kysymys

Miksi koiralle suositellaan annettavan ruoka niin, että ruokakuppi otetaan esim. 15 min. kuluttua pois, oli syönyt tai ei?
Miksi siis suositeltavaa että koiran pitäisi ahmia kaikki ruokansa kerralla? Jos siis ei kyse ole nirsoilusta tms.
Miten te muut ruokitte koiranne?
6473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

että kun hallitsen toikan ruokakuppia, sulla on henkinen yliote koirasta. se on hyvä keino muistuttaa luupäisille koviksille että kuka käskee ja missä on kaapin paikka :)

siitä samasta syystä se otetaan pois jos ei kelpaa, jotkut koirat käyttää syömistä kukkoiluna, eli johtajat syö ensin, ja koira korottaa omaa asemaansa menemällä samaan aikaan syömään kuin talon päät :)

ruokinta ajat on meillä nykyään, syövät kaikki sen verran ku tarvii eikä tuu tappelua syömävuoroista :)

Äänestä
  • sitähän se koira tekee meillä että aamulla laitettu ruoka on kupissa vielä iltapäivällä ja kun meillä aukee jääkaapin ovi tai istutaan ruokapöytään, koira menee omalle kupilleen..

    ja joskus koiran kerjätessä meidän sapuskoja, koira jopa komennetaan omalle kupille. On tainnut mennä ihan pieleen?? Ja sitä koira yleensä tekee että kerjää meiltä, käy omalla kupilla, tulee takas kerjäämään. Jos oma kuppi kun me aterioidaan, ja jos komennetaan pois kerjäämästä niin silloin koira kieltämättä alkaa osottamaan mieltään.

    Äänestä

  • käy juuri noin kirjoitti:

    sitähän se koira tekee meillä että aamulla laitettu ruoka on kupissa vielä iltapäivällä ja kun meillä aukee jääkaapin ovi tai istutaan ruokapöytään, koira menee omalle kupilleen..

    ja joskus koiran kerjätessä meidän sapuskoja, koira jopa komennetaan omalle kupille. On tainnut mennä ihan pieleen?? Ja sitä koira yleensä tekee että kerjää meiltä, käy omalla kupilla, tulee takas kerjäämään. Jos oma kuppi kun me aterioidaan, ja jos komennetaan pois kerjäämästä niin silloin koira kieltämättä alkaa osottamaan mieltään.

    koirallesi ruuan puol tuntia ennen teiän ruokaa..ja jos ei kelpaa,kuppi poies,ja koira esim eteiseen,vessaan,tai mihin vaan niin ettei pääse teiltä pummaaamaan.se on sellanen tapa mikä on helppo kerralla opettaa mutta koitas kitkee poies..huh.kaameinta mitä tiien on kuolaava koira vieres.meil napsautan sormia ni koirat poistuu keittiöstä.ja aina ovat poies kun meil sakki pöyässä.

    Äänestä

  • että annat kirjoitti:

    vie koira vaikka toiseen huoneeseen ,mutta elä anna ruokaa ennen kuin olette ite syönyt.

    ja aina ku ollaan antamassa ruokaa, laitetaan koira tekeen jotaki, vaikka sit seuraamaan vierellä huoneen ympäri =) ja jos ei ruoka maistu nii kuppi pois.

    Äänestä

on oltava rytmi myös syömisessä.Meillä on pennusta asti opetettu juuri tuo ruoka-aika.
Silloin kuppi eteen ja jos ei kelpaa, niin pois.
Eihän sinulla itselläsikään ole ruokalautanen koko ajan nenän edessä, jotta närkkisit silloin tällöin siitä.
Kun koira oppii systeemin, se kuppi tyhjenee hyvin nopeasti ja meilla koira käy kiittämässä, eli antamassa taasua syötyään. No, tuo tuli pentuna opetettua ja nyt se on rutiini jo.
Joskus yrittää kerjäämään, mutta tuo napsaus sormella meilläkin on käsky pois.

Äänestä

sillion sinä olet pomo ja koirasi ei. jos pidät ruokakuppia kok päivän, koira ns. "hallitsee" omaa syömistään. Eihän se silloin tarvitse sinua mihinkään kun itsellään on jo koko päiväksi ruoka. Tällöin koira on enemmän riippuvainen sinusta. ja suosittelen syömään ennen koiraa itse, aluksi varmasti vaikeaa. sen jälkeen koiralle ruoka ja jos koira häipyy ruoka kipolta - ruoka pois. sitten ruokaa tarjotaan taas seuraavalla ruoka-ajalla. eikä hätää, koira voi paastota itsekseen vaikka kaksi päivää. näin meillä toimitaan ja hyvin toimiikin.
eikä koira nyt niinkään ahmi, syöthän sinäkin annoksesi kerralla etkä näri sitä päivän mittaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

koiran ruokinnasta kirjoitti:

Miksi koiralle suositellaan annettavan ruoka niin, että ruokakuppi otetaan esim. 15 min. kuluttua pois, oli syönyt tai ei?
Miksi siis suositeltavaa että koiran pitäisi ahmia kaikki ruokansa kerralla? Jos siis ei kyse ole nirsoilusta tms.
Miten te muut ruokitte koiranne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu