Valokuvaus

Tuntuu että tänäpäivänä valokuvaus ( digiaikana ) keskittyy vain ja ainoastaan siihen miten kuvia voi käsitellä ja parannella eri kuvanmuokkaus ohjelmilla. Kaikki valokuvausta käsittelevät lehdet jne keskittyvät ennemmissämäärin vain kuvien käsittelyyn tietokoneissa ja varsinainen luova/normaali valokuvaus jää huomiota vaille. Itse otan kuvia harrastelijana, ja ihmettelen onko kuvani todella huonompia kun en käsittele (manipuloi )niitä eri kuvankäsitelyohjelmilla. Tokihan kuvista saadaan näyttäviä, mutta kuvaustaidoilla ja kameran asetusten hallinnalla ei lopulta ole merkitystä lopulliseen kuvan syntyyn. Eli mielellään toivoisin eri foorumien ja valokuvausta käsittelevien lehtien painottavan normaalien, käsittelemättömien kuvien ottoon. Kuva jota joudun käsittelemään kuvankäsittelyohjelmalla ei ole sen jälkeen itse ottamani.
3328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuvia on käsitelty jälkikäteen aikojen alusta asti. Kyllä lähes kaikkien nimekkäiden kuvaajien filmikuvat on vedostusvaiheessa käsitelty ainakin kontrastin osalta. Ennen tietokoneita piti tyytyä niihin kuviin mitä sen aikaisella tekniikalla sai. Suotimet piti valita ennen kuvausta, nyt ne voi kuvankäsittelyssä lisätä kun on ensin kokeillut mikä sopii parhaiten. Värien säätö on nykyään helppoa, samoin terävöitys.
Voithan sinä kuvata kamerallasi suoraan jpeg-kuvina ja jättää käsittelemättä ne mutta kamera käsittelee jpg-kuvat ennen kuin ne tulee edes näyttöön katseltavaksi. Eihän nekään kuvat ole silloin sinun ottamiasi vaan sen kameran suunnitelleen insinöörin.
Sinä mietit nyt asioita vähän liian ahtaasti. Ei ole olemassa digikameraa joka ei käsittelisi kuvia jotenkin jos jpg-kuvina kuvaa. Raw-formaatissa kuvat saa kamerasta käsittelemättömänä mutta sitten joudut tietokoneella ne käsittelemään. Yksikään kamera ei ota jpg-kuvia vaan raw-kuvia mutta joissakin kameroissa saa ulos vain jpg-kuvia, jotka on kameran prosessointi muokannut rawista jpg:ksi. Jos tämä tieto ahdistaa sinua niin suosittelen kääntymään ammattiauttajan puoleen.

Äänestä

Nykyajan valokuvauksessa ihmetyttää, esim. taivaanvaihtaminen. Jos kuvaushetkellä taivas on yksitoikkoinen ja samean värinen, kuten monesti on, esim juuri tällä hetkellä, tasaisen harmaa, opetetaan kaikissa kuvankäsittelyoppaissa, miten taivaan voi saada eloisammaksi kopioimalla toisesta kuvasta eloisan "poutapilvitaivaan" harmaan tilalle. Näin saadaan tunnelmaltaan aivan erilainen kuva, joka ei vastaa kuvaushetkeä lainkaan. Miksi valokuva ei saa enää näyttää luonnolliselta valokuvalta? Nykyään ei voi enää uskoa esim. loma-matkakuvien aitouteen puhumattakaan muotokuvista, joissa on retusoitu silmät erivärisiksi, hiustenväri muutettu harmaasta ruskeaksi, kasvoilta pyyhitty rypyt ja sulatettu kaksoisleuat pois. Voiko tätä enää kutsuakaan valokuvaukseksi. Miksi ei suoraan puhuta kuvankäsittelystä.

Äänestä
  • On kaksi täysin eri asiaa kuvankäsittely ja kuvien muokkaus. Kuvankäsittely tarkoittaa perusasioita jotka jokaisella kuvaajalla pitäisi olla hallussa: Kontrastin ja värien säätö, terävöitys, rajaus, kuvakoon muuttaminen. Muokkausta on taas nuo kun kuvaan lisätään tai siitä poistetaan/vaihdetaan jotain osia, jota minä taas en jaksa ymmärtää enkä harrasta. Sillä tavalla saa näyttäviä kuvia mutta ei se enää minusta oikein valokuvausta ole kun alkuperäinen kuva on jotain täysin muuta kuin lopullinen kuva. Kameroiden oma jpg-prosessointi on yleensä parhaimmillaankin säälittävän ala-arvoista. Juuri siksi olen kyllästynyt katselemaan nettisivujen lomaräpsyjä joissa ei ole kontrastia nimeksikään, värejä näkyy aavistus jos mielikuvitusta käyttää, puhumattakaan siitä että kuvauksessa on tehty virheitä joita ei voi jälkikäteen edes korjata eli tarkennus väärässä kohdassa, tärähtänyt ja sisältö täysin mielenkiinnoton.
    Jos joku vaatii täysin luonnollista kuvaustilannetta vastaavia kuvia niin silloinhan tämä henkilö ei kelpuuta edes mv-kuvia, jotka taas minusta on parhaimpia koska niissä tulee sisältö pääosaan eikä sen puutetta paikata imelillä väreillä. Taitava kuvaaja saa kukista tai auringonlaskuistakin hienoja mv-kuvia. Itse en kuitenkaan ihan niin kova kuvaaja ole että siihen pystyisin mutta pyrin kuitenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nykyaikana kirjoitti:

Tuntuu että tänäpäivänä valokuvaus ( digiaikana ) keskittyy vain ja ainoastaan siihen miten kuvia voi käsitellä ja parannella eri kuvanmuokkaus ohjelmilla. Kaikki valokuvausta käsittelevät lehdet jne keskittyvät ennemmissämäärin vain kuvien käsittelyyn tietokoneissa ja varsinainen luova/normaali valokuvaus jää huomiota vaille. Itse otan kuvia harrastelijana, ja ihmettelen onko kuvani todella huonompia kun en käsittele (manipuloi )niitä eri kuvankäsitelyohjelmilla. Tokihan kuvista saadaan näyttäviä, mutta kuvaustaidoilla ja kameran asetusten hallinnalla ei lopulta ole merkitystä lopulliseen kuvan syntyyn. Eli mielellään toivoisin eri foorumien ja valokuvausta käsittelevien lehtien painottavan normaalien, käsittelemättömien kuvien ottoon. Kuva jota joudun käsittelemään kuvankäsittelyohjelmalla ei ole sen jälkeen itse ottamani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu