Olin siskoni kanssa mökillämme kahdestaan, ja sen sijaan että olisimme nukkuneet talossa nukuimmekin ulkovessassa. Olin kuistilla katselemassa kaunista iltaaurinkoa, kun näin siskoni tarpovan vessaan nukkuma aikeissa peitto kainalossa. Hätäännyin, sillä en halunnut jäädä yksin valvomaan.
Juoksin sisälle hakemaan peittoa ja lähdin juoksemaan vessaa kohti. Ja samalla alkoi hämärtymään kuin nopeutetussa filmissä. Laitoimme vessan oven lukkoon ja siskoni nukahti melkein heti. Näon vessan ikkunasta ja rakosista kuinka vihrea valo lähti mökkimme luota ja ilmassa kierroksia tehden tuli vessaa kohti. Valo muutti väriä ja syöksyili ja singahteli.
Unessa äitini oli pahemmanluokan narkomaani ja hän oli lähettänyt pahan hengen riivaamaan minua. Vessan ulkopuolella rapisi ja kuului ääniä ja en uskaltanut liikahtaakkaan. Henki pisti myös puhelimeni soimaan vaikka se oli äänettömällä.Sitten unessa "heräsin" siihen että olin jollain korkealla ja aukealla, ja naamani on täysin hiiltynyt ja palannut, ja revin käsilläni palanutta ihoa naamastani, mikä vain venyy. Se ei lähde irti millään. Henki aiheutti tällaisen näyn.
Seuraavaksi olen narkomaaniäitini talossa siskoni kanssa, joka hetkeä myöhemmin katoaa jonnekkin. Kiertelen talossa ja etsin äitiäni, jota pelkään. Mutta mietin vain, että äitini saa "kutsua" pahan hengen takaisin luotani. Talo on vanha huvila, minkä nyt on täynnä rojua ja likaa. Näen sängyn jolla äitini makaa, puoliksi peittojen ja likaisten tyynyjen alla mytyssä.
Kysyin äidiltä että miksi hän oli lähettänyt hengen riivaamaan minua. Mutta ei kuulemma ollut. Kysyin uudelleen että eikö hän ollut lähettänyt henkeä luokseni riivaamaan minua, jotta tulisin äitini luokse. Äiti vastasi että ei. Ihmettelin asiaa. Katselin ympärille ja käskin äidin siivota ja kysäisin samalla että eikö hän haluaisi selvempää elämää? Hän vastasi taas ei. Hän ei halunnut huumeista eroon. Pyysin häntä siivoomaan. Ja hän vastasi taas monotonisella äänellä että ei.
Lopulta päädyin sylkemään äitini tyynyille jotta hän vaihtaisi päälliset. Hän osoitti eräitä päällisiä ja sanoi että, nuokin päälliset ovat olleet tuossa puoli vuotta, ja ne ovat pölyiset.

Vastaukset 1
Vanhimmat
tänne...
http://www.unientulkinta.fi/