Tämä Teille Äidit/Isät joilta lapsi/lapset huostaanotettuja.
Kuinka pian pääsitte palaamaan ns "Normaaliin" arkeen, eli aloititte työn, kurssin, opiskelun?
Itse siirryin sossun ojentamana Tökkärin asiakkaaksi, hetipian 3kk jälkeen (tämä siis Tammikuussa).
Nyt alkoi eräänlainen kurssi, jota toki odotin itsekin, että saisin täytettä elämääni, mutta tänään tuli aivan Ehdoton Ahdistus.
Piti poistua paikalta, kotiin itkemään.
Oliko viellä kuitenkin liian aikaista?
Toki tämä on yksilöllistä, mutta kaipaisin kuulla muiden tunteita ja kokemuksia.
Ajattelin ottaa loppuviikon aikalisää ja aloittaa maanantaina uudelleen.
Kuinka pian jos koskaan palautuu tilanne "Normaaliksi" ilman lasta/lapsia?
Tänään vain sattui kurja tilanne kurssilla, kun tuli puhetta siitä että kuka tervejärkinen muka elää suhteessa jossa väkivaltaa ja lapsia ja kyllähän Äidin pitäisi tajuta.
Ja ei kukaan tervejärkinen hukuta Surua tai Ahdistusta alkoholiin, vaan se on täysin typerää ajanvietettä, silloin olisi paras olla edes elämättä.
Okei, asiat olivat minulle viellä arkoja, enkä tajunnut sitä vaan luulin kykeneväni.
Pitäisikö eka yrittää vaikka niissä Voikukkia ryhmissä ja sit vasta muuta?
Kuinka pian pääsitte palaamaan ns "Normaaliin" arkeen, eli aloititte työn, kurssin, opiskelun?
Itse siirryin sossun ojentamana Tökkärin asiakkaaksi, hetipian 3kk jälkeen (tämä siis Tammikuussa).
Nyt alkoi eräänlainen kurssi, jota toki odotin itsekin, että saisin täytettä elämääni, mutta tänään tuli aivan Ehdoton Ahdistus.
Piti poistua paikalta, kotiin itkemään.
Oliko viellä kuitenkin liian aikaista?
Toki tämä on yksilöllistä, mutta kaipaisin kuulla muiden tunteita ja kokemuksia.
Ajattelin ottaa loppuviikon aikalisää ja aloittaa maanantaina uudelleen.
Kuinka pian jos koskaan palautuu tilanne "Normaaliksi" ilman lasta/lapsia?
Tänään vain sattui kurja tilanne kurssilla, kun tuli puhetta siitä että kuka tervejärkinen muka elää suhteessa jossa väkivaltaa ja lapsia ja kyllähän Äidin pitäisi tajuta.
Ja ei kukaan tervejärkinen hukuta Surua tai Ahdistusta alkoholiin, vaan se on täysin typerää ajanvietettä, silloin olisi paras olla edes elämättä.
Okei, asiat olivat minulle viellä arkoja, enkä tajunnut sitä vaan luulin kykeneväni.
Pitäisikö eka yrittää vaikka niissä Voikukkia ryhmissä ja sit vasta muuta?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tyttäreni otettiin huostaan viime syksynä pitkän taistelun jälkeen. Minä en siis vastustellut huostaanottoa vaan vaadin sitä oman tyttöni, nyt 16 v. paremman tulevaisuuden vuoksi.Tyttö kunnon kasvatuksesta (oli rajat ja rakkautta, ei alkoholismia tai väkivaltaa tms. perheessä)huolimatta ajautui "väärään" seuraan jne. Ensin tuli helpotus, kun olin tyttöni puoliväkisin nuorisokotiin vienyt. Seuraavaksi iski kauhea ikävä. Kun tilanne alkoi tasoittua ja tyttö rauhoittua koko kulunut vuosi alkoi vyöryä ylitseni ja menetin työkykyni muutamaksi kuukaudeksi. Nyt olen toipunut melkein ennalleen ja osaan nauttia elämästä vaikka huoli tytöstä koko ajan on taustalla. Onneksi toinen lapsi on kotona ja voi hyvin. Joskus huostaanotot ovat tarpeellisia ja välttämättömiä!
samanlainen tarina taustalla. Pitkään piti apua hakea ja etsiä vaikka mistä, tuntui ettei kukaan välitä mitä lapsi elämälleen tekee. Rajoista ja rakkaudesta huolimatta koulukiusattu ja yksinäinen tyttö ajautui todella huonoon seuraan. Yksikään taho ei ollut kiinnostunut perheestämme eikä lapseni hyvinvoinnista (eli pahoinvoinnista). Lukemattomien minun aloitteesta tehtyjen yhteydenottojen jälkeen lopulta sitten apua tuli, kun se oli jo lähes myöhäistä... tuli aivan viime "metreillä". Olen saanut mm. tällä palstalla haukut osakseni siitä kuinka olen lapseni ajanut sijoitukseen jne. kun tarinaamme olen kertonut. Olipa mukava huomata että täällä on myös muita "luopioita" ja lapsensa sijoitukseen "antaneita". Meidän tilanne rauhoittui sitten monen mutkan jälkeen, mutta se on taas toinen juttu. Jaksamista sinulle "omantuntosi" ja huolesi kanssa! Minulla oli myös aivan mieletön ikävä ja tuska lapseni sijoituksen ajan, vaikka tiesin sisimmässäni sen tulleen tarpeeseen. Eikä se tuska ole täysin hellittänyt vieläkään... Kysymykset siitä, miksi lapselle piti käydä näin ja miksi hänen piti näin kovasti kärsiä monta vuotta, eivät varmasti lopu mielestä koskaan. Ilman sijoitusta hän olisi todennäköisesti sekakäyttäjänä huumehelvetissä... kysymykset mielessäni olisivat silloin varmasti vielä synkempiä.
...saisivat hävetä nuo kaikki. Yleensä täältä saa hyvin vertaistukea ja pääsee kärryille mistä on kyse, mitä kannattaa milloinkin tehdä.
Yritä nyt ihmeessä pysyä mukana työelämässä tai jos et jaksa, hae sairaslomaa. Sitten on tärkeätä tavata lastasi säännöllisesti ja käydä niissä neuvotteluissa.
Sinulla on jo sossun taholta oikeus kriisiapuun: www.sosiaaliportti.fi, valitse lastensuojelun käsikirja, sieltä kohta erikoiskysymyksiä ja sen alta kriisiapu.
Minulta meni puolitoista vuotta, ennekuin edes jaksoin yrittääkään mitään. Sitten ne lykkäsivät tapaamisoikeuden rajoituksen juuri kun olin ehtinyt olla pari päivää töissä. Roikuin siellä puolikuoliaana kuukauden ja sitten sairaslomalle kolmeksi kuukaudeksi.
Jokaikinen lastensuojelullinen toimenpide ainakin minun elämässäni on ollut kriisi. Niistä selviää vuodessa tai kahdessa, jotenkuten työkykyiseksi. Nyt olen oppinut, että turha olla työttömänä, koska on sairas huostaanoton tai tapaamisoikeuden rajoituksen aiheuttamasta kriisistä ja kyllä lääkärit ovat olleet kaikki samaa mieltä. Se tuska näkyy ihan päälle päin.
Lapset ovat mielessäni kokoajan, yöt ja päivät, enkä kiellä etteikö vikaa olisi ollut minussakin, valitsin vain elämässäni väärin, VAIKKA olenkin kiitollinen lasten isälle, koska ilman hänte eivät lapsemme olisi syntyneet.
Sossu, vain aika tiukkaa linjaa vetää siinä, että töihin, kouluun tai kurssille heti.
Itsestäni tuntui, että olisin valmis, mutta toisaaltaan terapeutit ym puhuvat edelleen shokista ja kriisivaiheesta.
Minulle alkoi alkoholi maistumaan oikein todenteolla, ja myönnän, että nykyisin alkoholi on jo ongelma, siksi käyn a-klinikalla (sossun pyynnöstä sinne) ja koen toki itsekin siitä olevan apua.
A-klinikalta ohjasivat psykiatrianpolille, koska alkoholin käyttö seurausta paljon isommista asioista. (kävin pari kertaa ja koin sen enempi rasitteena, jatkan siis vain a-klinikalla).
Toivon että jaksan tämän kurssin, vaikkakin nyt tuli pahamieli, juttelin a-klinakan ihmiseni kanssa ja hän valoi lisää uskoa itseeni =)
Kyllä minä selviän, minä selviän, koska lapseni tarvitsevat minua viellä monta vuotta.
"lääkkeen" kriisiin....
"Kyllä minä selviän, minä selviän, koska lapseni tarvitsevat minua viellä monta vuotta. "
Tuosta ajatuksesta on tukea tiukassakin paikassa. Tsemppiä sinulle, sinä jaksat!
sosiaaliportista ja sano, että joit sen takia. Ja jos ei jaksa kurssilla, voi aina mennä lääkärille. Ei sillä sossulla olisi oikeutta tuollaisia alkaa määräilemään. Lupasiko se edes, että jos käyt kurssilla tms. saat lapsia enemmän kotiisi. Jos lupasi, niin pyydä se lupaus mustaa-valkoisella.
Samanlaista se on täälläkin. Lastaan sitä kokoajan ajattelee, tosin jo tyynemmin mielin. Ja jonkinlainen oikeus minullakin on elää, ihka omaa elämääni.
Onko se jonkin terapiaryhmä? Ei terapiassakaan asioita voi kiirehtiä, vaan niitä on otettava esille siinä tahdissa kuin pystyy / osaa / voi niitä käsittelemään. Toki itkukin on surutyötä ja kuuluu asiaan. Itse ajattelen aina, että kyynelten mukana poistuu elimistöstä stressihormoneja ja on terveellistä, että ne eivät jää myrkyttämään ja sairastuttamaan kehoa, itku on siis terveellistä, mutta rajansa tietysti kaikella jaksamisella.
On muuten olemassa sellainenkin kirjanen kuin masennuksen ehkäisy kurssi, jota voi työstää ja lukea myös yksin kotona. Siinäkin muistaakseni käydään läpi vaikeita asioita ja niistä toipumista.
Katso myös yllä olevaa kirjoitusta, siinä on yksi näkökulma traumojen käsittelyyn. Sitä voi soveltaa muuhunkin, eikä vain omien vanhempien ja itse lapselleen aiheuttamiin ongelmiin. Siitä tuli mieleen, että ole anteeksi antava myös itsellesi. Ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan kun sanon, että sinulla on oikeus tunteisiisi, myös siihen ahdistukseen. Mutta älä syytä liikaa itseäsi tai toisia, parhaaseen tulokseen pääset kun yrität hyväksyä tilanteen sellaisena kuin se on, koska se on kuitenkin lähtökohta toipumiseen ja eteenpäin menoon.
Nyt ahdistuksen aiheuttaja on sinulle vielä kuin avoin haava, mutta jokainen päivä ja tunti auttaa sen paranemisessa, vaikka ei sille tuntuisi. Ahdistus on yksi niitä kaikkein vaikeimpia tunteita kestettäväksi, mutta siitä toipumista on kuvattu puun kasvamisella, että et voi nähdä sen kasvavan, mutta jonain päivänä vain ihmettelet, miten iso se on. Silloin olet jo voiton puolella ja "haavan" päälle on kasvanut jo uusi kerros.
Tee kaikki mitä voit, että lapsesi viihtyy sijaispaikassaan. Kun tiedät hänen olonsa siedettäväksi, se helpottaa omaakin oloasi.
Sellainenkin vinkki on olemassa, että ota tyhjä paperiarkki ja kynä, vedä viiva paperin keskelle ja kirjoita viivan toiselle puolelle ne asiat, jotka sinua masentavat / ahdistavat, ja toiselle puolelle ne, jotka ovat tällä hetkellä hyvin. Ensimmäinen reaktio voi olla, että et näe yhtään asiaa, mutta mieti oikein tarkasti, niin sinä varmasti saat listan myös siihen viivan toiselle puolelle. Aina jos vaikeat tunteet meinaavat saada yliotteen, palauta mieleen lista hyvistä asioista, jotka tuottavat sinulle iloa tai joihin voit olla tyytyväinen. Opettele ohjaamaan tietyllä tavalla ajatuksiasi, älä ruoki liikaa vaikeita tunteita. Alussa se ei ole helppoa, sinun on keskityttävä siihen aktiivisesti ja toistettava sitä minuutteja, tunteja ja ehkä päiviäkin. Tee se itsesi ja lapsesi takia, siinä voi olla yksi avain toipumiseesi.
ja huomaa oma tilasi. Kaikki huostaanotettujen lasten vanhemmat eivät käytä alkoholia eivätkä ole masentuneita. Siitä seuraa, että päivänsä saa kulutettua sosiaalisesti hyväksytyilläkin tavoilla. Työssä tai kurssilla oleminen ei ole lasten palauttamisen peruste. Eikä työstä poissaoleminen ole sille este. Eli työhön tai kurssille kehottaminen johtuu juuri tuosta alkoholin käytön ehkäisemisestä = mielekästä tekemistä olla kurssilla kuin kotona ratketa ryyppäämään. Mutta kyllä se touhu on tekohengitystä. Suututtaa alkoholin kanssa läträäjät ja siitä sitten hyväksymään lastensa huostaanotot josta seuraa heille tekemisistään rauha. Alan vähitellen ymmärtämään noita sijasvanhempien kertomuksia.
Ja vielä tuo lapsen etu - tapetaan äiti kehotti, että sanoa alkoholin käytön johtuneen huostaanotoista, vaikka kirjoittaja kertoi sen johtuneen muista asioista. Voi tätä kieroutta ja itsekkyyttä mitä liittyy alkoholisoituneiden ihmisten persoonaan.
kurssille MINKÄÄN syyn takia!
Kyllä ensin on tasapainotuttava pois siitä ahdistuksesta, että on mitään mieltä edes yrittää tuollaisia asioita. Alkoholismi on tunne-elämän sairaus ja siksi noita ymmärtämättömiä arvostelijoita riittää, koska kyse ei ole selvään näkyvästä fyysisestä sairaudesta. Itse en ole alkoholisti, mutta en tajua, miten toisten ihmisten asiat voivat jotain suututtaa millään tavalla. Jos suututtaa, niin tarvitseeko niistä nähdä mitään vaivaa sitten!
Et ole kyllä ihan loppuun asti miettinyt kun väität, että kurssi tai työ olisivat juomisen este. Eivät varmasti ole! Jos joku haluaa juoda, ei sitä kurssi pysty estämään, eikä mikään muukaan. Mutta miksi mollata ihmistä, joka haluaa olla juomatta? Aika ristiriitaista, kun suututtaa toista juominen, mutta sekin suututtaa kun toinen haluaa olla juomatta.
Mitähän tarkoittanee tällainen lause:
"Suututtaa alkoholin kanssa läträäjät ja siitä sitten hyväksymään lastensa huostaanotot josta seuraa heille tekemisistään rauha."
Ei päätä eikä häntää.
Hyväksyykö ap huostaanoton?
Onko hänellä rauha?
Se on kyllä totta, että jonkun kohdalla mikä tahansa sietämätön asia saattaa altistaa alkoholin liikakäytölle, jollakin se voi olla huostaanotto ja jollain joku muu asia. Ei tuo nimimerkki ole voinut itsestään puhua, jos noin on kirjoittanut. Olet ymmärtänyt väärin.
"Itsestäni tuntui, että olisin valmis, mutta toisaaltaan terapeutit ym puhuvat edelleen shokista ja kriisivaiheesta.
Minulle alkoi alkoholi maistumaan oikein todenteolla, ja myönnän, että nykyisin alkoholi on jo ongelma, siksi käyn a-klinikalla (sossun pyynnöstä sinne) ja koen toki itsekin siitä olevan apua." - minä ymmärrän tämän, että kestääkseen huostakriisiä ,kirjoittaja alkoi juomaan enemmän. Tämän minä kyllä sanoisin myös sossulle edelleenkin, jos olisin tämän kirjoittaneen tilanteessa.
Mistähän sitten johtuu nuo kieroutuneet ja kohdistetut ivaamiset? Kiitosta vaan taas! Noita kieroiluja ja ivaamisia täällä väliin riittää, onneksi vain väliin.
Minusta normaalielämään yksinkertaisesti kuuluu työntekeminen, jos on siihen kykenevä, eikä ole sairas. Joillekin ei maistu se normaalielämäkään. Sitten ne tekohengittää, jääköön sanomatta millä...
Lapset huostassa ei ole mitään normaalielämistä. En tainnut tulla ymmärretyksi, mutta sitä juuri ihmettelen, miten joku voi käydä työssä ja lapset huostassa. Minulta ei onnistu, vaikka muuten elän tavallista elämää ilman päihteitä tai mielenterveysasiakkuutta. Huostaanottojen perusteet estävät työssäkäymiseni. Myöskään ei ole voimavaroja altistaa itseä työyhteisölle tällaisessa tilanteessa. Syrjityksi joutuminen olisi aivan selvä. Työelämä tulee välittömästi kyseeseen sen jälkeen kun huostapäätökset on kumottu. Lasten tuleminen täysi-ikäisiksi ei ole päätösten kumoaminen vaan päätökset on yksiselitteisesti kumottava. Tilanteeni on poikkeava siten ettei tosiaan ole niitä huostaanoton perusteita, mutta on samanmoisia tilanteita muillakin. Ei alkoholia, mielenterveysjärkkymisiä ollenkaan vaan pyrkimys juuri siihen työssäkäymiseen ja lapsista huolehtimiseen ja sen takia meni napit sossun kanssa vastakkain. Sossueukko oli esimieheni.
että kierrät työsi ja kaukaa ja syystä. Voi h-i, että näitä piruja riittää.
Minä pystyin käymään hyvin töissä, kun lapsi oli kaiket viikonloput kotonaan ja viikollakin olimme yhdessä menossa. Ei minun tarvinnut töissä puhua asiasta mitään. Lapsi kävi minut hakemassa sieltä kerran viikossa milloin minnekin harrastuksiin. Olihan se asia niin usein mielessä ja paljastumisen pelko päällä, että kai sekin haittasi työntekoa, jatkoa ei pitkälle pätkätyölle tullut.
Sitten loppu se työ ja samaanaikaan tuli tapaamisoikeuden rajoitus. Sitten meni yli vuosi, että masennus ja muu näkyi kilometrien päähän, eikä uutta paikkaa saanut.
Ei useimmilla varmaan ole mitään perusteita näihin huostiin. On vain pirullisia ihmisiä. Minua auttaa tässä tapaamisoikeuden rajoituksessa oma ex-sisko, näitä ns. pirullisia.