kumma juttu

Omistan keskikokoisen maatilan, jonka olen saanut osaksi perimällä ja osaksi ostamalla. Jännä oli huomata miten eräiden tuttujen suhtautuminen muuttui. Alkoi kyräily katkeran sävyiset kommentit. Noh, totuus on se, että tienaan muualla huomattavasti enemmän kuin tilallani (huom. asiannmukaisesti hoidettu, ei näennäisviljelyä), mutta tilanhoito on opettanut tiettyä arvokkuutta raha-asioissa. Ostan tavaroita joihin minulla on varaa ja säästän pitkiäkin aikoja ostaakseni esim. laadukkaan huonekalun. Surullista on, että aina kun hankin jotain, olen sen kuulemma tilani ansiosta voinut ostaa. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
6797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

itseni kohdalla tuo kyräily alkoi jo silloin kun olin vasta osakas maatalousyhtymässä. ihan samaa juttua lähti lentämään tilan ulkopuolisella työpaikalla, aina kun tuli uusia työnteijöitä alkoi juttu kulkemaan, että olisin mukamas jokun ökytilan poika, puhuttiin sadoista hehtaareista kun tosiasiassa ei ihan 50 hehtaaria tule täyteen. sama juttu aina kun jotakin tulee hankittua, 2 vuotta säästin "oikeiden töiden" palkasta rahaa käytettyyn moottoripyörään jonka nyt sitten keväällä ostin ja taas sama juttu maataloustukirahoilla ostettu kuulemma. ei siinä muuten mitään mutta alkaa ottaa nuppiin ne suunsoittajat pikkuhiljaa.....no toki täytyy ymmärtää niitäkin, menin suoraan amiksen jälkeen ko. firmaan töihin ja nyt neljän vuoden jälkeen olen "oman" osastoni yksi parhaiten tienaavista, teen työni, ne vanhat kävyt ei tykkää siitä että tavaraa kulkee läpi enemmän kun niiltä, mutta uskoisin että osaltaan juuri se vaikuttaa siihen että tulen toimeen johtoportaan kanssa ja saan järjestettyä loma-aikani juuri siihen ajankohtaan kuin ne tarvitsen. nytkin voin jäädä pitämään kesälomaa, tarvii vaan soittaa työnjohdolle....

Äänestä

Rupes vituttammaan heti alakkuusa nuo " sie oot rikas" jutut. Rupesin sitten sanommaan että niinhän mie oon. Ja aina kun jottain uutta hankin niin sanoin heti että vielä on perämehtä hakkoomata. Viimeks kun vaihoin auton uutteen niin ei kukkaan sanonu mittään. Miule ainakkaan.

Äänestä

Olen joskus kadehtijoille sanonut jonkun viisaan sanoneen: Joka toista kadehtii, jos hän tietäisi kaiken kadehtimansa henkilön elämästä, muuttuisi kateus sääliksi.

Jos kateus oikein vaivaa jota kuta voi lukaista virolaisen kirjan; Mäkikylän maitomies (Mäekylän piimamees), jossa kaveri kadehtii sikäläisen torpparin hyvin menestyvää torppaa ja saa viimein itselleen vuokratuksi tuon torpan kaikkine vaivoineen...

Omalla kohdallani olen huomannut huvittavia piirteitä tässä naapureiden kateudessa, ei ole mikään hyvä, jos ajelin uudella mersulla (joka oli ostettu kylläkin ihan muilla hankkeilla, kun maatila), niin soiteltiin verotoimistot ym. On mittailtu sorat harjusta moneen kertaan ja usutettu soranmyynnistä viskaalit kimppuun muka laittomuuksista. Kerran olin putkassakin pidätettynä jonkun naapurin vilkkaan mielikuvituksen johdosta, meillä muka varastettu mersu! No, kokemus sekin, mutta eipä paljon naurattunut, kun pääsin pois vähän nolon virkavallan katsellessa kattolistoja...

On se kumma, ne on monetkin tavarat vapaassa kaupassa, ei kortilla, niitä voi vapaasti ostella, ei niitä tarvii kadehtia. Meillä ei eletä mitenkään pröystäillen, mersulla en oo viitsinyt enää ajella, kun aina on joku vääntämässä jotain, saavat lapsetkin käydä koulua paremmin. Lentokonehan se oli riemun aihe, kun semmosen hommasin, niin johan alko vänkääminen ja vaikeudet alko kasaantumaan. Se harrastus piti lopettaa ihan tykkänään, ei sovi maalle mitenkään, herrojen hupia moinen hapatus. Tääkin oli ihan halpa kone, mikä Englannista ostettiin, mutta ei ollut hyvä.

Olen joskus koettanut puhua naapureita porukkaan, että pääsisvät hekin nauttimaan tästä, mitä kadehtivat, mutta ei ole mukaan lähtijöitä juuri mihinkään hankkeeseen, kun pelkäävät, että hyödyn jotain taas tästäkin. Lannoitetta olen koettanut, että jos kimpassa ostetaan ja vähän muutakin tarpeellista, mutta ei uskalleta lähteä, kun sitä saa sieltä Agrista... Sitten kadehditaan, kun toinen kasvattaa satonsa halvemmalla ja pärjää paremmin.

Äänestä

ei sua kukaa rarehdi sä vaan kuvittelet ja luulet sellaista .

Äänestä

Joo, varallisuus herättää kateutta ja erityisesti peritty varallisuus, silloin kun se on esim. maata.

Mutta näin on myös muiden lisäansioiden kanssa, jostakin syystä ne aiheuttaa eniten närästystä niissä, joille ne ei oikeastaan kuulu mitenkään.

Äänestä

..eipä ole kateus mihinkään hävinnyt täältä maalta pienistä ympyröistä. Ostin uuden traktorin ja sain pellonvuokrahintoihin melkoisen korotuksen pienen vinoilun kera, kuinka hyvin mulla mukamas menee, että on uusia traktoreita ostella ja ulkomailla käydä. Satuimme tekemään muutaman halvan omatoimimatkan perheemme kanssa sinne missä pippuri kasvaa, niin sekin alkoi jo vissiin närästämään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tuo kateus ja ylpeys kirjoitti:

Omistan keskikokoisen maatilan, jonka olen saanut osaksi perimällä ja osaksi ostamalla. Jännä oli huomata miten eräiden tuttujen suhtautuminen muuttui. Alkoi kyräily katkeran sävyiset kommentit. Noh, totuus on se, että tienaan muualla huomattavasti enemmän kuin tilallani (huom. asiannmukaisesti hoidettu, ei näennäisviljelyä), mutta tilanhoito on opettanut tiettyä arvokkuutta raha-asioissa. Ostan tavaroita joihin minulla on varaa ja säästän pitkiäkin aikoja ostaakseni esim. laadukkaan huonekalun. Surullista on, että aina kun hankin jotain, olen sen kuulemma tilani ansiosta voinut ostaa. Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu