Isä Mitro

minkä puolueen Eurovaaliehdokkaaksi ryhtyisi, kun kutsuja on sadellut jo kuudesta eri puolueesta.
Ihmettelen kirkonmiehen vakaumusta tai poliittista kantaa, jos hän on näin monen houkuteltavissa.
Jospa funtsailee, missä porukassa olisi varmin läpimeno:)

Mitä mieltä asiasta?
341783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Arvostaa heikoimmassa osassa olevien katsantokantaa ja asettuu heidän puolustajakseen.
Näin loistavalta papilta odottaisin sitä.

Äänestä
  • Saunatontun näköinen mies, joka käy vihkimässä golfkenttiä ja naistenlehdissä kertoo ruokatottumuksistaan, en käyttäisi sanontaa loistava pappi.
    Vai tunnetko hänet henkilökohtaisesti?

    Äänestä

mutta luulenpa että Isä Mitro, ei sotkeudu politiikkaan.

Äänestä
  • olen jo aikaisemmin jostakin lukenut, että hän on kiinnostunut pyrkimään Euro-parlamenttiin, ehkä nyt hakee sopivaa puoluetta.

    Äänestä

Mutta ollakseen koko kansan pappi, ... niin täytyy pitää ns. miettimisaikaa, ettei heti leimaannu...

Äänestä

virallistivat suhteensa viime viikolla.
Joten en ihmettele enää mitään mikä liittyy kirkkoasioihin.
Haluaisin isä-Mitron määrittelevän uudelleen termit:
Henkinen porno ja fyysinen porno.
Eikä nyt tarvitse ruveta saivartelemaan.
Porno on paheksuttavaa käyttäytymistä yleisesti hyväksyttyjen normien suhteen.
Ja minä olen yksi niistä, joka on nuo normit luonut ja minun sukuni, jo vuodesta -10000v. sitten.

Äänestä
  • kanssasi ja se on harvinainen tapaus:)

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    kanssasi ja se on harvinainen tapaus:)

    samaa mieltä kanssani, kunhan ensin ajattelet ennen kuin kirjoitat.
    Niin kuin moni muukin.
    Aina ensin tulee haukkuminen ja sitten tulee, jossain, pehmentävä: "No kyllä se sinänsä oli oikeassa mutta kun se aina.."

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    kanssasi, eilenkin olin ihan eri mieltä kuin sinä, mutta minä tunnustan reilusti, kun olen samalla kannalla. Samoin myös sen, kun en ole.

    Äänestä

  • Että luterilaiset papit siunaavat "isännän" ja lemmikkieläimen välisen suhteen? Enkä tarkoita seksisuhdetta.

    Äänestä

  • IsoWerneri kirjoitti:

    Että luterilaiset papit siunaavat "isännän" ja lemmikkieläimen välisen suhteen? Enkä tarkoita seksisuhdetta.

    koiria, laivaliikennettä, golfkenttiä, kauppakeskuksia, joten miksei tuokin suhde sopisi siunattavaksi.

    Äänestä

ihanan lämmin ihminen, ei ole henk.koht. tuntemusta mutta noin yleensä haastatteluissa ym.

Äänestä
  • mutta jotenkin liian lämmin, ettei ihan imelä, - minun mielestäni.

    Hän tuo minulle mieleen ne roomalaiset jotka istuivat se laakeriseppele päässään, ja joko söivät kananjalkaa tai istuivat ammeessa kylpemässä, sori vaan joku, mutta minä saan hänestä jotenkin nautiskelijan kuvan..

    Äänestä

Paimentakoon laumaansa seurakunnassaan.

"Maailmassa mutta ei maailmasta" sanoi Jeesus.

Äänestä
  • kanssasi samaa mieltä.

    Enkä sitäpaitsi tykkää koko mitron lässykästä.

    Äänestä

  • eikös niitä puutarhassa pidetä koristeena?

    Äänestä

  • vanha täti kirjoitti:

    eikös niitä puutarhassa pidetä koristeena?

    moni muukin suomalainen mies.

    Eikö pappi saa olla ihmisen näköinen?

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    kanssasi samaa mieltä.

    Enkä sitäpaitsi tykkää koko mitron lässykästä.

    siunatkoon vaan niitä golfkenttiä sun muita, turha politiikkaan puuttua.
    En pidä miehestä minäkään:((

    Äänestä

  • kuin niin kirjoitti:

    moni muukin suomalainen mies.

    Eikö pappi saa olla ihmisen näköinen?

    ja totta vieköön onkin.

    Äänestä

  • kuin niin kirjoitti:

    moni muukin suomalainen mies.

    Eikö pappi saa olla ihmisen näköinen?

    on jotain törkeetä, kun ihminen leimataan ulkonäön perusteella.

    Äänestä

  • täti puskasta kirjoitti:

    on jotain törkeetä, kun ihminen leimataan ulkonäön perusteella.

    mutta kun se näkyy niin hyvin ja nälkäisiä on maailmassa paljon.

    Äänestä

  • vanha täti kirjoitti:

    mutta kun se näkyy niin hyvin ja nälkäisiä on maailmassa paljon.

    toisen kerran lapsia, vaikuttaa siltä.

    Äänestä

  • ikään kuin kirjoitti:

    toisen kerran lapsia, vaikuttaa siltä.

    kun ei silloin lapsena ehtinyt tarpeeksi leikkimään, täytyy ottaa vahinko takaisin:)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    kanssasi samaa mieltä.

    Enkä sitäpaitsi tykkää koko mitron lässykästä.

    koko Mitroa, ennenkuin aloittaja otti puheeksi. ;)

    Mutta sen verran mitä minä olen raamattua lukenut, niin hengellisen johtajan pitää keskittyä seurakuntansa paimentamiseen ja jättää maallinen hallinto silleen.
    Jos maailman asioihin sekaantuu, niin joutuu käymään kauppaa omantuntonsa kanssa.

    Äänestä

  • sanoo_suttura* kirjoitti:

    saa olla paikallaan, kun joku vanha täti tuolla arvosteli Mitrosetää :)))

    Muussa myös samaa mieltä edellisen kanssa:)))

    Äänestä

  • tämä aloitus kirjoitti:

    saa olla paikallaan, kun joku vanha täti tuolla arvosteli Mitrosetää :)))

    Muussa myös samaa mieltä edellisen kanssa:)))

    "tässä iässä" arvostella kenenkään ulkonäköä.

    Jos sitä haluaa tehdä, voisi mennä peilaamaan itseään peilistä, meistä jokainen.

    Äänestä

  • kovin korrektia, kirjoitti:

    "tässä iässä" arvostella kenenkään ulkonäköä.

    Jos sitä haluaa tehdä, voisi mennä peilaamaan itseään peilistä, meistä jokainen.

    mitä näistä papeista kirjoitetaan uskovien palstoilla.
    Tämä on siistiä.

    Äänestä

  • lukemassa kirjoitti:

    mitä näistä papeista kirjoitetaan uskovien palstoilla.
    Tämä on siistiä.

    useinkin, ei ole minun paikkani.

    Voinpa toki pistäytyä nytkin, kiitos vinkistä!

    Äänestä

  • käynyt aikoinaan kirjoitti:

    useinkin, ei ole minun paikkani.

    Voinpa toki pistäytyä nytkin, kiitos vinkistä!

    joskus ateismipalstalla ja siellä vasta ryöpytystä papit saivat, kuten voinee arvatakin.

    Äänestä

En kommentoi Isä Mitroa sen enempää, mutta ihmettelen 50 ihmisten kykyä kirjoitella/keskustella asioista.
Miten tähän aloitukseen voidaan liittää puutarhatontut ja paino-ongelmat?

Äänestä
  • ja miksi papit olisivat suojatumpia arvostelulta kuin muutkaan ihmiset?
    Kaikkia arvostellaan, missejä, poliitikkoja, urheilijoita jne.
    Pappi tekee leipätyötään, ei se hänestä pyhimystä tee eikä arvostelun ulkopuolella olevaa ihmistä.

    Äänestä

  • ikäneito lienen kirjoitti:

    ja miksi papit olisivat suojatumpia arvostelulta kuin muutkaan ihmiset?
    Kaikkia arvostellaan, missejä, poliitikkoja, urheilijoita jne.
    Pappi tekee leipätyötään, ei se hänestä pyhimystä tee eikä arvostelun ulkopuolella olevaa ihmistä.

    sallitaan kaikille ja toki on luonnollista, että niitä arvostellaan, jotka julkisuuteen ovat halunneet, mutta ihmettelen sitä ulkoisen olemuksen arvostelua. Eikö elämä ole tässä iässä vieläkään opettanut mitään?
    (minä en ole pappien puolestapuhuja, vaan ihan ateisti olen ja en pysty tähän aiheeseen kommentoimaan, koska tämä Isä Mitro minulle täysin vieras persoona)

    Äänestä

  • olen lievästi järkyttynyt kirjoitti:

    sallitaan kaikille ja toki on luonnollista, että niitä arvostellaan, jotka julkisuuteen ovat halunneet, mutta ihmettelen sitä ulkoisen olemuksen arvostelua. Eikö elämä ole tässä iässä vieläkään opettanut mitään?
    (minä en ole pappien puolestapuhuja, vaan ihan ateisti olen ja en pysty tähän aiheeseen kommentoimaan, koska tämä Isä Mitro minulle täysin vieras persoona)

    ja ihmiset ovat ihmisiä iästä riippumatta, samalla tavalla sitä juorutaan ja pahaa puhutaan naapureistakin, oltiinpa sitten minkä ikäisiä tahansa.
    Vieläpä vaikuttaa siltä, että iäkkäämmät ne ilkeimmin osaavatkin toista arvostella, nuorilla on suvaitsevaisuutta paljon enemmän.

    Äänestä

jos ehdokkuutta jo harkitsee, eikä enää pähkäile mihin puolueeseen kuuluu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 44 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

miettii kovasti, kirjoitti:

minkä puolueen Eurovaaliehdokkaaksi ryhtyisi, kun kutsuja on sadellut jo kuudesta eri puolueesta.
Ihmettelen kirkonmiehen vakaumusta tai poliittista kantaa, jos hän on näin monen houkuteltavissa.
Jospa funtsailee, missä porukassa olisi varmin läpimeno:)

Mitä mieltä asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu