Olisiko kenelläkään tietoa kuinka elatusmaksut määräytyvät, jos kyseessä on uusperhe? Olen muuttamassa yhteen uuden miehen kanssa ja minulla on edellisestä liitosta lapsia, joista heidän isänsä maksaa elatusmaksua minulle. Kuinka siis uuden puolisoni tulot vaikuttavat ex-mieheni maksamaan elatusmaksuun?
KOHTA
UUSPERHE
6365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kun muutatte yhteen ja menette laskemaan kenties uudestaan näitä elatusmaksuja, ainoa mihin tuo seikka vaikuttaa on se miten ne laskevat siellä sinun tulosi, aikaisemminhan sinun menoihin on kirjattu koko vuokra, nyt sitten kun asut yhdessä toisen kanssa niin se vuokra puolitetaan.
Oma ex koitti kyllä saada elareita pienemmiksi väittämällä että hän maksaa itse koko vuokran koska vaimolla ei ole tuloja, sillä ei mitään merkitystä ole, vain sillä että jos kirjoilla on 2 ihmistä niin sen mukaan se vuokrakin lasketaan
pitääpä lähteä lasketuttaan omat elarit uudestaan. Ex-vaimo väitti ettei hänen muutto uuden miehen tykö vaikuta elareihin. Mutta vuokra jäi häneltä pois kokonaan muuton vuoksi. Uudella miehellä oma asunto (velaton).
Kun haluu siis lasketuttaa elarit uudestaan et mitä jos se maksava osapuoli ei suostu tulemaan lastenvalvojan luokse ni mitäs sit?vai voiko sitä ilman tehdä toista osapuolta
Asia selkis, eli sosiaaliviranomaislla on joku tietty summa vastaamaan tätä perhekokoa? Mutta eikös niin että jos muutan yhteen uuden puolison kanssa niin myös tuloihini tulee muutos jolloin esim. yksinhuoltajakorotus Kelalta poistuu? Ja tarhamaksuihin en saa yksinhuoltajavähennystä jos tuloni ja avopuolisoni tulot kuukaudessa ylittävät päivähoitomaksun maksimirajat? Eikös hänen tulonsa vaikuta näihinkin asioihin vaikka lapset eivät ole hänen, mutta hänen oletetaan ns. "elättävän" heitä, koska asuisi meidän kanssa saman katon alla? Yksi kysymys vielä siitä vuokrasta siis olihan se vuokra kuvaannollinen, sillä meillä asumismenot laitettiin muutenkin maksimiin?
Miten muuten tämä asia pitäisi hoitaa? Pitääkö minun ilmoittaa sosiaaliviranomaisille että olen muuttaamassa uuden avopuolisoni kanssa yhteen vai odotanko vain että ex haluaa tarkistaa elatusmaksujen määrää? Voisiko siis tulla jotain takautuvia elatusmaksujen takaisinmaksuja minulle, jos en ilmoita asiasta kenellekään?
täytyyhän toisen osapuolen menot olla selvillä myöskin eikä sopimusta voida vahvistaa.
Eli periaatteessa kumpikin osapuoli VOI kieltäytyä ei tarvitse allekirjoittaa. Jos esim mies ei hyväksy sitä että maksaa elareita esim 150 asian voi sitten riitauttaa käräjäoikeudessa kuten myös jos toinen ei hyväksy tapaamissopimuksessa olevia asioita ja kieltäytyy allekirjoittamasta niin toisella on mahdollisuus hakea muutosta oikeudelta
Jep,yh-korotus ainakin poistuu kun muuttaa yhteen.