullutkin, enpä enää sellaisista hätkähdä!

    Hyvää jatkoa teille!

    Äänestä

Ei ole kiire ei. Mutta mitä näihin nukkuma-asioihin tulee, niin ei siinä kiireestä olekaan kyse, jos vauvaa autetaan nukahtamisen opettelussa, joka sekin on luonnollinen osa kehitystä. Toiset vauvat tarvitsee enemmän vanhempien tukea, rytmitystä ja ohjausta, jotta oppivat nukahtamisen taidon. Tämä opettelu alkaa tutkimusten mukaan luonnostaan n. 2-4 kk iässä. Meillä oli esikoinen "puoli-koliikki" tapaus, ja paljon jouduin hyssyttelemään ja tissillä rauhoittelemaan pikkuvauvana. Kun en tajunnut tätä vauvan unen kehityskaarata, kävi meillä niin, että 3kk iässä yöt meni aivan mahdottomiski. Koliikki helpotti, mutta kun en siinä siirtymävaiheessa osannut tukea häntä nukahtamisen opettelussa, vaan tungin edelleen tissin suuhun joka inahduksessa, hän oppi siihen että nukahtamiseen tarvitsee aina äidin apua. Niinpä heräsin tunnin välein unisyklin tultua kevytunivaiheeseen tunkemaan sen tissin suuhun, kun vauva ei mitenkään muuten osannut itse vaipua takaisin syvään uneen. Näin 8kk ikään asti, jolloin aloitimme unikoulun. Ei ollut kiire mihinkään, mutta unta tarvitsee äitikin. Ja vauva. Se on ihan höpöhöpöä, että vauva saa tarpeeksi unta,vaikka heräisi tunnin välein. Näin pahasti fragmentoitunut uni on terveysriski vauvallakin, ja se näkyi käytöksessä päivisin, itkuisuutena, levottomuutena. Kun hänelle opetettiin itsenäinen nukahtaminen ja yöt rauhoittui, hänestä tuli kuin toinen lapsi! Iloinen, levännyt, leikkisä...
Meillä on myös kaikki muutkin nukkuneet paremmin kun vauva on omassa huoneessa. Ja levänneenä olen paljon parempi äiti kuin väsyneenä. Jaksaa sitä läheisyyttä ja rakkauttakin sitten lapselleen jakaa päiväsaikaan, kun yöt nukutaan!

Toisen lapseni kohdalla osasin olla tarkkana tässä n. 3kk kohdalla tapahtuvassa siirtymävaiheessa, ja huomasin että lapsi alkaa opettelemaan nuahtamisen taitoa. Osasin olla häiritsemättä liikaa, ja opettelin erottamaan eri itkuja, jokainen itkahdus ei ollut kutsu äidille, vaan harmistuksen ilmaus esim. siitä että ei uni heti tullutkaan. Menin vasta kun selvästi pyydettiin, ja jos menin liian pian, niin siitä vasta kiukunpurkauksen sainkin osakseni, että mene pois häiritsemästä! Toki lapsi edelleen sai paljon syliä ja hellyyttä. Nukkumaankäydessäkin oli tutut rituaalit, hellittelyt ja keinuttelut, mutta sen jälkeen omaan sänkyyn ja itse uneen.

En kannata huudatusunikoulua, mutta siinä joka inaukseen tissin tunkemisessakin piilee omat vaaransa. Vauvat on erilaisia, ja joku toinen vauva on voinut hyvinkin oppia nukahtamisen taidon vaikka saikin tissin suuhun joka käänteessä. Toisen kohdalla se voi olla katastrofi. Harmittaa, jos ihmiset vetää johtopäätöksiä, että omassa sängyssä ja omassa huoneessa nukkuvat vauvat saisi jotenkin vähemmän hellyyttä ja syliä.

Sitten täytyy vielä kommentoida tuota länsimaista "luonnotonta" kulttuuria, jota täällä paljon parjataan. Haluaisin vaan tietää, mikä kulttuuri on se, jossa nämä vauvankasvatusasiat on täydellisesti sisäistetty? Missä on ne vauvat, jotka saa juuri oikean määrän läheisyyttä, hellyyttä, huomiota, kannustusta ja tukea? Vaikka muualla ei käytettäisi unileluja (todellakinko?), niin ei sitä äidin läheisyyden tarvetta välttämättä muuallakaan olla oikein tajuttu, se on monesti vain käytännön sanelema pakko, että lapset esim. nukkuu yhdessä aikuisten kanssa. Me on asuttu ulkomailla 6 vuotta, ns. ei-länsimaissa, sekä kehittyneissä että kehitysmaissa. Joka maassa on omat omituisuudet vauvojen hoidossa. Esim. täällä Kauko-idässä vauvat monesti ei nuku omissa sängyissä, mutta ei se välttämättä ole äiti, jonka vieressä nukutaan, vaan lastenhoitaja (jollainen on lähes joka perheessä lukuunottamatta aivan kaikkein köyhimpiä). Vauvat opetetaan kuiviksi todella varhain. Paljon saavat olla sylissä, mikä on tietysti hyvä, mutta se menee ihan liiallisuuksiin, eli vauvat ei saa leikkiä lattialla ja kehittää taitojaan ollenkaan. Monet leikki-ikäiset onkin mahdottomia keisareita, tottuneet että parkumalla saa tahtonsa läpi ja yksin ei tarvitse osata leikkiä sekuntiakaan... En arvostele, haluan vain sanoa, että länsimaissa on sentään tehty paljon tutkimusta psykologian, unen, ravitsemuksen jne. saralla, ja niistä on otettu opiksi. Minusta pahempi ongelma länsimaissa on se, että näitä tutkimuksia tuijotetaan liikaa, eikä uskalleta käyttää maalaisjärkeä. Tavallinen kotiruoka ei riitä, kun pitää laskea kalorit, vitamiinit ja kuidut kohdalleen vauvallekin. Ja jos ei ole selvillä jostain uuseimmasta kiintymysvanhemmuusvirtauksesta, niin sitten lapsesta kasvaa epätasapainoinen ja häiriintynyt yksilö. Vauva on joku ihme projekti, josta täytyy suoriutua tietyllä tavalla tiettyjä metodeja käyttäen. Mielestäni vauva on osa elämää, joka on tarkoitettu elettäväksi. Pois turha stressi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


monen äiti kirjoitti:

Olen miettinyt, mihin vanhemmilla on nykyisin kiire. Tai tiedänhän minä, omasta kokemuksesta. On kiire siivota huusholli, on kiire omaan aikaan. Mutta koska nykyisin lapsia syntyy joku 1,8 keskimäärin yhdelle perheelle, niin ajattelisi että nuo lapset ehtisi helliä. Mutta kova kiire on opettaa lapsi nukahtamaan itsekseen. Vauvan pitäisi heti laitokselta tultua nukkua yöt läpeensä omassa sängyssään. Ei saisi liikaa olla tissillä. Parit pitkät päiväunet pitäisi ottaa. Ja oma huone, oma sänky, ehdottomasti! Ja syliin ei saisi liikaa tupata, puntissa ei ole suotavaa roikkua.

En sano tätä syyttävästi, vaan haluan herättää ajatuksia ja keskustelu. Itse olin juuri tuollainen äiti kahdelle ekalle. Sitten hoksasin että mummoni kehoituksissa oli perää:" Tissiä joka inahdukseen", sanoi mummo. "Kolmen tunnin välein", sanoin minä. "Ota viereen nukkumaan"; sanoi mummo. "Omaan sänkyyn", sanoin minä.

Vasta kolmannen lapseni kohdalla minä tajusin olevani ÄITIYSLOMALLA. Olin vauvaa varten. Kolmas lapsemme sai tissiä ja syliä niin paljon kuin halusi. Nukkui pienestä asti vieressämme. Mikään muu ei ollut niin tärkeää kuin läheisyys. Mikään muu ei ole niin tärkeää kuin läheisyys!

Saa kommentoida...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu