Vara-avain

kerrostalossa

Olen muuttamassa kerrostaloon asumaan ensimmäistä kertaa elämässäni ja olen yrittänyt miettiä varasuunnitelmaa sen varalle, että unohdan avaimet sisään esim. roskiksella käydessäni. Uskaltaisiko joku jakaa omat piilotusvinkkinsä vara-avaimen suhteen? Talo on vastavalmistunut ja menee varmaan aikaa, ennenkuin muihin asukkaisiin tutustuu, että voisi jollekin heistä antaa avaimensa hätätilannetta varten. Autokatospaikkaa tai autotallia ei ole.

30

10391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tools

      ....soitetaan päivystävälle huoltomiehelle, joka laskuttaa muutaman kympin oven avaamisesta. Päivystyksen numero löytyy yleensä ulko-ovesta.

    • keinoja..

      Vanha konsti on sellanen, että laitat vara-avaimen langalla kiinni oven sisäpintaan. Avain lankaan ja lanka siis kiinni oveen niin, että yletyt siihen juuri ja juuri postiluukun kautta. Ei sitä kukaan muu osaa sieltä etsiä edes vahingossa, kunhan laitat sen jonnekin muualle kuin lukon puolelle. Sitä lukkoahan joku voi yrittää luukusta ronkkiakin.

      Miksei naapurikin kävisi, mutta onko se varmasti kotona juuri silloin kun vahinko käy..

      Helpoin konsti on tietysti se, että pyydät huoto - talonmiestä avaamaan oven - se tosin tuppaa maksamaan ja joskus jopa melkoisesti.

      • hihi...

        Kun täällä neuvoit.


      • tyhmyys tiivistyy

        Miten sinne omalle ovelle pääsee avaintaan sorkkimaan KUN ALAOVI ON LUKOSSA JA AVAIMET KOTONA???


      • keinoja..
        tyhmyys tiivistyy kirjoitti:

        Miten sinne omalle ovelle pääsee avaintaan sorkkimaan KUN ALAOVI ON LUKOSSA JA AVAIMET KOTONA???

        No joo, oletuksena vaikkapa, että avain unohtuu kotiin päiväaikaan jolloin sentään melkoisen monessa talossa on ovet auki. Ehkäpä ovisummeri, jolla voit hälyttää naapurin jne.. Tai sitte niinku meillä eli ulko-ovessa on koodilukko.


    • askerth

      Mikäli mahdollista,laita oven lukko ns.takalukkoon,silloin se on lukittavakin avaimella. Eli,avaimet on pakko olla mukana mikäli haluat lukita oven.

      • Oikeasti,

        koska avaimet eivät voi ikinä tuolla sortilla unohtua sisälle.


      • :(((
        Oikeasti, kirjoitti:

        koska avaimet eivät voi ikinä tuolla sortilla unohtua sisälle.

        ..mutta sitten en päässyt uloskaan kämpästäni kuin parvekkeen (1. krs)kautta. Piti soittaa miesystis apuun (meni myös parvekkeen kautta) avaamaan ovi.
        (en ole blondi).


      • niiilo

        epäilen että avain voi kuitenkin kadota kodin ulkopuolella, oli triplalukossa tai ei.....


      • Kivikylän mies

        Ei toimi aina ainakaan uudemmissa lukkosysteemeissä.Joissa on päästävä ulos ilman avainta,systeemit muuttuneet.


    • autoon

      Jos sinulla on auto, niin piilota avaimesi auton ulkopuolelle,,, vaikka pölykapseliin muovipussiin.
      Auton sisäpuolelle ei voi laittaa, sillä todenäköisesti sinulla ei tuolloin ole autonkaan avainta.

      Asunnon avain voi myös olla kiinnitettynä vakituisesti käyttämäsi ostoskassin pohjalla, takintaskussa, hatussa, kukkarossa, mutta kuminauharenksu kaulassa on se varmin.

      Taloyhtiösi kellari/ varasto tiloissa voisi myös olla hyviä avaimen kätköpaikkoja. Aina siinä joku naapuri senverta kulkee, että päästää kellari/ varastotiloihin.

      Todennäköisesti tapaat luotettavan naapurin jolle voit vara-avaimesi antaa ja tietenkin otat hänen puhelinnumeronsa, että saat häneen yhteyden ongelman tullen.

      Tärkeää on tallettaa myös isännöintipalvelun puhelinnumero kännykkään, sillä sekin on avaimen unohtuessa sisällä lukkojen takana.

      Itselläni on kodin vara-avain nippusiteellä pihakuusen oksassa, mutta en kerro minkä kuusen.

      • aina vara-avainta

        mukanani, silloin pääsen aina kotiin vaikka olisin unohtanut avaimen sisälle, kätevää vai mitä.


      • Avainkätkijä

        Pölykapselissa oleva avainpussi saattaa aiheuttaa ajaessa ravistusta. Jos autossasi on vetämällä avattava polttoaineluukku niin laita avain sinne. Itselläni oli ko. paikassa lukkosula, aina pääsi sisälle autoon vaikka oli lukot jäässä :-)

        Psst. älä laita avaimeen mitään tunnisteita!


      • Kivikylän mies
        Avainkätkijä kirjoitti:

        Pölykapselissa oleva avainpussi saattaa aiheuttaa ajaessa ravistusta. Jos autossasi on vetämällä avattava polttoaineluukku niin laita avain sinne. Itselläni oli ko. paikassa lukkosula, aina pääsi sisälle autoon vaikka oli lukot jäässä :-)

        Psst. älä laita avaimeen mitään tunnisteita!

        Ei auta tämäkään kun bensarosvot käy aukomassa kaikki avautuvat polttoaineluukut.Näin on ollut parkkipaikalla kaikkilevällään mitkä auki ovat mahdollisia.


      • Damn7
        Avainkätkijä kirjoitti:

        Pölykapselissa oleva avainpussi saattaa aiheuttaa ajaessa ravistusta. Jos autossasi on vetämällä avattava polttoaineluukku niin laita avain sinne. Itselläni oli ko. paikassa lukkosula, aina pääsi sisälle autoon vaikka oli lukot jäässä :-)

        Psst. älä laita avaimeen mitään tunnisteita!

        ..kysyä autorekkarikeskuksesta, kuka on auton omistaja ja saa samalla osotteen kaupan päälle.. Haloo, onks valoo!!!


    • siima kiinni hampaaseen

      niele avain

      • olla liian pitkä!!

        muuten se avain saattaa pyrkiä ulos väärästä päästä, kuvitelkaa nyt, jos se siima vielä takertuu kieleen??


    • avainlapseksi

      eli vara-avain nauhalla kaulaan.

      Melko nopeasti tulee tavaksi aamulla ensi töiksi
      pujottaa nauha kaulaan ja ottaa illalla vasta
      myöhään pois.

      Itse olen tätä tapaa pitänyt jo yli 20 vuotta ja
      se on pelastanut monta kertaa kiipelistä.

      Kuulostaa ja tuntuu ehkä hankalalta, mutta kuukaudessa
      siitä tulee sellainen automaattinen tapa joka
      ei millään lailla haittaa.

    • NainenVantaa

      Laita lappu "Muista avain" silmien korkeudelle ulko-oven sisäpuolelle. Voit myös ripustaa avaimet niin, että ne ovat edessä, kun avaat lukkoa sisältäpäin. Tietysti tällöin pitää muistaa aina laittaa avaimet siihen paikkaan:)

    • kerrostalossa

      Viikonlopun muuttourakka on tehtynä. Tosi paljon kiitoksia teille kaikille vastanneille, ketjuun tuli useampi hyvä vinkki. Tutkin nyt sitten ensisijaisesti autoani, josko löytyisi joku hyvä teippauspaikka, vaikka valitettavasti bensatankin kansi aukee vain sisältä kahvasta. Laitan myös ulko-oven sisäpuolelle muistutuksen ja katselen pihan katosrakennelmia ja tien toisella puolella olevia kuusia sillä silmällä. Tai sitten päädyn kaulanauhaan -hyvät ideat ovat joskus hyvin yksinkertaisia.

      Kiitos myös siima-vinkistä! Nauru pidentää ikää ja sitä tuli nyt kyllä reippaasti lisää....

      Terv. Aloittaja

    • niiilo

      ei tarvitse kärvistellä pihalla jos avain kadonnut.
      teetä tusina kopiota ja piilota ne ja tee siitä kartta joka tatuoitu selkään ja pidä peiliä mukana aina

      • tutulta

        Sitä on siis seurattu Prison Escapea!


    • konstit on monet

      Kun on päässä kypärä, niin ei astu rautanaulaan!
      Ota vain kaikki konstit käyttöön.
      Vara-avaimia joka puolelle ja pari kaulaan ja naulaan etc.
      Ei auta "hätänumerot" puhelimessa, yleensä se puhelinkin jää sinne lukkoon menneen oven taakse asuntoon.
      Ennenhän se avain oli rappumaton alla lapsuuskodissanikin, muttei enää nykyisin voi niin säilyttää.

      • väh.500m kotoa

        Kääri vara-avain alumiinifolioon ja hautaa maahan. Jos kävisi sattuma, että joku koira löytäisi, niin luulisi pelkäksi roskakasi.


    • Vara-avain

      Aika molessa talossa on nykyisin kiviä räystään alla. Avainkivi sulautuu joukkoon.

    • x

      silloin se ei voi unohtua. Pidän puhelinta aina takin taskussa, silloin se on aina mukana, että voi soittaa ovenavaukseen. Tietenkin on oltava numero 8-16 ja 16 jälkeen muistissa. Turvalukon avain on aina paikoillaan ollessani kotona, muina aikoina taskussa ja turvalukko auki. Ovea ei saa ulkopuolelta auki, jos kiertää avainta yhden kierroksen.

    • koottuasi nämä elementit yhteen laita napinläpeen , jolloin avain on mukanasi..
      Tallenna "talosi huoltomiehen puhno puhelimeesi" - arkisin maksan ovenavauksesta 5 €.

      • donna-anna-dean

        Varavara-avain kannattaa piilottaa pimeällä johonkin kummalliseen LUONNON muotoon tai tavalliseen puunoksaan tms. siinä kodin lähistöllä. Niitä ei rosmot jaksa penkoa. Ja kun sinulla on avaimesta tosi tarvis löydät sen varmasti. Itse vaihdan avaimen kätköä heti kun olen sitä tarvinnut. Joku voi nähdä kun haen sen.


    • nxsa

      asuuko joku kaverisi tai sukulaisesi samassa kaupungissa, jossain suht lähellä??? ite oon antanu vara-avaimen siskolleni joka asuu vajaan kilometrin päässä. eipä oo vielä kertaakaan tarvittu mutta kuitenkin.

      yks vinkki: aina kun lähdet jonnekkin, ENNEN kuin lähdet ovestasi ulos, ota kotiavain käteesi ja pidä sitä kädessäsi niin kauan että olet laittanut oven kiinni. ite käytän tätä ja hyvin toimii kun näen avaimen kädessäni koko ajan kun laitan ovea kiinni. älä siis laita avaintasi heti taskuun tai laukkuun kun olet lähdössä, laita se sinne taskuun/laukkuun vasta kun ovi on kiinni, pidä avainta kädessäsi siihen asti. itelleni on jäänyt hyvin tämä tapa kun aina kun lähden jonnekkin lapsen kanssa niin pitää mennä varaston kautta(jonka oveen tartten kotiavaintani)jotta saan rattaat sieltä mukaan. ja sama kun vie roskia, roskiskatokseen pääsemiseen tarttee kotiavainta koska ovi on lukossa joten avain on aina kädessä jo valmiina kun lähden ovestani ulos ja pääsen roskikselle ,eikä tartte kaivella erikseen avainta taskusta saadakseen roskiskatoksen oven auki.

    • Anonyymi

      Meidän naapuri säilyttää rivitalossa oven vieressä ulkovalon päällä avainta, Kielovaarantie 2 a 5.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7504
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2166
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1830
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1161
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe