Ei otetta

No niin, veli on nyt viikon ollut teillä tietämättömillä. 17-vuotias urheilullinen, fiksu nuori mies. Jotain on tapahtunut, kun kiekkoilu on vaihtunut selvästikkin huumeisiin ja alkoholiin. Mitään otetta ei saa, puheet, saarnat kaikki yritykset (mm. viidenviikon katko, jossa psykiatrista hoitoa) tuntuvat valuvan kankkulan kaivoon.

Asuu perhekodissa, mutta siellä päässä alkaa olemaan myös voimat lopussa ja konstit. Aikaa pitäisi jäädä muillekkin lapsille, mutta tällä hetkelle veli vie kaiken huomion tempauksillaan.

Kyse ei ole siitäkään, että olisi tiukat rajat, kun ei ole. Hän saa mennä ja olla, tiettyjen asioiden puitteessa. Kotiintuloaika on, ihan niinkuin kuuluukin ja alkoholiin tietenkään ei saa koskea, sen kanssa läträily kuulu "ei saa tehdä" listaan.

Ok. Nuoret juovat viikonloppuisin, vaikka sitten salaa...mutta että viikollakin. Usein on ottanut kaljaa. Ja kaveripiirissä pyörii huumeet. Sen tiedän itsekkin, kun oma ystäväpiirini leikkaa läheltä hänen kaveriporukkaansa (en siis ole häntä kuin 6-vuotta vanhempi). Niin hänen ystävänsä ovat vähän vanhempia... n.18-22 ikähaarukkaan sioittuvaa.

Hänelle on puhuttu ja kerrottu, että jos sama peli jatkuu, niin siitä seuraa sioitus paikkaan, jossa hänen ongelmiinsa osataan paneutua paremmin. Mutta näemmä hän on valmis heittämään kaiken roskiin, koulunsa, perheen ja harrastuksensa.

Kyse ei myöskään ole siitä, etteikö perhe, jossa asuu ole yrittänyt. He ovat antaneet mahdollisuuksia älyttömästi. On neuvoteltu, sovittu, puhuttu, huudettu, pidetty palaveria ja laitettu katkolle/hoitoon.

Itse olen sitten saanut pahan isosiskon leiman, kun olen yrittänyt saada jotain otetta ja pyrkinyt tekemään yhteistyötä perheen kanssa. Mutta seurauksena on tietenkin ollut se, että nyt veli ei luota ollenkaan minuun, koska en ole ryhtynyt valehtelemaan hänen puolestaan. Eihän hän tietenkään tajua sitä, että en tee sitä siksi, että haluaisin kiusata, vaan koska olen oikeasti mielettömän huolissani siitä, mihin suuntaan hänen elämänsä on kääntynyt.

Muutoin, lomat luonani ovat sujuneet ihan mallikkaasti. Hän on saanut mennä ystäviensä kanssa, kunhan minulla on aina ollut numerot, joista saan hänet kiinni ja tiedot missä ja kenenkanssa liikkuu. Kotiintuloajatkin ollaan sovittu ja niitä on myös noudatettu, joustaen puolin ja toisin. Kun hän siis on täällä, tiedän suuninpirtein missä hän menee ja mitä tekee. Suurin syy kai asioiden sujumiseen on se, että se on ollut ehtona, jotta hän voi meille tulla.

En vain millään käsitä, miten tähän tilanteeseen ollaan ajauduttu? Kyse ei ole siitäkään, etteikö häntä ole valistettu huumeista ja alkoholista. Näin ollaan tehty. Valistusta on saanut 13-vuotiaasta lähtien, ihan säännöllisesti ja hyvänä esimerkkinä on ollut lähipiirissä huumeiden kanssa leikkineet ihmiset. Joten hänellä pitäisi olla kaikki tiedot siitä miten vaarallisisa huumeet ovat, jopa se vaarattomana mainostettu pilvi.

Omalla tavallaan kuitenkin tajuan, mitä hänen päässään mahtaa liikuskella ja miksi toimii niinkuin toimii, mutta miten saada hänet vedettyä takaisin tänne "ei moniongelmaisten" piiriin ;)

Asiaa ei tietenkään auta sekään, että muut omaiset (veljet, vanhemmat) eivät välttämättä kerro tietoa eteenpäin, jos jotain kokeilun kaltaista on ollut tiedossa, vaan nämä ikävät hommat olen sitten saanut itse hoitaa, kun kukaan muukaan ei sitä näemmä tee. No eihän kukaan halua olla se ikäväihminen, mutta kyllä se hinta aika korkeaksi nousee, jos toinen sitten maksaa hyssyttelystä, eikä saa apua ts. Pilaa elämänsä kun kukaan ei tajua, että nyt pitäisi saada apua ja nopeaa.

Väsyttää, suututtaa ja kerrassaan olo on muutenkin ihan avuton. Ei ole pitkäaika, kun sama kamppailu käytiin toisen veljen osalta ja silloin oli kovat huumeet kehissä. Nyt kun on päässyt huokaisemaan helpottuneena, niin sitten on tämä.
Edes oman veljen lukuisat itsemurha yritykset, täysin pohjalle vajoaminen ei ole saanut pikkuveljen silmiä näemmä avautumaan.

Jotenkin aina kuvittelin, että hän on fiksumpi...

Nyt olisi hyvät neuvot kalliit.
9825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hei en osaa muuta sanoa, kun voimia Teidän perheelle ja mielestäni olisiko paras ratkaisu kuitenkin pakkohoito, mikäli sellaiseen tänä päivänä Suomessa nuoren saa?
Ilmeisesti Hän ei nyt ymmärrä omaa parastaan vaan vaatii kovempia otteita.
Tuntuu naurettavilta omat valitukset tällä palstalla tämän viestin jälkeen.
Voisiko isoveli auttaa, kun on itse selvinnyt ?
Toivon sydämestäni, että saatte apua jostakin.
Terveisin 3 pojan äiti

Äänestä

En voi antaa sinulle mitään lohtua. Huumeet ovat vieneet mennessään ja tulevat viemään hautaan saakka. Vain murto-osa parantuu edes jossakin vaiheessa elämäänsä (siis vuosikausien käytön jälkeen). Mitään ei ole tehtävissä. Hän on valintansa tehnyt ja kantaa nyt sen hedelmää.

Äänestä

häneen puhekontaktin? Onko hän pohjimmiltaan kamalan masentunut ja näkee tulevaisuuden mustana varsinkin jos isovelikin on huumeita käyttänyt. Onko se hätähuuto vai paha tapa? Suostuisiko hän muuttamaan ihan muualle että saisi kontaktin kavereihin katkaistua. Onko hänellä pelkotiloja niinkuin skitsofreniassa? Jos hän käyttäytyy kunnolla luonasi, johtuuko se siitä, olet hänen sisarensa? Toisilla se sijaisperheeseen sijoittaminen rupee rassaamaan kovasti tuossa iässä? Kokeeko hän itsensä hylätyksi ja siksi pakenee hallusinaatioihin.Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia. Olet ihana isosisko kun jaksat veljestäsi välittää. Huumeet on siksi että on kamalan paha olo jota ei ehkä osata puhua ulos.

Äänestä

Viikko sitten maanantaina veli sitten saatiin poliisien huomaan ja toimitettiin sieltä eteenpäin. Itse sain vasta tänään kuulla, kun minut vasta tavoitettiin.

Oli niin surkea olo käydä katsomassa broidia siellä missä nyt on, kun tuntuu, ettei se pidä pilvenpolttelua ja dokaamista ollenkaan huolestuttavana tai millään tavoin vaarallisena. Niistä voi vitsailla (no joo, joskus huumori kipeissä tilanteissa on vaan hyväksi) ja suhtautua muutenkin kevyesti.

Minun romaanin pituiseen puheeseen kysyi, että olenko itse koskaan polttanut pilveä. Vastasin totuudenmukaisesti, että en. Hän kysyi, miten voin sitten hänelle siitä saarnata. Sanoin, että olen vierestä niin monesti nähnyt ja että en ole niin tyhmä, että minun pitäisi kokeilemalla todistaa väite joko oikeaksi tai vääräksi. Etten koskaan ole edes viitsinyt, koska edes pienen pieni riski on ollut liian iso.

Itseäni harmitti oma mäkätys, vaikka yritin huumorilla hieman pehmentää valitusvirttäni, sillä tiedän, että tässä vaiheessa, kun hän on jo sitä monilta kuullut, ei minun mäkätykseni enään välttämättä mitään hyvää tee. Kuitenkin yritin kertoa totuudenmukaisesti kaikista niistä surkeista kohtaloista, omista tunteista ja menneistä jutuista. Jos vaikka edes jokin siellä liikahtaisi...

En tiedä...pelottaa, että menetän hänet veljenä. Vitsillä heitti, että voisi tulla luokseni asumaan. Sanoin, että mielelläni ottaisin, ellei hän sekoilisi näin pahasti, etten voi ottaa häntä silloin, en todellakaan.

Pahonta tässä on se, että tietää että voisi saada otteen, mutta ei löydä oikeaa keinoa...ja tämä seinään päin jatkuva törmäily turhauttaa.

Äänestä
  • voin kuvitella tunteesi,koska oman poikani maailmaan astui huumeet 16 vuotiaana.Minä en osannut/uskaltanut olla tarpeeksi kova ja rohkea,paitsi kun tilanne oli jo pahana.Voimia sekä apua sekä neuvoa sain paljon irtihuumeista läheisryhmästä.Suosittelen lämpimästi.Ikäväkyllä rakkaus ja välittäminen ei aina pelasta nuoriamme,mutta minä huomasin poikani elämän kaikkein pahimmassa vaiheessa sen että minun odotus ja yrittäminen "palkittiin"sain hänet hoitoon ja takaisin elämään.Nyt on jo kulunut aikaa paljonkin,kuivilla oloa ja normaalia elämää.Pitkiä hoitoja,monia itkuja,tuskaa ynm.On kuluttavaa katsoa kuinka rakas ihminen itseensä tuhoaa.Mutta ole vahva ja järkkymätön,olet oikeassa huumeasiassa.niin ja lopuksi vain niin se poikanikin helvetti sillä viattomalla cannabiksellA alkoi,jatkuen kuitenkin piikitykseen.Voimia sinulle.

    Äänestä

  • äitinä. kirjoitti:

    voin kuvitella tunteesi,koska oman poikani maailmaan astui huumeet 16 vuotiaana.Minä en osannut/uskaltanut olla tarpeeksi kova ja rohkea,paitsi kun tilanne oli jo pahana.Voimia sekä apua sekä neuvoa sain paljon irtihuumeista läheisryhmästä.Suosittelen lämpimästi.Ikäväkyllä rakkaus ja välittäminen ei aina pelasta nuoriamme,mutta minä huomasin poikani elämän kaikkein pahimmassa vaiheessa sen että minun odotus ja yrittäminen "palkittiin"sain hänet hoitoon ja takaisin elämään.Nyt on jo kulunut aikaa paljonkin,kuivilla oloa ja normaalia elämää.Pitkiä hoitoja,monia itkuja,tuskaa ynm.On kuluttavaa katsoa kuinka rakas ihminen itseensä tuhoaa.Mutta ole vahva ja järkkymätön,olet oikeassa huumeasiassa.niin ja lopuksi vain niin se poikanikin helvetti sillä viattomalla cannabiksellA alkoi,jatkuen kuitenkin piikitykseen.Voimia sinulle.

    Niinhän se on, että siitä "töyssyttelystä" se kaikki lähtee. Piiri jossa veljeni pyöri hatkalla olo ajan oli sellainen, että siinä liikkui kovat huumeet. Kertoi, että näki kun kaverin kaverit piikittelivät itseään ihan julkisilla paikoilla. Vaikka nyt suhtautuikin siihen piikitykseen inhoten, niin...

    Niin kuin veljelleni selitin, ei huumeiden käyttäjiä niin paljoa olisi, ellei olisi noita mietoja aineita. Että siitä se lähtee. Ensin poltetaan kavereiden kesken ja sitten joku niistä kertoo, että on parempaa "ihan vaaratonta" ja halutaan uskoa ja luottaa kaveriin, eikä tajuta etä kaveri on hiaman hukassa... ja onhan se jännääkin ja siinä ollaan.

    Tietenkin harha kuvitelmaa luo se, että meidän lähipiirissä on kaksi huumeidenkäytöstä selvinnyttä ja taas lukematon joukko niitä jotka eivät ole.

    Pahinta oli kuulla luokkakaverin isästä joka pössäyttelee aina välillä. Mitä helvettiä sellainen aikuinen oikein miettii ja haluaa viestiä lapsilleen?!! Kaikkien niiden puoltavien puheiden painoksi oli pakko latoa kylmää faktaa lähipiiristä, mitkä tietenkin oli unohdettu ja tungettu jonnekkin ei tärkeääseen lokeroon,
    kuten se, että pilven pössyttelyyn jää kiinni, sekin on tullut todistettua ja nähtyä.

    Nyt hän on tässä paikassa kolmisen viikkoa ja sitten sioitetaan kai jonnekkin toiseen paikkaan. Tiedä sitten mihin. Koulu on katkolla, koska kouluun ei pääsee (lähtee hatkaan kuitenkin).

    Veli tokaisi, että ei ole enään kauaa, kohta hän on täysi-ikäinen...niin on. Ja tuumi, että sama se on miten moneksi vuodeksi telkeevät jos hän siltikin haluaa töyssytellä. Myönsin, että näin on, mutta että toivotaan, jotta se järki kasvaisi sinä aikana ja hän itse tajuaisi mitä tekee itselleen.

    Ihan uskomatonta, että tähän on tultu. Vähän aikaa sitten hän oli täynnä kiekkoilua ja tulevaisuuden suunitelmia ja nyt hän valuttaa kaiken sormistaan.

    Äänestä

  • Isosisko kirjoitti:

    meilläkin oltiin täynnä urheilua ja tosi kilttiä"kunnollista nuorta.ja naps...!Siitä kerrastahan se lähti,siitä vanhalla kliseellä mutta totta kuitenkin,oli pärjättävä koulun porukassa.Koulussa se eka cannabis kiersi(kukaan ei kieltäytynyt)Siitä sitten joskus,ja sitten enemmän.Ensimmäiset extaasit tuli otetuksi kun oli pilvessä,eikä se siinä pilvessä ollessa vaivannut häntä tai ketään.Mitä piikittämiseen tulee niin nekin otettiin kun oli ekana polteltu pilveä.
    Niin moni on valmis vannomaan pilven turvallisuutta,mutta itse pidän sitä monen tuhon alkuna,ja liian moni nuori on pilvestä alottanut jatkaen eteenpäin.onneksi veljesi on vielä alaikäinen koska näin häntä voi vielä kontrolloida ja ehkä saada se järki päähän ennen täysi ikäisyyttä.

    Äänestä

  • äiti. kirjoitti:

    on todistettu, että pilvi aiheuttaa yhtä suurta riippuvuutta kuin kahvi. isoveljeni (3v vanhempi) yrittää aina pitää minua erossa kaikista päihteistä ja huumeista, mm.ei anna minun puhua hänen kavereidensa kanssa, sillä tietää että ostan heiltä alkoholia ja tupakkaa. mutta saanhan niitä muualtakin, tarvittaessa. pilvessä pystyy pysymään, mikä on todella vaikeata. minulle itselleni on tarjottu piriä (amfetamiini) ja heroiinia (poltettavassa muodossa)... kieltäydyin kummastakin, mutta pilvestä en ikinä kieltäytynyt. nykyään en enää pössyttele, paitsi jos joku tarjoaa. ensimmäisen kerran poltin pilveä 12-vuotiaana. kallis, mukava harrastus, josta yleensä saa alkunsa esim.piikitys.

    sinulle, isosisko, sanon sen että vuoden päästä veljesi on kuollut tai heroiiniriippuvainen, ellei pääse pian hoitoon, hoito oikeasti auttaa, monet ystäväni ovat olleet vuoden laitóksessa ja hoito on aina ollut onnistunutta. yritä saada veljesi pitkä-aikaiseen hoitoon.

    Äänestä

kun luin tekstiäsi, tuntui, että olisin voinut itse kirjoittaa sen. Niin tutulta kuulosti. Oma veljeni on nyt 15-vuotias. Hän on käyttänyt kannabista ainakin vuoden ja alkoholia useamman vuoden. Tuntuu, että koko perhe on ollut hänestä huolissaan viimeiset 8 vuotta, siitä alkaen, kun hän aloitti koulun, jäi luokalleen, aloitti erityiskoulun,aloitti juomaan, käyttämään kannabista,lintsaamaan, varastelemaan, valehtelemaan.

Nyt viimeisen vuoden aikana hän on liukunut kokoajan kauemmaksi meistä neljästä;vanhemmistaan ja kahdesta sisaruksestaan. En saa häneen enää mitään kontaktia. oma rakas veljeni tuntuu kovin etäiseltä ihmiseltä. Hänelle on tärkeintä sekoittaa päänsä,pilata terveytensä ja tulevaisuutensa keinolla millä hyvänsä. Tuntuu, että kaikki konstit on käytetty. Saarnattu,puhuttu,tehty sopimuksia, itketty,haettu milloin mistäkin,viety hoitoon nuorten katkaisuasemalle jne. Mikään ei ole auttanut. Pelkään veljeni hengen puolesta. Pelkään,että hän tappaa itsensä elämäntyylillään.

Veljeni mielestä on normaalia juoda itsensä tolkuttomaan humalaan useasti viikossa ja "fiilistellä" pössyttelemällä aina kun huvittaa. Sillä seurauksella,että kouluun ei tule mentyä,rahat hupenee päihteisiin,välit lähimpiin ihmisiin kärsii jne. Mutta tätähän veljeni ei myönnä;kyse on vain siitä,että me emme ymmärrä,meillä on se ongelma,maikat,poliisit ym. on paskoja hänen mielestään.Veljeni on 15-vuotias ja hänellä selvä päihdeongelma.

Tällä hetkellä veljeni on kolmatta kertaa hoitopaikassa ja sieltä seuraava etappi on sijoituskoti. Vanhempani eivät enää jaksa,he ovat kaikkensa tehneet. Me sisarukset emme enää jaksa katsella vierestä,kun meille rakas ihminen tuhoaa itsensä.

Olen veljeni mielestä varmasti kamala,jäkättävä isosisko,mutta en voi muutakaan...ajatusmaailmamme on niin kovin kaukana toisistaan. Veljeni elää tässä ja nyt,ajattelematta tekonsa seurauksia. Paha olo hänellä täytyy olla,aivan käsittämättömän paha olo,koska hän tuollaista itselleen tekee.Tunnen olevani veljelleni välillä enemmänkin äiti,kun sisko,kun huolehdin hänen asioistaan niin,että oma elämäni menee ihan sekaisin. Mutta kuinka voi olla välittämättä ja antamatta veljeni ongelmien vaikuttaa?Olen hänestä huolissani,huolehdin itseni kipeäksi.Pelkään tosissani menettäväni hänet.

Toivon sydämeni pohjasta,että veljeni tajuaisi iän myötä,järki kasvaisi ja hän alkaisi miettiä tulevaisuuttaan.Toivon sydämeni pohjasta,että myös sinun veljellesi käy samoin. Olisi mukava kuulla, mitä sinulle nyt kuuluu ja mikä on veljesi tilanne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

isosisko kirjoitti:

No niin, veli on nyt viikon ollut teillä tietämättömillä. 17-vuotias urheilullinen, fiksu nuori mies. Jotain on tapahtunut, kun kiekkoilu on vaihtunut selvästikkin huumeisiin ja alkoholiin. Mitään otetta ei saa, puheet, saarnat kaikki yritykset (mm. viidenviikon katko, jossa psykiatrista hoitoa) tuntuvat valuvan kankkulan kaivoon.

Asuu perhekodissa, mutta siellä päässä alkaa olemaan myös voimat lopussa ja konstit. Aikaa pitäisi jäädä muillekkin lapsille, mutta tällä hetkelle veli vie kaiken huomion tempauksillaan.

Kyse ei ole siitäkään, että olisi tiukat rajat, kun ei ole. Hän saa mennä ja olla, tiettyjen asioiden puitteessa. Kotiintuloaika on, ihan niinkuin kuuluukin ja alkoholiin tietenkään ei saa koskea, sen kanssa läträily kuulu "ei saa tehdä" listaan.

Ok. Nuoret juovat viikonloppuisin, vaikka sitten salaa...mutta että viikollakin. Usein on ottanut kaljaa. Ja kaveripiirissä pyörii huumeet. Sen tiedän itsekkin, kun oma ystäväpiirini leikkaa läheltä hänen kaveriporukkaansa (en siis ole häntä kuin 6-vuotta vanhempi). Niin hänen ystävänsä ovat vähän vanhempia... n.18-22 ikähaarukkaan sioittuvaa.

Hänelle on puhuttu ja kerrottu, että jos sama peli jatkuu, niin siitä seuraa sioitus paikkaan, jossa hänen ongelmiinsa osataan paneutua paremmin. Mutta näemmä hän on valmis heittämään kaiken roskiin, koulunsa, perheen ja harrastuksensa.

Kyse ei myöskään ole siitä, etteikö perhe, jossa asuu ole yrittänyt. He ovat antaneet mahdollisuuksia älyttömästi. On neuvoteltu, sovittu, puhuttu, huudettu, pidetty palaveria ja laitettu katkolle/hoitoon.

Itse olen sitten saanut pahan isosiskon leiman, kun olen yrittänyt saada jotain otetta ja pyrkinyt tekemään yhteistyötä perheen kanssa. Mutta seurauksena on tietenkin ollut se, että nyt veli ei luota ollenkaan minuun, koska en ole ryhtynyt valehtelemaan hänen puolestaan. Eihän hän tietenkään tajua sitä, että en tee sitä siksi, että haluaisin kiusata, vaan koska olen oikeasti mielettömän huolissani siitä, mihin suuntaan hänen elämänsä on kääntynyt.

Muutoin, lomat luonani ovat sujuneet ihan mallikkaasti. Hän on saanut mennä ystäviensä kanssa, kunhan minulla on aina ollut numerot, joista saan hänet kiinni ja tiedot missä ja kenenkanssa liikkuu. Kotiintuloajatkin ollaan sovittu ja niitä on myös noudatettu, joustaen puolin ja toisin. Kun hän siis on täällä, tiedän suuninpirtein missä hän menee ja mitä tekee. Suurin syy kai asioiden sujumiseen on se, että se on ollut ehtona, jotta hän voi meille tulla.

En vain millään käsitä, miten tähän tilanteeseen ollaan ajauduttu? Kyse ei ole siitäkään, etteikö häntä ole valistettu huumeista ja alkoholista. Näin ollaan tehty. Valistusta on saanut 13-vuotiaasta lähtien, ihan säännöllisesti ja hyvänä esimerkkinä on ollut lähipiirissä huumeiden kanssa leikkineet ihmiset. Joten hänellä pitäisi olla kaikki tiedot siitä miten vaarallisisa huumeet ovat, jopa se vaarattomana mainostettu pilvi.

Omalla tavallaan kuitenkin tajuan, mitä hänen päässään mahtaa liikuskella ja miksi toimii niinkuin toimii, mutta miten saada hänet vedettyä takaisin tänne "ei moniongelmaisten" piiriin ;)

Asiaa ei tietenkään auta sekään, että muut omaiset (veljet, vanhemmat) eivät välttämättä kerro tietoa eteenpäin, jos jotain kokeilun kaltaista on ollut tiedossa, vaan nämä ikävät hommat olen sitten saanut itse hoitaa, kun kukaan muukaan ei sitä näemmä tee. No eihän kukaan halua olla se ikäväihminen, mutta kyllä se hinta aika korkeaksi nousee, jos toinen sitten maksaa hyssyttelystä, eikä saa apua ts. Pilaa elämänsä kun kukaan ei tajua, että nyt pitäisi saada apua ja nopeaa.

Väsyttää, suututtaa ja kerrassaan olo on muutenkin ihan avuton. Ei ole pitkäaika, kun sama kamppailu käytiin toisen veljen osalta ja silloin oli kovat huumeet kehissä. Nyt kun on päässyt huokaisemaan helpottuneena, niin sitten on tämä.
Edes oman veljen lukuisat itsemurha yritykset, täysin pohjalle vajoaminen ei ole saanut pikkuveljen silmiä näemmä avautumaan.

Jotenkin aina kuvittelin, että hän on fiksumpi...

Nyt olisi hyvät neuvot kalliit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu