Ehkä hieman kylmästi muotoiltu kysymys mutta en tiedä miten muuten kysyisin, eli onkohan adotoitavien lasten määrä (ulkomailla)kysyntää vastaava, eli orpokodeissa lasten vaihtuvuus nopeaa vai jääkö orpokoteihin terveitäkin lapsia pitkiksi ajoiksi kun ei ole ottajia ja olisiko enemmän ottajia kun on lapsia? Tietääkö kukaan? Ja onko tässä paljon maakohtaisia eroja?
Vastaako tarjonta
kysyntään?
181100
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Sitä mukaa kun eri maissa sivistys lisääntyy niin orpolapsia pyritään pitämään omissa maissa. Lapsenluovuttajamaat kokevat statuksensa huonoksi sivistysmielessä ja siksi varmaan orpokodeissa olevia lapsia ei luovuteta ulkomaille samaan tahtiin kuin aikaisemmin. Sitä pidetään nolona.
eivät kohtaa adoptiossa. Kysyntä on paljon suurempaa kuin tarjonta, mistä syystä ulkomaan adoptioissakin odotusajat ovat venyneet vuosiin ja kriteerit kiristyneet entisestään. Se, että lapsi on lastenkodissa ei tarkoita sitä, että hän olisi adoptoitavissa. Lapselle yriteään aina ensin löytää vanhemmat kotimaasta. tästä johtuen ulkomailta adoptoitavat lapset ovat myös entistä vanhempia ja terveydellisiä ongelmia on enemmän.
Hmm,kiitos vastauksesta, oli mielenkiintoista kuultavaa. En tiedämitä tuosta ajattelisi...toisaalta kai lasten kannalta hyvä jos on tullut hylätyksi ja hänet haluavia perheitäon jonoksi asti. Toisaalta adotiota haluaville lapsettomille perheille ei sitten taas niin hyvä asia. Mitenköhän Suomessa sitten kysyntä ja tarjonta kohtaavat?
Lapsia on valtiovallan toimesta huostaanotettuna lastenkotilaitoksissa pilvin pimein, mutta heitä ei anneta adoptioon vaikka eläisivät siellä ilman vanhempiaan ja suvustaan eristettynä koko lapsuutensa. He ovat ns. valtion lapsia.
kuulostaa tosi kurjalta! Mikäköhän tähän on syymiksi näin toimitaan? Kaikki tietää että lapsen etu on olla rakastavassa perheessä eikä jossain laitoksessa!
Valtio ei huostaanota ainoatakaan lasta, kunnat huostaanottavat, kun kaikki muut keinot on käytetty. Lapset eivät kuitenkaan ole "kunnan" lapsia, vaan vanhemmat (tai se heistä, joka on aiemminkin ollut huoltaja)säilyy huoltajana. Ja vastoin huoltajan tahtoa lasta ei voi adoptoida. Päätösvalta adoptioon antamiselle on siis lapsen huoltajavanhemmalla.
käytännössä omistavat sinne vuosikausiksi asutetut lapset. Sossupaholainen pakoilee vastuutaan vaan.
Miten ne huostaanotettujen vanhemmat muka voivat lapsestaan vastata, kun eivät saa heitä edes tavata saati sitten että saisivat heidät takaisin kotiinsa.
Ihan vain tiedoksi, että valtio ei omista montaakaan lastenkotia, useimmat sijoituspaikat ovat yksityisiä, kuntien, kuntayhtymien jne. Ja kun kysyttiin, miksi näitä lapsia ei adoptoida, niin vastaus on: siksi, että vanhemmat (huoltajat) suostu adoptioon.
ei myöskään adoptoida vaan valtio pitää heidätkin hallussaan.
tilanne on vielä huonompi. Kriteerit ovat vielä tiukemmat (esim. lapsettomuusvaatimus, alhaisempi ikä) ja odotusajat pidemmät. Suhde on se, että odottajia on satoja ja lapsia tulee vuosittain adoptioon n. 30-40. Läheskään kaikille halukkaille ei siis riitä lasta. Keskiarvoinen odotusaika lapsen saaneilla on ollut 3-5 vuotta. Lapsen saaminen ei siis kuitenkaan ole varmaa, vaan idea on se että 5 vuotta voi olla "ehdokkaana" ja sitten tippuu pois odottajien joukosta jos ei ole tullut valituksi vanhemmaksi.
Adoptoitava lapsi on sellainen, jonka vanhempi/vanhemmat ovat antaneet suostumuksensa adoptioon ja haluavat vapaaehtoisesti luopua vanhemman oikeuksistaan. Huostaanotetuilla ja lasten/sijaiskodeissa olevilla lapsilla sen sijaan on jo sellaiset vanhemmat, jotka haluavat lapsensa pitää. Näillä lapsilla on siis jo vanhemmat, vaikkakin sellaiset jotka eivät heistä kykene jostakin syystä huolehtimaan.
adoptoidaan, jos heidän huoltajansa/lähiomaisensa antavat siihen suostumuksen. Lasten huostaanotto ja sijaishuolto on kunnille valtavan kallista. Miksi ihmeessä kunnat siis pitäisivät lapsia väkisin laitoksissa, jos heidät voitaisiin adoptoida perheeseen. Tällöinhän lapsen kuluista vastaisi adoptioperhe. Perhesijoitus on aina myös lapsen etu ja kyllä sitä kunnissa ajatellaan, vaikka sinusta ei siltä tuntuisikaan. Totuus on kyllä vain sellainen, että täysorpoja ei Suomessa laitoksissa juurikaan edes ole. Lapsella on kyllä yleensä aina toinen vanhempi elossa tai sitten hän on jonkun lähisukulaisensa huomassa.
Mitä oon ymmärtänyt, niin lastensuojelujärjestöt kannattavat pysyvää huostaanottoa lapselle, mutta silti näitä lapsia ei haluta antaa adoptioon. Tällä menttaliteetilla lapsi on siis koko lapsuutensa julkisen sektorin heiteltävissä ja siirreltävissä jonkinlaisessa välitilassa, koska hän ei ole omaistensa eikä adoptiovanhempien oma siten, kuin oikeassa vanhempi-lapsi -suhteessa oleva lapsi on. Ilmeisesti halutaan pitää valta lapseen julkisella sektorilla suhdannevaihteluiden varalle. En muuta syytä menettelyyn koko lapsuuden kestävästä sijoituslapsen-statuksen ylläpitämisestä keksi.
kannallaan pysyvistä huostaanotoista sitä, että lasta ei saa pitää heittopussina. Lapsen etu on vakaa elämäntilanne, ei se että hän on hetken huostaanotettuna, sitten taas biovanhemmilla (kunnes tilanne taas muuttuu mahdottomaksi) ja taas sijoitettuna eri paikassa. Lastensupjelujärjestöt haluavat, että lasten sijoituskierteet katkaistaan. lapsi tarvitsee pysyvyyttä ja juuret. laitoskin on tällöin parempi vaihtoehto kuin se, että ei ole pysyvää kotia missään. Varsinkin pienemmät lapset kyllä pyritään sijoittamaan ensisijaisesti sijaisperheisiin, ei laitoshoitoon. Tällöin he saavat vanhemmat ja perheen mallin.
Se miksi huostaanotettuja ei adoptoda, johtuu Suoman laista, ei lastensuojelujärjestöistä. Jos laki antaisi siihen mahdollisuuden, niin aivan varmasti myös lastensuojelujärjestöjen kanta olisi se, että adoptio on lapselle parempi vaihtoehto kuin pysyvä, pitkäaikainen sijoittaminen. Nykyisellään heidän kantansa on mikä on, sillä laki ei tarjoa mahdollisuutta muuhun.
lapsen adoptioon, eivät lastensuojelujärjestöt tai julkinen sektori.
Otetaanpa yksinkertainen esimerkki:
Alkoholistivanhemmilla on kaksivuotias tytär. Perheen naapurit ilmoittavat lastensuojeluun lapsen jatkuvasta öisestä itkusta ja vanhempien epäsosiaalisesta käytöksestä. Poliisi käy yöllä perheen kodissa lastenvalvojan kanssa. Kodista löytyy likainen, vähäpukeinen ja nälkäinen lapsi yksinään. Vanhemmat ovat lähteneet kapakkaan ja olleet varmoja että lapsi nukkuu koko yön. Lapsi huostaanotetaan ja sijoitetaan ensin lastenkotiin, josta hän kuitenkin nopeasti siirtyy sijaisperheeseen, koska se on hänelle edullisempi vaihtoehto. Vanhemmat tapaavat lasta sijaisperheessä ja elämä tasoittuu. Aikanaan lapsi palautetaan takaisin vanhemmilleen. Sama episodi toistuu uudelleen, mutta tällä kertaa lapsi sijoitetaan lastenkotijakson jälkeen eri sijaisperheeseen, sillä edelliseen on tullut jo uusi lapsi hoidettavaksi. Kierre jatkuu ja lapsi seilaa useissa eri paikoissa. Hänellä on lopulta vaikeuksia muodostaa keneenkään vakaata suhdetta, koska häntä on heitelty koko ikänsä paikasta toiseen. Sosiaaliviranomaiset ovat aikaa sitten ehdottaneet vanhemmille lapsen adoptoitavaksi antamista, koska pitkään on jo ollut selvää, että biologisista vanhemmista ei ole lapsesta vastuuta kantamaan. Mutta koska vanhemmat eivät ole antaneet suostumustaan adoptioon, niin viranomaisten kädet ovat sidotut ja tilanne jatkuu edelleen. Suomen laki ei tunne pakkoadoption mahdollisuutta. Ainoa asia, mitä viranomaiset voivat tehdä on se, että lapsi pidetään pysyvästi huostaanotettuna, jotta hän saa edes jonkinlaisen mahdollisuuden muodostaa pysyviä ihmissuhteita, vakaat olot ja kiintopisteen elämälleen.
Tässä on julmalta kuullostava esimerkki, mutta hyvin todellinen sellainen. Tervetuloa lastensuojelun maailmaan! Kyse ei suinkaan ole suhdannevaihteluihin varautumisesta. Ymmärräthän, että lastensuojelu huostaanottoineen on kunnalle äärettömän kallista.
Lastensuojelujärjesöillä on mahdollisuus vaikuttaa lainsäädäntöön.
Lapsille ei tätä nykyä ole hampaattomista järjestöisänne ollut muuta kuin haittaa.
Edellinen kirjoittaja kirjoitti näin:
"Jos laki antaisi siihen mahdollisuuden, niin aivan varmasti myös lastensuojelujärjestöjen kanta olisi se, että adoptio on lapselle parempi vaihtoehto kuin pysyvä, pitkäaikainen sijoittaminen. Nykyisellään heidän kantansa on mikä on, sillä laki ei tarjoa mahdollisuutta muuhun."
Miksi ihmeessä adoptio olisi parempi kuin pysyvä sijoitus sijaisperheeseen?
Adoptio on juridinen toimenpide, joka vaikuttaa mm. lapsen nimeen ja perimisoikeuteen. Tämä ei koske vain lapsen suhdetta biologisiin vanhempiinsa, vaan myös suhdetta mahdollisiin sisaruksiin ja muihin sukulaisiin.
Mikäli lapsella ei ole mahdollisuutta kasvaa biologisessa perheessään tai suvussaan, pidän pysyvää sijoitusta sijaisperheeseen ykkösvaihtoehtona. Tällöin lapsen elämässä säilyy myös juuret ja tietoisuus biologisesta suvusta. Biologinen suku on tärkeä osa jokaisen ihmisen identiteettiä ja sitä ei saisi sijoitetuilta/adoptoiduilta lapsilta viedä.
Lapsuus on varsin lyhyt aika. Silloin on tärkeintä tarjota lapsille rakkautta, huolenpitoa, rajoja, stressin vähäisyyttä, itsetunnon tukemista jne. Kasvettuaan aikuisiksi sijoitetut voivat itse jossain vaiheessa miettiä, mihin sukuun haluavat juridisesti kuulua, mitä nimeä käyttää jne.
Ette ole busineksenne toimintasuunnitelmissa kenties huomanneetkaan tuota, että teille sijoitetut lapset saattavat siis aikuistuttuaan ottaa teidän nimenne. Enpä minäkään tuota ole tullut ajatelleeksi.
Aika jännä vaihtoehto.
Sen verran vielä, että pitkäaikainen sijoitus katkaisee hyvin monelta lapset yhteydet biologiseen sukuun eikä aina sijaisperhe tarjoa vaihtoehtoa, vaan nämä lapset jäävät yksin kun sijaiskodin ovet sulkeutuvat heidän täysikäisyyteensä. Sinnehän sijaiskotiin menee uusi huostaanotettu hänen tilalleen ainakin ammatilliseen perhekotiin.
Tavallaan olen kyllä kanssasi samaa mieltä siitä, että voi olla lapsen identiteetin kannalta positiivinen asia, että hän saa olla tavallaa sekä sijaisvanhempien ja biovanhempien lapsi samaan aikaan. Näin etenkin silloin, kun lapsi on otettu huostaan melko isona. Kaikki lapset eivät kuitenkaan koe tätä mitenkään positiivisena. Itse tunsin yhden sijaislapsen, joka oli otettu huostaan aivan pikkuvauvana, eikä palauttaminen biovanhemmille ollut missään tapauksessa mahdollista. Tämä lapsi ei tuntenut biologisia vanhempiaan eikä halunnut olla näiden kanssa missään tekemisissä. Hänen suurin toiveensa olisi ollut saada sama sukunimi kuin sijaisvanhemmillaan. Sijaisvanhemmat olisivatkin adoptoineet hänet oikein mielellään, mutta biologiset vanhemmat eivät antaneet lupaa. Yksi aikaisempi sijaisperhe oli jo hylännyt hänet siksi, etteivät saaneet lupaa adoptoida. Tämän lisäksi lapsi pakotettiin tapaamaan biovanhempiaan, vaikka hän aneli, ettei hänen tarvitsisi. Tällä lapsella oli aivan kamalia itsetunto-ongelmia ja ahdistuneisuutta, johon ei kuitenkaan tajuttu puuttua. Murrosiästä asti hän on ollut mielisairaalassa. En väitä, että adoptio olisi voinut pelastaa hänet, mutta on selvää, että jokin on pahasti vialla, kun lasta pelottaa ja ahdistaa biologisten vanhempien, jotka tässä tapauksessa oikeastaan olivat lapselle aivan vieraita ihmisiä, tapaaminen.