Opintotukeni keskeytettiin viime keväänä liian vähäisten opintosuoritusten vuoksi. Opintotukeni palautetaan kunnes olen saanut kokoon 18 opintopistettä. Valitsin kursseja niin paljon kuin mahdollista syksyn puolelle, mutta näillä näkymin tulen saamaan opintosuoritukset kokoon vasta joulukuun puoliväliin mennessä, sillä suurin osa kursseistani on kahden periodin mittaisia. Nyt olenkin huolissani siitä, kuinka elätän itseni tämän syksyn. Asumistukeen olen oikeutettu. Osa-aikatöitä voisin myös hankkia, mutta niillä tuskin tulen vielä itseäni elättämään. Onko minulla mahdollisuuksia saada toimeentulotukea syksyn ajan? Olisi mukavaa kuulla teidän toisten kokemuksia vastaavista tilanteista ja ahdingosta, vertaistukea:)
Millä elän?!
Hätääntynyt
101274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sossusta haet toimeentulotukea ja Kelalta asumistukea. Ei siinä sen kummempaa.
Onko sinulla opintolaina? Opintolaina lasketaan opiskelija tuloksi, joten ennen kuin se on nostettu, et voi saada sossusta mitään.
Jeps, näin on. Ensin nostat lainat pois, ja jos ei vielä silloinkaan rahat riitä, niin anot sitten sitä toimeentulotukea.
Ja millähän arvon vastaajat kuvittelevat aloittajan saavan sitä opintolainaa, kun ei ole tukikelpoinen? Lainantakaus on katkolla siinä missä muutkin opintotuen osat. Suoraan sossuun vaan ilman mitään lainoja. Et voi nostaa lainaa, koska et sille takausta saa.
Ai niin, hyvä pointti. Jotenkin vaan iskostunut tuo päähän. Miten muuten, jos ei saa kesäksi työpaikkaa, voiko silloin saada sossusta tukea, vai pitääkö kesälläkin nostaa opintolainaa, vaikka opinotutkea ei saa?
Opintotukea saa, jos opiskelee. Lainan voi nostaa heinäkuun loppuun asti ja elokuun alusta tulee uuden lukukauden lainat nostettavaksi, joten vuodessa ei ole yhtään päivää, jolloin opintolainaa ei voisi pankista hakea.
Jos ei ole mitään estettä opintolainan saamiselle (tuki katkolla tai sitä ei ole koskaan saanutkaan, luottotietohäiriömerkintä), se on kesällä opiskelijan tulonlähde ennen toimeentulotukea. Sossu huomioi lainan tt-tuessa, jos laina on mahdollista saada ja vaikka sitä lainaa ei loppupeleissä edes nostaisi.
lasketaan vaan syys-toukokuu. ELi 9 kk vuodessa. Jos on nostanut opintolainan kokonaan keväällä uutta saa vasta elokuussa.
Enpä ole mitään muuta väittänytkään. Ei se normaali tukiaika siitä mihinkään pitene, vaikka opintolainaa voikin nostaa koska tahansa. Ja tuo nyt on niin itsestäänselvää ettei lainaa voi nostaa enempää kuin mitä sitä on myönnetty (kokonaan nostettu laina -> uutta vasta elokuussa), etten viitsinyt edes erikseen mainita. Kai jokainen sen verran älyää.
Mitähän sinä oikein ajoit viestilläsi takaa?
niin menin minäkin, ja tuli hyvin nopeasti rahaa. Sieltä haet vain toimeentulotukea, silloin kun tosiaan ei edes kela maksa mitään.
Käy kurja koulua, opiskele äläkä pummi. Silloin tuet ei katkea eikä tarvitse tälläistä miettiä.Valmistut ajoissa. Pääset työelämään tai ainakin työttömäks ja saat enemmän rahaa. Mitä pitempään opiskelujen suhteen venkoillaan niin sitä pitempään venyy hankkeille pääseminen. Se on omavalinta kysymys...