olenhan niin sanonut alusta asti.
Alibi: Insuliinisurmien näyttö ei niin vahva kuin uskotaan
28.08. - 13:13 (Luotu: 13:10)
Ylöjärven insuliinisurmista epäillyn sairaanhoitajan puolustus väittää, ettei esitutkinta-aineisto anna viitteitä siitä, että epäillyillä olisi ollut tarkoitus vahingoittaa ketään.
Epäilty kiistää edelleen syyllisyytensä, syyttää poliisin sivuuttaneen mahdollisuuden, että joku toinen olisi tehnyt tehnyt teot ja väittää, ettei esitutkinta sisällä mitään konkreettista hänen syyllisyydestään.
Asiasta kertoo jutun asiakirjoja käsiinsä saanut Alibi-lehti (9/2008).
Nokialaisnaista epäillään tässä vaiheessa kahdesta murhasta Ylisen kuntoutuskeskuksessa ja neljästä törkeästä pahoinpitelystä. Molemmista kuolleista löydettiin pistosjälkiä ja korkea insuliinipitoisuus.
Alibi kertoo muun muassa lausunnon antaneen professorin todenneen Ylisen toisen potilaan osalta, että "kuolinsyystä ei ole täyttä varmuutta".
Lehti uskoo, ettei jutun näyttö ole niin selvä kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää. Lehti arvelee esitutkintamateriaalin vahvimman näytön liittyvän tapaukseen, jossa sairaanhoitajan epäillään myrkyttäneen sukulaistyttöään Kurun mökillä.
Syytteen nostamisen takaraja on perjantaina. Ylöjärven insuliinisurmien käsittely alkaisi siten Tampereen käräjäoikeudessa todennäköisesti syyskuun puolenvälin aikoihin.
Nokian terveyskeskuksen kuolemantapausten osalta esitutkinta on kesken. Jos syytteitä nostetaan, juttu käsiteltäisiin erikseen oikeudessa.
Aamulehti

Vastaukset 9
Vanhimmat
mikä onkin oikein.
JOS poliisin ainoa tutkintalinja oli saada hoitsu linnaan, pitää poliisille antaa ankarat rangaistukset ja laitettava korvaamaan hoitsulle korvaukset. Sillä onhan mahdollisuudet, jopa aiemmin julkaisemieni tilastojen mukaan, että joku muu on syyllinen. Olisi pitänyt hakea todisteita hoitsun syyttömyydestä, eikä rakentaa hataraa todistusaineistoa, joka tiukassa paikassa romahtaa.
Saisivat pitää oikeudenkäynnin huomenna ja päästää hoitsu jatkamaan töitään.
varmaan sairaalassa hänen "hoidokiksi". :)
Niiden vuoksi antaisin henkeni.
tahansa periaatteessa
Hän tosin yhdistyy kaikkiin 3 paikkaan, mutta tilaisuus tekee ihmisistä kyllä varkaita eli tieto Nokiasta houkuttaisi toisessa paikassa ja kotiväkeä.
Olin joskus uutena työmaalla, jossa katosi lääkkeitä. 30 vuotta talossa ollut jäi kiinni ja yksi kuoli. Minusta tuntuu että ns. kiusaajat veivät myyntiin pillereitä ja kätkeäkseen jutun pyörittivät showta muiden kimpussa ja lisäsivät kahviin huumausainetta saadakseen jonkun koukkuun. Voinhan olla väärässäkin.
sen vapaaksi sillä on niin hyvännäköset reidet.
lapseen pistetty insuliini on varmaan vahvin näyttö ja emme tiedä mitä kaikkea on ilmennyt.
Miten k.o nainen on käyttäytynyt työpaikoissa ja mitä työtoverit ovat kertoneet. Se tiedetään, että nainen on "sairas" ja hyvä kertomaan ja puhumaan itsensä vapaaksi/syyttömäksi.
Kykeni varastamaan liikkeestä säkkikaupalla tavaroita ja oikeus ei tuominnut. Osasi esittää katuvaa tuomarin edessä ja itkemällä anteeksi teot, joista taatusti normaalisti saa tuomion.
Tulee mieleen lähinnä "kameleontti" joka vaihtaa väriä tilanteen mukaan. Nainen onnistui huijaamaan jopa ensimmäisen asianajajansa ja hänet jouduttiin vaihtamaan toiseen. Joten nainen on säälimätön ja vaarallinen tyyppi. En tuntisi oloani turvalliseksi hänen ollessa työssä ja tuskin kukaan teistä "puolustajista" haluisi naisen hoitajakseen. Joten älkää viitsikö olla lapsellisia ja puolustella.
perusteella mitä tutut ovat kertoneet ja mitä on tullut ilmi, niin nainen on vaarallinen, luonnehäiriöinen - todennäköisesti psykopaatti, joka ei tunne katumusta tai ylipäätään ei tunne mitään, saati tehneensä rikosta. Kiistää kaiken loppuun saakka, mutta ei taida säästyä tuomiolta. Toivottavasti ei.
Hoitaja varmaan tietää hyvän tavan päästää ihmisiä
pois elävien kirjoista,joutumatta kiinni!
Sarjamurhaajan luonne on yhtä kylmä,kuin kyseisen
"viattoman" hoitajan.
On varmaan hyvin tietoinen kuinka vaikea on saada kiinni kyseisistä teoista.Omaisten ja uhrienhan ei ole väliä,ainoa mikä suututtaa kun tuhmat poliisisedät syyttävät"viatonta".