Meillä on lähipäivinä lapsen nimenantotilaisuus. Tilaisuus on samanlainen kuin ristiäiset, mutta vauvaa ei kasteta. Raamattu ei tunne lapsikastetta. En ole sieltä lapsikasteesta löytänyt mainintaa vaikka olen raamatun huolella läpi lukenut. Raamatun mukaan Jeesus siunasi lapsia.
Meillä vauva saa nimen siunaamalla
2
879
Vastaukset
- käytännöstä
Pienet ja viattomat lapset käsitetään autuaiksi Kristuksen sovitustyön perusteella. Synti erottaa Jumalasta vasta, kun lapsi kykenee valitsemaan ja ottamaan vastuun teoistaan (Jes. 7:15).
Tähän näkemykseen vaikuttaa Jeesuksen suhtautuminen lapsiin. Hän siunasi lapsia ja sanoi taivasten valtakunnan kuuluvan heidän kaltaisilleen.
Jeesuksen esimerkin mukaisesti Vapaakirkossa pienet lapset siunataan. Perheet tekevät aloitteen siunaustilaisuuden järjestämiseksi. Tavaksi on kuitenkin tullut, että seurakunnan työntekijä on mukana tilaisuudessa, joka pidetään joko kotona tai kirkossa jumalanpalveluksen yhteydessä.
Lasten kristilliseen kasvatukseen ja opetukseen kiinnitetään erityistä huomiota. Tavoitteena on lapsen johdattaminen henkilökohtaiseen Jeesuksen tuntemiseen ja uskoon.- joita
sen jäsenet noudattavat. Ortodokseilla on erillinen nimenantotoimitus, joka useimmiten toimitetaan ennen kastetta.
Onnea teille kaikille koko perheelle ja siunausta uudelle pienokaiselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1393306Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk792914Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro402287Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1132206Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1422080Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva472021Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121436Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville241314- 1281022
Kristinoppi ja vähäkatekismus:
Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas671014