Asuntolainasta

Olen ihan tietämätön laina-asioista, joten esitän muutamia tyhmiä kysymyksiä.

Kyseessä ollaan siis avopari, joka haluaisi ostaa ensimmäisen oman asunnon.

Mutta pitääkö kummallakin olla vakituinen työ että saa lainaa? Meillä kummallakaan ei ole.

Ja meidän palkatkin on surkeat, mutta enpä mitään jättilainaa olisi ottamassakaan (80.000?).

Tunnen monia, joilla on tosi iso laina vaikka toinen puolisoista vain töissä, ja lapsiakin on.
Ja useimmilla ei ole ollut kuitenkaan edes takaajia. Mistä he oikein sen lainan ovat saaneet
ja millä sen maksavat?

Taitaa olla aika toivotonta...
112528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Asunto kelpaa vakuudeksi 70 %, valtion takauksen saa jokainen, kattaa 15 %, omaa rahoitusta/takausta/pankin kallista täytelainaa tarvitaan siis 15% eli teidän tapauksessa

80 000 asunnon arvo

56 000 kattaa asunto
12 000 valtio takaa
12 000 omaa rahaa tai takaajat tai pankin lisälaina

Pankki arvioi teidän maksukykyä tulojenne mukaan, nettotuloista saa mennä yleensä noin max 30-40% asumiseen. Pankki pyrkii myös ennustamaan (vaikeaa) tulokehitystänne, joten vakityö ainakin toisella on tärkeää tai sitten on tienattava aika hyvin.

Kannattaa käydä useammassa pankissa juttelemassa, sillä se selviää. Yleensä ei kannata ottaa niin paljon lainaa kuin pankit tarjoavat.

MUISTAKAA : pankista ei saada lainaa vaan se _joudutaan_ pakosta ottamaan. Siinä on suuri ero.

Äänestä
  • Ja vielä tarkennuksena, että ei tuo valtion takauskaan ole kovin halpaa.

    Äänestä

Ei tuo ole mahdotonta vaikka hakisitte enemmän lainaa .

Valitset pankin oikein vaikka sellaisen missä voinee olla 4.vuotta koroilla ja odottaa päivää parempaa sinä aikana pitää asuntoa vuokralla mikäli seudulla jolla asut on ok. vuokrataso.
Rahaa siis jää käteen vähäsen odotellessa päivää aurinkoista .
Laina on tosin kalliinpaa kun on epävarmuutta tulevaisuudsta / vähän säästöjä ja pienet tulot .

Nurdea tarjoaa asuntoluototusta jossa lyhentäminen alkaa vasta 4.vuoden kuluttua sopii myös hyvin opiskelijoille joten opiskeluun jää hivenen rahaa enemmän kuin vuokralla olemisessa .

Äänestä
  • Minusta tuo on todella kallis tapa, että maksaa vain pelkkiä korkoja 4 vuotta. Neljä vuotta on sentäs todella pitkä aika! Pääomahan ei lyhene ollenkaan neljään vuoteen. Pääoma kasvaa korkoa koko ajan ja mistä maksat...koroista. Miksi sitä omaa asuntoa on niin kiire ostaa? Oman asunnon ostohan siinä tapauksessa järkevää kun jos vertaa vuokraan menevää määrää siihen, että maksaa lainaansa pois. Sinähän omistat ostamaasi asuntoa koko ajan enemmän kun lyhennät sitä itse pääomaa.

    Äänestä

  • pihistelijä kirjoitti:

    Minusta tuo on todella kallis tapa, että maksaa vain pelkkiä korkoja 4 vuotta. Neljä vuotta on sentäs todella pitkä aika! Pääomahan ei lyhene ollenkaan neljään vuoteen. Pääoma kasvaa korkoa koko ajan ja mistä maksat...koroista. Miksi sitä omaa asuntoa on niin kiire ostaa? Oman asunnon ostohan siinä tapauksessa järkevää kun jos vertaa vuokraan menevää määrää siihen, että maksaa lainaansa pois. Sinähän omistat ostamaasi asuntoa koko ajan enemmän kun lyhennät sitä itse pääomaa.

    Asunnon arvon nousu ja korkolyhennysten vähennyskelpoisuus tuo takaisin jos jotain menetää .
    Lainan lykkääminen ei pitäisi tuoda kustannuksia kun maksaa korot joten rahan hintakin on nyt halvempaa kuin 4.vuoden päästä .

    Neljän vuoden päästä rahan osto hinta voi olla 10,000eur kalliinpaa .

    Pääoma mikä nousee neljänvuoden aikana ihan itsestään tai pienillä konsteilla nostaa sinun pääomaasi siten että sinulla on heti poistoissa 4.vuoden päästä yli 10,000eur lainan vakuutta .

    Äänestä

Riippuu pankistakin, myöntävätkö lainaa. Kannattaa tehdä kunnon selvitykset nykyisistä tuloista ja menoista ja selvittää, miten lainan takaisinmaksun hoitaa.
Ostettiin eka asunto mieheni kanssa, jolloin olin kotiäitinä ja tulot minimaaliset, miehelläni vakituinen työ kuitenkin, keskivertopalkalla. Asuntolaina nostettiin kummankin nimellä ja harmittelimme sitä jäljestä päin, koska nyt kun rakensimme omakotitalon, olisimme saaneet vielä ensiasuntoon kohdistuvat verovähennykset, jos olisimme ottaneet lainan vain toisen nimellä.
Tämä laina (jota maksamme todella pitkään) saatiin, vaikka minä opiskelin ja töistä ei ollut tietoakaan. Meillä oli kunnon selvitykset pankissa mukana, kun lainaa aikanaan haimme. Lainan saimme ja nyt asutaan uudessa omassa talossa.
Valtio takaa ensiasunnon lainasummasta jonkun prosenttiosuuden, en kylläkään muista kuinka paljon. Taisi olla kuitenkin aika iso osuus...

Äänestä
  • verohyöty taitaa olla prosentin luokkaa.

    Äänestä

  • saatava kirjoitti:

    verohyöty taitaa olla prosentin luokkaa.

    ja verohyöty tulee siis koroista, ei lainasummasta.

    Äänestä

  • vielä; kirjoitti:

    ja verohyöty tulee siis koroista, ei lainasummasta.

    1,6 % verovähennys lainasummasta (varainsiirtovero).

    Äänestä

  • myös lainasummasta kirjoitti:

    1,6 % verovähennys lainasummasta (varainsiirtovero).

    Ei varainsiirtovero mene lainasummasta, vaan kauppasummasta. Kiinteistöstä tuo vero on 4%.
    Vaikka asunnon ostaisi käteisellä niin vero on maksettava.
    Tosin hän, jolle alunperin vastasin, oli rakentanut talon(josta ei siis mene varainsiirtoveroa).
    Verohyöty siis ensiasuntoon taitaa olla 29% ja seuraaviin 28%, joten siinä ei ihmeempiä häviä.

    Äänestä

  • MitäMitä? kirjoitti:

    Ei varainsiirtovero mene lainasummasta, vaan kauppasummasta. Kiinteistöstä tuo vero on 4%.
    Vaikka asunnon ostaisi käteisellä niin vero on maksettava.
    Tosin hän, jolle alunperin vastasin, oli rakentanut talon(josta ei siis mene varainsiirtoveroa).
    Verohyöty siis ensiasuntoon taitaa olla 29% ja seuraaviin 28%, joten siinä ei ihmeempiä häviä.

    30% ensiasunnon ostaja ja muuten 28%..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lainaton kirjoitti:

Olen ihan tietämätön laina-asioista, joten esitän muutamia tyhmiä kysymyksiä.

Kyseessä ollaan siis avopari, joka haluaisi ostaa ensimmäisen oman asunnon.

Mutta pitääkö kummallakin olla vakituinen työ että saa lainaa? Meillä kummallakaan ei ole.

Ja meidän palkatkin on surkeat, mutta enpä mitään jättilainaa olisi ottamassakaan (80.000?).

Tunnen monia, joilla on tosi iso laina vaikka toinen puolisoista vain töissä, ja lapsiakin on.
Ja useimmilla ei ole ollut kuitenkaan edes takaajia. Mistä he oikein sen lainan ovat saaneet
ja millä sen maksavat?

Taitaa olla aika toivotonta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu