Tuutulaulu

Mies palasi sodasta ja esikoinen syntyi. Miehellä oli tapana tuudittaa lasta ja laulaa: "Nuku Antti Mannakorpi korsussa honkapuun, lumipuku peittonasi, kookoon lauleluun...."
Laulun oli sanoittanut ja säveltänyt Tamperelainen, Epilässä asunut Martti.
Muistaakohan kukaan veteraani tällaista laulua ja kuinka se jatkui?
6586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

emme saaneet, kun karkuun miehemme lähti. Mutta vielä koittaa uusi päivä, ja sitten pojat, sitten.

Äänestä
  • ei tämän tuutulaulun laulajan sota mennyt. Hän oli kyllä n.s. pitkän linjan soturi, eli molemmat sodat käynyt, vaikeasti haavoittunutkin, mutta kelpuutettiin vielä b-luokan mieheksi huoltojoukkoihin, jossa tämäkin laulu sepitettiin.

    Olin kyllä ajattelematon siinä mielessä että eihän näin vanhoja veteraaneja enää paljon olekkaan, mutta ajattelin että jos jonkun sotaveteraanin jälkikasvulla olisi isien muistivihkoja tallella. Itsellä sitä ei tullut muistiinmerkittyä silloin kun oli laulun aika.

    Äänestä

  • Mannakorven Maija kirjoitti:

    ei tämän tuutulaulun laulajan sota mennyt. Hän oli kyllä n.s. pitkän linjan soturi, eli molemmat sodat käynyt, vaikeasti haavoittunutkin, mutta kelpuutettiin vielä b-luokan mieheksi huoltojoukkoihin, jossa tämäkin laulu sepitettiin.

    Olin kyllä ajattelematon siinä mielessä että eihän näin vanhoja veteraaneja enää paljon olekkaan, mutta ajattelin että jos jonkun sotaveteraanin jälkikasvulla olisi isien muistivihkoja tallella. Itsellä sitä ei tullut muistiinmerkittyä silloin kun oli laulun aika.

    Saksan rinnalla rikoksista ihmisyyttä vastaan.

    Äänestä

  • sai syytteet kirjoitti:

    Saksan rinnalla rikoksista ihmisyyttä vastaan.

    mun veteraani-veijarille sellaista tullut.
    Eikös tällainen "ensin viholliset sitten veljet"-systeemi ole tuttua kautta maailman sotahistorian!

    Äänestä

Isoisäni elää vielä ja on sotaveteraaneja, asustanut Tampereella melkein koko ikänsä. Tiedustelen häneltä jos vaikka muistaa ja on mahdollisesti laulun sanat tallella jossain, musiikkimiehiä kun oli nuorempana. Menen tapaamaan häntä ensi vikkolla ja jos saan tietää sanat ja vaikka sävelen, niin ilmoitan Sinulle ja tiedustelen samalla mihin voin toimittaa ne!

Äänestä
  • jo etukäteen vaivannäöstäsi. Olen kovasti koettanut muistella tekijän nimeä ja muistelen sen olleen jotenkin Frits tai sinnepäin. He olivat mieheni kanssa kämppäkavereita Hyrynsalmella joskus 1942-44.
    Olen todella yllättynyt että isoisäsi vielä on voimissaan sillä tapauksesta on jo aikaa ja itsekin olen sentään huimasti yli 80 ja olin miestäni huomattavasti nuorempi.
    Osoite tulee myöhemmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mannakorven Maija kirjoitti:

Mies palasi sodasta ja esikoinen syntyi. Miehellä oli tapana tuudittaa lasta ja laulaa: "Nuku Antti Mannakorpi korsussa honkapuun, lumipuku peittonasi, kookoon lauleluun...."
Laulun oli sanoittanut ja säveltänyt Tamperelainen, Epilässä asunut Martti.
Muistaakohan kukaan veteraani tällaista laulua ja kuinka se jatkui?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu