Perjantaina jälki- istunnossa

Opettajar

Mieskollegani oli antanut kolmelle oppilaalleen jälki- istuntoa häiriköinnistä. Hänelle tuli kuitenkin pakollinen meno, joten suostuin jäämään tunniksi koululle.

Lähdin opettajan huoneesta korkkarit kopisten kävelemään luokkaa kohti.
Musta vartalonmyötäinen hame,mustat sukkahousut ja valkoinen paita sai mieskollegat katselemaan mua.

Pidin miesten katseista vartalollani, olin ylpeä vartalostani.
Pituutta 180 cm, vaaleat hiukset, pitkät jalat, c- kupin rinnat ja ikää vain vähän yli 30 vuotta. Joskus reksikin oli taputtanut pakaroitani ja kehunut tiukkapyllyksi. No, se oli ehkä asiatonta.

Pojat hiljenivät kun astuin luokkaan. Kävelin pöydän ääreen ja laskin kirjani siihen.
"No niin pojat. Tunti aikaa keskittyä biologiaan ja eläimiin."

Istuin tuolille ja aloin tarkastamaan kokeita.
Pian yksi pojista tuli viereeni seisomaan ja kysyi jotain typerää. Tajusin pojan tuijottavan kaula- aukostani tissejäni. Katsoin rintojani ja huomasin saman minkä poikakin. Tissini näkyivät melkein kokonaan. Mustat rintsikat peittivät juuri nännit ylhäältä katsottuna.

"Paikallesi siitä ja ala lukea."

Huomasin poikien vilkuilevan jalkoväliini pöydän alla, josko näkisivät vilauksen pikkuhousuistani.

Päätin kiusata poikia vähän ja siirsin hitaasti jalkojani erilleen. Korjasin muka ajatuksissani asentoa tarkistaessani papereita.
Nostin toisen jalan toisen päälle, niinkuin naiset nyt yleensä istuu.

Pitkä sääreni näkyi hyvin pojille. Luokassa oli hiljaista, kunnes yksi pojista pyysi käymään pulpettinsa luona.

Kävelin korkkareilla poikien keskelle ja kumarruin pojan ääreen.
Hän luki jotain ihmisen anatomiasta ja halusi tietoa asiasta.
"Etköhän ole saanut jo tarpeeksi tietoa opettajaltasi?"

Yksi pojista nousi ja lähti ovelle. Hän lukitsi oven ja lähti takaisinpäin.

"Mitä sä teet? Ei sitä tarvitse lukita, ei täällä muita ole, jotka teitä häiritsisi."

"Ethän halua muitten saavan tietää kun vikittelet oppilaita?"
"Miten niin?!"
Samassa takaani poika tarttui lantiooni ja painautui peppuani vasten. Kädet olivat paitani alla ennenkuin ehdin reagoida. Kädet kouri tissejäni ja hivuttautuivat liivieni alle.

Yritin päästä pojan otteesta, mutta turhaan. Poika oli aika vahva.
"Nyt pojat loppuu! Älä!"

Yritin käsilläni ottaa pojan otetta irti.
"Kissa rimpuilee, auttakaa pojat vähän!"

Koetin potkaista lähestyvää poikaa, mutta poika sai otteen jaloistani. He kantoivat mua nurkkapulpetille.

"Pojat, ei saa!Lopettakaa nyt!"
He laskivat mut maahan ja työnsivät mut seinää vasten. Tissini puristuivat seinää vasten yhden pojista pitäessä mua otteessaan.

"Pyllistä ope meille!"

Kumarruin vastahankaisesti ja pojat nostivat hamettani lanteilleni.
Sukkahousuja vedettiin alemmas, mustat pikkuhousuni sivuun ja yksi oppilaista alkoi nuolla pimpsaani.

"Levitä jalkojasi nainen!" Mua alkoi jo vähän pelottaa mitä pojat keksisivät.

Poika läpsäisi mua pakaralle ja käski uudestaan levittää.
Hän nuoli ahnaasti reikääni ja puristeli pakaroitani kovakouraisesti.

Mut siirrettiin pulpetille mahalleni ja yksi tuli eteeni. Sun vuoro maistaa nyt mua. Taidetaan olla yhtä hikisiä alapäästä, pitkä päivä takana.

Poika otti päästäni kiinni, upotti kalunsa suuhuni ja työnteli vastaan lanteellaan. Kalu maistui hielle ja spermalle.

Joku takanani levitti haarojani ja pakaroitani.
Kieli porautui pilluuni ja mä ähkäisin.
Poika nai mua suuhuni ja kouri tissini ulos rintsikoista.

"Kattokaa näitä meijereitä! Voi kiesus mitkä bosat!"
"Otetaan paita ja rintsikat siltä pois, nautitaan koko muijasta."

"Lopettakaa pojat, oon imeny sun kaluas jo..."

Samassa poika repi paidan päältäni jättäen paidan roikkumaan ranteistani. Pojat takanani sitoivat paidan käsieni ympärille.

Mut nostettiin pystyyn ja tissini olivat ihailun kohteena. Kädet taakse sidottuina tissini kohosivat pojille eteen.

"Ei voi olla tommosta muijaa! Vähän porno!"

Pojat katselivat ajettua pilluani. Olin jättänyt vain vaalean viivan jäljelle.
Oppilaat runkkasivat edessäni isohkoja kalujaan ja mittailivat vartaloani.

Minulla oli enää korkokengät, sukkahousut puolireidessä ja hame ylös vedettynä lanteille.

Poika otti päästäni kiinni ja käski kumartua kalulleen. Kumarruin kullia kohti tissit roikkuen alaspäin.

Tunsin kalun aukollani kuumana.
"Ei! Älä sinne! Eiiiihhhh!!"

Kalu liukui sisääni toisen naidessa mua suuhun.
Tissit heilui vallattomasti allani poikien nauttiessa musta koko varrellaan.

"Ime sitä! Juo mun mehut, niele kaikki tai me rangaistaan sua!"
Poika purkautui suuhuni ja mä nielin, imin ja nielin minkä ehdin.

Toinen vetäytyi sisältäni ja tuli eteeni tarjoten liukasta kaluaan suuhuni.
"Siinähän on mun makuni, en mä..."

Kalu tunkeutui suuhuni kurkkuun asti. Kolmas kulli hiveli peppureikääni kostutellen sitä spermanrippeillä.

Kulli työntyi ahtaaseen anaaliini, poika piti nutturastani kiinni ja nai kuin viimeistä päivää.
Vaikeroin kalu suussani pojan purkautuessa suuhuni ja kasvoilleni.

Yksi oppilaista otti kuvan digikamerallaan ja nauroi. Kuvassa olin kasvot spermassa kalun naidessa peppuuni.

Poikien kasvoja ei kuvassa näkynyt.

"Mitä sä teit jätkä!!!"

Poika nai peppuuni ja huusi.

"Nyt tulee ope! Sä oot kyllä porno ämmä!! Tulee!!"

Nainti melkein jo sattui pojan puskiessa mua peppuun.
Kalun vetäytyessä pepustani spermaa valui pimpsalle ja reisille.

"Kuva on siltä varalta, ettet suostu enää meidän
tammaksi."

Poika näykkäisi viä kovaa nänniäni ja läpsäisi pepulleni.
"Mahtavat daisarit, ope. Kiitti."

Oppilaat naureskelivat ja läpsivät käsiään yhteen mennessään.

Kuulin poikien juttelevan kävellessään. "Porno muija, mä ainakin haluan seuraavaksi perseeseen kans." Mä haluan panna sitä tissien väliin." Näittekö sen pornot huulet, voi perhana."

10

10888

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarina

      Mutta kyllä kunnon tarinassa pitää roiskia siemenet sisään.

    • jou

      jou

      • e jou

        what a fuck it this


    • uga

      hei nyt vaan jatko-osia tohon stooriin ainakin sellaset 2kpl! tosi sexy!

      • bbbbbbbbbbb

        ..SURKEE!!! Siis aivan PASKA!!!!!!!


    • Jenny

      Hei, tää oli just sitä mitä on pitkään kaivattu! tää oli erinoimainen! jatko osia kiitos! :)

    • kinky

      tää oli tosi hyvä stoori lisää samaa pliis

    • dildo

      IHAN SAIRAAN HYVÄ JUTTU JATKA IHMEESSÄ

    • dido

      minullekkin kelpaisi jatkoosa.. kyllä oli ihanan kihelmöivä juttu! Nam!!

    • MKA:KAS

      Siis nämä ovat aivan loistavia,hyvin kerrottu ja kaikkea!
      TÄTÄ LISÄÄ

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1501
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1068
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      896
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      799
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      768
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      731
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      666
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      641
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      631
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      599
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      578
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      54
      553
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    14. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      101
      517
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      514
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      499
    17. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      493
    18. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      45
      487
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      478
    20. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    Aihe