Voi kanssaihmiset, auttakaa...tai en tiedä pystyykö kukaan auttamaan mutta saanpa edes vähän purkaa ajatuksiani...
Olemme seurustelleet mieheni kanssa hieman yli vuoden..minulla on 9v poika, hänellä 2 tyttöä(2v ja 6v)..lisäksi meillä(tai siis tarkemmin minulla) on kaksi koiraa..
Olen monen kuukauden ajan elänyt hammasta purren ja hermot riekaleina, syy on mieheni vanhin tytär joka on yhdellä kahdella sanalla kuvattuna aivan järkyttävä pikkuprinsessa...
En enää tiedä kuinka kestän/selvitän tilanteen, joka kerta tytön meille tullessa(nykyisin vko-vko periaatteella) näen punaista..ja siitä alkaa suhteemme jo kärsiä, tietenkään en voi oikein miehelle sanoa etten voi sietää hänen lastaan...
Haluaisin että täällä olisi samat säännöt kaikilla lapsilla, jos jtn halutaan sitä pyydetään nätisti, jos tehdään pahaa toiselle sitä pyydetään anteeksi ja anteeksi myös annetaan, sanotaan kiitos ja ole hyvä, vanhempia ihmisiä kunnioitetaan, omat sotkut(ja vaikka muidenkin) siivotaan..ym ym...asioita mitkä nyt mielestäni kuuluvat jo pelkästään hyvään ja kohteliaaseen käytökseen..
Olemme puhuneet mieheni kanssa asioista ja luulin että olemme yhteisymmärryksessä, yhtenä pvänä vain oli lapsien kesken pieni tilanne päällä ja silloin huomasin että minä en saa sekaantua hänen lapsensa tekemisiin ja siitäkös tämä h*lvetti alkoi...tokihan mies on pyydellyt anteeksi sanomistaan ja että saan kyllä sekaantua, ettei hän sitä nin tarkoittanut mutta vahinko on jo sattunut...rumasti sanottu, mutta inhoan sitä tyttöä enemmän ja enemmän koko ajan... =/
Hänen lapsensa saa kaiken komentamalla, tyttö saa päättää melkein kaikesta ja minulla ei enää hermot riitä...tiedän että tässä joku pvä räjähdän ja huudan miehelleni suoraan kuinka sitä lasta inhoan...luulen että suurimman osan on aiheuttanut mieheni käytös, ja kuinka paljon hän antaa tytön pyörittää päiväjärjestystä...
En tiedä, pitäisikö vain antaa olla ja jättää koko suhde ja pikkuprinessa taakse....
Olemme seurustelleet mieheni kanssa hieman yli vuoden..minulla on 9v poika, hänellä 2 tyttöä(2v ja 6v)..lisäksi meillä(tai siis tarkemmin minulla) on kaksi koiraa..
Olen monen kuukauden ajan elänyt hammasta purren ja hermot riekaleina, syy on mieheni vanhin tytär joka on yhdellä kahdella sanalla kuvattuna aivan järkyttävä pikkuprinsessa...
En enää tiedä kuinka kestän/selvitän tilanteen, joka kerta tytön meille tullessa(nykyisin vko-vko periaatteella) näen punaista..ja siitä alkaa suhteemme jo kärsiä, tietenkään en voi oikein miehelle sanoa etten voi sietää hänen lastaan...
Haluaisin että täällä olisi samat säännöt kaikilla lapsilla, jos jtn halutaan sitä pyydetään nätisti, jos tehdään pahaa toiselle sitä pyydetään anteeksi ja anteeksi myös annetaan, sanotaan kiitos ja ole hyvä, vanhempia ihmisiä kunnioitetaan, omat sotkut(ja vaikka muidenkin) siivotaan..ym ym...asioita mitkä nyt mielestäni kuuluvat jo pelkästään hyvään ja kohteliaaseen käytökseen..
Olemme puhuneet mieheni kanssa asioista ja luulin että olemme yhteisymmärryksessä, yhtenä pvänä vain oli lapsien kesken pieni tilanne päällä ja silloin huomasin että minä en saa sekaantua hänen lapsensa tekemisiin ja siitäkös tämä h*lvetti alkoi...tokihan mies on pyydellyt anteeksi sanomistaan ja että saan kyllä sekaantua, ettei hän sitä nin tarkoittanut mutta vahinko on jo sattunut...rumasti sanottu, mutta inhoan sitä tyttöä enemmän ja enemmän koko ajan... =/
Hänen lapsensa saa kaiken komentamalla, tyttö saa päättää melkein kaikesta ja minulla ei enää hermot riitä...tiedän että tässä joku pvä räjähdän ja huudan miehelleni suoraan kuinka sitä lasta inhoan...luulen että suurimman osan on aiheuttanut mieheni käytös, ja kuinka paljon hän antaa tytön pyörittää päiväjärjestystä...
En tiedä, pitäisikö vain antaa olla ja jättää koko suhde ja pikkuprinessa taakse....
Vastaukset 6
Vanhimmat
tämä: jätä mies ja hänen lapsensa rauhaan, ennen kuin tapahtuu pahempaa.
Kauheata ajatellakin, että pieni tyttö joutuu olemaan puolet ajastaan paikassa, missä aikuinen nainen inhoaa häntä yhä enemmän ja enemmän.
Asetapa itsesi hetkeksi lapsen asemaan, niin tiedät varmasti, mikä on oikea ratkaisu.
sinne peilin eteen
kuka helvetti antaa lapsen määrätä elämässä? annatko sinä lastesi määrätä miten teillä eletään?
MINÄ en anna määrätä mieheni lapsen kun hän meille tulee, aikuiset ovat sitä varten ja kyllä hän meillä viihtyy.
Hienoa nähdä että kyllä se sinunkin mielestä on sallittu erolapsien tehdä mitä vain haluavat noin niitä luusereita,kiusaajia ja katkeria ihmisiä saadaan aikaiseksi
Vieppä se tuoli peilin eteen ja mieti, annatko sinä lapsesi määrätä?
Lapset käyttäytyvät juuri sillätavalla kuin heidän on annettu käyttäytyä.
Itselleni oli shokki kun aloin seurustelemaan mieheni kanssa ja hänen lapsensa hypivät silmille ihan surutta. Ei minkäänlaisia käytöstapoja. No aikaa meni ja opin tuntemaan lapset paremmin. Kun he taas riehuivat ja piirsivät pitkin seiniä niin pistin heidät istumaan lattialle ja istuin siihen itsekkin. Kysyin heiltä suoraan että miksi he niin käyttäytyvät. Ensin kierreltiin ja kaarreltiin enkä vastausta saanut. Illalla kun pistin heitä nukkumaan niin vanhempi sanoi, ettei tiennyt tekevänsä väärin, koska äiti on sanonut että täällä saa tehdä mitä haluaa eikä isi saa kieltää meitä etkä sinäkään. Tai muuten ei tarvitse enää tulla. No kutsuin lasten isän paikalle ja keskustelimme asian läpi. Eli kerroimme lapsille että tämä on meidän kotimme, minulle koti on tärkeä paikka jota rakastan ja jonka olen vaivalla itselleni hankkinut. Meidän koti joka on myös heidän kotinsa. Eli meillä ei voi tehdä mitä haluaa vaan meillä eletään meidän säännöillä johon äidillä ei ole sanavaltaa. Äidin tykönä saa piirtää seiniin jos äiti lupaa.
Se oli ainoa kerta kun kritisoin suoraan lapsille äidin käytöstä tässä asiassa. No asiat selkenivät siitä reippaasti. Toki ongelmia tulee koko ajan uusia mutta niitä ratkotaan yksitellen :)
Lapsihan ei siis kärsi tilanteesta millään lailla, minä se olen kiehuu itsekseen...ensimmäiselle vastaajalle tarkoitettuna...
Viimeisin kirjoittaja taisi ymmärtää, kiitos siitä...yritän jatkaa ja puhua miehen kanssa jos siitä jtn apua vielä kerran olisi...
Minä juuri olen täällä talossa se joka EI ANNA lasten hyppiä seinille, jos se jotenkin jäi epäselväksi...
peiliin monta kertaa. Kaikki kolme lastani ovat jo nuoria aikuisia, opinnoissaan menestyneitä ja itsensä elättäviä. Kukaan heistä ei ole luuseri, kiusaaja eikä katkera. Lasten ehdoilla elettiin parikymmentä hyvää vuotta, eikä kaduta yhtään.
Ei olisi tullut kysymykseenkään, että olisin antanut heitä jonkun sellaisen ihmisen armoille, joka inhoaa heitä. Ennemmin olisivat saaneet mennä niin äksät kuin eksätkin niin kauas kuin pippuri kasvaa.
Jos aikuinen ihminen ei pärjää lapsen kanssa, hänen on syytä poistua kuvioista.