Poikani täyttää pian 18 v. Usein nuoria morkataan ikävistä puuhistaan, mutta ongelmani on päinvastainen. Poikani on super kiltti, ei tee mitään moitittavaa, oleilee vain yksin huoneessaan pelaten tietsikalla WoW:ia. Ei harrasta mitään, käy koulua tunnollisesti. Suoraan sanoen on "liian kiltti". Pyynnöistä huolimatta ei lähde mihinkään mukaan. Eristäytyy elämästä. Pelkää sosiaalisia tilanteita.(mulla sama ongalma-onkohan periytyvää?)
Enonsa ja isänsä kuolivat traagisesti muutama vuosi sitten, joista on sulkeutunut, ei halua edes puhua. Nyt asuu meidän uusperheessä omassa huoneessaan.
Äitinä olen neuvoton, mitä tulis tehdä, kenen puoleen kääntyä??
Eristäytyminen alkaa vaikeuttaa hänen elämäänsä. Ei halua keskustella, eikä väkisin voi minnekään viedä?
Neuvokaa, please...
Enonsa ja isänsä kuolivat traagisesti muutama vuosi sitten, joista on sulkeutunut, ei halua edes puhua. Nyt asuu meidän uusperheessä omassa huoneessaan.
Äitinä olen neuvoton, mitä tulis tehdä, kenen puoleen kääntyä??
Eristäytyminen alkaa vaikeuttaa hänen elämäänsä. Ei halua keskustella, eikä väkisin voi minnekään viedä?
Neuvokaa, please...
Vastaukset 12
Vanhimmat
En osaa oikein neuvoa, mutta kuulostaa siltä, kuin poikasi olisi saanut pahat traumat. Onhan se sentään jotain, että WOWia pelaa..
Keitä joku ilta teetä tai jotain lämminta juotavaa ja istahda juttelemaan poikasi kanssa niitä näitä. Kysele miten päivä kului ja muuta sellaista. Ehdota hänelle, että kävisi joskus elokuvissa. Jos ei mikään auta, suostuttele poika käymään psykologilla (outoa puhua pojasta, kun itse olen nuorempi:$
Et arvaa kuinka monesti olen istunut ja jutellut poikani kaa. Loppuviimein hän sanoo, et ois kiire, et se siitäkin yrityksistä. Joo, varmasti on traumaa enon kuoltua tsunamissa ja heti perään rakkaan isänsä sydänkohtauksesta. Miten saada avautumaan astumaan elämään jälleen? Kiltteyskin on oireilua asioista joista haluaa vaieta. Ei pysty nyt, mutta ehkä myöhemmin toivotaan.
En oikeen tajunnut tota traumajuttua... tuskin hänellä sellaisia on. Mut kumminkin, täytyy sun nyt joku kontakti poikaas saada. Yks asia on varmaa ja se on se ettei hän ole tyytyväinen elämäänsä, jos se todella tollasta on. Psykologi ois ihan harkinnan arvoinen taho, johon vois kääntyä.
Suosittelisin juuri noita, joita joku jo varmaan on tarjonnut, eli että varaisitte ajan nuorisopolille/psykologille. Nyky-Suomessa tuo nuorten miesten tietokoneella istuminen ja syrjäytyminen tuntuu olevan melko yleistä, muttei tietenkään suositeltavaa. :/
Itsekin olen ollut jokseenkin yksin viihtyvä ja saisin suorastaan kiittää äitiäni siitä, että olen jonkin verran tapaillut kavereita pienempänä varsinkin. Mutta tottahan on, että toiset viihtyy itsekseen. Poikasi tapauksessa kuitenkin on varmaan kyse muustakin kuin halusta olla yksin. Ehkäpä jos saat hänet rohkaistua puhumaan jollekin ja jos saisi vaikka harrastuksen kautta tuttavuuksia, niin asiat paranee. Jos on kyse masennuksesta tms., niin ehdottomasti olisi hyvä saada perheen ulkopuolita apua.
Toki äitin hyysäys voi ahdistaa ja vaikea tuon ikäistä pakottaa mihinkään. "Ison ihmisen" on kuitenkin itse vastattava elämästään. Älä kuitenkaan stressaa itseäsi hengiltä tuon takia, ehkäpä se aurinko alkaa teillekin paistamaan. :)
Huolimatta palstan otsikosta täällä käy enemmän nuoria, ei niinkään aikuisia. En tunne tarkkaan otsikkokarttaa, mutta kannattaa laittaa kysymys toisaallekin. Ainakin "Äidit ja isät"-ryhmästä löytyy palstat "Kasvatus" ja "Murrosikä", tosin jälkimmäisessä taitavat enemmän nuoret itse heitellä herjojaan, mutta edellinen varmaan on hyvä. Käy läpi koko kartta, löytyiskö muitakin sopivia.
Joo..Terveys-osiosta löytyy otsikko "Päihteet ja riippuvuudet" ja sieltä edelleen pelit.
En ymmärrä WoWista pöläystäkään (pitäsköhän opetella:), mutta (koukuttava?) roolipeli(mitä sekin lienee) se lienee.
Tuota, kannattaa selvittää tilannetta. Ensin vaikka kirjoittelemalla muillekin palstoille. Äiti on oikeastaan 'liian läheinen' 18v:lle, kun luontaisesti sillä iällä haluaa ottaa etäisyyttä.
"..sanoo, et ois kiire..", mihin? siihenkö peliin jälleen.. Onko koulumenestys kuitenkin kohtuullinen, eli tekee pelistä huolimatta läksynsä. Ja tehdäänhän tietsikankin avulla läksyjuttuja rajoitetusti.
Kyllähän tuommonen ominaisuus periytyykin, tietty, mutta ei se sinällään mikään tuomio ole; onhan Sullakin uus(kin)perhe ja systeemit ja tullet juttuun (vai häiritseekö). Ei taatusti 18v poika tunteista puhu niin että äiti kuulee :))
Onko kiinnostunut tietsikoista muuten, eli esim.tietotekniikasta oppialana. Jos jotain tämänsuuntaista olis havaittavissa, ei tilanne vielä huono ole. Mutta seurattava on, ammatti-ihmisillä on kyllä tieto tunnusmerkeistä, milloin pelien kanssa aletaan olla 'koukussa'. Ja siitä ei yleensä yksin (riippuu hivenen luonteenlaadusta) pysty nousemaan.
mitenkään harvinaista nuorilla miehillä. Sinun poikaasi se ei ole sentään lamaannuttanut niin pahasti, etteikö koulunkäynti sujuisi.
Tiedätkö, miten koulussa menee? Jutteleeko hän siellä muiden kanssa vai onko vain yksin. Oletko puhunut kouluterveydenhuollon kanssa? Toisaalta poikasi on täysi-ikäinen etkä saa tietoja ilman hänen suostumustaan, mutta voisit ehkä kertoa huolesi kouluterveydenhoitajalle tai koulupsykologille.
Minun pojallani on ollut samoja ongelmia ja olin pojan suostumuksella yhteydessä oppilashuoltoon. Nyt pojalla on mieluisa jatko-opiskelupaikka, jossa hän myös itsenäistyy vähän, kun asuu viikot eri kaupungissa. Olin monta vuotta tosi huolestunut ja tiedän miltä se tuntuu.
Voimia ja jaksamista sinulle. Älä luovuta!
kunpa mullakin olis tommonen äiti joka välittäis mun sosiaalisista suhteista ja sen kanssa vois jutella jopa ilman vittuilua *sori, oli pakko)
Minä teen noita asioita, mutta tietoisesti. Koska olen kyllästynyt ihmiskuntaan ja tähän hölmöilyyn.
Minä vain makaan kotona päivät pitkät ja pelaan. Mutta en käy kouluissa enkä missään.
Silti minä elän, ainakin luulen niin, ainoa miten voi eristäytyä elämästä on kuolla, luulisin.
En pelkää sosiaalisia tilanteita, vaan inhoan ihmisiä.
.. Kuulostaa, et poika vois pian seota?
No eikai, kai sitä nyt vaan joskus tykkää olla ja viettää aikaa yksinään.
Mut jos kestää kauan ja alkaa olemaan viel pahempi ni sit Ehdotan hoitolaitosta, psykiatria niin ettei tapahdu mitään kauheata! :)
Osaan vain antaa yhden neuvon. Ymmärystä, sitä tarvitset. Se päätös että pelaa ja eristäytyy maailmasta ei ole sinun vaan poikasi. Sinun osasi on ymmärtää hänen päätöksensä ja tukea häntä siinä.
Poikani on kaikkein rakkain minulle, valitsipa hän millaisen tien kuljettavaksi tahansa.
Esitän vain toiveitani ja kokemuksesta yritän auttaa. Itse jokaisen on valittava elämänsä suunta.
poikani tuun hyväksyyn aina ja on tervetullut kotiin, vaikka valintansa olisivat epämieluisat. Autan minkä pystyn haluttaessa.
Jokaisen on kai itse tehtävä valintansa (vahingollisetkin) ja opittava niistä toivottavasti.
Tunnen yhen jätkän(15v.) jonka mutsi antaa sen pelata niin paljon koneel ku se ikinä haluu(joka onki sit 24/7), kuhan koulumenestys ei kärsi(ja tyyppihän on luontaisesti lahjakas koulussa et se siit). Sääliks käy poikaa. Kavereita se näkee vaan koulussa eikä nekään jaksa sitä ku ärsyttävä ihminen osaa olla ja softaamassa se on joskus tainnu käydä. Ulkoilu täysin tuntematon käsite. Vaikeuksia käyttäytyä ihmisten seurassa. Yhtenä päivänä tuli semmonen fiilis, et vois vaikka soittaa mutsillensa, ku tostakin näkee mitä siit on tulossa ;s
Tottakai sun poikas on ihan eri tapaus, mut kerroinpa nyt tosta tyypistä. Mullakin on itelläni joskus kauhee sosiaalisten tilanteiden pelko, mut yleensä yritän vaan ottaa itteeni niskasta. Tietenkin se on sulle kans vaikeempaa kun poikas on täysikänen ni sil on omaa päätäntävaltaa ja näin. Se tuskin on hyvä keino mut ite koittaisin uhkailua(joo tuskin kuuntelisitkaan mun neuvoi ikää15v ja kokemust lasten kasvattamisest niinku 0-), Itsekin olin aika kiltti, hengasin rauhallisten tyyppien kanssa(tai niin porukat luuli) kunnes löys laukusta kossupullon ja eivätpähän enää luule yhtään mtn. Onneks ne luulee edellee et oon hyvin kiltti ja toi oli vaa yks erehdys mut turha luulo.
En usko et mtn kauheita traumoja(on se toki kauheaa, mut en usko tohon liittyvän) isän kuolemasta on ollut, mutta ehkä sellanen isä-hahmo puuttuu? Huomaa tutuistakin että jos isäkin(tai äiti?) on ollu nuorena "kilttejä" ja nytkään ei juhli milloinkaan ja näin, niin lapset(yleensä pojat) alkaa pelaamaan ym. Oma isä selittää aina nuoruusajan kepposistaan(jossain vaiheessa toivottavasti juhlimisistaankin), niin kyl siin tulee semmonen fiilis et voinhan mäki olla tommonen tai näin. Tai ne on kumminkin omat vanhemmat jotka on aina esikuvana. Äidilläni oli tosi tiukka kasvatus ja olenkin ottanut mallia äidin sijasta mallia etenkin yhdeltä tutulta ja hänen äidiltään.
Joo anteeks oon taas avautunu jtn mun elämäst sry mut toivottavasti ees jollain ihmeen kumman tavalla autto