on nyt oikein riistäytynyt käsisitä?
Joka viestissä ALI-ARVIOIDAAN äitejä, heidän kykyä hoitaa OMAA LASTA!! Mihin se äitinä olon kyky voi kadota tosta noin vaan, kun mies löytää uuden naisen? Mikä ihmeen oikeus sillä uudella naisella on tehdä miehen ex perheestä täysin IDIOOTTI niin toiminnaltaan kuin henkisestikin? Äidit on kauheita, lapset vielä kauheempia, täysin sairaita ykilöitä! Jos mieheltä itseltään kysytään, tuskin hän olisi samaa mieltä kuin uusden naisensa kanssa.
Jos tuolla toiminnalla on pois potkia miehen elämästä kaikki entinen, niin kyllä se henkinen kasvu on sillä nyksällä jäänyt alle riman. Äidillä on ja pysyy vastuu lapsesta ja sana sanottavana miten toimitaan, aivan kuin isälläkin. Mutta tällä uudella naisella ei sitä ole.
Heillä on vain kumma tarve puuttua toisten elämään ja edes kysymättä lupaa. Mutta jos sen tarkoitus on saada ex puolisoiden ja lasten välit totaalisesti kiristymään tai poikki kokonaan, niin siinä on onnistuneet loistavasti.
Ei ihme, että äidit suojelevat lapsiaan, eikä halua heitä isän uuden naisen lähelle, kun he tukahduttavat ja säätelevät omia mielettömyyksiään ja eikä yritäkkään tukea isän ja lasten suhdetta. Aivan kuin Dr.Phil sanoin, uusilla naisilla ei ole mitään oikeutta puuttua puolison lasten elämään, se kuuluu isälle ja äidille. Olen täysin samaa mieltä.
Joka viestissä ALI-ARVIOIDAAN äitejä, heidän kykyä hoitaa OMAA LASTA!! Mihin se äitinä olon kyky voi kadota tosta noin vaan, kun mies löytää uuden naisen? Mikä ihmeen oikeus sillä uudella naisella on tehdä miehen ex perheestä täysin IDIOOTTI niin toiminnaltaan kuin henkisestikin? Äidit on kauheita, lapset vielä kauheempia, täysin sairaita ykilöitä! Jos mieheltä itseltään kysytään, tuskin hän olisi samaa mieltä kuin uusden naisensa kanssa.
Jos tuolla toiminnalla on pois potkia miehen elämästä kaikki entinen, niin kyllä se henkinen kasvu on sillä nyksällä jäänyt alle riman. Äidillä on ja pysyy vastuu lapsesta ja sana sanottavana miten toimitaan, aivan kuin isälläkin. Mutta tällä uudella naisella ei sitä ole.
Heillä on vain kumma tarve puuttua toisten elämään ja edes kysymättä lupaa. Mutta jos sen tarkoitus on saada ex puolisoiden ja lasten välit totaalisesti kiristymään tai poikki kokonaan, niin siinä on onnistuneet loistavasti.
Ei ihme, että äidit suojelevat lapsiaan, eikä halua heitä isän uuden naisen lähelle, kun he tukahduttavat ja säätelevät omia mielettömyyksiään ja eikä yritäkkään tukea isän ja lasten suhdetta. Aivan kuin Dr.Phil sanoin, uusilla naisilla ei ole mitään oikeutta puuttua puolison lasten elämään, se kuuluu isälle ja äidille. Olen täysin samaa mieltä.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Tiiätkö että se ei uusperheessä oikeen onnistu että lapsen oikeat vanhemmat puuttuvat oman lapsen elämään,tuleeko se äiti sinne miehen kotiin sitten komentaa lapsiaan kun tämä hirveä uusi puoliso sattuisi olemaankin yksin näiden lasten kanssa?kyllä todentotta tuntuu että monet täällä olevat valitan exät ni teillä ei oo aivoja!onneksi teitä on poikkeuksia,rentoja ihania ihmisiä joiden kanssa tulee oikeesti toimeen jne.tottakai se on musta ainakin outoa kun täällä monet nyksät sanoo kuinka he vihaavat lasta ym,ei sen pitäisi olla niin mutta ei senkään et heti aletaan haukkuu ym ja sanomaan mitäs otit miehen jolla lapsia.Miksi kummiskaan kenekään tarvitsee ottaa toisen exää omaan elämäänsä?lapset pysyy aina vanhempiensa elämässä ja perheessä mutta ei se äiti tai isä kyllä siihen toisen aikuisen elämään kyllä kuulu!
Meillä isä jätti lapsensa kun tapasi uuden naisensa. Sitä ennen mies oli lasten elämsää ihan viikottain monta kertaa.
Sitten se tyssäsi kun nainen tuli ja kiristi varmaan miestä.
Sanoisin myös, että jos ne lapset joutuvat sitä isän uutta naista tapaamaan, niin lapset viedät ne säännöt kotoontansa mennessään, ei niitä aleta uuden naisen voimin sotkemaan eikä säätelemään.
Ei hänellä ole oikeutta siihen, että lapset kotona tekee toista ja isän luona toista. Se joka heitä määrää, on heidän isänsä.
Juuri siksi se uusi kuvio ei onnistu, koska lapselta vaaditaan sopeutumista miljooniin asioihin, joita aikuinenkaan ei itse pysty.
Se joka joutuu tässä asiassa joustamaan, on se isän uusi nainen, hän on se ulkopuolinen, joka peruuttaa ja nöyrtyy. Ei se lapsi isänsä luona.
Lapselle on annettava samanlainen kohtelu ja samat oikeudet kuin kotonakin. Ei ihme että lapset eivät halua olla tai mennä isän luo, kun asiasta tehdään niin vaikea.
Täällä huudetaan että lasten ehdoilla pitää mennä! Minusta tuntuu että asia käännetään aina väkisin sen uuden naisen ehdoille. Ellei se lapselle tai hänen vanehmmilleen sovi, on lapsi häirikkö, huonosti kasvatettu tai muuten sopeutumaton yksilö. Mutta se on vain uuden naisen näkemys. Vain vanhemmat tietävät, mikä lapselle on parasta. He rakastavat lastaan aidosti.
sehän ois aivan ihanteellista jos molemmissa kodeissa olisi samanlaisia sääntöjä,minä yritinkin sitä ehdottaa mutta teinkin jotain väärää naikkosen mielestä(siis exän)joka vielä on se etä!!kuten itse sanot niin lapset vievät sääntönsä mennessään kun menevät käymään toisen vanhemman luona mutta luuletko tosiaan että asia on noin?pyh,ehkä teijän kohdalla.sithän mä voi ajatella ku lapset menee äitilleen ni he noudattavat siellä myös niitä sääntöjä jotka toimivat myös meillä.ainakin täällä jokainen lapsi tottelee minua ja isäänsä ja äidin luona taas äiti johon meillä taas ei ole mitään oikeutta puuttua ja toisinpäin.
parhaana oman äidin ja sinun välillä?! Meillä ei lapset käy isän luona. Viimeksi oli kuusi vuotta sitten kun isäänsä näki. Mutta jos niin olisi, puuttuisin kireästi omien lasteni kohteluun. Lapseni ovat minun, ja heitä ei ulkopuoliset ihmiset satuta millään tavoin.
mitä valtataistelua!!!!yksinkö olet lapsukaiset tehny?on se niin kummallista ku täällä monet äidit käyttää sanaa"mun lapset"niin ne lapset on isän myös,mikäli sellanen on kuvioissa ja edes sä et voi kieltää jos lapses tapaisisivat isäänsä niin kuka isin luona on,mikä valta sulla on mennä toisen kotiin?
ei kehtaa nähdä lapsia kun itse heidät hylkäsi.
Isälla on oikeus nähdä, mutta se on hänestä itsestään ollut kiinni. Mutta uusilla naisilla ei oikeutta eikä velvollisuutta. Ja kuten sanoin, en ole antanut heidänpilata lasten elämää enempää, siksi kielsin heitä olemasta lastemme lähellä, isää asia ei ole koskaan koskenut.
Kaikille teille jotka kannattavat periaatetta lapset eivät saa tavata isän nyksää: Voi olla että teillekään ei kaikkea kerrota.
HUOM! Lapset voivat olla lojaaleja myös isälle. Jos elämä on kaikille (äidille, isälle ja lapsille itselleenkin) helpompaa kun äiti ei tiedä että lapset tapaavat myös sitä nyxää isänsä luona, siitä ei puhuta! Ettehän te todellakaan ole 24/7 lapsia valvomassa kun ovat isällään!
Leuhottakaa vain aivan rauhassa idiootti juttuinenne, onhan se helppoa kun kaikkea ei voi VARMASTI tietää!!!
HEHHEEEE!
Lapset ovat kyllä lojaaleita molempia vanhempia kohtaan. Sen tulin kyllä huomaamaan. Minun ex esitteli uuden onnensa lapsille ennenkuin minä edes tiesin hänen olemassaolosta ja kuvittelin meidän olevan naimisissa melko onnellisesti. Elämä ei tietenkään ollut yhtä intohimoa ja huumaa mutta harvalla pitkään yhdessäolleella, pienten lasten vanhemmilla se sitä onkaan. Ei olisi tullut pieneen mieleenkään että miehellä olisi joku toinen ja jonka hän vielä lapsille esittelisi. Mutta oli ja esitteli eikä lapset puhuneet minulle mitään ennenkuin n. reilun puolenvuoden päästä kun isä muutti pois kotoa uuden onnensa luokse.
äidilleen valehtelemaan. Meillä kun miestä ei ole näkynyt vuosikausiin. Eipä he sitä kaipaakkaan.
Ja jos lapset noin vakavassa asiassa velehtelisivat, se asia käsiteltäisiin pika pikaa.
Myös isän osuus käsiteltäisiin, että onko oikein että isä käskee ja opettaa lapsiaan valehtelemaan.
Taitas tuossa asiassa sitten luottamus kärisiä pahemman kerran. Että kannattaa miettiä mitä tekee ja miten pilaa lasten ja vanhempien suhteen.
Pitääkö mummonkin aina vaan myhäillä,vaikka mitä tekisivät.Et sinä täällä määrää,meitä määrää vain äiti ja isä.Monta kerta lapset oppivat sen ihan helposti,että kotona on kodin säännöt,mummolassa voi olla muutama erilainen sääntö.Miksei tämä toimisi uusperheessä?
sinä määräät.Ja seurauksetkin on selvillä.
on aivan eri asia, kuin joku holtiton vieras itsekäs ja manipuloiva uusi nainen, jolla ei ole mitään asiaa lasten lähelle. Eihän hän ole kuin isän uusi nainen, eikä hänellä ole mitään roolia lapsen elämssä. Lapsella on vanhemmat ja omat yhteiset tutut ympärillä, ei hän tarvitse minun mielestä ulkopuolisia. Me emme olisi yhtään sen parempia ihmisiä vaikka naiset meillä juoksisivat alati. Meillä ei ole tarvetta heille. Lapsitani oikein kuvastuu, miten ylpeitä ja luottavaisia he ovat minua kohtaan, kun olen yksin heidät kasvattanut, enkä halunnut kenenkään sotkevan enempää heidän elämäänsä. Millaista olisi ollutkaan, jos ulkopuoliset olisvat säheltäneet ainkansa.
Jollain tietty toimii, ja joku haluaakin jos ei yksin jaksa, mutta se oli meidän ratkaisu, ja se tehtiin niin. Emmekä päivääkään ole katuneet, etti isän uudet naiset päiväkahville meille tule.
Eikös se sinun ex-miehesi käynyt "päiväkahveilla" tämän holtittoman seksikoneen luona? Vai etkö sä Lissu olekaan hetero?
En minäkään vielä niin pitkällä ole tämän asian suhteen että uuden onnen päiväkahville kotiini kutsuisin. Pahoin pelkään, että siihen menee todella vuosia. Hyvä jos sittenkään! Mutta ei se estä minua päästämästä lapsia isänsä luokse kun isällä aikaa/halua heitä tavata. Ei se ole minulta pois.
ex miehen naistensa taustoja. Ne pitäisi selvittää ensin, ennekuin uskaltaa lapsia päästää. Minulta se on pois, jos lapset voivat huonosti, tai muuttavat käytötään ja pilaavat elämän sillä, että joku vieras antaa vääriä vaikutteita. Mistä minä tiedän millainen ihminen on lasteni lähellä, ihan sokkona en uskaltanut lapsiani päästää tuntemattoman luokse.
Miehelle kun on sama kuka nainen vierellä on kunhan joku on, ettei tarvi yksin olla.
Minä olen aina ollut tarkka, missälapset ovat ja kenen seurassa.
Eikä miehen naiset tee poikkeusta. Ellei minulle selvitetä, en laske lapsiani tai laskenut lapsiani.
lastenne isä tarvitsee sun luvan saako nähä lapsiaan??annan mun kaikki kestää!!!vittu en kyllä tajua teitä nautoja ku kuvittelette et pennut on yksin teijän,perkele te niitä ole saanu ilman sitä ukkoa vai oletteko??????teitä vaan vituttaa se että ex-miehenne voisi olla onnellinen jonkun toisen kanssa ym,vihaan just tollasia akkoja.minä olen muuten itsekkin ex ja myös nykyinen,mulle ei mieheni ex soita suutaan tai mitään muutakaan ja se tietää sen vallan hyvin,yrittäny on mutta kas kas huomannut että nytpä onkin häntä vahvempi ihminen.te ette yksin lapsianne määrää jos isäkin kuviossa,eikö mene jakeluun se
Ihmisestä ei sanota että hän on nauta! Jos toinen ei pysty lapsia huoltamaan, ja jättä lapset yksin äidin hoivaan, niin kyllä katson että lapset ovat yksin sittn äidin. Mikä sellainen mies on joka ei lapsistaan välitä.
Onnesta ei tiedä, mutta surua voi lieventää uuden naisen avulla hyvin.
Mullekkaan en miehen nykyinen soita suutaan eikä soita ex mieskään.
Vahvuus ei ole voimakkuutta, uhmaa eika vihaa vaan vahvuus on sivistynyttä ja asiallista käytöstä. Itsehillintää ja oman olon hallintaa.
Meillä määrään minä, ei ex mies. Jos ei lapsia hoida, eikä vastaa heistä, ei voi siis määrätä. Minä sanon ketä tapaa ja ketä ei. Itse on valinnan tehnyt, kärsikööt nyt virheistään.
nautoja nimenomaan.ja muuten opettele kirjottaa suomea!!!!
kun toisilla on asiat hyvin. Paistaa se aurinko joskus sullekin, ihan varmasti.
Voi, kun olisi sinullakin vihdoin!
ei sun tarvi olla mulle katkera vai kateellinen, enempää en halua elämältä pyytääkkään enkä tarvi kuin lapseni ja muut läheiset ja suku. Ne riittää. Opi sinä ja tyytymään siihen mitä sulla jo on.
Kuuleppa nainen. Sillä isän uudella ei ole mitään roolia sinun elämässä, lasten elämässä kyllä. Jos itse ilmaiset lapsille mitä ajattelet isän uudesta niin tottakai he sinua miellyttävät ja sanovat ettei halua mennä kun on se isin uus. Se on faktaa. Lapsella on tarve miellyttää.
Et voi väittää että uusilla ei ole merkitystä lapsen elämään. Sinulla ei ole todisteita tuosta asiasta koska olet itsekkäästi vienyt lapsilta mahdollisuuden tavata isän uutta ja sitä kautta isän tapaamiset on jäänyt. Luulitko oikeasti että kun manipuloit lapsiasi isän uutta vastaan ja sitä kautta isää vastaan, niin isä tekee hyvän päätöksen ja elää yksin jotta saisi tavata lapsiaan? Sinulla ei ole oikeutta päättää muiden puolesta ja puuttua exäsi elämään.
Mitä yrität tuolla omantuntosi pönkittämisellä? "lapsistani oikein kuvastuu, miten ylpeitä ja luottavaisia he ovat minua kohtaan, kun olen yksin heidät kasvattanut". Tietävätkö tai muistavatko lapsesi oikeasti mitä silloin eron aikaan tapahtui? Eivät ja he tietävät vain sinun versiosi asiasta. Ja kun sinua täällä "kuuntelee" niin sinä vain uskottelet itsellesi että olet tehnyt oikean ratkaisun.
Et voi tulla tänne väittämään että sinun tapasi on oikein tehty lapsia kohtaan. Minä voin sanoa nykyisenä äitipuolena ja oman äitipuolen "omistajana" että äitipuolella on oikeasti merkitystä lapsen elämään ja se ei ole vain isän uusi. Minun vanhemmat eivät meille lapsille omia katkeruuksiaan kertonut, saimme tavata isää ja sitä kautta äitipuolta. Nykyään äitipuoleni on minulle tärkeä tukipilari elämässä vaikka isäni on jo kuollut. Rakastan äitiäni ja äitipuoltani. Rakkauteni äitipuoleen ei vähennä sitä rakkautta ja kunnioitusta mitä tunnen omaan äitiini. Voin sanoa että elämäni ei olisi niin rikasta ollut jos äitipuoleni ja hänen lapsensa eivät olisi elämääni kuulunut. Se on mahtavaa kun minulla on omien sisarrustenlisäksi äitipuoleni lapset lähipiirissä kuten myös isäpuoleni lapset. Se on rikkautta kun saa olla usean ihmisen välittämisen kohteena. Sitä rakkauden määrää toivon myös omille lapsilleni.
mitään roolia MUN LASTENI ELÄMÄSSÄ, NYT EIKÄ OLE KOSKAAN OLLUTKAAN!
Lapset menettivät isän, se järkytys riitti, enempää heille järkytyksiä en ole suonut.
Sellaista tuskaa en omilleni ole koskaan suonut,että olisin antanut heidät jolleen ventovieraan luokse, kuin hyppy tuntemattomaan! Ehei, minä pidän omistani huolta, ja se on saanut riittää ja hyväksyä ihmiset, jotka eivät lapsiani tunne.
Se on totta, että lapsella on tarve miellyttää, ja jos isä olisi pakottanut heidät näkemään naisiansa, olisvat he tehneet sen vain miellyttääkseen, ei siksi että olisivat itse halunneet. Mutta onneksi meillä mies oli järissään, eikä tuottanut enempää tuskaa.
Meillä kun ei ole tarvetta miellyttää ketään, emmekä miehen naisia tarvitse mihinkään. Emme siis halua heitä tunte, emmekä nähdä. Yks lysti millasia ovat, kunhan eivät tule meille.
Sinä voit rakastaa ketä sinä itse haluat, mutta minä en.
Lapset ovat saaneet tavata ja olla isänsä kanssa, siitä ei ole koskaan ollut kyse, mutta mies itse ei ole halunnut, ja se on asia mille minä en voi mitään.
Mies itse myös hyväksyi ettei tuo naisiaan lähellemme, ja se on hyvä terve piirre miehessä.
Lapset tietävät kaiken, miski isä hylkäsi, ja mikset ole välittänyt, Olen ihan totuuden mukaisesti kertonut kaiken. Nyt ovat aikuisia, eivätkä itsekkään ole kiinnostuneet näkemään isänsä laastarisuhteita. Välillä oikein mietimme yhdessä, mikä oli niissä naisissa parempaa kuin heissä lapsissa? Siihen emme ole saaneet vastausta. Luulen että jos olisin sallinut lasteni olla naisten lähellä, ei elämämme olisi näin hyvä ja rikasta. Tämä oli meidän tapa elää ilman isää, ja olemme onnellisia, ettei elämäämme päässyt kukaan sotkemaan enempää.
Itse on mies tiensä valinnut, että syyttäkööt itseään väärästä valinnasta.
ei voi noin toimia. Kyllä äidillä on oikeus tietää, kenen kanssa lapsi on tekemisissä. Ei kukaan uskalla pieniä lapsia tuntemattoman seuraan laittaa, ei edes tässä tilanteessa. Äidillä on oikeus kaikkiin lasta koskevissa asioissa.
Lasta ei voi pakottaa tykkäämään ihmisistä, joita ei halua. Jos lapsi niin tekee, hän pelkää menettävänsä uudelleen jo menetetyn vanhemman, ja suostuu siksi, mutta ei omata tahdosta.
Sinä puhut koko ajan itsestäsi kun puhut lasten tapaamisesta. Sitä en ymmärrä. Miten sinä liityt lasten tapaamisaikaan?
Eihän ex miehesi sinun tykö niitä naisia tuo.. Kyllä ne tapaamis yleensä järjestetään isän tykönä eikä äitin tykönä. Vai oletko vaatinut että lastesi isä näki lapsiaan vain sinun tykönä? Oletpa antanut ex-miehellesi vapaan ja itsenäisen elämän.
Kerro minulle kun olen sen monta kertaa sinulta kysynyt mutta vastausta en ole saanut:
Oletko sinä esitellyt lapsillesi sinun miespuolista ystävää heidän lapsuuden aikana?
Se ei tuo lapsille tuskaa että näkee vanhempansa onnellisena. Se luo tuskaa lapselle kun näkee että vanhemmat kärsii. Sanoohan se järkikin sen että ex-miehesi on ollut onnellinen uudessa liitossaan. Kun antaa lasten nähdä sen että elämä jatkuu ja nyt on vain kaksi kotia ja perhettä niin se ei lasta vahingoita. Lapselle on siunaus että saa olla molempien vanhempien kanssa;yhdessä tai erikseen. En minäkään mieheni lapsia tuntenut kun aloimme seurustelemaan. En tietenkään. Se on pitkä prosessi joka minulta vei 7 vuotta ennen kuin lapset itse sanoivat tykkäävänsä minusta. En pakottanut heitä minusta tykkäämään. Kyllä he ajan kanssa itse ottavat koko ajan vain enemmän kontaktia. En tunne lasten äitiä. Tiedän vain. Hän ei ole vaatinut minulta mitään. KYllä nyt normaali ihminen sen tajuaa ettei voi puuttua ex-puolisolta että elää hänen ehdoillaan.
"meillä kun ei ole tarvetta miellyttää ketään, emmekä miehen naisia tarvitse mihinkään"
Ketkä me?
Lause kuuluisi olla että lapset, ei me. Sinä et liity lasten ja isän välisiin asioihin.
onko isällä oikeus tietää kenen kanssa lapset pörräävät äidin tykönä ollessaan?
Mieheni lapset ovat mieheni lapsia ja hänen luvallaan olen tekemisissä hänen lastensa kanssa. Ei ex-vaimo kuulu siihen asiaan millään lailla. Miksi tehdä lapsia miehen kanssa jonka omaan harkintakykyyn ei itse luota. Yleensä mies valitsee saman tyyppisiä naisia läpi elämänsä. Jos se on sinutkin valinnut niin älä hauku itseäsi.
Lapset ovat kummankin vanhemman yhteisiä joilla kummallakin on päätäntävalta lasten asioihin. Jos mies itse esittelee lapsensa minulle niin minulla on oikeus nähdä hänen lapsiaan.
Pörrätköön mies missä haluu, kunhan ei naiset pörrää meillä ja lastemme lähellä.
toistat vain samaa etkä uskalla edes vastata kysymyksiin, Säälittävä nainen , muuta ei voi sanoa.
Oletko sinä esitellyt omat uudet kaverit lapsillesi?
Onko isällä oikeus tietää kenen kanssa lapset ovat äidin tykönä?
Vastaa jos uskallat. Tuskimpa kyllä kun olen jo ainakin 5 kertaa tämän sinulta eri keskusteluissa kysynyt. Saman hokeminen antaa sinusta kuvan että sinulla ei ole kaikki kotona.
Lapeni tuntee kaikki ystäväni.
On isällä oikeus, muttei välitä koska ei khetaa oman käytöksensä takia.
Viis minä sinun uhittelusta, tämä toimii meillä, eikä meillä ole käyttöä niille ex mieheni ja ex isän naisille. Kaikki meillä on kotona, valitan jos olet katkera että sulla ei mene hyvin.
Yritän vain ymmärtää mitä sinun pään sisällä liikkuu. Eli päästiin siihen lopputulokseen että sinulla on oikeus esitellä lapsille omat uudet miehet mutta lasten isällä ei ole vain sen takia että se petti sinua? Just.
Lasten isän pettäminen ei vaikuta lasten ja isän välisiin suhteisiin vain vaan sinun ja lastesi isän. Lasten isän ei tarvitse tuoda uutta vaimoa sinun lähelle muuten kuin jos olet määrännyt tapaamiset sinun tykö. Sitä en kyllä ymmärrä miten joku voi edes suostua tuollaiseen.
Mienun nyk. mieheni ex petti ja vei lapset mukanaan uuden miehen tykö. Kuitenkin ex ei meinannut suostua siihen että lapset esitellään minulle kun tapasimme nykyisen mieheni kanssa. Siinä on taas yksi ääripää niistä naisista jotka kuvittelevat pystyvänsä määräämään omista lapsista ohi isän päätäntävallan.
Ja huom. Olen nykyinen ja olen myös ex itsekkin.
Minulla ei ole oikeutta eikä halua puuttua minun ex-mieheni elämään. Lapset käyvät isällään milloin haluavat, koska mitä se minulle kuuluu? Sehän on lasten isä. Hän elää avoliitossa uuden naisen kanssa ja he ovat kohta saamassa lasta. Olen hirveän iloinen heidän puolestaan kun heillä oli vaikeuksia saada lapsia ja hoitojen kautta monen vuoden yrityksen jälkeen raskaus onnistui. Minun lapset saavat lisää sisaria joista minun lapset ovat innoissaan. Se on lasteni elämää. Ei minun.
olla naisten lähellä,lapsilla ehkä olisi isäsuhde.Mutta te päätitte sitten toisin.
jopa saattaisivat pitää uudesta naisesta?
halua olla heidän kanssaan tekemisissä. Ei ole mitään pelättävää, sillä minä olen äitinä korvaamaton!
Jos isä haluaa olla oikeesti isä, hän olisi heidän kanssaan silloin kun tahtoo, ilman naisiakin se onnistuisi! Yrität vaan tehdä minusta syyllisen, ettei isä ja lapset keskenään tekemisissä! heh... sori, en mene tuhon halpaan ,enkä tunne syyllisyyttä.
Kyllä se vanhempien ja lasten suhde on ihan heistä itsestään kiinni, jos on tahtoa, se onnistuu.
Hän on lasten isä ja jos lasten isän elämään kuuluu uusi vaimo niin kyllä se kuuluu lastenkin elämään. Se ei ole sinulta pois jos lapset näkee isänsä onnellisena. Sinun kanssa hän ei ollut onnellinen ja sinun ja ex miehesi välillä ei ole suhdetta eron jälkeen mutta lasten ja isän välillä on ikuinen suhde. isän uusi vaimo ei ole mikään syy siihen että eväsit lapsiltasi isän. Kusipää sinä olet. Sanon sen suoraan.
olet äitinä tosiaankin korvaamaton kun lapset eivät elämästä tienneet kun sen heiltä eväsit. Se ei ole pois lasten kokemasta äidin rakkaudesta jos he pitävät myös muista ihmisistä.
Muistutat niin paljon erästä tuttuani. Voi jeesus se on täynnä itseään kun on kyse exmiehestä ja sen uudesta vaimosta. Juoksee sossussa juoruamassa kaiken.
tiedän sen itsekin ja niin tietävät lapsetkin. En olekoskaan heitä hylännyt, niinkuin isänsä teki. Lapseni ovat eläneet aivan samanlaista lapsuutta kuin muutkin. Meillä on paljon tuttavia, emme ole erakoita. Emme tarvitse vieraita ulkopuolisia turhia ihmisiä, emme tarvitse ongelmia elämäämme, pärjäämme ilman niitä hyvin. Ei ole mitään käyttöä ex miehen uusille naisille, ei mitään.
haarniskan päälle ja pistät kuplaan kasvamaan menestys on taattua;D
ettei sinun uusi miehesi puutu sinun lasten elämään millään lailla. Ja hän ei saa sitten komentaa lastasi ollenkaan tai määrätä milläänlailla teidän taloudessa, kun sinun lapset saattaa vaikka vahingossa kokea henisiä traumoja siitä että tämä uus mies komentelee häntä. Kannattee varmaankin heti kun alat seurustelemaan niin varata lapsellesi psykiatrille aika ja maksatat sen ex-miehelläsi. Se on niin rankka kokemus kuitenkin lapsellesi kun uusi mies on talossa.
Paitsi että eihän se äidin uusi mies saa edes tavata lasta ollenkaan, onhan olemassa vaara (ja Lissun kanssa varsinkin) että siitäkin miehestä tulee exkumppani. Vain jos VOI olla EHDOTTOMAN VARMA että uusi kumppani pysyy ikuisesti rinnalla, sitten EHKÄ voi antaa lasten nähdä hänet. Ja kirjallinen sopimus ja poppamiehen kirous ja maahisen taikaliemi siihen päälle, että koskaan ei erota. Ei edes kuolemassa. Sitten ehkä 10 vuoden seurustelun jälkeen voi esitellä uuden kumppanin lapsilleen, on sitten jotain hauskaa yhteistä kokemusta heidän kanssaan jaettavana, kun omia tyttö-/poikakavereitaan tuovat äitille näytille. Juu, muutenhan on ihan huono vanhempi ellei näin toimi.
Ja kyllähän se seurustelu lähilläkin sujuu ihan loistavasti niin, että tapaa ainoastaan joka toinen viikonloppu uutta rakastaan, kun lapset ovat isällään. ;-)
jokaisella naisella on eri tapa hoitaa lapsiaan. Joillain naisilla on enemmän sietokykyä kiukuttelun ja käyttäytymisen suhteen, ja tottahan se on että jokainen lellii omaa lastaan jollain tavalla, ja ne tavat mitkä sitten lapseen iskostuu voi olla toisen naisen mielestä ihan kaJoillain naisilla on enemmän sietokykyä kiukuttelun ja käyttäytymisen suhteen, ja tottahan se on että jokainen lellii omaa lastaan jollain tavalla, ja ne tavat mitkä sitten lapseen iskostuu voi olla toisen naisen mielestä ihan kauheen raivostuttavia. nykyajan lapset melkeen kaikki on ns. "pullamössökansaa" lellitty pilalle :/
enpä usko että ne naiset jolla ei ole näitä ongelmia tulisivat tänne retostelemaan että miten hyvin menee :D uheen raivostuttavia. nykyajan lapset melkeen kaikki on ns. "pullamössökansaa" lellitty pilalle :/
enpä usko että ne naiset jolla ei ole näitä ongelmia tulisivat tänne retostelemaan että miten hyvin menee :D
sellainen nainen joka sanoo, että ex miehen uudella vaimolla ei ole oikeutta hoitaa ja tavata hänen lastaan. ei ole päässyt yli ex miehestään ja on kateellinen ja katkera ex-miehelleen. näin on. koska jos uusi vaimo asuu isän kanssa on hänellä oikeus pitää jöötä niin, että rauha säilyy talossa. juuri näiden ex:n lapsetko ne on tuolla kaupungilla kymmenvuotiaasta ympäri päissään? lapselta ei saa kieltää!!!
lapsi tarvitsee kehittyäkseen täysipainoiseksi aikuiseksi selvät säännöt niin äidin kuin isän luona. ja koulussa. tarhassa jne...
Pitäiskö teistä molemmissa kodeissa olla ne selvät säännöt?eikö olisi ihanteellista jos ois yhteisiä?minusta ainakin olisi.miten teillä muilla toimitaan?
AIka kaukaa haet.
Pakko kai on siihen lasten elämään jotenkin puuttua.Jos kersat mellastavat ja ovat kuin sikoja niin kai niitä jonkun pitäis yrittää kasvattaa.Noilla asenteilla,ettei ole mitään oikeuksia puuttua mihinkään,en ihmettele,että yh-ihmiset saavat olla ilman kumppania ja pitkään.Kuka on niin hullu,että alkaa sellaiseen sirkukseen jossa on vain velvollisuuksia ,ei oikeuksia.Mullakin tuttuja ,kivoja sinkkumiehiä, jotka tulevat hyvin toimeen yms mutta eipä käy yh-äiti heille ja ymmärrään kyllä miksi.Aika sekopäistä porukkaa kun näitä juttuja lueskelee, joten jatkaakaa samaa rataa ja pitäkää ihmeelliset lapsenne.Turha kitistä yksinäisyyttä tolla asenteella.
Minulla on ex-mieheni kanssa kaksi ihanaa lasta (5 ja 10 v)ja olen enemmän kun tyytyväinen siitä , että ex:än uusi puoliso "osallistuu" lapsiemme asioihin kaikin tavoin.
Kun lapset käyvät tapaamassa isäänsä sehän on myös nyxän koti. Minusta olisi aika tökeröä sivuttaa hänet myös lasten asioissa.
Sitä paitsi onko lapsille muuta kun hyötyä siitä että niiden kahden biologisen vanhemman lisäksi on myös kolmas aikuinen , joka välittää ja kasvattaa.
'Jos eronsa on aikanaan käsitellyt, en ymmärrä miksi nämä uudet puolisot ovat tälläinen uhka meille entisille.
tarvi vieraita ja ulkopuolisia ihmisiä taa. Enkä luotakkaan ihan tuntemattomiin.
Uhaksi en niitä luokittele, vaan tarpeettomiksi. Miksi sotkea lasten elämää enempää, riittää kun isä heidät hylkäsi, enempää ei järkytyksiä lapset ole kaivanneet.
Aikuisia on sukumme pullollaan, on kummeja, tätejä, setiä, enoja, serkkuja, mummoja, vaareja, on vaikka ketä, joten pulaa aikuisista ei ole. Sukulaisista tietää, että ovat turvallisia ja lasta ajattelevia ihmisiä.
jankkaat tästä asiasta, kun lapsesi ja niitten isä ei kerran edes tapaa? Mitä sinä nykyisistä naisista tiedät ja välität jos ette ole missään tekemisissä isän kanssa?
Tiesitkö muuten, että hyväksikäyttöä tapahtuu yleisimmin sukulaisen toimesta? Et voi olla ihan varma siitä sedästäkään. Et myöskään tarhatädistä, opettajasta... Kuka vaan voi olla epäluotettava ja kuka vaan voi olla luotettava.
Ex-miehesikin oli varmaan mielestäsi luotettava ennen kuin petti sinut ja lapsesi?
ihmiseen.
Emme tiedäkkään, eikä halutakkaan uusista naisista tietää, mutta kuullaan välillä millasta menoa on. Aivan käsittämätöntä.
Kyllä exä oli hyvä ihminen, kunnes muuttui totaalisesti hyvin luotaantyöntäväksi. Eikä sellainen ihminen joka ei perheestään enää pidä, jonkun toisen toimesta, ole enää hyvää seuraa edes omalle perheelleen.
Iskä ei tapaa lastaan lainkaan. Silti äiti keuhkoo ettei uudet naiset määrää hänen lapsiaan. No ei määrää kun ei edes tapaa.
Mä en usko et monikaan uusi vaimo itkee jos äiskä ei anna iskän tavata lapsiaan. Sitähän pääsis vaan helpommalla,
Ainoastaan lapset kärsivät ja isä.
sukulaisistakin..joten on sinulla kova luotto vain sukulaisuuden takia;)
lapsia on voisi olla niin julma ettei antaisi puolisonsa tavata omaa lastaan?
Miten kukaan vois olla niin sydämetön?
Miksei nähdä sitä että monikin mies kaipaa omaa lastaan, vaikkei sitä entistä kumppania voisikaan silmissään sietää?
tarvinnut riidellä eikä tarkistaa exmiehen naisen asioita ja eikä kysellä kuka hän oikeesti on. En luota täysin vieraisiin ihmisiin, enkä ikinä olisi voinut antaa lapsia täysin vieraalle ihmiselle. Siitä se soppa olisikin syntynyt. Huh huh.
Meillä on elämä ollut rauhallista eikä lapsetkaan ole kärsineet lainkaan.
No isän ja lasten suhde on mitkä on, mutta sehän on miehestäistsetään kiinni, haluuko olla isä vai ei. Ilmeisesti ei ole halunnut.
että äidit ovat aina vahvemmalla kuin isän uudet suhteet! Heillä ei ole minkäänlaista oikeutta lapseen eikä velvollisuuksiakaan.
Ottaisin moiset käytöstavat ihan huumorilla ja piittamatta sen enempää. Aikansa kiukkuaa ja se loppuu, kun huomaa että hännille jäävät loppujen lopuksi. Lapelle kun mikään ei ole tärkeempä kuin äiti ja isä.
Tottakai lapselle on äiti ja isä tärkeitä mutta mitenkähän niin se isän uusi puoliso jää hännille?tuskimpa ainakaan miehensä elämässä,kyllä se exä on se joka viimeiseksi jää ainakin ex-miehensä elämässä.kyl vähän ihmetyttää ku täällä oikee mainostatte sitä et kyllä se eka vaimo on aina se paras..miks helvetti ootte eronnu jos kuvittelette olevanne parempia??parempihan se uusi nainen on ku ex-miehenne hänen kanssa haluaa olla,perustaa perheen johon öhöm..myös ne teidän yhteiset lapset kuuluvat koska kuuluvat isän elämään ja siis myös isän uuteen perheeseen,siihen ei exät kuulu ei sitten millään tavalla.en mäkään kuulu mun ex-miehen perheeseen enkä pidä itteeni mitenkään parempana kuin hänen uusi vaimonsa
vaan olen hänen VAIMOnsa.
Tiedän olevani tärkeä miehelleni,kuten on hänkin tärkeä minulle...ex-suhteet eivät saa yhtään ajatusta kodissamme.
Emme myöskään pohdi toistemme entisiä suhteita..se ei ole tarpeellista.
Meistä tärkeämpää on pitää hyvää huolta toisistamme..rakastaa ja rakastaa.
Ei yhteinen lapsi tee kenestäkään ihmisestä jumal olentoa.Tämä suhde,vain tämä on tärkeää.
lapsille kun se vanhemman puoliso on paljon tärkeämmässä roolissa kuin se oma biol. vanhempi.
Kumpaankohan se lapsi kiintyy enemmän,omaan alkoholisoituneeseen/väkivaltaiseen äitiinsä jota ei koskaan näy ei kuulu,eikä ole kiinnostunut lapsen arjen elämästä..vai siihen isän vaimoon..jonka kanssa hän myös asuu,ja joka lapsesta arjessa huolehtii ja vastuun osaltaan kantaa,tukee ja huolehtii..
Unohdit että niitäkin vanhempia on jotka omassa itsekkyydessään ovat lapsensa unohtaneet.
Miten lasta voi edes vaatia sellaista ihmistä rakastamaan?
ja jotkut eivät halua, niin kuin meillä. Meillä ei hyväksytä isän tekemisiä, eikä silloin hyväksytä uusia naikkosia.
Lapset saivat pieninä vapaasti valita, miten haluavat lapsuutensa olla ja elää. Isä on saanut kuulua lasten elämään ihan vapaasti, jos itse olisi halunnut, mutta hänen naisia emme suvainneet, ja siitä lapset saivat valita joko minä tai isän naiset! Jos olisvat valinneet naiset, olin poistunut lasten elämästä kokonaan, enkä olisi heitä häirinnyt, mutta he valitsivat minut, joten olen enemmän kuin onnellinen. Isää en koskaan ole kiletänyt.