Professori Tapani Lahdenheimo on kirjoittanut erityisesti murrosikäisten kasvatusmetodeihin paneutuvan kirjan "Paha ikä" (WSOY). Kyseissä teoksessa hän suosittaa ns. "kohtuullista väkivaltaa" nuorten kasvatuksessa. Väkivalta ei tietenkään saa olla liiallista, mutta hänen mukaansa se olisi suoritettava humalassa, jotta lapsi kokisi tilanteen uhkaavaksi. Liian kännissä ei tietenkään saa olla jottei tule tehtyä mitään peruuttamatonta, jos ymmärrätte mitä tarkoitan...
Lahdenheimo suosittelee lieviä käsivarsiin ja pohkeisiin kohdistuneita iskuja, korostan sanaa "lieviä".
Metodi perustuu siis nimenomaan pelon herättämiseen. Lapsi kokee, että isi tai äiti voi tehdä IHAN MITÄ VAAN. Näin murrosikäinen saadaan kuriin.
Itse olen kokenut tämän metodin toimivaksi. Suosittelen lämpimästi.
Lahdenheimo suosittelee lieviä käsivarsiin ja pohkeisiin kohdistuneita iskuja, korostan sanaa "lieviä".
Metodi perustuu siis nimenomaan pelon herättämiseen. Lapsi kokee, että isi tai äiti voi tehdä IHAN MITÄ VAAN. Näin murrosikäinen saadaan kuriin.
Itse olen kokenut tämän metodin toimivaksi. Suosittelen lämpimästi.
Vastaukset 16
Vanhimmat
täyttä paskaa
Ja paskat! Meillä ei enää isukki pärjää mulle, kun se on päätä lyhempi! Oon sanonu sille, että tuu koittaan, kun se suuttuu, mutta ei ole uskaltanu. Turpaansa saisi, jos yrittäs. Itse vielä mut nyrkkeilyyn vei, hehehehe.=) Taitaa sitä vituttaa tälleen jälkeenpäin!
Jopa on poitsullakin asenne. Jos asuisit meillä, saisit pitää pienempää suuta tai osoitteesi vaihtuisi ja uhoilusi saisit osoittaa märälle maantielle. Kyllä vanhemmat ovat kunnioituksensa ansainneet- lähes aina. Mutta kyllä sitä uhotaan, kun on katto päänpäällä ja sapuska ilmainen. Jos noin MIES olet, niin miksi et nosta kytkintä ja katso millaista se oikea elämä on, kun vastuu kaikesta lankeaakin vain itselle.
Aika oudolta menetelmältä kuulostaa. Uskon kyllä, että saattaa toimiakin, mutta onko oikein saada lapsi pelolla kuriin? Minusta ei. Lapsihan tottelee silloin sinua vain siksi että pelkää. Itse en suostuisi kyseisiin menetelmiin.
toi sun. Tai en usko, että voit olla tosissasi, tai jos olisit minun isäni, vihaisin sinua. On todella raukkamaista kasvattaa lapsia väkivallalla ja KÄNNISSÄ. Ei ole mitään niin hirveää kun juopottelevat vanhemmat. Ja vaikka sanoitkin, että vain "lievässä" niin joka tapauksessa nuori tietää, että olet alkoholin vaikutuksen alaisena. Nuori ei kunnioita vanhempaa, joka on väkivaltainen, vaikka vain lievästi. Se loukkaa nuorta. Jos minun isäni tai äitini löisi minua murrosiässä, se tekisi meidän suhteellemme entistä pahempaa jälkeä. Järki käteen hei. Vaikka tottakai, saat sillä valtaa lapsiisi, mutta älä odota kiitosta.
Ei näköjään ole miehistä lasten kasvattajaksi.
Ja sinä ilmeisesti uskot kaiken mikä kirjoitettu on :-D
Kumma juttu kun Google ei tunnistanut Tapio Lahdenheimoa. Tokkopa tuota on olemassakaan...
Sinun vai poikasi vai Lahdenheimon?
olevan lääkityksen tarkistamisen aika!!!!!!!!
Kysyn vaan, voisitko kunnioittaa itseäsi kyseisen käyttäytymisesi jälkeen. En usko ainakaan lapsesi(lapsiesi) voivan kunnioittaa noin alhaisesti käyttäytyvää isää. Voit saavittaa kunnioituksen vain olemalla lastesi arvoinen, osoittamalla kunnioitusta heidän henkistä ja ruummillista koskemattomuuttaan kohtaan. Pakolla ei kukaan rakasta ja rakkaus lapseen ei ole pelkästään pyytetöntä saamista vaan antamista ja antamista ja ennenkaikkea luottamuksen ja tilan antamista kehittyä ja tehdä myös itsenäisiä päätöksiä nuoresta iästä huolimatta (tue aina lapsesi luontaista rehellisyyttä) älä opeta pahuuteen, vaan aina hyvään maailman raadollisuudesta huolimatta. Jaksamista toivon Sinulle ja sen asian huomaamista että lapset ovat luonamme vain niin vähän aikaa, millaiset eväät annamme, sellaisia he aikuistuttuaan sitten syövät ja siirtävät osaamisensa jälkipolville. Sinustakin saattaaa tulla isoisä ja mitä sitten sanot kun lastenlapset sanovat, että noin se vaarikin ryyppääsi ja hakkasi.
kerron pojasta ja tytöstä.
kuritoimenpiteet,mitä sosiaalitoimiston väki on neuvonut tekemään,jos kriittisiä tilanteita tulee.
poika (8 v) sylihoitoa,pitää niin kauan kiinni ,että pojan otteet löysäävät ja saa pahimmat kiukkunsa pois,tai selälleen lattialle ja itse istun vatsan päällä ei aivan liki mutta lähellä ja pidän käsistä kiinni,10 minuuttia on riittänyt ja olen päästänyt pojan irti ja hän on mennyt omaan huoneeseen ja tullut 5-10 minuutin päästä,kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ,saman olen tehnyt tytölle hox!12 vuotias murkkuikäinen
,joka harrasti vielä itsepuolustuslajia,mutta äiti voitti tilanteen ja tämä vatsan päällä istuminen ja käsistä pitäminen auttoi,vaikka sen jälkeen suusta tuli prkl..yms sanoja,mutta senpä jälkeen kaikki oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan!
Nuorimmasta ei tarvitse kertoa,hän on kuin enkeli,verrattuna näihin mistä mainitsin.
Onhan laki ,että tänä päivänä lasta et saa kurittaa,mutta kohtuus kaikessa,jos et toimi ajallaan,se kostautuu ja eikä ole oikein ,että lapset hyppii aikuisten silmille ja ohjailevat vanhempia,kannattee kokeilla,ennen kuin on myöhäistä.
Hox! Olen yh-äiti,elikkä koville on välillä ottanut,mutta terveellä maalaisjärjellä ja niskavilloista saa kuulemma vielä ottaa kiinni,ettei lapsia oteta pois,näin on sossun määräämät ohjeet ja näitä on ainakin minun noudatettava,mikäli haluan pitää lapseni itselläni,ja en mistään hinnasta luopuisikaan ,vaikka tilanne olisi kuinka kriittinen,jos puhuminen ei auta,silloin toimenpiteet ovat yllä mainitut.
KERTOKAA JOS TEILLÄ ON VASTAAVANLAISIA TAPAUKSIA JA JUST MURKKUIKÄISESTÄ,MITEN SAATTE AISOIHIN ,JOS LAPSI VAAN TULKUTTAA JA EIKÄ NS,TOTTELE YHTÄÄN MITÄÄN.
Kiitos etukäteen!
nimim:ei ainakaan vielä ole käämit palaneet!!
olet selvinnyt. Tuota minäkin olen käyttänyt,kiinni pitämistä. Toinen mitä tein , selitin ja puhuin ja kerroin tarinoita kun he olivat pieniä, ja aina sanoin, siihen asti kun olette kymmenen minä puhun ja selitän,sen jälkeen on vastuu itsellänne. Ehkäpä he muistavat sen, sillä ei ole murrosikäisten kanssa tarvinnut lainkaan tapella. Steissillä he eivät ole viihtyneet eikä kukaan heistä tupakoi eikä käytä alkoholia. Nyt nuorin neljästä on 17.Ehkei heidän tarvitse kapinoida, sillä itse he ovat elämästään vastuussa.Tuo provosointipuhe joka alussa oli että kännissä nuorelle potkuja jalkoihin ja lyöntejä käsiin kuulostaa ihan nykyisen mieheni lapsuudenkertomukselta ja tuloksena on pelokas ja väkivaltaa käyttävä mies. että siitä vaan..väkivallalla väkivaltaa lisäälisäälisää...Väkivalta luo turvattomuutta ja alistumista ja kapinointia.Ja kun kuitenkin vanhempaa rakastetaan tilanteesta muodostuu paradoksi. Aikuinen mies puolustaa isänsä tekoja selittämällä: muutoin hänestä olisi tullut täysi rikollinen, ja siihen nojaten kasvattaa pelolla myös poikansa ja siten kapinointi, pikkurikollisuus ja väkivalta jatkuu sukupolvesta toiseen. Saa nähdä missä sukupolvessa löytyy Niin viisas nuori joka osaa katkaista esi-isiensä aiheuttamat käytösmallit.
Eiköhän tässä yhteiskunnassa jo ole tarpeeksi väkivaltaa.RAKKAUTTA ne lapset/nuoret tarvitsee!
Sitäpaitsi ihan tyhmää alistaa heikompi,joka ei taatusti pärjää isommalle,huh,huh.Onpas neuvo tänä päivänä vuonna 2003.Perheessämme ei koskaan ole tarvittu väkivaltaa,ei edes murrosiässä,eikä tässä mitenkään hassummin ole käynyt.Sitäpaitsi kyllä nuoretkin tietää oikeutensa:Väkivalta on tiettävästi laissakin kielletty. Mieti vähän!
humalassa laspen lyöminen on idiotismia. edes vihaisena ei saa rangaista lasta. itse suuttumisen jälkeen komensin lapsen omaan huoneeseen ja keitin kahvit ja vasta tyynnyttyäni ja lapsen tyynnyttyä keskustelin asiasta ja rangaitus tuli yhdessä neuvottelemalla.
olen yhden kerran läpsässyt tyttöä päin pläsiä ja se riitti kummallekin. poika on saanut henkensä vaarantamisesta yhden kerran selkään ja sekin riitti. kumpaakaan ei ole tarvinnut sen jälkeen kurittaa, keskustelu on aina riittänyt. ja kunnon ihmisiä ollaan kasvatettu.
humalassa lyöminen ja pelon aiheuttaminen lisää vain turvattomuutta. eikä lapsi voi enää luottaa vanhempiinsa.
Väkivallan käyttö lapsiin on kiellettyä!Se ei auta.Sitä paitsi,luulen,että lapsi pelkää enemmän sinua kuin mitä tekisi seuraavaksi ilman että kukaan saa tietää.Olet suoraan sanottuna hullu,kun noudatat jonkun aivan liian vanhanaikaisen kirjan "kasvatusohjeita" ja käytät niitä omiin lapsiisi.Itse en ole edes tikullakaan lyönyt lastani!Se on väärin!Katson parhaaki rauhallisen puhumisen,sillä huutaminenkaan ei todellisuudessa auta.Lopeta tuollaiset lyömiset!