Onko oikein?

Lapseni esikoulu on puolipäiväinen. Yhdellä lapsella on erityisavustaja.
Opettaja oli tänään pois ja tämä erityisavustaja oli yksin ryhmän kanssa. Lapsia on 13

Voiko näin toimia?
5413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on palkattu kasvatusvastuullisen sijaiseksi. Onko erikseen teille vanhemmille kerrottu, että avustaja on henkilökohtainen? Erityisavustajat ovat myös ryhmäkohtaisia.

Äänestä
  • Kaikki me vanhemmat toisemme tunnemme ja puhumme asioista keskenään. Miksi emme tietäisi, että AD/HD lapselle palkattu avustaja on hänen henkilökohtainen, ei ryhmän.
    Tiedämme myös, että tällä avustajalla on koulunkäyntiavustajan koulutus.

    Äänestä

  • eskarilaisen äiti kirjoitti:

    Kaikki me vanhemmat toisemme tunnemme ja puhumme asioista keskenään. Miksi emme tietäisi, että AD/HD lapselle palkattu avustaja on hänen henkilökohtainen, ei ryhmän.
    Tiedämme myös, että tällä avustajalla on koulunkäyntiavustajan koulutus.

    Yhden päivän lto sijaisuuteen voidaan palkata melkeinpä ketä vaan. Kun tehdään paperi, niin se on siinä - pieni muodollisuus.

    Mutta jos oikeasti henkilökohtainenavustaja, niin eri asia. Koska silloin se on avustettavalta pois. Mutta harvalla nykyään enään henk.koht.avustajaa. Meillä ei ainakaan niitä palkata, koska sitten ei voida käyttää ns. mihenkään muuhun.

    Äänestä

koko ryhmästä yksin. Olisi hyvä kun kysyjät ja yleensä kirjoittajat kertoisi missäpäin suomea mitenkin toimitaan, silloin voisi vertailla eri kuntien toimintaa.

Äänestä
  • ole vastuuta koko ryhmästä, ei edes pienryhmästä. Mutta voidakseen toimia sijaisensa on hänet sellaiseksi palkattava ja silloin hän kasvatusvastuullisen sijaisuutta hoitaessaan on astuussa koko ryhmästä. Tällä kohtaa ei koulutuksella tai sen puutteella ole mitään merkitystä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eskarilaisen äiti kirjoitti:

Lapseni esikoulu on puolipäiväinen. Yhdellä lapsella on erityisavustaja.
Opettaja oli tänään pois ja tämä erityisavustaja oli yksin ryhmän kanssa. Lapsia on 13

Voiko näin toimia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu